Todellakin olen! Selostanpa hieman enemmän tätä tilannettani.
Minulla on ollut itsetunnon kanssa paljon vaikeuksia, tai siis itsetuntoni oli miltei nollassa vielä muutama kuukausi sitten. Ehkä olen pääsemässä tästä murrosiän aiheuttamasta masennuksesta pois, tai ainakin toivon niin. Tämä tilanteeni oli yhdessä vaiheessa todella pahasti, häpesin itseäni niin paljon joka paikassa missä oli ihmisiä. En tiedä mistä se johtui. Esimerkiksi ruuhkaisessa junassa kun istuin, oli vaikeuksia pysyä paikoillaan ja hengittää tasaisesti, kun tuntui että kokoajan joku tuijottaa.
Tuollaisia ongelmia minulla siis oli. Pelotti kaikki sosiaaliset tilanteet. Mutta nyt viime aikoina se on helpottanut. Vaikka en edelleenkään pidä itseäni komeana, haluaisin päästä eroon parista asiasta kasvoistani.. Olenkin päättänyt, että näin teen vielä joku päivä. Siis vakavissani olen harkinnut plastikkagirurgille menoa, maksoi mitä maksoi. Koska sen asian takia olen joutunut kärsimään monta vuotta, lähinnä joutunut kuuntelemaan vittuilua ja naurua. Ei se enää minua haittaa, koska olen varma että vielä joku päivä pystyn olemaan täysin normaalisti, tilanteessa kuin tilanteessa, kun olen leikkauksessa käynyt.
Enkä ymmärrä miksi jään selittämään aina jostain sivuseikasta näin paljon :D No mutta jatketaanpa:
Siis viime aikoina olen itseni häpeäminen on vähentynyt. Pystyn jo keskustelemaan ihmisten kanssa aivan normaalisti.
Eilen oli suuri illallinen ravintolassa, jonne tuli paljon ihmisiä, sukulaisia ja tuntemattomiakin. Yleensä ennen minulla oli kaikkiin tuollaisiin paikkoihin todella vaikea mennä, mutta ajattelin että nytpä menen ja olen mikä olen ja jos joku ei pidä ulkonäöstäni tai jostain muusta asiasta minussa, niin se on hänen ongelmansa. Ja arvatkaapa mitä? Olin varmaan puheliain koko poppoosta, minulla oli kokoajan jotain puhumista, ja nautin siitä hetkestä. Pystyin olemaan iloinen ja rauhallinen sekä tyytyväinen itseeni vaikka ympärilläni oli paljon ihmisiä jotka tuijottivat minua.
Kaiken tuon jälkeen, taisin saada vielä uuden kaverinkin; isosiskoni poikaystävä. Hänen kanssaan juttelin vielä illallisen jälkeenkin niitä näitä. Tämä oli minulle todella suuri asia, koska kavereita minulla ei ole paljoa, koulussa muutamia vain.
Olen edistynyt! Tuon jälkeen itsetuntoni ja itsevarmuus on varmasti noussut!
Sen haluan kertoa teille kaikille joilla on masennusta ja huono itsetunto, menkää ja hankkikaa tilanteita jossa teidän on pakko keskustella ja tavata uusia ihmisä! Mitä enemmän tuollaisia tilanteita on, sitä helpommin tulee juttuun erilaisten ihmisten kanssa. Varmasti saa joistakin ihmisistä ystäviäkin. Yksinolo on pahinta mitä voi olla, jos on masentunut. Tiedän tasan tarkkaan miltä se tuntuu, koska olen itse kokenut sen.
Nauttikaa elämästä ja itsestänne! Rumia ihmisiä ei olekaan, oikeasti! :)
Minulla on ollut itsetunnon kanssa paljon vaikeuksia, tai siis itsetuntoni oli miltei nollassa vielä muutama kuukausi sitten. Ehkä olen pääsemässä tästä murrosiän aiheuttamasta masennuksesta pois, tai ainakin toivon niin. Tämä tilanteeni oli yhdessä vaiheessa todella pahasti, häpesin itseäni niin paljon joka paikassa missä oli ihmisiä. En tiedä mistä se johtui. Esimerkiksi ruuhkaisessa junassa kun istuin, oli vaikeuksia pysyä paikoillaan ja hengittää tasaisesti, kun tuntui että kokoajan joku tuijottaa.
