Puhutaan sm-liigan ostojoukkueista ja esimerkiksi Jokereita ja Hifkiä pidetään ostojoukkueina. Herätkää nyt hyvät ihmiset! Joka ikinen joukkue sm-liigassa on ostojoukkue. Jokaisessa joukkueessa joka ainoa pelaaja on ostettu joukkueeseen, olipa se ostettu sitten kotipitäjästä tai muualta, mutta ostomiehiä kaikki tyynni. Toinen asia on tämä omat pojat. Kyllähän se niin on että jos kerättäisiin porukka vaikkapa nyt Oulusta, Turusta, Helsingistä, Tampereelta ym. ja pelaajat yhden kesän harjoittelisivat sillä koostumuksella, niin kyl mä sanon että kärkipaikkaa siellä taitais pitää Etelä-suomen joukkueet. Vaikka tosin koskaan ei pelejä ole paperilla ratkottu, mutta kyllä vaikkapa Turustakin on lähtenyt niin kovia miehiä maailmalle että kestää vertailun. Se nyt vain sattuu Oulussakin olevan tilanne niin, että ihmiset tykkäävät asua siellä ja heillä on hyvä joukkue niin mikäs siinä, pelatkoon siellä. Mutta esimerkiksi Helsingistä pelaajat lähtevät Nhllään heti kun vain tilaisuus aukeaa, eikä siinä paljon "sääliä" tunneta kasvattajaseuraa kohtaan. Toisaalta hyvä asia toisaalta huono, mutta kiistämätön tosiasia on, että vaikka Kärpät menestyy liigassa, niin Kärppäläiset ei menesty maajoukkueessa, eivätkä nykyisellä konseptilla tule koskaan pärjäämään. Kyllä siellä oli Torinossakin Turun ja Helsingin miehet pääosassa. Eli minun mielestäni maajoukkueen kannalta Kärppien touhu on erittäin negatiivinen asia, että siellä tunteisiin vedoten houkutellaan omat pojat pelaamaan oman kaupungin joukkueessa, vaikka siellä olisi potentiaalisia pelaajia kovempiinkin peleihin, ja sitä kautta saataisiin maajoukkueeseen hyviä pelaajia.
Ostojoukkueet
Kalervi
10664
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jokainen pelaaja on varmasti tavallaan ostettu pelaaja vaikka se olisi oman seuran kasvattikin sillä kyllä jokaiselle pelaajalle palkkaa maksetaan. Mutta tavallaan "vääryys" piilee siinä että mitä rahakkaampi seura on ja mitä enemmän se pelaajiinsa rahaa käyttää se voi ostaa mieleisensä pelaajat hinnalla millä hyvänsä. Keskimäärin valmiista huippupelaajista on kumminkin helpompi tehdä voittava joukkue kuin vielä pelaaja raakileista tai pelaajista jotka ovat olleet ennen joukkueen täytteenä. Mitä urheilullista siinä on että joku seura joka käyttää kaksin kolminkertaisen summan pelaajiinsa voittaa mestaruuden? Se on nimenomaan rahalla ostettu mestaruus ja siinä on urheilullisuus kaukana.
No mitä tulee joukkueiden juniorityöhön niin katsotaanpa esimerkiksi A-junioreiden sm-sarjaa. Mitkät seurat siellä ovat vuodesta toiseen menestyksekkäästi pärjänneet? Katseeni kääntyvät jälleen keski-suomen suuntaan.
Tottakai etelä-suomestakin tulee hyviä pelaajia, en sitä kiellä. Onhan siellä paljon pelaajamassaa mistä löytyy hyviä yksilöitä. Mutta jos puhutaan urheilullisuudesta, on menestys liian helposti ostettavissa. Tajusit varmaan mitä ajan takaa...
Niin paljon kun Suomessa on rahallista kilpailukykyä, verrattuna esimerkiksi Ruotsiin, sen saa pelaajiin pistää.
Tietysti se pistää pienemmän seuran kannattajakuntaa harmittamaan, kun joku Hjallis Harkimo tai Juha Junno tulee ja ostaa pelaajan suurella rahalla joukkoihinsa.
Se on bisnestä, mutta aika pitkälle tässä liigassa pääsee onneksi hyvällä valmennuksella, kts. Tappara, Ilves, HPK, Ässät, Saipa, JyP ja Peligans (ensi kaudella?) Näissä joukkueissa on aikasta paljon ns. suurien pelaajia, jotka eivät ole mahtuneet pelaavaan kokoonpanoon. Ensi kaudella luultavasti ainakin osa mahtuu.
Kärpät on kyllä ihan oma lukunsa tällä hetkellä Suomen pääsarjassa, oikeastaan ainut seura, mikä ansaitsee tekemällään työllä paikan huippu liigassa, joka sm-liiga ei tällä hetkellä ole.
Siinähän olisi hyvä tavoite muille seuroille, ottaa edes vähän Kärppiä kiinni, sillä jos Jokerit ja TPS jatkavat rämpimistä, vaikuttaa se koko liigan taloudelliseen tilanteeseen. Etelän toivot, nyt kaikki eurot ja markat likoon mitä liikenee, mutta järki mukaan hommaan.
Torinossa oli kyllä pääosissa KalPan kasvatit.Olli Jokinen eniten maaleja kisoissa,6.esim Selänne teki omat 6 maalia pikkumaita vastaan ja Jokinen suurmaita vastaan.Ilman Ollia Suomi ois tippunut USA:lle.Kimmo Timonen MAAILMAN AINUT PELAAJA joka valittiin tähdistökenttään sekä World cupissa että olympialaisissa.Lisäksi S.Kapanen palkitaan jatkuvasti Philadelphian parhaana pelaajana.Ja mitä olisi HPK ilman Voutilaista ja HIFK ilman Laakkosta,molemmat myös pelanneet maajoukkueessa tällä kaudella,kuten myös Elitserienin loistava Tarvainen.Ja Kalle Kerman vei Moran ensimmäistä kertaa pudotuspeleihin,suuri sankari siellä.Lisäksi muita KalPan kasvatteita ympäri SM-liigaa,kuten Nissinen.Paukkunen jne ja unohtamatta Tommi Miettistä.KalPa taistelisi mestaruudesta,jos kaikilla olis vain omat kasvatit,pahimman vastuksen antaisi TPS.
Olli Jokinen onkin hyvä esimerkki kalpalaisesta kasvatuksesta. OJ on luvannut että ei kusekaan kuopioon päin ja viime talvena olisi vaikka ilmaiseksi pelannut kaverinsa Salamoissa yhden pelin mutta EI samassa sarjassa pelanneessa kalpassa. Salamapeli kaatui sitten Södertäljen kieltoon.
Unohdit tuosta pellelistastasi kalpan kuluneen, ja jo päättyneenkin, kauden kapteenin: Samuli "The Asenne" Suhosen. Miten Samuli pelasikaan todella suurella sydämellä joukkueensa eteen, taisteli tilanteet loppuun asti ja näytti omilla otteillaan joukkuetovereilleen esimerkkiä.
Unohdit mainita myös miten kalpan kasvatustyö näkyi A-junioreissa. Runkosarjan voitosta suoraan laulukuoroon.
Tällä kaudellahan kalpa muuten pelasi liigaa pääosin omankylän pojilla...
Nyt olet sekoittanut syntymäpaikan ja kasvattajaseuran. Tosin tuo kasvattajaseura tuntuu olevan sellainen käsite, että miten kukakin sen haluaa ymmärtää ja ajatella. Itse näkisin kasvattajaseuraksi sen, missä pelaaja on todella noussut parrasvaloihin, eli missä pelaajasta on KASVATETTU pelimies. Esim. Olli Jokinen ponnisti Hifkistä Nhllään. Teemu Selännettäkin pidetään Salamoiden kasvattina, mutta kyllä Teemu on Jokeri! Tottakai on varmasti mukavaa teillä siellä Kuopiossa, että liigatasollakin on sellaisia pelaajia jotka ovat syntyneet, tai kasvaneet Kuopiossa ja jotka oikeasti ovat liigatason pelaajia. Tänä vuonnahan Kalpassa ei ollut yhtään Kuopiolaista sm-liigatason pelaajaa.
