Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Pienet markkinat

Suomen kolea ilmasto ja potenttiaalisten asiakkaiden määrä rajoittaa tehokkaasti ja suorastaan estää tasokkaiden, kaupallisesti toimivien nakuleirintäpaikkojen syntymistä.

Ilmastolle emme voi mitään ja väkiluku kasvaa hitaasti eikä kaikki maahanmuuttajat voi auttaa tässä asiassa.

Voisiko alastonkulttuuria edistää kuitenkin? Voisi.

Jokainen asiasta kiinnostunut ja sen oikealla tavalla oivaltanut voi omalla käytöksellään rohkaista kanssaihmisiään luonnolliseen alastomuuteen.

Pidetään huoli siitä ettei vaaranneta yleistä "turvallisuutta ja järjestystä" paikoissa joissa on paljon lapsiperheitä ja sellaisia joille asia on vielä uusi ja outo.

Mutta rauhallisella rannalla tilaisuuden niin salliessa vaihdetaan uima-asu siinä naapurin silmien alla eikä mennä pukukoppiin piilottelemaan.

Mennään kesämökkivieraiden kanssa rohkeasti yhteissaunaan. Ja tarviiko aamiaiselle pukeutua enempään kuin T-paitaan?

Jokainen halukas voi opetella ensin turvallisesti omassa kodissaan. Kotona on lupa olla alastomana. Pikku hiljaa rohkeuden kasvaessa voi piipahtaa omalla pihalla ja ilahduttaa naapuria "rohkealla pukeutumisella"
3684
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

En ole ajatellutkaan. Aloitin heti tämä on kivaa. Kävin jo takapihalla savuilla paitasillani. Kukaan ei nähnyt, mutta kuitenkin jotenkin ...tää on kivaa!

Äänestä

Tässä toimii kysynnän ja tarjonnan laki.

Jostain syystä kotimaiset nakupellet ovat ihan persaukisia - tai ainakin pihejä.

Minä voisin maksaa pääsymaksuna vaikka 100 e tasokkaaseen, saksalaistyyliseen kylpylään, jossa olisi solarium auringonottomahdollisuus, saisi ruokaa ja juomaa yms., jos sellainen vain pk-seudulla olisi.

Jos kaltaisiani olisi tarpeeksi niin varmasti joku asiakaspulasta kärsivä kylpylä profiloisi itsensä naturistiystävälliseksi.

Äänestä
  • Pienet markkinat, heikko tarjonta, huono kysyntä...
    Minäkin maksaisin ja uskoakseni moni muu. Onko meitä tarpeeksi?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Atmi kirjoitti:

Suomen kolea ilmasto ja potenttiaalisten asiakkaiden määrä rajoittaa tehokkaasti ja suorastaan estää tasokkaiden, kaupallisesti toimivien nakuleirintäpaikkojen syntymistä.

Ilmastolle emme voi mitään ja väkiluku kasvaa hitaasti eikä kaikki maahanmuuttajat voi auttaa tässä asiassa.

Voisiko alastonkulttuuria edistää kuitenkin? Voisi.

Jokainen asiasta kiinnostunut ja sen oikealla tavalla oivaltanut voi omalla käytöksellään rohkaista kanssaihmisiään luonnolliseen alastomuuteen.

Pidetään huoli siitä ettei vaaranneta yleistä "turvallisuutta ja järjestystä" paikoissa joissa on paljon lapsiperheitä ja sellaisia joille asia on vielä uusi ja outo.

Mutta rauhallisella rannalla tilaisuuden niin salliessa vaihdetaan uima-asu siinä naapurin silmien alla eikä mennä pukukoppiin piilottelemaan.

Mennään kesämökkivieraiden kanssa rohkeasti yhteissaunaan. Ja tarviiko aamiaiselle pukeutua enempään kuin T-paitaan?

Jokainen halukas voi opetella ensin turvallisesti omassa kodissaan. Kotona on lupa olla alastomana. Pikku hiljaa rohkeuden kasvaessa voi piipahtaa omalla pihalla ja ilahduttaa naapuria "rohkealla pukeutumisella"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu