Oppositiopuolue Kokoomus on erittäin närkästynyt kuntaministeri Hannes Mannisen toimista. Kokoomus tulkitsee Mannisen jakaneen tahallaan virheellistä tietoa eduskunnalle. Suomeksi sanottuna Kokoomuksessa epäillään Mannisen valehdelleen tai kepukielelle käännettynä puhuneen niin totta kuin osaa ja voi.
Kokoomus lienee aikeissa saattaa ministeri Mannisen toimet ja niiden lainmukaisuuden oikeuskanslerin tutkittavaksi. Kepun politiikka on siinä mielessä erittäin mielenkiintoista, että sitä puidaan jatkuvasti eduskuntasalin ja tupailtojen lisäksi myös oikeussaleissa.
Kyllä Kokoomuksen närkästymisen voi hyvin ymmärtääkin. Mutta eiköhän asia Kepussa käännetä jossain välissä niin päin, että demarit ovat taas aloittaneen ajojahdin Kepua vastaan. Kun Kokoomus tekee, niin se on tietysti demarien syytä. Oivaa kepuajattelua.
Kokoomus lienee aikeissa saattaa ministeri Mannisen toimet ja niiden lainmukaisuuden oikeuskanslerin tutkittavaksi. Kepun politiikka on siinä mielessä erittäin mielenkiintoista, että sitä puidaan jatkuvasti eduskuntasalin ja tupailtojen lisäksi myös oikeussaleissa.
Kyllä Kokoomuksen närkästymisen voi hyvin ymmärtääkin. Mutta eiköhän asia Kepussa käännetä jossain välissä niin päin, että demarit ovat taas aloittaneen ajojahdin Kepua vastaan. Kun Kokoomus tekee, niin se on tietysti demarien syytä. Oivaa kepuajattelua.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Identtisiltä kaksosilta Jäbältä ja sitikeppulilta, jotka takuuvarmasti saavat sekä koko jupakan että yleisemmin kuntien ahdingon SAK-SDP:n syyksi. Tilannetta pahentaa samojen lähteiden mukaan Heinäluoman öykkärimäisyys ja puuttuva maisterintutkinto.
demariporukka on asian takana. Mielipuolipunkki on myöhässä.
Populismi Kokoomuksen taholta ylittää jo puolueen kiiman hallitukseen. Hallitus sai luottamuslauseen ja piste. Ei oikeuskansleri lähde tuollaisia tulkintajuttuja ihmisten sanomisista tutkimaan. Näyttää siltä, että Kokoomuksen johto ei ymmärrä kuulemaansa - ei edes lukemaansa.
Muisteleppa vähän aikaa sitten kepun oppositiossa ollessaan Mauri Pekkarisen pekkarointia.Vaan eihän kepussa katsota peiliin koskaan,kun aina syyt ovat muiden aiheuttamia.Voisin kyllä luetella faktaakin kymmeniä sivuja,minulle riittää kun lähdin kepusta vapaammille laitumille.Huusatkoon ja pettäköön kepu vaan niitä heikko-osaisia,joilla ei enää ole juurikaan aivotoiminta kunnossa.Ei olla enään holhousiässä.
"Kepun politiikka on siinä mielessä erittäin mielenkiintoista, että sitä puidaan jatkuvasti eduskuntasalin ja tupailtojen lisäksi myös oikeussaleissa."
Sossujen toimia ei oikeussaleissa puida, koska hyvävelijärjestelmä päästää toverit pälkähästä.
Perustuslain vastaisesta päätöksenteostakin tulee vain pikku moitteet "oikeus"-kanslerilta.
tuli TORSO! Oppositio on aivan hukassa?
Kyllä ovat ideat oppositiolla ja mielipidematkijoilla vähissä. Kun kokoomuksen välikysymys kuivui kokoon sen itsensä osoittautuessa kuntatalouden kriisin suurimmaksi syypääksi ja aiheuttajaksi, ryhdyttiin saivartelemaan.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä julistautuu vapaaehtoisesti idiooteiksi kertoessaan, että se ei muka tietäisi kuntatalouden tilaa, sen syitä ja seurauksia ilman eduskunnalle annettua hallituksen vastausta välikysymykseen. Ja sitten kun se sellaisen saa, se ryhtyy väittämään että hallitus puhuu muuta kuun tietää.
Hallituksen kanta käy ilmi hallitusohjelmasta, hallituksen politiikkaohjelmista ja strategia-asiakirjoista. Matti Vanhasen I hallituksen strategia-asiakirjassa 2005 (VNK:n julkaisuja 1/2005) lukee seuraavaa: "Kasvaneiden menopaineiden perusteella arvioidaan, että kuntatalous pysyy kireänä myös vuosina 2005 ja 2006. Kuntiien ja kuntayhtymien yhteenlasketun vuosikatteen arvioidaan vasta vuosina 2007-2009 ylittävän poistot." Muutakin lukemisen arvoista olisi todellisuuden kanssa täysin yhtäpitävissä sisäministeriön katsauksissa ja raporteissa. Mutta eiväthän ne kokoomusta ja muita mielipidepuolikkaita kiinnosta. Heille keskustan solvaaminen on uskonto.
Kokoomuksella nousi kusi sen verran päähän, että punamulta jatkaa Vanahnen-Heinäluoma-vedolla ainakin 8 vuotta.
...joko kantelee seriffille, että häntä kiusataan. Vai ottaisiko tuo onkeensa ja joskus paneutuisi asiaan ennen kuin möläyttää.
...
VAPAAMUURARIEN sisäpiirikaupat ja veljesten kesken leviävä sisäpiiritieto
eilisissä Matv:n uutisissa sanottiin, että Kokoomus vuoti Mannistiedot Hesarille.. minusta uskottavaa, eihän kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja olisi muuten voinut suinpäin uskoa yhtä Hesarin artikelia joillei olisi tiennyt sen sisällöstä.
tällaista porvariyhteistyötä.
... pitänyt käydä eduskunnassa eikä aloittaa sitä uudelleen joidenkin päivien perästä mediassa. Hallitus ja sen kuntaministeri sai eduskunnalta luottamuslauseen. Osoittaa vain Kokoomus-edustajien hidasta sytytystä ja vähäisiä tietoja kun vasta monen päivän perästä havaitsevat alkavat haikailemaan. Ja Mpp taputtaa käsiään.
Asia oli siis kuitenkin oikea eli että Manninen teki Annelit ja puhui peetä vasten eduskunnan kasvoja. Se vain huomattiin vasta luottamusäänestyksen jälkeen.
huomattiin, että Manninen valehteli. Valmistu nyt Oiva kirjoittamaan jatkuvasti, että Manninen ei valehdellut kertaakaan.
...pitäisi lopettaa, kun sen jälkeen on tullut ilmi Mannisen valehtelu eduskunnassa. Onko Oivalla taas ajan taju hukassa? Nooh...kun tumputtaa puuseessä päivät pitkät, niin ei tiedä onko kesä vai talvi..
Wiljami
Kun hallituksen ja ministeriön kaikissa raporteissa ja tutkimuksissa on samat tiedot kuin hallituksen välikysymysvastauksessa, niin te hullut luette yhden ainoan eri oletuksilla tehdyn taustamuistion tietoja korkeimpana totuutena.
Koeta nyt tollo ymmärtää, että kuntien taloutta ei voida varmuudella ennustaa. Se riippuu valtion veroratkaisuista, kuntien omista veroratkaisuista ja taloudenhoidosta, valtionosuuksien jakautumisesta ja ennen kaikkea yleisestä talouskehityksestä. Ei siitä mitään varmaa voida sanoa - kaikki arviot ovat arvioita. Tuo teidän pölhöpopulistinen viisastelunne on sukua "operaatio Vilénille". Eli kun kokoomuksen neropatti nuori kyky Jari Vilen kärähti pro gradu-työssään tiedevilpistä ja plagioinnista, kokoomus käänsi asian kokoomusedustajan rikkomuksesta uutisoineen keskustalaisen lehden syyksi. Nyt kokoomus yrittää selittää itse aiheuttamaansa kuntatalouden tilaa muiden syyksi.
Ai sekö tekee "hulluksi" kun kritisoi Mannista muistion piilottelusta ja valehtelusta? Ehkäpä se valehtelijoille ja rikollisille (lue: kepulaisille) on hulluuden merkki!
"Viisas kepuloinen valehtelee ja varastaa" - Santeri Alkio
Wiljami
Sinun käsityskykysi ei riitä ymmärtämään, että yhden taustamuistion tiedot eivät muodosta kokonaiskuvaa. Eri muistioiden sisältö saattaa olla jopa vastakkainen. Niiden perusteella sitten muodostuu kokonaiskuva, jollaiseen hallituksen politiikka kuten sen välikysymysvastauskin perustuu.
Se on tuo käsityskyky kokoomuksessa vähän kuin Jari Vilenin akateemisuus. Mitä sitä turhia itse asioihin paneutumaan, kun kerran kaiken maailman papereita voi kopioida ja sitten sisälukea niitä.
Hallituksen vastaus välikysymykseen ja Mannisen esiintyminen välikysymyskeskustelussa ovat täysin yhtävpitäviä todellisuuden kanssa.
ei valehdellut
kepulainen osa. mannisen puhe oli osatotuus, yki näkökulma..
Vittuako se kokoomus sitten kyselee kuntatalouden tilasta, jos se kerran asian paremmin tietää. Tuokin ososittaa, että kokoomus on lahjattomien ihmisten kyvytön puolue ja joukko laumasieluja, jotka kopiokonemaisesti toistelevat puheenjohtajansa onttoja fraaseja. Itse puheenjohtaja onkin syvällinen kuin linnunpönttö - ääntään mataloittaa painamalla leukaa rintaansa vasten. Babnyfacelle tulee vielä paha koti-ikävä kevään aikana.
Tiesittekö muuten, miten kokoomus selvisi veloistaan muutama vuosi sitten. Rahat tulivat Soneran kansainvälistymisen voitelurahoina. Kun Aura sai tietää tästä ja kauhistui, hänet pantiin kylmästi pellolle.
*19.5.2001 IS: ”Kansanedustaja Liisa Hyssälä (kepu) avasi eduskunnassa huhtikuussa lähetekeskustelun, jossa käsiteltiin hallituksen esitystä tietyistä lastensuojelulain pykälämuutoksista. - - - Hyssälä ei kertonut, että puheen alku, kolmasosa koko puheesta, oli sanatarkkaa kopiota Turun Sanomien kolme päivää aikaisemmin julkaisemasta artikkelista. - - -
- Tämä on kyllä nolo juttu. Mainitsen aina, jos minulla on (puheessa) suora lähde, mutta siinä en varmaan ole huomannut mainita. Tällaista ei voi tietenkään tehdä. Tämä on ehdottomasti väärin ja pyydän sitä nöyremmin anteeksi. Teen paljon puheita, juttuja ja muita, ja aina kyllä mainitsen lähteen.”