kitara taivas

tervehdys kaikille!olen suomalainen esiintyvä artisti ja haluasin tuoda omia kokemuksia kyseisestä sairaudesta.minulla todettiin lapsena adhd se oli silloin toisella nimellä mutta kuitenkin sama juttu .olin lapsena todella vilkas ja tuli tehtyä kaikkea ilkeyksiäkin ja jopa poliisienkin kanssa sai välillä tehdä lähempää tuttavuutta,mutta täytyy olla onnellinen siitä että ei tullut tehtyä mitään peruuttamatonta.koulunkäynti ei todellakaan ollut mitään herkkua häiritsin tunnilla ja ei se muutenkaan tuntunut kiinnostavan,oli jotain aineit a josta pidin esim liikunta musiikki jopa historia ja biologia joitain mainitakseni.mutta sitten kun täytin 15 koulunkäynti sai jäädä ja halusin viettää vapaampaa elämää ja pitää ohjia enemmän omissa käsissäni,ja eihän kukaan olisi sillloin minua pystynytkään pitämään aisoissa.olin aina ollut musikaallinen ja tehnyt omia kappaleita pienestä pitäen se oli ja on minulle edelleenkin tärkeää,perustettiin bändi kaverien kanssa ja voin sanoa että se oli elämäni parasta aikaa silloin ei huolet painaneet oli porukka johon voin luottaa ja he arvostivat minua ja tunsin yhteenkuuluvuutta heihin,ja hekin arvostivat minua sävelsinhän bändimme musan ja olin ja olen edelleen loistava kitaran soittaja vaikka itse niin sanonkin,joka tapauksessa lähetimme demon muutamiin levyyhtiöihin ja kuinka ollakaan noin kuukauden kuluttua saimme vastauksen eräästä siihen aikaan suuresta levy-yhtiöstä ja he olivat kiinnostuneita ja halusivat tehdä sopimuksen kanssamme.tämän yhtiön pomo tuli katsomaan keikkaamme joka meillä oli järjestetty paikalliselle nuorisoseura talolle hän tuli settimme jälkeen takahuoneeseen ja kertoi haluavansa meidät.se oli elämäni hienoin hetki,emme oleet kuin unelmoineet moisesta ja nyt se kaikki oli totta josta me kaikki olimme todella vain haaveileeet.teimme levyn ja biisimme soi radiossa ja keikkailimme ympäri suomea,ja sitä on jatkunut tähän päivään saakka.vaikka olenkin toteuttanut unelmani ei oireet ole minua siitä huolimatta jättäneet,olen todella herkkä ja haavoittuvainen ja omatuntoni soimaa minua pienistäkin asioista,ja ahdistun helposti ja tunnen syyllisyytä vaikka ei olisi varmaan aihettakaan,ja murehdin asioita hirveästi.paperihommat on edeleenkin vaikeita siis esim vero-ilmoituksen täyttö ja muut vastaavat ja nukun huonosti ja ajatukset laukkaavat tuhatta ja sataa.mutta sen kanssa on vain pakko oppia elämään koska ei ole muutakaan vaihtoehtoa.toivotankin näillä sivuila käviöille hienoa kevään jatkoa ja voimia jaksaa niin sairaudesta kärsiviä kuin vanhempiakin joilla on meitä villejä lapsia.
4484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hei nimimerkki "ja tähdet"

Kirjoituksesta ei ilmene, että olisit hakenut apua tarkkaavaisuushäiriöösi. Oletko miettinyt, miten kauan jaksat, kun poltat kynttilääsi molemmista päistä?

Älä uskottele itsellesi tätä: "mutta sen kanssa on vain pakko oppia elämään koska ei ole muutakaan vaihtoehtoa"
Näin et voi ja saakaan sanoa, jos sinulle ei ole kokeiltu lääkehoitoa. Tarkkaavaisuushäiriöisen aivot kuluvat aivan valtavan neuraalisen stressin puristuksessa. Sivistynyt arvaukseni onkin, että monet kuolevat saappaat jalassa hyvästi ennen eläkeikää.

