En usko kelpaavani kenellekään koska olen niin ujo ja tylsää seuraa siksi. Suorastaan pelkään miehiä ja joitain naisiakin!
Unelma mieheni on jo vuosia yrittänyt saada minut edes treffeille mutta en suostu koska en usko että kukaan voi musta pitää suhteessa. Olen niin tylsä ujouteni takia.
Olen monien miesten mielestä suhtellisen nätti kai kun jaksavat sitä hokea ja ovat kiinnostuneita.
Mutta ikinä en voi ketään "huolia" miehekseni kun en usko että lopulta kelpaisin. Ujouteni vie koko elämäni. En tee mitään koska pelkään ihmisiä ja inhoan itseäni siksi. Se on oikea noidankehä.
Unelma mieheni on jo vuosia yrittänyt saada minut edes treffeille mutta en suostu koska en usko että kukaan voi musta pitää suhteessa. Olen niin tylsä ujouteni takia.
Olen monien miesten mielestä suhtellisen nätti kai kun jaksavat sitä hokea ja ovat kiinnostuneita.
Mutta ikinä en voi ketään "huolia" miehekseni kun en usko että lopulta kelpaisin. Ujouteni vie koko elämäni. En tee mitään koska pelkään ihmisiä ja inhoan itseäni siksi. Se on oikea noidankehä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
me kaikki ollaan! :)
Eikä se mitään, jos välillä tuppaa ujostelemaan. Ei se niin vaarallista ole. Pääasia kuitenkin, että on rehellinen itselleen ja uskaltaa näyttää tunteensa niihin ihmisiin, joista pitää. Sama se, veisikö se aluksi jonkun verran aikaa, tärkeintä että tekee sen jossain vaiheessa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=106&conference=4500000000001288&posting=22000000014965012
Minkäs ikäinen muuten olet? Sitä et tainnut kertoa..
uskalla näyttää niitä tunteita mitä on. Siksi ei seurustelu onnistukaan. Ja olen jo 20v täyttänyt. Eli ei enää mikään teinivaihe.
Tuntuu että musta ei enää tulekaan ihmistä. En usko kelpavani niille joista itse pidän, vaikka he muuta itse väittäisivät.
Mieleeni tuli eräs hupsu kysymys: Haluatko leikkiä jahdettavana olevaa? :)
Itse halusin kovasti, kun olin 13. Olin silloin kamalan ujo ja jos joku vähänkin kiinnitti minuun huomiota, pidin aina huolen siitä että en missään nimessä edes vahingossakaan "vastaisi" tuohon (esim. kiinnostuneella katseella takaisin). Se oli älytöntä, koska ihmisten mielenkiinto juuri silloin lakkaa. Tällä en tarkoita sitä, että täytyisi olla ultra-puhelias ja jatkuvasti ängetä joka paikkaan, vaan tarkoitan sitä että jos viestittää (tavalla tai toiselle) muille "mua ei kiinnosta p*skaakaan", silloin kukaan muukaan ei jaksaisi kiinnostua. Miksi muka jaksaisi? Eihän kukaan halua pakottaa toista mihinkään... Olen itse yhä edelleen siinä 'kehitysvaiheessa' [olen muuten 19] että juttu ei luista kunnolla vieraiden ihmisten kanssa. En uskalla "heittäytyä" heidän seurassaan. Tarkoitan tuolla sitä, että en vain uskalla alkaa puhua niitä näitä, vaan suorastaan vahdin jokaista sanomaani lausetta. Se on todella rasittavaa ja ahdistavaa ja siksi en pidäkään ollenkaan ventovieraiden ihmisten seurasta.
