... hyväksytty Suomen suoramarkkinointiliiton jäseneksi? No maanantainahan se selviää, kun soitan ja kysyn asiaa Perkolta itseltään.
Ai miksikö mä hämmästelen? Perko oli kutsuttu todistajaksi ns. WGI-jutussa Lahden käräjäoikeuteen. Jouni Laihokin oli kutsuttu. Lisäksi siellä oli pari muuta todistajaa syyttäjä Nyrhilän pyynnöstä/vaatimuksesta paikalla.
Nimenomaan Perko oli se, joka löi ns. viimeisen naulan WGI-jäsenten arkkuun.
Hän vetosi mm. näin:
""""
Suoramarkkinointia harjoittavista yrityksistä noin 80 - 90 % on Suoramarkkinointiliiton (SSML) jäseniä. Näistä joillakin on tuotteenaan muutamia verkkopelejä. Tällainen on esimerkiksi ACN. Sen toimintamalli ei ole kuitenkaan rinnastettavissa WGI:n toimintaan. ACN:ssä toiminta perustuu hänen edellä kertomaansa päämies – jälleenmyyjä - loppuasiakas relaatioon. WGI ei ole hakenut jäsenyyttä SSML:ssä. Suoramarkkinointiliittoon kuuluminen ei ole lakisääteinen velvollisuus. Kuuluminen perustuu kansainväliseen ja kansalliseen traditioon, jossa toimiala itse pyrkii luomaan hyvän liiketoiminnan raameja. Sen mukaisesti liittoon kuuluvat yritykset haluavat olla eettisesti ja toiminnassaan kestäviä jatkumossa. Mikäli yritys rikkoo SSML:n sääntöjä, ei sillä suoranaisesti välttämättä rikota lakeja. SSML:ssä jäsenten rekrytoinnista ei saa ansaita tuloa. WGI:ssä näin tapahtui. Tulojen tulouttaminen tällä tavalla on vaikeata. Suoramyynnissä ei myöskään sallita, kuten WGI:ssä on pakko, arpojen ostamista. Tällainen pakko on myös vastoin kuluttajansuojalakia.
WGI:ssä tuotto-odotuksia markkinoitiin niin, että luvattiin hyvää ja vaurasta elämää vähällä työllä. Nämä olivat hyvin yleisiä lupauksia. Edellä olevaan oli yhdistetty matemaattisen kaavan muodossa olevia lupauksia, jotka esitettiin palkkeina ja lukuina. Ne olivat hyvin yksioikoisia ilman, että niissä oli esitetty mitään vaihteluja, varaumia tai muuttujia. Tämä oli hyvin poikkeuksellinen markkinointitapa ja eroaa selkeästi suora- ja verkkomyyntimarkkinoinnista. Nykyään ollaan hyvin tarkkoja siitä, että esitetään tyypillisiä ja oikeita ansaintamahdollisuuksia eikä esitetä matemaattisia tulonmuodostuskaavoja.
Hänen käsityksensä mukaan suuret epäilyt ja torjunta WGI:n toimintaa kohtaan pitäisi syntyä siitä, että ansaintakaaviossa esitetään hyvin lyhyellä ajanjaksolla saataviksi niin suuria tuloja. Jos ihminen lähtee tällaiseen elinkeinoharjoittaja – ja ansaintatyyppiseen toimintaan, ottaa hän kovan riskin. Tämän epäilyksen poistamiseksi WGI:ssä markkinointiviestintä on samaan aikaan erittäin voimakasta. Siinä voi olla henkilöiden ketju, jotka todistavat, että ko. toiminnalla on saatu paljon tuloa. Mutta se on liittynyt rekrytointiin eli tulo on muodostunut uusista jäsenistä.""""
Miten hän nyt olisi kääntänyt kelkkansa? Vaikkakin Move olisi taas vaihtanu nimeä, niin miksi ihmeessä Perko nyt kuitenkaan ei viitsisi odottaa, että Move-pyramidin kiemurat selviävät? Missä mättää?
Herääkin kysymyksiä, jotta onko Perkolta taas pyydetty analyysiä Move-jutusta? Onko hän jotenkin vittuuntunut Jouni Laihon vaatimuksiin? Hatuttaakohan häntä "juoksuttaminen"?
Mä oon ollu sitä mieltä (ja edelleenkin olen), että kuuluminen tohon liittoon on kuitenkin jonkinlainen tae siitä, että homma täyttää tietyt vaatimukset. Jos joku mainostaa kuuluvansa Suomen suoramarkkinointiliittoon, niin sillä on tiettyä positiivista vaikutusta kentällä. Ainakin niiden keskuudessa, jotka eivät tunne asioita tarkemmin.
Jos Move tonne todellakin on "hyväksytty", niin aivan varmasti pidän siitä meteliä. Kyllä ne lehdet (etenkin keltaiset) olivat kiinnostuneita mun kirjoituksista ns. WGI-jutuissakin.
Ja mitaan ette voi...

Vastaukset 15
Vanhimmat
En jaksa uskoa, että läpinäkyvä pyramidipeli voisi edes teoriassa olla jäsen.
JOS olisi, ei moisella liitolla/jäsenyydellä olisi mitään merkitystä.
Aika paljon SSML:sta jos asia paikkansa pitää.
"Pukki kaalimaan vahtina"
Marita Johansson Amway-mannekiinina jne....
Iltikseen juttua. Satakunnan Kansa varmasti sen myös hyväksyy.
Nämä ääripoliittiset lehdet niitä julkaisee mielellään. Ihan sama mitä soopaa niille tarjoaa.
Onkos tuosta 60 euron kk pakko myynnistä jo luovuttu tuossa S2Essä? Ja onko SSMLa sumutettu S2E ja Moven erillisyydestä?
Onko adalla tietoa tuosta epäilystä markkinointi rikoksesta? "Markkinoinnissa ei saa luvata sattumanvaraista etua, jonka saaminen edellyttää vastiketta, kulutushyödykkeen ostamista tai ostotarjouksen tekemistä." Tästähän on kyse kun myydään 999 pakettia rikastumisen toivossa? Vai ostaako joku tuon ilman "myöhempää hyötyä"?
Onhan sillä tietysti se vaikutus, että jos edes SSML ei pidä toimintaa järkevänä, ja heille sentään kelpaa melkein mikä tahansa, onhan se jo aika paha merkki.
Mutta eikös olekin vain mielenkiintoista, kuinka SSML suhtautuu "kriittisesti" ulkomaiseen huiputukseen, joka ei ikinä kuitenkaan tule hakemaan tai haluamaan jäsenyyttä, mutta kun vastaava suomalainen viritelmä on kyseessä, alkaa kummasti maksava jäsen kelvata.
Move ON muuttanut toimintamalliaan syyteharkinnan alettua. Nyt edustajaksi alkamisen edellytyksenä ei enää ole 999 euron ostos, mutta Team Infinity suosittelee 999 euron ostosta, josta sopivasti tehtynä vielä ylälinja saa sen ihan samansuuruisen provision. Toimintamalli on muuttunut "vapaaehtoisuuden" suuntaan, vaikka käytännössä pakettia kaupataan jokaiselle aloittajalle aivan samalla tavalla.
Hauskinta on se, että Suomen Suoramarkkinointiliitto on nyt ilmeisesti hyväksymässä jäsenekseen yritystä, jota epäillään vieläpä MARKKINOINTIRIKOKSESTA rahankeräysrikoksen ohella. Tämän rikoksen tunnusmerkit poliisin mielestä täyttävä toiminta ei välttämättä ole päättynyt. Huomaa, kuinka SSML:n käsityksessä markkinoinnin "eettisyydestä" ei tosiaan ole mitään tekemistä lainsäädännön kanssa :D
SSML-juttu on hauska veto Movelta. Verkostossa leviää tällä hetkellä mitä ihmeellisempiä huhuja siitä, kuinka SSML on nyt tae Moven "laillisuudesta". Väitetään jopa, että nyt on jo käyty joku oikeuskäsittely, jossa Move on jälleen kerran "todettu lailliseksi".
