Minulla ei ole faktatietoa, mutta kuulin Tehyn kieltäytyvän maksamasta hometyöpaikkojen työntekijöiden korvauksia, kun työntekijä joutuu jäämään erittäin pitkälle sairauslomalle.
LAKIEN JA ASETUSTEN MUKAAN HOMEISIA TYÖPAIKKOJA EI SAA EDES OLLA. Työnantajanhan se tietenkin olisi korvattava ansionmenetyksetkin.
Maksaako liittosi sinulle työttömyyskorvausta, jos et pysty palaamaan homeiselle työpaikallesi?
Nythän kierros on ollut monilla homesairailla tällainen:
1)Työnantaja ja Kela maksavat 300 päivää sairausloman päivärahaa, kun työntekijä ei pysty palaamaan homesairauksiensa vuoksi homeiselle työpaikalle, työnantaja ei korjaa tiloja, koska "siellä ei oireile kuin yksi ja hometta ei ole" - perusteella.
2) Työntekijä ilmoittautuu sairausloman aikana työssäolevaksi vajaakuntoiseksi työnhakijaksi, jolloin ammattiliitto maksaa 500 päivää työttömyyskorvausta.
3) Tänä aikana työntekijä voi käydä työvoimatoimiston kautta työkokeiluissa mikäli terveydentila sen sallii.
4) Kela lähettää kutsun kuntoutukseen, kun sairausloma on kestänyt yli 60 päivää.
5) Kelan kautta voi pyrkiä kuntoutustukimukseen, jossa kartoitetaan jäljellä oleva työkyky ja mahdollinen uudelleenkoulutuksen tarve.
6) Kelan kautta voi anoa vammaistukea
7) Kuinkahan moni saa vaikka Kuntien eläkevakuutukselta (tai oman liiton vastaavalta järjestöltä) kuntoutustukea, kun sairaus on kestänyt yli vuoden?
Jos saa ammattitautidiagnoosin, joutuu tappelemaan vakuutusyhtiön "muka-asiantuntijalääkäreiden" kanssa vuosikausia.
Ikävä kyllä on monia vajaakuntoisia työntekijöitä, jotka putoavat kaikkien tukien ulkopuolelle.
TYYPILLINEN HOMESAIRAAN KOHTALO, IKÄVÄ KYLLÄ:
-Hänellä on vakituinen virka tai työsuhde.
-Kotona hän paranee – työssä sairastuu (aluksi, mutta myöhemmin oireet jäävät pysyviksi)
-Ei ehkä hyväksytä sairauslomalaiseksi homeoireilun vuoksi ja hänen pitäisi hyväksyä sairausloman jatkon ehdoksi ehkä "uusi sairaus: mielenterveysongelmat".
-Ei voi palata työhön homeiselle työpaikalleen, koska sairastuu siellä heti uudelleen
-Ei ehkä hyväksytä työnhakijaksi, koska on jo työpaikka, vaikka ei voi sinne palatakaan oireilujen ja sairastumisten vuoksi
-Työnantajalla ei ole antaa puhdasta, homeetonta paikkaa. (HUOM.Ota siitä kirjallinen lausunto, jonka viet Työvoimatoimistoon)
Käytännöt eri ihmisten kohdalla ja eri puolella Suomea vaihtelevat.
Lain mukaan pitäisi olla:
"Työsopimuslaki 27. § 1. momentti: Jos työntekijä sopimuksen mukaisesti on ollut työnantajan käytettävissä, hänen kuitenkaan työnantajasta riippuvasta syystä saamatta tehdä työtä, palkka on hänelle maksettava."
MITEN NÄMÄ LAIT TOTEUTUVAT?
LAINSÄÄDÄNTÖ
Työturvallisuuslaki. Suomen säädöskokoelma. 30.8.2002.
Suomen säädöskokoelma. Työturvallisuuslaki 2002, 3697, 3701:
”Työnantajan on jatkuvasti tarkkailtava työympäristöä, työyhteisöjen tilaa ja
työtapojen turvallisuutta. Työnantajan on myös tarkkailtava toteutettujen
toimenpiteiden vaikutusta työn turvallisuuteen ja terveellisyyteen.
Työnantajan on huolehdittava siitä, että turvallisuutta ja terveellisyyttä koskevat
toimenpiteet otetaan huomioon tarpeellisella tavalla työnantajan organisaation
kaikkien osien toiminnassa. (8.§ )
Työnantajan yleiset velvoitteet, 2 luku 8§, Työnantajan yleinen huolehtimisvelvoite:
Työnantajalla on velvollisuus huolehtia työntekijän turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Työnantajan on otettava huomioon työhön työolosuhteisiin ja muuhun työympäristöön ja työntekijän henkilökohtaisiin edellytyksiin liittyvät seikat. Työnantajan on jatkuvasti tarkkailtava työympäristöä, työyhteisön tilaa ja työtapojen turvallisuutta sekä ryhdyttävä asianmukaisiin toimenpiteisiin tapaturmien, terveyshaittojen sekä vaaratilanteiden selvittämiseksi ja torjumiseksi. (Työturvallisuuslaki 9§1. momentti, n:o 738, 3697).
Työterveyshuoltolaki
SÄÄDÖKSET 2000
33 § Työpaikan ilmanvaihto ja työhuoneen tilavuus
”Työpaikalla tulee olla riittävästi kelvollista hengitysilmaa.
Työpaikan ilmanvaihdon tulee olla riittävän tehokas ja tarkoituksenmukainen. Työhuoneen tilavuuden ja pinta-alan tulee olla riittävä. Siellä tulee olla myös riittävästi tilaa työn tekemistä ja työn vaatimaa liikkumista varten. Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä työpaikan tilavuudesta ja ilmanvaihdosta”. http://www.finlex.fi/linkit/sd/20020738
Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa, sekä oikeus saada oikeuksia ja velvollisuuksia koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla. Hyvällä hallinnolla tarkoitetaan sellaista toimintaa hallintoasioissa, että julkisen vallan ja asianosaisen (ja ulkopuolisten) oikeudet ja intressit tulevat mahdollisimman hyvin turvatuiksi. Hyvään hallintoon kuuluu – vaikka perusoikeussäännöksessä niitä ei erityisesti mainita - muitakin elementtejä kuten vaatimus virkamiehen puolueettomuudesta ja hallinnon palveluperiaate. Perusoikeussäännös edellyttää myös, että yksilön oikeuksia ja velvollisuuksia koskeva päätös tulee voida saattaa tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Tämän säännöksen tarkoituksena on turvata Euroopan ihmisoikeussopimuksen sekä kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen asettama vastaava velvoite sopimuksen kattamissa asioissa (Husa ym. 2002, 150 – 152).
Työntekijällä on oikeus työterveyshuollon asiantuntijoiden tutkimuksiin Työntekijällä on oikeus työnantajan järjestämään työterveyshuoltoon. Työterveyshuollon ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden tulee olla ammatillisesti (ei pelkästään työnantajan tai työntekijän etua) riippumattomia työnantajasta, työntekijöistä ja heidän edustajistaan ja heillä tulee olla tässä laissa tarkoitettu pätevyys sekä riittävällä täydennyskoulutuksella ylläpidetyt tiedot ja taidot. Työterveyshuollon ammattihenkilöiden on osallistuttava riittävästi, vähintään kolmen vuoden välein ammattitaitoaan ylläpitävään koulutukseen.(Työterveyshuoltolaki 2.luku 5§.)
Työnantajan ja työntekijän tulee antaa työterveyshuollon asiantuntijoille työstä, työjärjestelyistä, henkilöstöstä, työpaikan olosuhteista ja niiden muutoksista sekä muista niihin verrattavista tekijöistä tietoja, jotka ovat tarpeen työntekijöille työstä aiheutuvan terveydellisen vaaran tai haitan arvioimiseksi tai ehkäisemiseksi. Työterveyshuollon on annettava työntekijöille ja työnantajalle tietoja työssä ja työpaikan olosuhteissa esiintyvistä terveyden vaaroista ja haitoista sekä niiden torjuntakeinoista. Työntekijälle on annettava tietoja työterveyshuollon suorittamista terveystarkastuksista, niiden tarkoituksesta, tuloksista ja tulkinnoista sekä muusta työterveyshuollon sisällöstä. (Työterveyshuoltolaki 4.luku 13§.)
Työterveyshuoltolain 2.luku 4§. Työnantajan velvoitteet. Työterveyshuollon järjestäminen.
Työnantajan on kustannuksellaan järjestettävä työterveyshuolto työstä ja työolosuhteista johtuvien terveysvaarojen torjumiseksi ja haittojen ehkäisemiseksi sekä työntekijöiden turvallisuuden, työkyvyn ja terveyden suojelemiseksi ja edistämiseksi. Työterveyshuolto tulee järjestää ja toteuttaa siinä laajuudessa kuin työstä, työjärjestelyistä, henkilöstöstä, työpaikan olosuhteista ja niiden muutoksista johtuva tarve edellyttää siten kuin tässä laissa ja sen nojalla annetuissa alemmanasteisissa säädöksissä säädetään. (Työterveyshuoltolaki 2003, 42.)
Työterveyshuoltolaki. Työterveyshuollon sisältö 11§ velvoittaa työterveyshuollon
1) selvittämään työolosuhteiden ja työn terveellisyyden ja turvallisuuden ja arvioimaan niitä toistuvin työpaikkakäynnein ja muita työterveyshuollon menetelmiä käyttäen huomioimaan työpaikan altisteet, työn kuormittavuuden, työjärjestelyt sekä tapaturma – ja väkivaltavaara työtä, työmenetelmiä ja työtiloja suunniteltaessa, työolosuhteiden muutostilanteissa sekä suunnitelmallisesti työn kestäessä;
2) työperäisten terveysvaarojen ja –haittojen, työntekijöiden terveydentilan sekä työ- ja toimintakyvyn selvittäminen, arviointi ja seuranta mukaan lukien työstä ja työympäristöstä aiheutuvan erityisen sairastumisen vaara sekä edellä mainituista seikoista johtuvat terveystarkastukset ottaen huomioon työntekijän yksilölliset ominaisuudet;
3) toimenpide-ehdotusten tekeminen työn terveellisyyden ja turvallisuuden parantamiseksi, tarvittaessa työn sopeuttamiseksi työntekijän edellytyksiin, työntekijän työ- ja toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja edistämiseksi sekä toimenpide-ehdotusten toteutumisen seuranta;
4) tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus työn terveellisyyttä ja turvallisuutta sekä työntekijöiden terveyttä koskevissa asioissa mukaan lukien työntekijän perustellusta syystä työkuormituksestaan pyytämä selvitys;
5) vajaakuntoisen työntekijän työssä selviytymisen seuranta ja edistäminen työntekijän terveydelliset edellytykset huomioon ottaen, kuntoutusta koskeva neuvonta ja hoitoon tai lääkinnälliseen tai ammatilliseen kuntoutukseen ohjaaminen;
6) yhteistyö muun terveydenhuollon, työvoimahallinnon, koulutuksen, sosiaalivakuutuksen, työsuojeluviranomaisen, tarvittaessa työpaikan työnantajien työterveyshuollon palveluntuottajien ja muiden tahojen kanssa;…
(Työterveyshuoltolaki 2003, 44-45.)