Ai niin, palaanpa takaisin itse kysymykseen. Haluatko sinä todella, että joku vieras mies tekee aluksi puolestasi kaiken työn ennenkuin voisitte alkaa seurustella? Tuolla 'työllä' tarkoitan puheenaiheiden keksimistä (jokaikisen siis), toisen tarkkaa kuuntelemista ja aloitteen tekemistä (pyytää sinua joka kerta kahville, koska muuten et lähtisi jos ei pyydettäisi). Tämä ei ole suinkaan mitään syyttelyä taholtani! Mutta siinä piilee ainostaan eräs vaara, jos nainen on noin ujo... Moni mies voi nimittäin tajuta sen että olet helposti manipuloitavana, jos seisot vain tumput suorana ja odotat mieheltä aloitetta. Joku hyväksikäyttäjä saattaa tehdä aloitteen juuri sinulle, koska hoksaa että olet "helppo nakki". Ja hyväksikäyttäjät ovat kieroja, usko pois. Eräälle kaverilleni kävi niin, kun hän reagoi kaikkeen juuri tuolla tavoin ("mies hoitakoon koko homman, vasta sitten olen mukana"). Hän tuli raskaaksi ja sai lapsen yhden miehen kanssa. Arvaas vain missä tuo mies on nykyään? Kuskaamassa naisia kyydissä juhliin ja menossa siellä panemaan heitä, samalla kun kaverini hoitaa kotonaan heidän alle vuoden ikäistä lastaan. Todella kurja tilanne, todella... En tarkoita, että sinulle nyt välttämättä noin kävisi, sillä noinhan voi käydä ihan kenelle tahansa naiselle! (joutua huiputetuksi). Mutta sen sanon, että riski on moninkertainen juuri sellaisilla naisilla, jotka seisovat tumput suorina miehen edessä. Ja vielä kerran: ei tarvi olla todellakaan mikään AKTIIVINEN (minäkään en ole), mutta kunhan nyt sentään uskaltaa edes näyttää sen toiselle että pitää/on kiinnostunut. Sillä miten muuten kukaan voisi saada sitä selville?? Ei ihmisillä ole aikaa tarkkailla toisiaan. Tässä iässä oletetaan, että uskaltaa jo näyttää toiselle mitä ajattelee. Jos ei uskalla mennä suoraan pyytämään kahville, niin sitten edes yhdellä katseellaan näyttää sen, että on kiinnostunut. Katsoo siis miestä suoraan silmiin ja antaa hänen tajuta asia. Siinä ei ole mitään häpeämistä. Oikeastaan päinvastoin: moni kiinnostuu takaisin. Eikä se nyt varsinaisesti ole myöskään mitään iskemistä, vaan ainoastaan viestittämistä "minä haluan tutustua sinuun". Viestittää kannattaa, koska asia menee silloin varmasti perille. Muussa tapauksessa se jää pelkkien arvailujen varaan, mitkä vievät voimia ja kuluttavat hirveästi aikaa. Kuulostat todella suloiselta ja ihanalta ihmiseltä, mutta ikävä kyllä mikään ei etene tässä maailmassa omalla painollaan. Jos et koskaan näytä miehelle omaa todellista kiinnostustasi, vaan vastaat jokaiseen kahvillekutsuun jyrkästi aina "ei kiitos", niin mitä siinä enää voisi odottaakaan..? Eipä paljon mitään. Jos joku mies on sinusta ennestään kiinnostunut, niin suostu hänen kanssa olemaan tekemisissä. Vain sillä tavalla saat tietää hänestä enemmän. Esimerkiksi sen, että onko hän luonteeltaan sinulle sopiva (pidätkö sittenkään hänestä). Jos ei ole, tulet melko varmasti samantien unohtaneeksi hänet, mutta jos on, niin.... en viitsi kirjoittaa lausetta loppuun. Sanon sen kahdella sanalla: Happy End.
Ymmärsin varmaan asian väärin. Olet siis jo tutustunut muutamiin miehiin kavereina, mutta et uskalla näyttää tunteitasi heille?
Ymmärsin asian sittenkin oikein. Joo ei mitään, unohda tuo lisäykseni :)
Toivottavasti en kirjoita liikaa, jos tämän vielä sanon.
