Osin dokumentteihin, osin suvun kertomaan, perustan nämä tositarinat.
Kalle Wilhelm Hande 1887- 1961
- Äitini Ruusa. os Korniloff, oli palvelija Kauppias Petjakoffilla, minut kivulla synnytti Kolehmaisen talon saunassa. Eikä hänen kivulloinen ruuminsa tätä kestänytkään.
Hän tapasi kuolonsa ylenmäärisessä verenvuodossa, jossa tilassa hänet Kuolema pois niitti.
- Isäni, Johan Hande, oli loinen, Joutawan torpasta.
Hän oli luonteeltaan liikuvainen, perin mielistynyt kortille ja uhmasi terveyttään wiinan annilla. Tässä tilassa hänet usein tavattiin eripuraa aiheuttamassa.
Kovin eivät kyläläiset siitä pitäneet.
Antoivatpa hänelle sakilla useita kunnon löylytyksiä. Mutta olisiko hän ollut Isäni, jos tuosta olisi tokeutunut.
Surutonta elämäänsä vain jatkoi.
Kuitenkin, synnyttyäni, koitti hänelle kumma avaruus.
Minua imetti Pappilan piika aina viisivuotiaaksi.
Niillä keinoin estettiin nuina aikoina uuden lapsen tuleminen.
Kaikki tuo rupesi jo silloin muita kyläläisiä kyllästyttämään. Mikä on tämä kuriton kuvatus.
Seipäillä isäni pieksettiin tajuttoman tilaan. Kovin lähellä hän oli matkansa päätä.
Riheessä hän makasi kolme päivää ja yötä. Imettäjäni kävi häntä usein hoitamassa, ynnä virvoitti kuolevaa lähtemästä kiirastuleen.
Sitkeä oli isäni, hän toipui pieksännästä.
Vahva oli hänen vartensa, kuin varmasti sielunsa.
Kuukauden kuluttua hän pystyi, kyljellään maaten, kitkemään pappilan naurismaata.
Holjaantui hän siitä jaloilleenkin.
Rovasti Nordfors (ent. A'perita), julistikin kekrinä kylmässä, erään Herramme lampaista palanneen kyläläisten tykö.
Isäni puski puulapiolla suo-ojaa kilometreittäin, konsa sai kauppiaalta 80 ruplaa lainaa.
Hän osti humman ja linjarirattaat.
Sijaitsihan kylämme vain kahden arsinan päässä rautatiestä, hänelle syntyi siitä elinkeino.
Tällöin vaihtui jo vuosisatakin.
Kalle Wilhelm Hande 1887- 1961
- Äitini Ruusa. os Korniloff, oli palvelija Kauppias Petjakoffilla, minut kivulla synnytti Kolehmaisen talon saunassa. Eikä hänen kivulloinen ruuminsa tätä kestänytkään.
Hän tapasi kuolonsa ylenmäärisessä verenvuodossa, jossa tilassa hänet Kuolema pois niitti.
- Isäni, Johan Hande, oli loinen, Joutawan torpasta.
Hän oli luonteeltaan liikuvainen, perin mielistynyt kortille ja uhmasi terveyttään wiinan annilla. Tässä tilassa hänet usein tavattiin eripuraa aiheuttamassa.
Kovin eivät kyläläiset siitä pitäneet.
Antoivatpa hänelle sakilla useita kunnon löylytyksiä. Mutta olisiko hän ollut Isäni, jos tuosta olisi tokeutunut.
Surutonta elämäänsä vain jatkoi.
Kuitenkin, synnyttyäni, koitti hänelle kumma avaruus.
Minua imetti Pappilan piika aina viisivuotiaaksi.
Niillä keinoin estettiin nuina aikoina uuden lapsen tuleminen.
Kaikki tuo rupesi jo silloin muita kyläläisiä kyllästyttämään. Mikä on tämä kuriton kuvatus.
Seipäillä isäni pieksettiin tajuttoman tilaan. Kovin lähellä hän oli matkansa päätä.
Riheessä hän makasi kolme päivää ja yötä. Imettäjäni kävi häntä usein hoitamassa, ynnä virvoitti kuolevaa lähtemästä kiirastuleen.
Sitkeä oli isäni, hän toipui pieksännästä.
Vahva oli hänen vartensa, kuin varmasti sielunsa.
Kuukauden kuluttua hän pystyi, kyljellään maaten, kitkemään pappilan naurismaata.
Holjaantui hän siitä jaloilleenkin.
Rovasti Nordfors (ent. A'perita), julistikin kekrinä kylmässä, erään Herramme lampaista palanneen kyläläisten tykö.