Työturvallisuuslaki. Suomen säädöskokoelma. 30.8.2002. Suomen säädöskokoelma. Työturvallisuuslaki 2002, 3697, 3701: Jos työstä aiheutuu vakavaa vaaraa työntekijän omalle tai muiden hengelle tai terveydelle, työntekijällä on oikeus pidättäytyä sellaisen työn tekemisestä.
Työstä pidättäytymisestä on ilmoitettava työnantajalle tai tämän edustajalle niin pian kuin mahdollista, kunnes työnantaja on poistanut vaaratekijät tai muutoin huolehtinut siitä, että työ voidaan suorittaa turvallisesti.” (23.§ ).
Työsopimuslaki 27. § 1. momentti: Jos työntekijä sopimuksen mukaisesti on ollut työnantajan käytettävissä, hänen kuitenkaan työnantajasta riippuvasta syystä saamatta tehdä työtä, palkka on hänelle maksettava. (Nordman, Koskinen Helsingin Sanomat).
Työsopimuksen irtisanomisperusteet. Työnantaja saa irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen vain asiallisista ja painavista syistä. Työntekijästä johtuvana tai hänen henkilöönsä liittyvänä asiallisen ja painavana irtisanomisperusteena voidaan pitää työsopimuksesta tai laista johtuvien, työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä sekä sellaista työntekijän henkilöön liittyvien työntekoedellytysten olennaisesta muuttumisesta, joiden mukaan työntekijä ei kykene selviytymään työtehtävistään. Syyn asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan. Asiallisena ja painavana irtisanomisperustana ei voida pitää ainakaan:
Työntekijän sairautta, vammaa tai tapaturmaa, ellei hänen työkykynsä ole näiden vuoksi
vähentynyt olennaisesti niin pitkäaikaisesti, että työnantajalta ei voida kohtuudella edellyttää työsopimussuhteen jatkamista;…
Työnantajan on kuultuaan työntekijää 9 luvun 2 §:ssä tarkoitetulla tavalla
ennen irtisanomista selvitettävä, olisiko irtisanominen vältettävä sijoittamalla
työntekijä muuhun työhön. (Työsopimuksen irtisanomisperusteet. 7. luku 1 § ja 2 §.)
Irtisanomisia laista huolimatta tapahtuu. Oikeudenkäyntejä on menossa laittomien irtisanomisten vuoksi Yhtenä esimerkkinä saamani sähköposti ja lupa sen julkaisemiseen: Olen Seija Rytkönen Iisalmesta ja sairastui työnantajan homeisista toimitiloista ammattiastmaan vuonna 1996. ”Olen sikäli onnekas, että astma todettiin ja hyväksyttiin ammattitaudiksi työterveyslaitoksella välittömästi. Silloin piti tutkia myös ammattinuha, mutta korvalääkäri "unohti" tehdä orl-seurannan, vaikka oli sen itse määrännyt. Enkä itse sitä silloin osannut / jaksanut vaatia…. viime heinäkuussa 2003 työnantajani irtisanoi minut työkyvyn olennaisen vähentymisen vuoksi. Olin vielä silloin toimitusharjoittelija ihan täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Siitä käynnistyi seuraava prosessi eli vein irtisanomisasian liittooni (Journalistiliitto) ja siellä työsuojeluasiamies lähti viemään asiaa eteenpäin. Meidät ohjattiin neuvotteluihin Keskisuomalaisen henkilöstöpäällikölle. Hän kielsi konsernin vastuun asiassa, mutta kuitenkin kuunteli asiamme…. Tässä tapauksessani kyse on siis pitkälle siitä, että työnantaja halusi potkia hankalan, homeista valittavan työntekijän tiehensä. Nyt lähdetään testaamaan oikeuskäytäntöön sitä, mitä tällainen menettely tulee työnantajalle maksamaan… Nyt uhkaamme työnantajaa vahingonkorvausvaateella ja laittomalla irtisanomisella, koska työkyvyn väheneminen johtuu työnantajan aiheuttamasta ammattitaudista… Tuosta opinnäytetyöstäsi on todella kiinnostunut! Ja saat käyttää kertomustani ihan nimelläkin. (tekstiä lyhennetty) (Seija Rytkönen. Henkilökohtainen tiedonanto sähköposti 4.2 ja 6.2.2004).
