Tulipa tuosta Näri Saren nimimerkistä mieleeni kaverini vanha lausahdus: "Ei ole mitään niin hauskaa kuin blodi femakko, jolla on isot tissit." Mitähän sille Sari Närelle kuuluu nykyisin?
Näri Saresta tuli
6
561
Vastaukset
- lausahdus
Oli hyvin tyypillinen sovinistille.
- Wanha muistelee
Naisten suurin ongelma Suomessa on masennus. Masennus sairautena aiheuttaa ihmiselle turhaa voimakasta kärsimystä ja heikentää elämän laatua enemmän kuin mikään muu sairaus tai yksittäinen tekijä.
Masennuksen yhtenä syynä on se, että yhteiskunnassamme tytöistä ja naisista kasvatetaan kilttejä ja alistuvia, kun taas pojista rohkeita ja aggressiivisesti etujaan ajavia. Syy miksi tällainen erottelu tehdään sukupuolten välillä on siinä, että vanhemmat pelkäävät, että jos tytöstä kasvattaa rohkean ja itsenäisen oman tiensä kulkijan, niin tyttö ilmaisee rohkeutensa ja itsenäisyytensä myös seksielämän alueella. Ihminen on kokonaisvaltainen olio, ja jos on rohkea yhdellä alueella, on sitä myös muilla elämänalueilla.
Osa feministisistä tutkijoista on kirjoittanut tästä aiheesta, eli seksin ja kiltteyden sidoksesta poikien ja tyttöjen kasvatuksessa. Heidän ajatuksenaan on, että naisista ei voi tulla tasavertaisia omien etujensa rohkeita puolustajia kuin miehistä, jos naiselle ei sallita samanlaista seksuaalista vapautta, kuin miehille.
Sari Näreen missio on tällä hetkellä toimia naistutkimuksen johdossa, ja potkia pois naistutkimuksen viroista ja apurahojen anojien joukosta tällaiset tasa-arvoista seksuaalisuutta vaativat naistutkijat. Näre jatkaa linjaansa, joka alkoi ensimmäisellä tutkimuksella, jonka mukaan pornoa lukevat miehet kärsivät kaikki vakavista persoonallisuuden puutteista, ja on viimeksi vaatinut huora, homo ja lesbo sanojen käytön kieltämistä koululaisten puheessa Helsingin kouluissa. Missä seksiä, siellä Näre vaatimassa sitä kiellettäväksi. - skäribo
on pienimunainen kalju sovinisti, joka ei osaa kertoa yhtään hyvää vitsiä.
Ja me tytöt naurettiin nnnniiin!
(onpas tasoton palsta) - Piikki
hauskin olisi femakko joka taitaa oikeinkirjoituksen salat...
- voi saakuta
että oli hyvä vitsi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain2389195Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1513362Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve42765- 1712267
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha1041889Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1741826Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1811706- 1391371
SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,601357Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1251196