Isäni puski puulapiolla suo-ojaa kilometreittäin, konsa sai kauppiaalta 80 ruplaa lainaa.
Hän osti humman ja linjarirattaat.
Sijaitsihan kylämme vain kahden arsinan päässä rautatiestä, hänelle syntyi siitä elinkeino.
Tällöin vaihtui jo vuosisatakin.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Olen Konstantin Hande 1921- 1999.
Äijä oli liikennnöitsijä linjalla Utra- Kirkkoniemi.
Jo 1915 hän osti perheemme ensimmäisen Citroenin..
Umpikumipyörillä, eli paukkurattailla sai äijä kyyditä kylän tappeja kokouksesta kolmanteen.
Jo kuusivuotiaana muistan sen väkevän nahan hajun, punaisten penkkien tuoksun. Siinä oli ripaus sikaarin tuhkaa ja läikkyneistä taskumateista konjakkia. Näin otaksuin.
Sotaan lähtiessäni, äijä paljasti sen ollleen pirtua ja Työmiehen tumppien ajatonta kertomaa...
Vielä elänyt äijän asuintoveri sen todisti todeksi.
Oikeastaan en ollut rahtuakaan pettynyt. Tiesin isäni kulkeneen aina kadun varjoisimmilla puolin.
Marraskuussa 1939, salakuljetusrahoilla, ukko osti upean Citroenin. Kertakaikkisen hienon vaunun.
Joensuun asemalla, kersanttien tuuppiessa minua selkään, sovitin kokardia karvahattuni läpi.
Valkoisella maalilla sudittu Sitikka ajoi laiturille.
Tunnistin sen välittömästi, Äijän biili.
Keltainen rekisteri näytti SA- 0081, eikä ratin takana näkynyt kurttuista äijää, jonka nenän oli joku muotoillut lapiolla uusiksi.
Heitin repun hartiolleni, ja otin junan portailla kolme askelta sotaan.
Hande Hande 1955- 2001
Olen suvun siivooja.
Olen koulutukseltani Kauppatieteiden merkantti, ja sukututkija.
Haluan pyyhkiä inhoittavan menneisyyteni pois kartoilta.
Olen käynyt, valepartaisena, useissa maakunta-arkistoissa tuhoamassa viestit noilta ajoilta, ah joita en halua enää osakseni.
Työni Gay- baarissa, tuo minulle tyydytyksen kaikin tavoin.
Niin se Äijän Citikka on kyllä talella. Otaksun.
Jossain hirvittävässä heinälädossa. Hyh!
Voi minun päiviäni. Ehkä Jean vie minut sinne joskus pelmuilemaan heiniin...
Hakatessa minua hevoisen loimilla, 60- luvun alussa, uskoin häneen.
Hän menetti näkönsä Syvärillä- 44. Äitini asui hiljaa lieden ääressä. Tämä vittumainen mies ei toipunut koskaan sodasta. Kerran näin hänen höpöttävän hiljaa vanhan Citroenin etupenkillä.
Valkoiset, peloittavat silmät pyörivät päässä kuin hullulla.
Syljen pärskeet lensivät ikääntyneille penkeille.
Pärr. pärr. arpeutunut mies silmäili ympärilleen, kuin nähdäkseen.
Pakkanen ei paljon huoli
eikä säästä ketääkään
Tarkoin kaikki nurkat nuuskii
kovin seinää räikyttää
Silloin täytyy kirvesmiehen
koivun kimpuun astua.
Voimakkaasti puuhun lyöden
oottain puutta kaatuvan.
(Kauppis- Heikki 1884)
Poskelle. Nice Guy.
Huokaisu sentään, kai me menisimme sitten etsimääm sitä, pyh. Citroenia.
Laskin suuremmoisia nauruja, matkalla Sitikalle.
En juuri siitä piitannut, kuin ylipäätään.
Kikatin vain, kuinka hassuja keriä olivatkaan maalaiset keränneet peltojensa laidoille.
Senkö, luotien raiskaaman Citroenin kuvaa meidän täytyy katsoman...
Jean ymmärsi tunteeni, ja pusersi minua sieltä.
Poskeni puhalsivat, trumpetin lailla Jääkärin Marssia. Oli juhlan aika.
Kylkeäni kirveltää. Jumalauta ne ampuivat minua.
Käsi tapailee asepuvun rintaa.
- Jumala, anna sen olla oikea puoli!
Lämmintä ainetta valuu juoksemalla.
Oikeasta rintataskusta löytyy ensiside.
Painan sen vuotavaan haavaan.
- Isä , miksi ostit sen Citikan...
Vittumainen vanhus heittää ikkunasta ulos sammuneen savukkeen.
Välikaasulla Sitikka vaihtuu kolmoselle.
Ellei äijä olisi nähnyt ennen JSP.tä, voisi hän naurahtaa sodalle.
päätään. Oi aikoja- Oi tapoja.
Lyseon latinalla.
Vanitas vanitatum et omnia vanitas.
Vai kuinka?
....
...
Minun persoonaani raapi niin kovin se selkäsauna.
Hakattiin työhaluinen mies aivan tuonen porteille.
Olin tosin silloin outojen voimien vallassa.
Naumasen riihellä näytti minulle Piru oikian suoran.
Riisuin siihen paitanikin peliin.
Gennesaretin järvellä miä näjin sen kävelevän vettä pitkin.
Ei ne uskoneet miuta, hakkasivat kuin sikkaa.
Silloin mie sen uskoin.
Vähänen on minun taaperrus täällä olevaisessa.
Lapsuuteni, ynnä nuoruuteeni aikoina oli susia sangen liikkeellä.Kuudennella ikävuodellani ruvettiin minulle aakkosia näyttelemään.
Norjasti siellä susen kuvan näin.
niin oli kuin kuvakirjan susi se.
Hallavahäntäinen peto oli.
Kerroin Kiertokoulun opettajalle nen olleen kartanollamme.
Opettaja puki yllensä susiturkin, konsa rekeen astui.
Isäni kaltainen renki löi säyseästi Pollea, osin minua huvitti tämä retki.
Minä siihen Kirkkoväärtin tehtävään asetuin.
Minua hengelliseesä mielessä pelmuuttivat samat ukkoset.
Samoilla nyrkin minua autettiin jatkoon. Näin sen ymmärsin.
Kiihkossa mielin minua rummutti nyrkein, muuankin renki Taffanainen. Minulle rehellisessä pelissä hävinnyt loinen.
Näitä pidin ikävyytenäni. Osin surren elämäni kirjoa.
Kas, Jumalani puoleen kääntyen sanon.
- Olen sentään rippikoulun käynyt.
Hieman pilkistin wällyn alta, ja loin silmää.
Kaipa Herra nämä erheeni ymmärtää...
Muistoni mukaan turvauduin heti uneen.
Hänen pitäisi tulla esiin. Pian.
Tuli Tallinnan lautalla Toompeasta.
Kävin itkemässä rannalla, kaksi Tony Halmeen- kaltaista poikaani mukana.
- Katso- Isin lautta tulee rantaan.
- Pulle syö palopostin.
- Älähän nyt, rauhoitu!
- Palle hakkaa kaikki elakelaiset.
- No, älä viitsi, maiskuttele tätä kuvaa. Siinähän on kaunis kuva Heikki Turusesta.
Hän se vasta eri kirjailija oli.
Todella erikoista elämää kerallanne.
- Vanha hande katsoo kauas yli vuorten.
- Tehän voisitte olla kuin Pilli ja Pulla.
Toinen katsoo horisonttihin ja toinen leukailee MTV3 aamuohjelmissa...
Kunnon kersoja, kaksoset.
Tätä purkaustani kliinisesti, huomaan siinä usiaita virheitä.
Esim. Handen pojasta, handesta, ei siinä arvailla kuiskauksensa vertaa...
Äidistäni, Lotta Svärdin, eräästä johtohenkilöstä ei lausettakaan.
Veljestäni Tontosta ja Siitä ei näitä lauluja laulettu.
Myöskin se valkoinen Sitikka jäi pahiten paitsioon.
Ehkäpä tänään näistä kerron lisää.
Mutta, kuin Tuntemattomassa Sotilaassa. Jos Jumala suo...
Kun enemmän luin, enemmän ymmärsin hande-poloa.
Kaljan pistänen, jos maksas sietää. Onko vielä elin hengissä?
Minunkin iskä oli Syvärillä - kertoili ainakin.
hyvää tarinaa. Justiinsa huomasin itsekkin lukevani toista kertaa tätäkin kertomusta...
Hyvin pelittää maksa. En minä niin kova juoppo ole kun annan ymmärtää...:))
Oli pitkälti rillumareitä.
Ronskit miehet ja kauniit naiset, ne olivat Isä- handen mieleen. (Sotaisän).
Kuka siellä korsujen ja juoksuhautojen pelossa olisi heille fiinimpää kylttyyriä opettanut.
Isäni olikin omalleeen sanonut, - mitä mie osaan tehdä? Empä juuri kummempaa. Ihmisiä mie olen tappanut viimeset viis vuotta.
Hetken mietittyään lisäsi, kaipa mie puitakin saan nurin, pokasahalla.