Sairauden hyväksyminen ammattitaudiksi edellyttää, että sen ja työaltisteen välinen syy-yhteys on osoitettu. Kosteusvauriomikrobiologista tutkimusta voidaan perustella seuraavasti: jos työterveyshuolto ja työsuojelu joutuvat arvioimaan aiheutuuko kosteusvaurioituneiden rakennusten käyttäjille terveysvaaraa, arvion tulee perustua kosteusvaurion laajuuden ja rakenteita kontaminoivan mikrobikasvuston määrittämiseen. Ei ole samantekevää hengittävätkö tilojen käyttäjät hiivoja vai homesienimyrkkyjä sisältäviä homesieni-itiöitä. Työntekijöiden oikeusturva edellyttää, että altistumisen tausta selvitetään mahdollisimman perusteellisesti. Jos taustaa ei ole selvitetty, jää ammattitauti varmistumatta mahdollisessa ammattitautitutkimuksessa. Ammattiastman oireisto on selkeä. Työntekijä kärsii työpäivinä yskänärsytyksestä ja hengenahdistuksesta. Usein tätä on edeltänyt vesinuha, aivastelu ja silmien sidekalvojen oireet. Oireet voivat esiintyä työvuoron aikana tai jos kyseessä on astman hidastunut reaktio vasta illalla tai yöllä. Hitaan reaktion aiheuttajan jäljittäminen on hankalampaa. Kosteusvauriomikrobit lisäävät hengenahdistusta ja vinkunaa. Homeen aiheuttamaa astmaa on vain toistakymmentä tapausta vuodessa. Tavallisia työperäisiä biologisia altisteita ovat homeet, sienet, varastopölypunkit, puupöly, entsyymit, tekstiilipölyt ja mausteet. Varastopölypunkit käyttävät ravintonaan hometta ja viljaa. (Haahtela, Hannuksela & Backman 1985,122-125; Nordman, Hytönen, Keskinen 1999, 42, 372, 374, 380 ; Työterveyslaitos 1999, 20.)
Työturvallisuuslain mukaan työnantajalla on vastuu työntekijöiden terveydestä ja turvallisuudesta. Vastuu ei häviä, vaikka työtilat sijaitsevat rakennuksessa, jonka omistaa joku muu kuin työnantaja. Työsuojelutoimikunta (tai työsuojelupäällikkö ja työsuojeluvaltuutettu) toimivat virallisina valvojina kosteus- ja homeongelmaa tutkittaessa. On tärkeää, että työsuojelutoimikunta ymmärtää roolinsa ja raportoi henkilöstölle tai esimerkiksi työsuojeluviranomaisille, miten työpaikalla ratkotaan tätä ongelmaa. Työpaikkojen kosteus- ja homevaurioiden tutkimuksista ja korjauksista tulisi aina muistaa tiedottaa riittävästi työntekijöille. Homepölylle altistuminen on ilmeinen terveysuhka ja siksi siihen on suhtauduttava vakavasti ja sitä on käsiteltävä työsuojelukysymyksenä. Työpaikan työsuojeluhenkilöstön tulee seurata korjauksia valppaasti. (Työterveyslaitos 1999, 8.)
LAKI KANSANELÄKELAITOKSEN JÄRJESTÄMÄSTÄ KUNTOUTUKSESTA
Laki kansaneläkelaitoksen järjestämästä kuntoutuksesta annetun lain 2 §:n muuttumisesta
”Kansaneläkelaitoksen on järjestettävä vakuutetulle, jolle asianmukaisesti on todettu sairaus, vika tai vamma todennäköisesti aiheuttaa uhkan tulla työkyvyttömäksi tai jonka työkyvyn ja ansiomahdollisuuksien on katsottava sairauden, vian tai vamman vuoksi olennaisesti heikentyneen, tarkoituksenmukainen ammatillinen koulutus ja valmennus hänen työkykynsä säilyttämiseksi tai parantamiseksi, jollei sitä ole järjestetty julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/2002), työeläkelakien taikka erityisoletusta koskevien säännösten perusteella. Työkyvyttömyyden uhkalla tarkoitetaan tilannetta, jossa on todennäköistä, että työntekijälle lähivuosina, vaikka hoidon ja lääkinnällisen kuntoutuksen toteutuksen mahdollisuudet otetaan huomioon, ilman ammatillista kuntoutustoimia tulisi myönnettäväksi työkyvyttömyyseläke. Työkyvyn ja ansiomahdollisuuksien olennaista heikentymistä arvioitaessa otetaan huomioon vakuutetun jäljellä oleva kyky hankkia itselleen ansiotuloja saatavissa olevalla sellaisella työllä, jonka suorittamista voidaan häneltä kohtuudella edellyttää hänen koulutuksensa, aikaisempi toimintansa, ikänsä, asumisolosuhteensa ja muut näihin verrattavat seikat huomioon ottaen. Kuntoutuksen tarkoituksenmukaisuutta arvioitaessa otetaan huomioon hakijan ikä, ammatti, aikaisempi toiminta, koulutus ja sosiaalis-taloudelliset seikat sekä se, johtaako haettu kuntoutus todennäköisesti hakijan terveydentilalle sopivassa työssä jatkamiseen, työhön palaamiseen tai työhön siirtymiseen ”.
