Hampaat herättivät

Kauan elin siinä uskossa että mikään mahti maailmassa ei saa minua lopettamaan ahmimista. Ei rakastuminen, ei lihominen, ei ihon löystyminen, ei rahasotkut.
No tässä yksi aamu tarkastelin hampaitani peilistä. Ajattelin ennen tuota tarkastelua että tänään mässään kun kerran eilenkin enkä jaksa lopettaa vielä tänään.
Sitten katsoin peiliin ja säikähdin kuollakseni. Vertavuotavat ikenet, kammottavasti kuluneet poskihampaat, mustaa hammaskiveä yhdessä poskihampaassa, ikenet vetäytyneet ja kovettunutta plakkia ienrajassa.
Mihin on kadonneet kauniit valkoiset vahvat hampaani?
En voi enää pureskia kovia karkkeja koska tiedän että hampaani lohkeavat hyvin helposti koska kiille on häipynyt.

Tämä on sellainen asia joka saa minut vakavasti miettimään syömishäiriötäni. Mitä tämä on vienyt -viemässä- multa. Terveyden, hengen. En ole koskaan halunnut kuolla. Olen aina halunnut elää. En halua kuolla enkä menettää hampaitani.
Ennemmin lakkaan ahmimasta. Vaikeinta mitä maailmassa on, on lopettaa ahmiminen. Mutta mun on pakko onnistua hampaitteni ja terveyteni takia.