Haluaisin keskustelua ja mahd.neuvoja sellaiseen juttuun, että lapsen kaverina AD/HD-poika! Tällä kaverilla tosi lyhyt pinna ja kun se menee, niin tuloksena lähes aina tappelu! Pienen kokonsa vuoksi hän myös on aina se joka ottaa jonkun "aseen" ja täytyy ihmetellä, ettei mitään TOSI vakavaa ole vielä tapahtunut! omalla lapsellani osuma kivestä päähän, silmäkulma auki ja mustelmia! Kun riitoja sitten selvitellään, niin pojan vanhemmat ja poika lähes aina puolustautuvat sillä, että toinen/toiset ärsyttäneet....no sekin on joskus varmasti syynä, mutta lapset on lapsia! siinä sitä sitten ihmetellään pihalla ja koitetaan pyydellä anteeksi ja kotona oma lapseni ihmettelee miksi aina käy näin!!!??? tämä AD/HD -poika on siis lähes joka kerta se toinen osapuoli...kun itseäni oikeen sapettaa, niin ymmärrys loppuu siihen paikkaan ja tekisi mieli karjua, että pitäkää se pentunne sisällä, kun aina on ongelmia! Miten oikeutan omalle lapselle toisen väkivallan, kun juuri päinvastaista olen omalle opettanut? Koitimme kertoa AD/HD:sta, mutta eihän hän ymmärtänyt laisinkaan, kysyi vaan saako sillon raivota jne....eikä 6-8- vuotiaat osaa ja jaksakaan olla varpaillaan kokoajan ja myöntyä aina yhden tahtoon, oli sitten kyse pallopeleistä tai ihan mistä vaan ja tämä poika raivarin saadessaan ei paljon katso kuka tai mikä on kohteena! siis mikä neuvoksi?
AD/HD KAVERINA! NEUVOJA KAIVATAAN!
pihapoliisiko?
141377
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Mitähän mahdollisesti kerroit lapsellesi adhd;sta?Oletko ottanut adhd;sta selvää?Kiinnostaa tietää!
Itsellä adhd poika ja usko pois, toimin itse pihapoliisina kaksi vuotta. Pelkäsin, että poika jää ulkopuolelle tai että tulee "tilanteita".
Poika ei adhd:stä huolimatta ole väkivaltainen, hiukan impulssiivinen ehkä, mutta yleensä paremminkin pitää muiden puolta kuin kiusaa. TOKI näin lasten leikeissä keppitappeluita ym. ja menin aina väliin. Komensin omaa kakaraani siinä kuin muitakin. Sanoin, että KETÄÄN ei saa lyödä.
Kyllä lapset tarvii joskus johdatusta sosiaalisen maailman alkutaipaleella, erotuomaria, leikkiin johdattelijaa jne.
Kirjoituksestasi käsitin, että adhd pojan vanhemmat tietävät tilanteen? Mielestäni on kumma, että he eivät halua tarkkailla tilannetta. Ehkä he toivovat tällä tavoin poikansa oppivan pitämään puoliaan?
ovat varmasti pahoillaan ja yrittävät parhaansa, mutta näin tämä nyt vaan menee! Ei vanhempia tarkoitus syytellä, mutta joskus vaan hitsaa itselläkin, kun tuntuu, että yhteistä säveltä ei löydy...kuten sanoin, toisinaan oma myötätunto lujilla ja itsehillintä tiukilla! Kamala tunnustaa, mutta toivon välillä, että tämä kaveri pysyisi pois leikeistä kokonaan! Varmaan tunne monen mielestä epäoikeuden mukainen, mutta ei mahda mitään ja olen kyllä koittanut olla ymmärtäväinenkin, mutta aina ei tahdo onnistua sekään!
Itse olen adhd-pojan äiti myös, ja vaikka kuinka olisi kytännyt, joskus tilanteet syntyivät niin arvaamatta, että väliin ei ehtinyt. Ongelma oli siinä, että kun toiminta oli käynnistynyt, ei sitä enää millään huudoilla saanut pysähtymään, ja aina ei ehtinyt nappaamaan kiinnikään. Meillä kyllä sääntöjä kerrattiin, koskaan ei ulos lähtiessä jätetty väliin kertauskurssia. Pikku hiljaa ongelmat sitten vähenivätkin. Edelleenkään en anna lapsen pitää esimerkiksi keppiä kädessään, koska saattaa hyvinkin hujauttaa.
Olen aivan samaa mieltä, että on todella ihme, ettei jotakin vakavaa ole tapahtunut. Osuma kivestä päähän ja silmäkulma auki ovat turhia vahinkoja, vaikka lapsille kolhuja tuleekin.