Totuushan on tietysti se, ettei poliisin epäilemän kolmen rikoksen suhteen ole mitään käsittelyitä voitu käydä, koska juttu on nyt syyttäjän harkinnassa. SSML:n jäsenyydellä ei ole syyteharkinnan ja mahdollisen (tai todennäköisen) oikeudenkäynnin suhteen minkäänlaista merkitystä. Ja vaikka olisikin, Movea ollaan huhujenkin mukaan hyväksymässä mukaan "uuden toimintamallinsa" perusteella, ei vielä kuukausi sitten voimassa olleiden systeemeiden.
Päinvastoin, jos tämä SSML-juttu pitää paikkansa, voi Moven ohella myös suoramarkkinointiliitto saada aivan oikeutetun kolauksen. Ada osuu jälleen asian ytimeen todetessaan:
"Jos joku mainostaa kuuluvansa Suomen suoramarkkinointiliittoon, niin sillä on tiettyä positiivista vaikutusta kentällä. Ainakin niiden keskuudessa, jotka eivät tunne asioita tarkemmin."
SSML:n jäsenyydellä oikeutetaan tänä päivänä kuluttajien silmissä aivan käsittämätöntä verkostohuiputusta. Eikä mitään takeita ole siitä, että kaupustelijoiden etua ajavaan rekisteröityyn yhdistykseen kuuluva yritys toimisi yhtään paremmin kuin joku sellainen, joka siihen ei kuulu. Toivotaan, että tapaus Move aukaisee paljon silmiä sille, millaista toimintaa Suomessa harjoitetaan.
Että te ette tunne syytösten kaikkia taustoja. Ette tule koskaan luultavasti tuntemaankaan. Te ette tiedä kuinka kaikki on koko ajan toiminut ja toimii. Ette luultavasti tule sitäkään koskaan tietämään.
Te ette koskaan halua uskoa, että kaikki on ok ja että yritys todellakin on hyvä ja haluaa tehdä kaikken oikein jaq sääntöjen mukaan.
Teille kelpaa mikä vain lehtijuttu ja tv-ohjelma todisteeksi, muttei SSML:n jäsenyys. Siinä on pakko olla jotain mätää!! Huomaatteko edes millaisia olette? MIksette voi odottaa ja katsoa? MIksette anna työrauhaa? Miksette luota tahoihin jotka asioita hoitavat? Miksi te luulette olevanne fiksumpia kuin muut ihmiset?
Välillä selittelette auttavanne ihmisiä. Etteivät he menettäsi rahojaan (jo itsessään typerä väite) jasilti olette pommittamassa yhteistyökumppaneita, että he lopettaisivat yhteistyön Moven kanssa. Eikö ole hiukan ristiriitaista?? Haluatte auttaa ja sitten kun yritys solmii tienausmahdollisuuksia, te kaikin tavoin yritätte torpedoida niitä. Eikö ole tekopyhää toimintaa.
En missään nimesä usko kenenkään teidän pyyteettömään tarkoitusperään taikka ihmisten auttamiseen. En väitä kateudeksikaan, mutta jostain kummallisesta syystä toimintanne pitää johtua. Ehkä kyse on jostain todistelusta itselleen että pitää olla oikeassa keinolla millä hyvällä taikka sitten on kyse loistamisesta edes jollain saralla. En tiedä, mutta kovin kovin omituisena toimintanne näen.
Kappas, Illuminatumko se siellä! Ja tekstikin on sen mukaista :D
Syytösten todelliset taustat: sisäasiainministeriön hallitusneuvos tekee tutkintapyynnön, poliisin mielestä on syytä epäillä kolmesta rikoksesta, juttu etenee syyttäjälle.
Taustoista kyllä tulee selville aika paljon, jos tutustuu vaikkapa Moven lyhkäriin, siinä esitettyihin väitteisiin sekä palkkiojärjestelmään, jossa 999 aloitusostoksesta maksetaan ylälinjaan heti päältä 200 euroa värväysrahaa ja 30 euroa jokaiselle sääntöjen ryppään täyttävälle ylemmälle tasolle. Movea epäillään rahankeräysrikoksesta ja markkinointirikoksesta.
Tarkemminhan kaikki paljastuu syyttäjän päätöksen jälkeen: esitutkintamateriaali tulee julkiseksi joko oikeudenkäynnin alkaessa tai syyttäjän tehdessä syyttämättäjättämispäätöksen. Kuukausi tai pari siihen voi tosin hyvinkin mennä.