Tämä laki tulee voimaan 1. päivänä tammikuuta 2004.
Tasavallan presidentti TARJA HALONEN.
Helsingissä 28 päivänä helmikuuta 2003.
Kaunista tekstiä ja hyviä lakeja, mutta miten ne toteutuvat käytännössä sinun kohdallasi?

Vastaukset 18
Vanhimmat
on helppo vastata. Käytännössä kaikki tuo silmää tekevien ylevät lausunnot ym. ovat vain kuolleita kirjaimia.
Näinhän on joka puolella maailmaa nykyään ja tahti vain pahenee.
Eihän tämä ole muuta kuin irtopisteiden kerjäämistä.
Näin on ainakin homeista ja ilman omaa syytään sairastuneiden kohdalla.
Niin kyllähän työsuojelulait ovat ihan OK, mutta eihän niitä työnantajan tarvitse noudattaakkaan johtuen lääkäreittemme ammattitaidon puutteesta, joka puute ilmeni jälleen kerran tuosta Hyvä Terveys lehden numerossa esiintyneistä parista työterveysasiantuntijan lausunnoista.
Tyypillisenä homeflunssa-allergikkona jouduin irtisanoutumaan työstäni seurauksena kolmen kuukauden karenssi ja sen jälkeen liiton työttömyyskorvaus.
Paikallisen keskussairaalan antama E-lausunto oikeutti minut vajaakuntoiseksi työnhakijaksi.
Eli työkkäri ei pystynyt laittamaan minua työkokeiluun, kuntoutukseen eikä koulutukseen homeitiöitä sisältävään rakennukseen.
Hain tuolla lausunnolla vakuutusyhtiöstä ammattitautilain mukaista korvausta, joka tuli parin kuukauden päästä hylkynä.
Valitin Tapaturmalautakuntaan, josta tuli hylky puolen vuoden päästä.
Tuon prosessin aikana minut tutkittiin astmaatikkona TTL:llä, jonka antama E-lausunto tuki hylkyä.
Jostain syystä vakuutusyhtiö ei lähettänyt TTL:lle tekemäni muistutuksen johdosta saamaani uutta E-lausuntoa Tapaturmalautakunnalle.
Muistutus johtui Aspergillus fumigatuksen aiheuttamasta immuunireaktiosta, joka oli TTL:n henkilökunnan toimesta kirjattu todella hyvin seurantalistaan aina kotiuttamiseeni asti (kotiuttamislämpö 35.0 C) ja sen jälkeisistä useista lääkärissä juoksuista lääkärin toteaminen spastisine keuhkoputkitulehduksineen? Mitähän silläkin tarkoitettiin.
TTL:n uuden lausunnon mukaan minulla oli ollut vain piilevä keuhkoputkitulehdus altistuksen aikana???
Tapaturmalautakunnan päätoksen saatuani valitin Vakuutusoikeuteen. Käsittely Vakuutusoikeudessa kesti 2 vuotta 7 kuukautta.
Saatuani Vakuutusoikeuden (VO) hylkypäätöksen tein työkyvyttömyyseläkehakemuksen työnantajani eläkevakuutusyhtiöön.
VO:n päätöksestä voi valittaa Korkeimpaan Oikeuteen (KKO).
Päästäkseen valittamaan KKO:lle, KKO:lta tulee hakea valituslupa, jossa tulee osoittaa, että VO:n päätös on lain vastainen.
Anoin valituslupaa KKO:lta sillä perusteella, että mennessäni TTL:n tutkimuksiin sinne esittämästäni kirjallisesta oirekuvauksesta liitteineen kävi selvästi ilmi alveoliittinen reagointi, jonka toteen näytti myös TTL:n altistuksen jälkeinen seurantalista ja sen jälkeiset lääkärissäkäyntieni epikriisit.
TTL:n E-lausunnoista kävi ilmi kuten myös seurantalistasta, että TTL tutki minut astmaatikkona.
VO-prosessin vireillä ollessa pystyin osoittamaan heille TTL:n kirjallisen kieltäytymisen pyytämääni uusinta-altistukseen allergisen alveoliitin toteamiseksi kansaninvälisin kriteerein. Ja kun TTL kieltäytyi anoin uusinta-altistusta E-S lääninhallituksen kautta, johon vaatimukseen he totesivat, että heillä ei ole "oikeutta" määrätä TTL:ää uusinta-altistukseen.
Pyysin myös VO:ta määräämään uusinta-altistuksen ja heidän päätöksestään näkyi KKO:lle, että he hylkäsivät pyyntöni.
Yritin käynnistää alveoliittisen tutkimusprosessin VO:n valitusprosessin aikana uudelleen paikallisen keskussairaalan kautta, johon keskussairaala totesi, että näyttö kuuluu TTL:lle. VO:lla oli tästäkin kirjallinen näyttö.
KKO käsitteli valituslupa-anomustani 8,5 kuukautta myöntämättä valituslupaa.