-Kyllä mie tykkään olla Kalpassa, saamme tästä palkkaa, harjoittelu on kevyttä ja meillä on pitkät kesälomat, miksi lähteä muualle kun asiat on täällä näin hyvin?- S. Suhonen
se kun vaan on niin että suomessa on yksi ja ainut osto joukkue ja se on JOKERIT. koita nyt vaan kestää se tosi seikka että kyseinen porukka ei pelaa enään tänä keväänä. nyyh nyyh. mutta jos jos, nyyh nyyh.
Vai ei kärppäläiset menestyneet Torinossa. Minnekähän hukkasit sellaisen nimen kuin Jussi Jokinen?!! Kummallista aliarviointia. Mitä tulee JOUKKUEPELAAMISEEN, niin sen Kärpät osaa todella hyvin. Diivailut ei vie eteenpäin. Leijonissakin pitää ottaa huomioon työmyyrät, jotka eivät saa tilastoihin osumia, mutta ovat se selkäranka, joka järjestää näille ns.tähdille tilanteita. Että tämmöstä faktaa!
Kyllä tuo meni jo yli! Jussi Jokinen surffaili koko kisat ja teki muutaman pojon niinkuin Ollin ja Villen rinnalla tekisi kuka tahansa pelaaja. En laittaisi suomen menestystä yhdenkään kärppäpelaajan ansioksi. Eriasia jos Jokinen olisi tehnyt sitä "näkymätöntä" työtä joukkueen hyväksi, mutta hän teki sitä joukkuetta vastaan. Esimerkkeinä tuhritut läpiajot, uskomattomat harhasyötöt ylivoimilla ym. ym. Usko sinäkin vaikka varmasti vaikealta tuntuu, Jussi Jokinen oli paska Torinossa.
Jätä toi Kärppä-vihamielisyys vähän enemmän taka-alalle ja katso asioita realistisesti. Jokisen Jussia ei sano paskaksi muut kuin sellaiset, jotka ei tajua lätkästä mitään ja piste.
Kyllähän tilanne nyt on vähän sellainen, että Kärpissä pelaa sellaisia kavereita, joille voisi olla käyttöä rapakon toisellakin puolella, ainakin Lasse Kukkonen, Jari Viuhkola, Niklas Bäckström ja Mikko Lehtonen. Ensi kaudella varmaan myös Juhamatti Aaltonen nousee NHL-kelpoiseksi.
NHL:ssä ei tosiaan tällä hetkellä kovin montaa kärppätaustaista pelaajaa ole, mutta nämä pelaajat ovat laadukkaita: Philadelphian ykköspakki Joni Pitkänen, ykkösketjun mies Jussi Jokinen, entinen pisteitä tekevä pakki Janne Niinimaa, jonka ura näyttää valitettavasti olevan laskusuunnassa sekä maalivahti Pekka Rinne, joka on pelannut hyvin AHL:ssä ja päässyt pelaamaan yhden NHL-ottelun tällä kaudella.
Näistä Joni Pitkänen, Jussi Jokinen ja parhaassa terässä Janne Niinimaa olisivat olympia/World Cup -kamaa. Kun lähdetään laskemaan, niin harvasta seurajoukkueesta on useampi kuin 3 kasvattia olympiatasoa. TPS:stä on toki aikamoinen lista näitä pelaajia.
Mutta kyllä siellä NHL:ssä on lähivuosina muitakin kärppäkasvatteja käynyt kokeilemassa, kuten Esa Pirnes ja Lasse Pirjetä. Lisäksi SM-liigassa on muissakin joukkueissa potentiaalisia tulevia änärimiehiä Oulusta, kuten Ville Koistinen ja Risto Korhonen. SM-liigassa kärppätaustaisia perustason ja SM-liigan hyvän tason pelaajia näkyykin sitten muissa joukkueissa jo paljon.