Minulle kelpaa todisteeksi rikosepäilyistä tv-ohjelmassa haastatellun rikoskomisarion lausunto siitä, että Movea on syytä epäillä kolmesta rikoksesta. Jos se ei sinulle riitä, ei voi kuin valittaa. Eikä sitä kumoa minkään yhdistyksen jäsenyys. Vaikka Move liittyisi Mannerheimin Lastensuojeluliittoon, mitä se vaikuttaisi?
"olette pommittamassa yhteistyökumppaneita, että he lopettaisivat yhteistyön Moven kanssa. Eikö ole hiukan ristiriitaista?? Haluatte auttaa ja sitten kun yritys solmii tienausmahdollisuuksia, te kaikin tavoin yritätte torpedoida niitä."
Miten niin? Kuka täällä on torpedoinut jotakin? Ja vaikka johonkin asiakaspalveluun olisi soitettu, mitä siitä? Asiakaspalvelu on nimenomaan sitä varten, että sieltä voi kysyä esimerkiksi sitä, koska ja miten yritys alkaa ottaa vastaan S2E "creditejä". Jos yritys ei ole tietoinen minkään tällaisen yhteistyökuvion olemassaolosta, ei kai se nyt hyvänen aika ole asiakaspalveluun soittavan asiakkaan vika? Mitä ihmeen "torpedointia" tämä voi olla? Jos soitan Nokiaan ja kysyn, että mitenkäs Päämies-liikkeiden tämä ja tämä kännykkätarjous jadajadajaa, so what? Jos asiat on kunnossa, luuletko, että nokialaiset poistuvat sieltä kauppojen hyllyltä parin tunnin sisällä?
Mitä mieltä Illu olet muuten siitä, että verkostossa leviää nyt huhuja jo suoritetusta oikeuskäsittelystä, jonka tulos on ollut Moven mielen mukainen?
Kaiken kruunaa tietysti alati viljelemäsi päteilijäkortti. Katsos tuonne:
http://netcode.no-ip.org/~ospi/ravestore/index.php?page=shop.product_details&flypage=shop.flypage&product_id=31&category_id=10&option=com_virtuemart&Itemid=26
Minun motiivini on yksinkertaisesti suoranainen kyrvähdys tällaiseen toimintaan ja nuorten ihmisten rahastamiseen käsittämättömillä lupauksilla ja suoranaisella valehtelulla. Sinun motiiviasi ei tarvitse arvailla: se on raha - keinolla millä hyvänsä.
Kuten sanoin. Et tiedä syytösten todellisia taustoja. Silti kovasti huutelet ja toitotat niiden puolesta.
Ylälinjaan ei makseta mitään värväysrahaa. Eli et tiedä kuinka systeemi todellisuudessa toimii tai sitten tiedät mutta haluat tarkoituksella johtaa harhaan ja luoda illuusiota jostain jota ei ole.
Mainiota että myönnät mahdolliseksi syyttämättäjättämispäätöksen :)
Mikä todiste on syytä epäillä?? Minulla on syytä epäillä että sinulla ei ole kaikki kotona. Onko se nyt tästä päivästä lukien totuus.
Kyllä sinä jani yhtenä soittelijana tiedät mitä niihin yrityksiin soiteltiin. Ei todellakaan ollut mitään väittämääsi. Yksikään teistä ei kuitenkaan uskaltanut omaa nimeään mainita.
En ole kuullutkaan mitään verkostossa leviävästä huhust. Keksitkö ihan itse jo huhujakin meidän puolesta?
Nuorten ihmisten rahastamiseen?? Ei jumaliste voi olla totta. Käytä kyrvähtämisesi vaikkapa noihin televisiokanavilla pyöriviin tekstiviestichatteihin ja kilpailuihin. Siellä on oikeasti kyse nuorten rahastamisesta. Movessa keski-ikä alkaa lähennellä kolmeakymmentä, joten se siitä sinun nuorista. Tosin itse olen yli neljäkymmentä, joten melko nuorihan 30 on.
Ja mikä hiton illu? Vai oliko tarkoituksesi haukkua naisen elimeksi. Sopisi kyllä tyyliisi.