Siihen homman Hande rupesikin vuosiksi. Riski kun oli.
Viisikymmenluvun elokuvia,-osin syystäkin lapsellisiksi. Okay. Mistäpä nuori olisi oppinut, agraariyhteiskunnasta noussut, itseään puolustamaan?
20- luvun nuori.
Mutta Handen suvussa ymmärrettiin pyörillä liikkumisen jalo taito.
Olihan jo vuosisadan alussa itse Jean Citroen laittanut terveisiä ruotimumolle, Finlandijaan, Etelä-Suomi/Itä, Handen kylä.
Valkoisesta kaartista ei meillä ollut juuri muistoa, kuin kuularuiskun arpien muodossa.
Ei meihin he kuuliansa satuttaneet.
Äiti- Handea olivat punaiset satuttaneet pahoin rintaan, joka niin vallattomasti vuosi. Matkansa pään hän sittemmin sai.
Hänet saatomme hautaan Suru Marssin soidessa. Hautalla ei ammuttu panoksia, siis ketään inhimillistä.
Siitä syntyi meille hyvin korkia näkemys ihmisen kadottuvaisuudesta.
Kylän opettaja, KansaKoulun Opettaja sai sitten meität mukaan siihen ruljanssiin.
Siveinen Lupaus annettiin OPettajalle.
Siinä suhteessa ei meillä ollut muun laista tarvetta.
Sellaista harmajaa kangasta.
Uutterasti polki Siger silloisilla jaloillamme.
Kaunista haarmaata pukua siitä syntyi.
Kangaan katsoimme riittävän lähen 40 tytöllemme.
Olimme niin kovien ohut uumaan kohdalla.
Sotilaan lakin saimme päähämme. Kovin olivat hikisiä.
Suopaa käytimme mitattomasti,pois pyyhkien miehen tuoksun hikeä.
Kuivasimme ne huolella, ynnä ryhdistimme ne kuosiin.
Emaljisen Merkin meille myös annettiin.
Yöllä, paperilakanoiden väliin uinuessani, päätin minun olevan myös Suomen sotilas.
Vaikka Olen hento, Olen myös vahva.
Meitä sitten, junalla ja kuormabiilillä vietiin.
Itse olin kovin väsynyt.
Mutta urhealla mielin. Naisellisen jaksoni huomasin tulleen siellä sodan yllä.
Piupaut siitä. Sotaan vain.
Meillä oli siellä kovin tiukka naisihminen komentamassa.
Tyttöjen kanssa siinä nuroimme (hihitimme), Taitaa olla niitä vanhapiikoja, vaikkei kukaan meistä silloin asian merkitystä ymmärtänyt.
On teidän velvollisuutenne!
Hon puhui liten liten huono suomi.
Tämä nainen oli vetänyt nutturansa liian tiukalle, vetäen silmät hiukan vinoon.
Mutta hänellä oli ryhti vailla vertaa. Kokardi lakissa.
Illan tullen, tytöt hiipivät hänen yksityiselle teltalleen.
Teltan peitosta kuului ääniä. Omituista.
Rehellisinä Lottina, he halusivat auttaa tätä kovaa, mutta yksinäistä Lottaa.
Vaivautunut, outo ääni kehoitti heitä viipymättä nukkumaan.
Tauottomasti pestä vaatteitaan...
Niin omituinen oli tämä ääni.
Lottapukunsa oli nuhraahtunut kauttaaltaan.
Vaaleanpunaiset alushousut siveästi reikkuivat kepin nenässä.
Ah, niin olisin halunnut helpoittaa hänen vaivaansa. ei kovin helppoa.
Vanha Nainen oli riisunut itsensä alastomaksi.
Tuikun edessä oli Gustavin kuva ajalta Pietarin Akatemiassa..
Kuvassa Carl on jo viiksekäs upseeri. Hän istuu ruunikon seljässä ilman vatteita.Hänen pitkähkö siittimensä tulee ulos satulasta.
Puolassa, upseereilla oli tapana kuvata itsensä alastomana uljaan hevosen selässä.
Miehen elämää.
Toisille sotilasvirkamies. Turhaa rakkautta.
Itse hoidan kädetöntä Korpraalia, lähettiä.
Hänen oikea kätensä sormet ovat pirskoittuneet Karjalan nummille.
Houriessaan Viipurin porteille, osa Summaan.
Minulle se on samantekevää.
Vasen rakastaa minua aidosti.
Hän puhuu minulle suvun Citroenista. Turhaan.
Konsa me tämän, sokean Handen kera kohtaamme.
MINÄ tartun rattiin.
Aivan outo. Auto täällä?
kylla on