Tämä on minusta juuri sellainen tilanne, josta olen yrittänyt toista ketjua rustata, nimeltään Sukupolvien ketju. AD/HD:hen liittyy helposti kielellisiä ongelmia ja siten aikuisten on vaikeaa ymmärtää esim. lapsensa saamaa AD/HD-diagnoosia. Niinpä heidän selityksensä heijasteleekin enemmän sitä, missä he itse ovat sopeutumisessaan kuin siitä, miten poika elää oireyhtymänsä kanssa.
Yksi aihe, josta voisi kehitellä vanhempien välistä keskustelua voisi olla sopeutumisvalmennus. Totuushan nimittäin on, että aivoista ne vastaukset löytyvät. Mutta aivoista löytyy myös vastaus muutokseen. Tämän ymmärtämiseen vanhemmat tarvitsisivat ilmeisesti apua ja heti keinoja, miten lapsen kanssa toimitaan.
Jos AD/HD:llä perustellaan lapsen käyttäytymistä juuri siinä mielessä, ettei sille mitään voi, lapsi saa luvan kasvaa niinkuin tykkää. Siinä missä tavallinen lapsi oppii asian, AD/HD-lapsi tarvitsee satoja toistoja.
AD/HD-lapsenkin on opittava, että hänen toiminnallaan on seuraukset. AD/HD-lapsi ei välttämättä kykene asettumaan toisen asemaan siinä mielessä, että ymmärtäisi aiheuttamansa turmat. Vanhemmat saattavat suorastaan pelätä lastaan ja siinä tilanteessa heidän on kyllä hyvin vaikea ryhtyä johdonmukaisiksi kasvattajiksi, varsinkin jos ovat diagnosoimattomia AD/HD-henkilöitä.Pojan vanhemmat tarvitsevat ohjausta, jotta voivat poikaansa kasvattaa ymmärtämään itseään ja aivojaan.
Minä sanoisin pojan vanhemmille, että jos poika vielä riehuu, homma on kerrasta poikki. Sen jälkeen meidän poikamme siirtyy leikkimään muiden kanssa. Jos vanhempien kanssa on vielä puhevälit, heille voi sanoa, että ymmärrätte erityislapsen aiheuttavan stressiä, mutta että apuakin on saatavana. Jos sinulla on kapasiteettia tarjota vaikka tiedonhakuapua, ojenna sitä.
Hyvässä lykyssä haku AD/HD-liiton perhekursseille on vielä auki. www.adhd-liitto.fi
Ystävällisin terveisin
Jaana
Sellanen kerrasta poikki- homma, kun kyse on kaverista ja lapsesta. Mitä tekee lapselle, jos minä aikuisena kiellän yhteiset leikit? Joku jää auttamatta ulos kuvioista, kun porukka jossa ollaan on kuitenkin useamman lapsen muodostama. Eikö muita kokemuksia ja vinkkejä ole...ihan noin lasten näkövinkkelistä vaikka? Kyllä tämäkin lapsi esim. arestia on saanut, mutta ei hän ilmeisesti vaan ajattele seurauksia "tilanteen" ollessa päällä ja kuten jo aiemmin sanoin, niin "tilanne" saattaa tulla meidän mielestä aivan tyhjästä. Vielä esimerkkinä vaikka sellainen, että hän ei saa palloa pois toiselta jalkkispelissä tai joku ei syöttänyt hänelle tai jos hän löytyy piilosta ekana jne...
pienen pojan kärsiä vanhempien kyvyttömyydestä ratkaista tilanne?!
Mä ajattelisin ennemmin näin: Sanot vanhemmille, että muksu osaa kyllä pitää puolensa, mutta sosiaaliset pelisäännöt on hukassa.
(Eihän me näistä viesteistä vielä tiedetä vaikka vanhemmat oiskin jo hakenu apua)
Sano, että nyt on tullu niin paljon haavereita, että sä toivoisit, että voitais pitää vanhempien vahtia vuorotellen parin kuukauden ajan. Silloin pojan vanhemmat näkee itsekkin missä ongelmat on. Sanot, ettei adhd oikeuta olemaan väkivaltainen kenellekkään, sehän on itsestään selvyys.
Sitte parin kuukauden päästä katsotte, onko näkemykset tilanteesta yhtään muuttunut. Se on rankkaa molemmille, mutta niin lastenhoito JOSKUS on.
Täälä tavoin sä voit auttaa pojan vanhempia näkemään tilanteen konkreettisesti. (Ei muuten varmaan kehtaa kieltäytyä, kun itse menet puolitiehen vastaan)
Tilannetta vaikeuttaa se, että pojat ulkoilee jo itsenäisesti ja esim. meillä pienempiä sisaruksia, niiden päikkäreitä jne..sitäpaitsi pojat sen verran "isoja", että tuskin "huolivat" meitä peräänsä vahtimaan!
koululaisia ovat! (ettei tule väärinkäsitystä)
Huomaan nyt itsekin, että tekstistäni todella välittyi täältä-ikuisuuteen tunnelma, mutta sitä en todellakaan tarkoittanut. Pyydän anteeksi.