Pyysin työeläkelaitosta, että he eivät tekisi ratkaisua ennen KKO:n päätöstä.
Esitin epikriisen muodossa työeläkelaitokselle myös muut immuunijärjestelmäni tuottamat krempat (PPP-psori, eosinofiiliset granuloomat, naamaturvotukset jne.) ja pyysin myös eläkevakuutusyhtiötä määräämään minut uusinta-altistukseen TTL:lle.
Järkytyksekseni eläkevakuutusyhtiöltä tuli myönteinen työkyvyttömyyseläkepäätös. Olin varautunut senkin suhteen vuosikausia kestävään valitusprosessiin.
Työkyvyttömyyteni katsottiin alkaneeksi hakemuksen tekemisestä seuraavan kuukauden alusta (normaalikäytäntö), ei ammattitautilain mukaisen korvaushakemuksen vireillepanosta.
Jätinpä alkamisajankohdasta valittamatta.
Työttömyyskassa peri maksamansa työttömyyskorvaukset myönnetystä työkyvyttömyyseläkkeestä ja harvinaista kyllä en joutunut maksamaan erotusta työttömyyskassalle.
Mikäli eläke myöntöajankohdasta olisi ollut pienempi kuin työttömyyskorvaus olisin joutunut maksamaan erotuksen.
Joka tapauksessa allergisen alveoliitin diagnostisointi on kohdallani yhä kesken johtuen niin paikallisen keskussairaalan keuhko-osaston kuin TTL:nkin lääkäreistä.
Sairastumisesta allergiseen alveoliittiin kului työkyvyttömyyseläkepäätöksen saamiseen pari viikkoa vaille kuusi vuotta.
Ja katsonpa kuinka kauan vielä kuluu aikaa ennenkuin lääketiedegurumme toteavat minulla allergisen alveoliitin.
Kansainvälisistä kriteereistä minulta jäi puuttuumaan vain oikeaan aikaan suoritettu HRCT- kuvaus, jolla pystytään toteamaan altistuksen jälkeinen keuhkotulehdus aina pieniä keuhkorakkuloita myöten.
Irtisanoitko itsesi noin vain.
Eikö sulla ollut yhtään sairaslomapäivää sitä ennen?
Otin työpaikan uuden ilmastointilaitteen aiheuttaneen homeflunssan takia kahdeksan kuukauden vuorotteluvapaan.
Kävin pari kertaa ennen vuorotteluvapaan loppumista työpaikalla järjestelemässä tuona aikana saamaani postia ja ohjeita.
Sain kummallakin kerralla homeflunssan ja jälkimmäisellä tosi pahan.
Molemmat työterveyslääkärit pesivät kätensä (työpaikan home ei ole syyllinen).
Kun minun olisi pitänyt aloittaa työt vielä flunssaisena hakeuduin talon ulkopuoliselle työterveyslääkärille, joka antoi sairaslomaa.
Tilasin ajan myös keuhkolääkärille, joka antoi lähetteen keskussairaalatutkimuksiin.
Tutkimusten päättymiseen asti (4 kk) olin sairaslomalla.
Kun keskussairaalan keuhkolääkäri loppuistunnossa totesi minut terveeksi (tutkimukset astmantoteamistutkimuksia) menin sieltä suoraan työpaikalle ja sanoin itseni irti.
Minulla oli vuosilomaa varastossa kolme kuukautta jonka jälkeen työsuhteeni päättyi.
Kun sain puolitoista kuukautta loppuistunnon jälkeen keskussairaalan E-lausunnon dg:llä ylähengitysteiden oireyhtymä + tuntemattomasta syystä johtuvat nivel-ja lihasoireet alkoi vereni kiehua.
Pyysin uutta tutkimusta. Kerroin, että saan työpaikallani kolmessa päivässä keuhkoni tulehtumaan oikein kunnolla ja tutkitaan sitten
mitä keuhkoista löytyy ja kuinka kauan tuo tulehdus kestää. Ei suostuttu.
Kun sain vakuutusyhtiöltä hylkypäätöksen otin keuhkolääkäriin uudelleen yhteyttä vaatien lähetettä Työterveyslaitoksen tutkimuksiin. Sen sain.
Ja kyllä tuon keskussairaalan keuhkolääkärinkin olisi pitänyt tietää, että keuhkoni eivät ole kunnossa jos keuhkojen diffuusiokapasiteetti oli 9 kk työpaikka-altistuksen jälkeen vielä 66 %.
Ja olisi pitänyt tietää samoin kuin TTL:nkin, että tuo alenama ei edes kuulu astmaan.
No TTL pisti vielä paremmaksi antamalla dg:n alkava tavallinen astma 9 kk:tta myöhemmin.
Huomioivat kuitenkin, että diffuusiokapasiteetti oli noussut.
Kokonais IgE-arvokin (eosinofiilit), joka kiepui siinä paalle neljänsadan ja päälle viidensadan, oli heidän mielestään normaali (normaaliarvo 0-100).
Kun homeflunssani nostattelee "patteja", eli eosinofiilisiä granuloomeja, minua tutkiville lääkäreille näillä pateillakaan ei ollut mitään merkitystä.