Tuollaisia ongelmia minulla siis oli. Pelotti kaikki sosiaaliset tilanteet. Mutta nyt viime aikoina se on helpottanut. Vaikka en edelleenkään pidä itseäni komeana, haluaisin päästä eroon parista asiasta kasvoistani.. Olenkin päättänyt, että näin teen vielä joku päivä. Siis vakavissani olen harkinnut plastikkagirurgille menoa, maksoi mitä maksoi. Koska sen asian takia olen joutunut kärsimään monta vuotta, lähinnä joutunut kuuntelemaan vittuilua ja naurua. Ei se enää minua haittaa, koska olen varma että vielä joku päivä pystyn olemaan täysin normaalisti, tilanteessa kuin tilanteessa, kun olen leikkauksessa käynyt.
Enkä ymmärrä miksi jään selittämään aina jostain sivuseikasta näin paljon :D No mutta jatketaanpa:
Siis viime aikoina olen itseni häpeäminen on vähentynyt. Pystyn jo keskustelemaan ihmisten kanssa aivan normaalisti.
Eilen oli suuri illallinen ravintolassa, jonne tuli paljon ihmisiä, sukulaisia ja tuntemattomiakin. Yleensä ennen minulla oli kaikkiin tuollaisiin paikkoihin todella vaikea mennä, mutta ajattelin että nytpä menen ja olen mikä olen ja jos joku ei pidä ulkonäöstäni tai jostain muusta asiasta minussa, niin se on hänen ongelmansa. Ja arvatkaapa mitä? Olin varmaan puheliain koko poppoosta, minulla oli kokoajan jotain puhumista, ja nautin siitä hetkestä. Pystyin olemaan iloinen ja rauhallinen sekä tyytyväinen itseeni vaikka ympärilläni oli paljon ihmisiä jotka tuijottivat minua.
Kaiken tuon jälkeen, taisin saada vielä uuden kaverinkin; isosiskoni poikaystävä. Hänen kanssaan juttelin vielä illallisen jälkeenkin niitä näitä. Tämä oli minulle todella suuri asia, koska kavereita minulla ei ole paljoa, koulussa muutamia vain.
Olen edistynyt! Tuon jälkeen itsetuntoni ja itsevarmuus on varmasti noussut!
Sen haluan kertoa teille kaikille joilla on masennusta ja huono itsetunto, menkää ja hankkikaa tilanteita jossa teidän on pakko keskustella ja tavata uusia ihmisä! Mitä enemmän tuollaisia tilanteita on, sitä helpommin tulee juttuun erilaisten ihmisten kanssa. Varmasti saa joistakin ihmisistä ystäviäkin. Yksinolo on pahinta mitä voi olla, jos on masentunut. Tiedän tasan tarkkaan miltä se tuntuu, koska olen itse kokenut sen.
Nauttikaa elämästä ja itsestänne! Rumia ihmisiä ei olekaan, oikeasti! :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mitä naamassasi on "niin paljon vikana", että haluaisit mennä plastiikkakirurgille? Onko sinulla leveä nenä vai harvinaisen raskaat silmäluomet vai mikä mättää?
Jos olet lihava ja kaksoisleuka näkyy selvästi, niin älä kuitenkaan leikkauta itseäsi! Aina voi laihduttaa... eri asia on tietenkin silloin, jos sinulla tai jollakin muulla on sellainen sairaus, ettei saa itseään laihdutettua (aineenvaihdunnassa vikaa).
Kun kirjoitit: "Enkä ymmärrä miksi jään selittämään aina jostain sivuseikasta näin paljon ", niin itse asiassa haluaisin kuulla vielä lisää tuosta asiasta!!
En viitsisi kertoa, kun joku voisi sitten ehkäpä jopa tunnistaa minut ;) Tai no todennäköisyys on hyvin pieni, mutta en haluaisi ottaa minkäänlaista riskiä.. Tiedätkös, se on niin arka paikka minulle. Olen saanut todellakin kärsiä. Ja jos totta puhutaan, niin tämä koko rumba lähti liikkeelle tästä.
Tätä asiaa olen miettinyt paljon, todella paljon. Vuosiakin. Ja sellaiseen lopputulokseen olen joka mietiskelykerran jälkeen päätynyt, että leikkaukseen menen. Se sekä tekisi minusta komeamman, että auttaisi henkisesti. Minkä takia olet niin vastaan tuota leikkausta?
tilannettasi, siksi.
Jos on vaikkapa perunanenä, niin se ei varmaankaan maailmaa kaada........
Selvä, mutta nenääni tämä asia ei koske.
Hienoa, nostan hattua. Kumpa minäkin pystyisin samaan =)