Tässä hommassa on vain semmoinen pointti, että miten aiot opettaa AD/HD:lle hyvällä sellaista, joka ei mene perille? Silloin puhuu konkretia.
En todellakaan tarkoita, että mennään karmit kaulassa pojalle huutamaan. Minä olen sitä mieltä, että leikkimiseen pitää panna tauko, muuten kaveri ei huomaa mitään.
Olisiko sitten parempi, että sovitte etukäteen, minkä mittainen tauko siitä seuraa?. Sen aikana kaveri voisi sitten rauhoittua. Pihaan voisi määrätä turva-alueen, jolle kaveri ei saa tulla aseineen.
Selitä kaverille, mistä hänen ulkopuolisista ilman syytä syntyvät raivarit johtuvat. Kun olet toistanut selityksen tuhat kertaa, hän saattaa ymmärtää sen ja huomaa tarvitsevansa rauhoittumishetken.
"Hei, nyt sinun aivoissasi alkoi kiehua. Otapa aikalisä, että kiehuminen loppuu." Kiehumisen syytä ei tarvitse, eikä kannatakaan ryhtyä analysoimaan. Pieleenmenomahdollisuus on aika suuri, koska syy voi olla mikä tahansa. Mutta biologinen prosessi on todellakin ylikiehuminen, joten selityskin on aivan totta ja lapsi voi käyttää sitä vielä vaarinakin.
Ystävällisin terveisin
Jaana
Niin, ovat saattaneet hakeakin, mutta se ei ole pointti. Muutama tapaaminen ei vielä auta kovinkaan pitkälle.
Pointtini ei ollut myöskään rankaista vanhempia lapsensa käytöksestä, vaan auttaa heitä havaitsemaan, että tätä asiaa kannattaisi nyt pohtia vähän pidempään ja sopia menettelytavoista, ettei homma pääse täydellisesti leviämään.
AD/HD-aikuisella se nimittäin leviää hyvin helposti.
Nyt tarkennan vielä tämän: en osoita tämän nimenomaisen kaverin nimanomaisia vanhempia edellisellä lauseellani, haluan vain tuoda esille sitä ongelmavyyhtien yhteenkietoutumista, joka AD/HD:n kanssa on vääjäämätön kehitys, ellei sitä saada pysäytettyä.
Ystävällisin terveisin
Jaana
Toivon, että se jatkuu ja te jotka tällaisista "kiehumisilmiöistä" ja niistä selviämisessä omakohtaisesti tiedätte jotain, niin auttaisitte meitä, joille se ei ole niin tuttua, paitsi nyt tässä tapauksessa ja kovin ikävissä merkeissä!
ilman diagnoosia?
Nämä ovat niin tulenarkoja asioita, että en samassa tilanteessa kuin ketjun aloittanut henkilö, uskalla mennä tälle kiusaajan äidille sanomaan, että jotain tarttis tehrä... Epäilen että paljon on jo yritetty, laihoin tuloksin...
Omalla lapsella on diagnoosi, ja meillä minä olen puuttunut kaikkeen pieneenkin kiusaamiseen aina niin radikaalisti, että meillä poika ei kiusaa muita. Hän pitää leikkimisestä kavereiden kanssa, ja se on jopa hänen vahvuutensa.
Mutta, mutta... Ymmärrän senkin, että vaikka mitä tekisit, niin jotkut asiat ei sitten millään muutu. Ehkä tämä äiti on tehnyt enemmän kuin kukaan uskoisi saadakseen pojan käytöksen muuttumaan, eikä ole saanut sen parempia tuloksia aikaan. Tai ehkä tilanne voisi olla vieläkin huonompi...
Joka tapauksessa, asiat eivät aina ole niin helppoja. Varmasti on inhottavaa mennä hakemaan lasta päiväkodista tai koulusta, kun aina tulee pelkkää valitusta.
ei ole kiusaaja. Olen siitä onnellisessa asemassa, että meillä ei ole kuvaamaasi ongelmaa. Päiväkodissa on kyllä poika (jolla ei diagnoosia) mutta minusta selvä tapaus. Hän kiusaa aina toisia. Itsekkin kaipaisin neuvoa.
Minun käy todella tätä kiusaajapoikaa ja hänen vanhempiaan sääliksi. Jokainen varmasti kaipaisi neuvoja miten tilanne saataisiin ratkeamaan onnellisesti.
Siis neuvoja asiaan kaipaan minäkin. Mutta muistakaa, jokainen ADHD -lapsi ei ole kiusaaja.