Ja heidän olisi pitänyt tietää, että tämänkaltainen patitus kuuluu ainoastaan ja vain alergiseen alveoliittiin (ei astmaan) kuin myös diffuusiokapasiteetin alenemakin.
No kun itse olin tuolloin näistä homeasioista tosi tietämätön (en pystynyt perustelemaan kantaani lääketieteellisesti) se merkitsi minua tutkiville lääkäreille tilaisuutta tutkia minua haluamallaan tavalla, eli astmaatikkona.
Kuudessa vuodessa tilanne onneksi nykyhomeallergikkojen kohdalla alkaa muuttua kiitos netin.
Sanotaan, että tieto on valtaa ja väärin käytettynä mielivaltaa, joka kohdistuneena yksilöön aiheuttaa ongelmia niin fyysisellä kuin psyykkiselläkin tasolla.
Lääketieteemme edustajilla näyttää olevan paljon vastattavaan tuonkaltaisten ongelmien tuottajatasona.
tulivat ja minkä näköisiä ne olivat? Ovatko jo lähteneet pois? Kiinnostaa tietää, kun itselläkin on patteja käsissä ja jalkaterissä. En kuitenkaan epäile omia pattejani homeesta johtuviksi, niiden pitäisi olla lipoomia.
http://www.ihotaudit.net/galleria3.htm
täältä löysin paljon kuvia ihotaudeista, ne ei varsinaisesti ole hometauteja, mutta niistä voi katsoa onko oma ihottuma samanlaista.
Keskussairaaloissa ei homesairauksia selvitetä. Vähän ne ronkkivat jotain astmatestejä, "koska vakuutusyhtiöille ei kelpaa mikään muu diagnoosi". Jossakin korkealla tasolla, ilmeisesti ihan presidentin kansliasta saakka, on annettu vähintäänkin hiljainen siunaus valehtelulle, jolla tutkittavat sairaudet on pantu arvojärjestykseen. Sille asialle oli jokin hieno sana, jota poliitikot ääniä kalastelleessaan silloin tällöin viljelevät. Homesairaudet eivät ole päässeet millekään listalle vaan ne on pantu pannaan kaikki. Niitä ei ole. Nääthän sinä sen jo siitä, miten tohtori selittelee ja kiemusrtelee kun sanot sanan HOME. Sinne ne kerätään kaikki Mengelen perilliset, varsinaiset valtakunnan tohtorit, keskussairaaloihin. Nyt muistin sen sivistyssanan, ne priorisoivat. Tosin sitä ne eivät kerro, että siihen sisältyy iso lohko, jonka nimi on eliminoivat. Homesairauksia ei ole olemassa. Jos et usko niin saat diapamia tarpeeksi.
Esim. kerran pitkäaikaisempi homenuha nostatteli patin oikean käden kolmeen etusorminiveleen, oikeaan ranteeseen, oikeaan olkapäähän, oikeaan nilkkaan ja vasempaan jalkapohjaan.
Patti on pieni, mutta ihoherkkyydeltään kuin palovammassa. Häviävät itsekseen jälkiä jättämättä pikkuhiljaa.
Mikäli patti syntyy jalkapohjaan, kävellessä tuntuu kuin olisi iso kivenmurikka pitkän puutikun lisäksi. Eli parina kolmena päiväna kävellään kantapään turvin.
Patittelin jo työpaikka-altistusaikana, Myös TTL:n altistuksen jälkeen.
Käytän hengityssuojaimia lumettomana aikana joiden suodattimien pitokyky yltää valmistajan mukaan 40 tuntiin.
Laskematta tunteja jossain vaiheessa tulen nuhaiseksi ja tämä nuha nostaattaa nykyisin pateista yhden aina kilpirauhasen viereen. Häviää viikossa. Niellessä tuntuu kuin kurkku räjähtäisi (ei kurkkukarheutta) ja pään käänteleminenkin tuottaa kipua.
Erään lääketiedeasintuntijan mukaan allergisen reaktion seurauksena näitä patteja voi syntyä vaikka sisäelimiin. Haluaisin tietää mikä osuus tällä immunologisella patitusmekanismilla on altistuksen jälkeisiin rasitusnivelkipuihini.
No mikä ettei. Ainahan pattikin voi jäädä paikoilleen.
Kämmen- jalkapohjapsori jätti oikeaan kämmeneeni kolmisen pattia, jotka alkoivat pönkiä ihon alta viime kesänä. Näyttivät känsiltä ihon hilseillessä niiden päällä.
Nyt iho terve ja patit poissa.
Kuonanpoistojärjestelmä toimii tavalla tai toisella.
Kyllähän patitus on vallan normaalia tuntemieni homeallergikkojen keskuudessa.
Ja ainahan eri syntymekanismeista johtuvia patteja lääkäri-näköetäisyydellä voi nimitella vaikkapa lipoomaksi. Onhan toki niitäkin olemassa. Ja niistä lipoomasta kärsivä pääsee leikkauksella eroon.
Niin jostain syystä nuo lääkärit menivät hiljaiseksi kun minäkin kerroin homealtistuksen olevan oireilujeni syynä.
Kerran Hesarissa julkaistiin tutkimus, jossa kerrottiin lääkärien olevan hiljaa siksi, että he kuuntelevat keskittyneesti potilasta.