Voit kirjoittaa minulle myös emailia
[email protected]

Ystävällisin terveisin
Jaana

Äänestä

Moikka muusikko! Oli mielenkiintoista lukea tuntemuksistasi ja elämästäsi. Itse mietin usein pokani tulevaisuutta. Toivottavasti hän löytää oman uomansa tässä elämässä. Adhd on opettanut koko perheelle valtavan paljon, mutta ei suinkaan helpolla. Hyvää jatkoa ja halaukset sinulle.

Äänestä

miksi ihmeessä tulet meille kehumaan saavutuksillasi?ei tuo minusta pitäisi olla mikään rehentelyn aihe että olet mukamas päässyt pitkälle valitsemallasi tiellä!etköhän sinä ole todellisuudessa vain juopotteleva muusikon renttu ja kaipaat vain meidän hyväksyntää ja kehujamme siitä että olet loisto kaveri!!!!!!

Äänestä
  • kuuleppas täti.lopeta toi henkinen kidutus...muala on takrraavaisuushäriiö kans ja kertosmu oli jutst niinku mun elänästä,mä vaan en ooo iha

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja tähdet kirjoitti:

tervehdys kaikille!olen suomalainen esiintyvä artisti ja haluasin tuoda omia kokemuksia kyseisestä sairaudesta.minulla todettiin lapsena adhd se oli silloin toisella nimellä mutta kuitenkin sama juttu .olin lapsena todella vilkas ja tuli tehtyä kaikkea ilkeyksiäkin ja jopa poliisienkin kanssa sai välillä tehdä lähempää tuttavuutta,mutta täytyy olla onnellinen siitä että ei tullut tehtyä mitään peruuttamatonta.koulunkäynti ei todellakaan ollut mitään herkkua häiritsin tunnilla ja ei se muutenkaan tuntunut kiinnostavan,oli jotain aineit a josta pidin esim liikunta musiikki jopa historia ja biologia joitain mainitakseni.mutta sitten kun täytin 15 koulunkäynti sai jäädä ja halusin viettää vapaampaa elämää ja pitää ohjia enemmän omissa käsissäni,ja eihän kukaan olisi sillloin minua pystynytkään pitämään aisoissa.olin aina ollut musikaallinen ja tehnyt omia kappaleita pienestä pitäen se oli ja on minulle edelleenkin tärkeää,perustettiin bändi kaverien kanssa ja voin sanoa että se oli elämäni parasta aikaa silloin ei huolet painaneet oli porukka johon voin luottaa ja he arvostivat minua ja tunsin yhteenkuuluvuutta heihin,ja hekin arvostivat minua sävelsinhän bändimme musan ja olin ja olen edelleen loistava kitaran soittaja vaikka itse niin sanonkin,joka tapauksessa lähetimme demon muutamiin levyyhtiöihin ja kuinka ollakaan noin kuukauden kuluttua saimme vastauksen eräästä siihen aikaan suuresta levy-yhtiöstä ja he olivat kiinnostuneita ja halusivat tehdä sopimuksen kanssamme.tämän yhtiön pomo tuli katsomaan keikkaamme joka meillä oli järjestetty paikalliselle nuorisoseura talolle hän tuli settimme jälkeen takahuoneeseen ja kertoi haluavansa meidät.se oli elämäni hienoin hetki,emme oleet kuin unelmoineet moisesta ja nyt se kaikki oli totta josta me kaikki olimme todella vain haaveileeet.teimme levyn ja biisimme soi radiossa ja keikkailimme ympäri suomea,ja sitä on jatkunut tähän päivään saakka.vaikka olenkin toteuttanut unelmani ei oireet ole minua siitä huolimatta jättäneet,olen todella herkkä ja haavoittuvainen ja omatuntoni soimaa minua pienistäkin asioista,ja ahdistun helposti ja tunnen syyllisyytä vaikka ei olisi varmaan aihettakaan,ja murehdin asioita hirveästi.paperihommat on edeleenkin vaikeita siis esim vero-ilmoituksen täyttö ja muut vastaavat ja nukun huonosti ja ajatukset laukkaavat tuhatta ja sataa.mutta sen kanssa on vain pakko oppia elämään koska ei ole muutakaan vaihtoehtoa.toivotankin näillä sivuila käviöille hienoa kevään jatkoa ja voimia jaksaa niin sairaudesta kärsiviä kuin vanhempiakin joilla on meitä villejä lapsia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu