rauhaton, yksinäinen, alakuloinen.

Sama juttu on vaivannut minuakin. Seurustelusuhdetta ei ole tällä hetkellä, kavereitakaan ei montaa. Onneksi on harrastuksia, joissa unohtaa yksinäisyyden. Syön myös mielialalääkkeitä masennukseeni ja käyn terapiassa. Kuulostaisi että sinäkin olisit aika masentunut. Auttaisi varmaan jos kävisit juttelemassa jonkun psykologin tms. kanssa säännöllisesti. Ja hanki vaikka joku säännöllinen liikuntaharrastus. Minua se on ainakin auttanut. Lemmikkieläimistäkin on seuraa, jos et ole allerginen. Hyvää syksyn jatkoa sinulle!

tuntemuksesi mistä kerroit on minullekin hyvin tuttuja,jokapäiväisiä.olen paljon löytänyt kadoksissa olleita tunteita,joihin en löytänyt selitystä.mutta nyt olen pikkuhiljaa menossa kohti sisäistä parantumista,ja olenkin tullut kohdallani siihen tulokseen että minulla on paljon,paljon surua.sisäistä surua.ja taas surun taakse voi mitä moninaisimmin määrin kätkeytyä vihaa,pelkoa,katkeruutta.mutta koska ne ovat itseltäkin niin salassa olevia ja torjuttuja,kiellettyjä tunteita,niin ne silloin naamíoituvat masennukseksi,levottomuudeksi,ahdistuneisuudeksi ym.

olisi hyvä jos voisit kirjoittaa päiväkirjaa,ns.tunnepäiväkirjaa.kun alat kirjoittamaan,niin aivan takuulla piilotajuntasi tuo pintaan mitä sulla on sydämellä.

usein on niin että emme ole saaneet olla lapsena sitä mitä olemme.olemme joutuneet torjumaan tunteemme ja näin ollen kieltämään itsemme.näin on käynyt minulle mutta kirjoittamisen myötä on alkanut tapahtua paranemista.

enkä yhtään analysoi mitä kirjoitan,vaan kirjoitan juuri sitä mitä ajattelen.muuten ei kannata ellei ole itselleen rehellinen.siitä alkaa paraneminen.

uskon että kysymyksiisi löytyy vastaus,sillä olin itse aivan loppu,aivan umpikujassa,kukaan ei voinut tietää kuinka loppu olin.mutta se kaikki olikin kuitenkin käänne uuteen huomiseen.

toivon sinulle löytöretkeä omiin tunteisiin ja sitä kautta levottomuutesi varjo väistyy sydämeltäsi.hyvää jatkoa elämääsi toivottaa-kirsikka

Pitäisi kai lohduttaa, mutta en osaa ja voin vaan todeta, että sama tilanne on mullakin. Kiitos, että kirjoitit omastasi, jospa nämä vastaukset auttaisivat sinua ja meitä kaikkia huomaamaan, että meitä on paljon.

Kirjoittaminen autaa jonkin verran, mutta se syöksee myös sellaisiin sielun syövereihin, että voi olla vaikeata kohdata sitä puolta itsessään. Ainakin mulle on käynyt niin. Kirjoitan ja sen jälkeen olen entistä alakuloisempi,surullisempi ja masentuneempi. Mulla on ollut kamalan hankalat välit vanhempiini, muta tietynlaista vahvuutta heidän suhteensa kirjoittaminen on antanut. Se on kyllä myös opettanut, että loppujen lopuksi ihminen on täysin yksin maailmassa.

Koita jaksaa, anna itsellesi oikeus olla oma itsesi, äläkä soimaa "lipsahduksistasi" (soitto ex:lle yms.). Nauti elämästä aina kun vaan voit, hyvää syksyn jatkoa!

kun jaksoitte kiinnostua ja vastailla. nyt, juuri tänään ja juuri tällä hetkellä oloni on ihan ihmismäinen. mutta tiedän, että se alakuloinen tunne ja yksinäisyys iskee ihan milloin tahansa, vaikka tänäänkin vielä. tunne saattaa olla vain hetkellinen tai sitten koko lopun päivää, mutta nyt on hyvä olla. ja nautin siitä. vaikka pelkäänkin milloin se taas tulee. näin eilen entisen poikaystäväni..ja..tapaaminen oli mielenkiintoinen. hän soitti jopa minulle ja osoitti mielenkiintoa ja halusi huomiotani. ja nyt tunnen oloni varmemmaksi. se en ollutkaan minä joka tälläkertaa kaipasi ja ajatteli. ja sain pidettyä itseni sopivan neutraalina. tajusin että mielialani on aika paljon vielä kiinni mitä se ex tekee tai sanoo tai näenkö sitä vai en. ja masennun jos hänestä ei kuulu mitään tai en näe häntä aikoihin. mutta ehkä vielä jonain päivänä olen lopullisesti päässyt yli, ja pystyn rakastumaan uudelleen. kiitos teille ihmiset. eläkäämme jännittäviä syksyn aikoja. -iirisrukka-