No mitä tuohon diapamiin tulee, kun antihistamiini-, astma- ja antibiottilääkitys väsyttää ja lihakset ja nivelet kolottaa, seuraava lääkitys näyttää kohdistuvan masennuksen poistoon.
tulevat ja menevät. Leikkautin yhden, joka oli hankalasti varpaassa, mutta muiden olen antanut olla. Ne menevät itsekseen pois (ja aina tulee uusia) ajan kanssa. Aikaa tosin menee kuukausia -vuosia.
Lipoomat eivät ole kuvaamallasi tavalla kipeitä. Niihin sattuu vain, jos painelee ja liikuttaa niitä. Olen vain ihmetellyt viime aikoina, miksi niitä on niin paljon. Kooltaan ne ovat kaikki noin sormenpään kokoisia.
, joita tulee joillekin ihmisille ympäri kehoa.
Ne sisältävät rasvaa ja ovat vaarattomia. Ikävän näköisiä, kun ne kasvavat hyvin isoiksi. Itseltäni on leikattu kaksi lipoomaa. Isoäidiltäni on leikattu puolen kilon kokoinen rasvapatti selästä (vaaraton lipooma).
päätös tuli kielteisenä.
Mitä Kela ilmoitti sinulle syyksi kieltäytymiseen päivärahasta??
Arajärven (2002, 23-24) mukaan eduskunnan perustuslakivaliokunta on korostanut sitä universalismin piirrettä, ettei järjestelmään saa jäädä valiinputoajia.
Kerrohan siellä Kelalla, että Arajärvi on itse Kelalle tekemässään tohtorinväitöskirjassa käskenyt tulkita potilaan / asiakkaan paperit siten, ettei potilas / asiakas jää järjestelmien väliinputoajaksi.
kohdallani siten, että sain toisen työpaikan oltuani pari kuukautta sairaslomalla. Perusteluina taisi kelan päätöspaperissa olla, että työnantajan kuuluu pitää tilat kunnossa ja saattaisin olla oikeutettu tapaturmaeläkkeeseen.
Mulla on nyt vähän sama tilanne. Ammattitauti tutkimus alkaa.
Mutta en voi palata homeiseen työpaikkaani.
Haluaisin mennä töihin. Johonkin homeettomaan paikkaan.
Kotona olen oireeton. Lähes terve. Työssä sairastun heti. noin 4 tuntia maksimi olla siellä. Sitten kestää toipua jopa 2 kuukautta.
Sairasloma jatkuu nyt.
Todettiinko sulla ammattitauti?
Mulla on ihan sama tuleeko se ammattitauti diagnoosi mulle vai ei, en voi jatkaa nykyisessä työssäni vaikka pidän siitä muuten ERITTÄIN paljon ja olen surullinen etten voi jatkaa alalla.
Mutta, sanonko ammattitautitutkimuksen jälkeen itse irti vai sanooko työnantaja vai puuttuuko KELA siihen, että työpaikka EI ole homeeton ja viheltää pelin poikki ja voin mennä "homeettomaan" työpaikkaan?
Onko myös normaali 1 kk irtisanomisaika tässä tapauksessa.
Otin ammattiliittoon yhteyttä SAMASTA ASIASTA, EI Ne ole vastannut. Pyysivät puhelimessa lisätietoja laittamaan sähköpostilla. Laitoin heti. Vastausta EI oo siis tullut. aikaa kulunut jo 2 kuukautta.
Että näin. Jäsenmaksuni olen aina maksanut.
kun ymmärrystä ei tullut lääkäreiltä, työnantajalta eikä työyhteisöltä. Onneksi sain tilanteeni järjestymään ja sain uduen työn. Kaikki ei ole yhtä onnekkaita. Olisin varmasti valittanut KELAn päätöksestä, jos toista homeettomissta tiloissa tehtävää työtä ei olisi löytynyt.
Ammattitautitutkimuksiin en edes päässyt, koska puhallukset eivät tipu riittävästi. NOrmaalisti ovat noin 480-500, homeessa noin 400-420. TYölääketieteen polilla vain sanottiin, että pitää saada ne puhallukset tippumaan enen kuin asiaa voidaan viedä eteenpäin ammattitautitutkimuksina. Ts. ne eivät etsi mitään muuta kuin astmaa. Homeille voi olla esim. allerginen ilman astmaakin! Ne jäi sitten amm.tautiepäilyt siihen.
Liitto ei myöskään varauksettomasti ole tukemassa hädän alaista. Perään sain minäkin soitella ja monta kertaa, ennen kuin sain juristin langanpäähän. Hän selitti mahdollisuuksiani ja oli kyllä perillä asioista kaikin puolin. Riippunee sekin henkilöstä, miten ottautuu asialle.
Eli pelasta itsesi ja koeta keksiä uutta suuntaa elämällesi, mikäli vain mahdollista. Ikävä totuus, mutta eletty se vain on sekin:)
Niin tuota olen tässä miettinyt. Ja öitä valvonut. Uusi suunta elämälle. Kaikki on itsestä kiinni, ei noi muut näköjään auta.
Kysyn KELASTA vielä mitä mieltä mun asiasta.
Kiitos neuvostasi. En odottele turhaan apua.