"Kappas, Illuminatumko se siellä! Ja tekstikin on sen mukaista :D"..... Mitä mieltä Illu olet muuten siitä, että verkostossa....
Jos ymmärrys ei riitä siihen, että Illu (huoma iso i-kirjain!) viittaa ensimmäisen lauseen nimimerkkiin Illuminatum, niin ehkä kannattaa jättää kirjoittelu kokonaan.
Heheheh Illu hyvä! Syytösten todellisista taustoista totesin seuraavaa:
"Syytösten todelliset taustat: sisäasiainministeriön hallitusneuvos tekee tutkintapyynnön, poliisin mielestä on syytä epäillä kolmesta rikoksesta, juttu etenee syyttäjälle.
Taustoista kyllä tulee selville aika paljon, jos tutustuu vaikkapa Moven lyhkäriin, siinä esitettyihin väitteisiin sekä palkkiojärjestelmään, jossa 999 aloitusostoksesta maksetaan ylälinjaan heti päältä 200 euroa värväysrahaa ja 30 euroa jokaiselle sääntöjen ryppään täyttävälle ylemmälle tasolle. Movea epäillään rahankeräysrikoksesta ja markkinointirikoksesta."
Jos tässä on joku virhe, anna palaa, korjaa se. Älä jaksa veisata sitä samaa virttä, jota täällä on jo kuukausia kuunneltu - "olet väärässä, mutta en kerro miten tai miksi, koska en osaa" :D
Poliisin mielestä on syytä epäillä kolmesta rikoksesta. Tutkintapyynnön tehnyttä hallitusneuvosta sekä tutkintaa johtanutta poliisia on mm. haastateltu televisiossa.
Tietysti syyttäjä voi päättää jättää syytteen nostamatta. Pitäisin tilannetta erikoisena jo pelkästään siitä syystä, että WGI-ennakkotapaus on niin samanlainen, mutta ainahan kaikki on mahdollista.
"Movessa keski-ikä alkaa lähennellä kolmeakymmentä, joten se siitä sinun nuorista."
Varmasti keski-ikä on selvästi alle 30, kuten myönnätkin, ja minusta kyse on silloin nuorista ihmisistä. Mukana on paljon vasta 18 täyttäneitä. He varsinkin ovat mielestäni nuoria ihmisiä.
Maailmassa tapahtuu monenlaista pahaa ja epämiellyttävää. Se, että jotkut kärsivät nälästä tai että toisilla raha uppoaa tv-chatteihin, ei kuitenkaan ole mikään syy olla puuttumatta toisenlaiseen vääryyteen, jonka näkee tapahtuvan.
Lisätietoa aiheeesta blogissa:
http://verkostomarkkinointi.blogspot.com/
Jos siellä on jotakin virheitä, anna palaa, kerro. Veikkaisin, että väität, että kaikki on virheellistä - etkä perustele mitenkään :D
linjavetosi on ollut horjuva aika pitkään. Olet kyllä ihme selostaja. Tänään tätä ja huomenna tota. Liekö itse sitä huomaat lainkaan? Huvittavaa luettavaa.
Pitäisitpä linjasi voisit vielä ehkä olla uskottava mutta nyt voi vain unelmoida siitä
heidän listoissaan näkyy myös: mm. GNLD, Partylite, Tupperware, aquasorce, herbalife jne. samaa toimintamallia suurilta osin käyttävät.
Samaa toimintamallia ja täysin laillista. Se ei vain kelpaa näille muutamalle neropatille.
Antaa näiden täällä purkaa itseään, kun ei heillä reppanoilla ole muuta tekemistä..Saavat ilmeisesti tyydytyksen kun voivat täällä tuomioitaan ja syytteitään jaella. Mursiskin varmaan saa orkut kun saa oikeen kunnolla purkautua tänne. Mutta totuushan on tuo että mitään eivät voi!!! Taitaa heidän oma iskulause kääntyä heitä vastaan. ovinpa täällä on kuitenkin rauhoittunut nämä kirjoittelut. Syykin lienee selvä! MITÄÄN ETTE VOI!
lisää kun onistuu hakkeroinnissa.