Sinä kirjoitat: "Olen niin tylsä ujouteni takia"
Mieti, mitä sanot. Sanot siis näin: "olen tylsä, kun ujostelen". Ja sinähän ujostelet vain aluksi (kun et vielä tunne ihmistä)? Sinä siis toisin sanoen väität: "olen tylsä ALUKSI"
Eli sinä tiedät, ettet ole mikään tylsä!!!
No, onko se sitten jokin ongelma jos on tylsä vain aluksi? Minun mielestäni ei, koska ihminen, joka todella pitää sinusta, haluaa tutustua sinuun oikein kunnolla eikä tyydy vain tekemään ensitapaamisesta omia päätelmiään. Huomaatkos? Kun otat riskin ja annat ihmiselle luvan tutustua sinuun, et ole enää lopulta tylsä! Ja se onkin pääasia, minkälainen ihminen on loppujen lopuksi, eikä se minkälainen hän on muutamilla tapaamiskerroilla.
Minä kerron oman kertomukseni, mikä tapahtui ihan tänä vuonna.
Menin pyytämään opiskelupaikassani erästä miestä ruokalaan kahville. Hän suostui ja menimme sitten sinne. Ruokalassa huomasin, ettei hän jaksanut oikein välittää mistään, mitä sanon hänelle. Se johtui meidän ikäerostamme (hän oli 33 ja minä 19) ja siitä, että hänellä oli juuri edellinen seurustelusuhde ikävällä tavalla päättynyt (hänet oli jätetty). En olisi pyytänyt häntä kahville ruokalaan, jos olisin osannut ulkonäöstä arvata että hän on jo 33. Mutta kun en osannut :D Hän näytti joltain 24-vuotiaalta. Ikäeromme vuoksi meillä ei ollut pahemmin mitään sanottavaa toisillemme (kummatkin ovat ihan eri elämäntilanteissa), ja lisäksi hän murjotti koko sen ajan, koska hän oli luultavasti väsähtynyt juuri loppuneeseen seurustelusuhteeseen. Oli hän kyllä ihan ystävällinen, sitä en kiistä, mutta se ystävällisyys oli niin väkisin väännettyä. Hänestä näki päällepäin aivan heti, että hän on aivan poikki. Eikä sekään vielä mitään: lisäksi luonteemme eivät oikein loksahtaneet kovin hyvin paikoilleen (hän oli liian erityylinen kuin minä). Olimme kahvilassa ja kävelimme ulkona yhteensä sellaiset viisi tuntia. Tuona aikana aloin itkeä, koska hänen seuransa oli niin puolikuollutta. Ajattelin, että "hyvänen aika, ovatko kaikki miehet tuollaisia?" xD Mutta ei.. ei suinkaan. Se riippuu aina niin ihmisestä. Meillä ei synkannut ja se oli itsestään selvää. Nyt sain selville, etten viihdy tuon ihmisen seurassa. Viiden tunnin aikana ei tullut mitään sellaista yhteistä mielenkiinnon kohdetta, mistä olisimme voineet puhua. Meillä oli kyllä puhuttavaa, mutta se oli vain niitä näitä. Hän puhui aika paljon jopa päälleni, mikä sai minut ärsyyntymään entisestään. Niinpä sanon, että sain tuon yhden päivän aikana 90 prosentin varmuudella selville sen, että hän ei ole minun tyyppiäni. Nyt kun ajattelen tilannetta jälkeenpäin (siitä on noin kk), niin olen tyytyväinen että tein sen! Muussa tapauksessa ujostelisin vieläkin tuota miestä ja mieleni täytyisi ties minkälaisista sinisilmäisistä ajatuksista. Ihastunut en ole häneen ollut, vaan olen koko ajan pelkästään luullut että "tuo saattaa olla sopiva minulle ystäväkseni". Mutta onneksi tosiaan menin ottamaan asiasta selvää. Muutenhan eläisin vieläkin omissa harhakuvitelmissani. Mitään en ole menettänyt tuosta itkuisesta tapaamisesta, ainoastaan voittanut! Emme kumpikaan luultavasti enää mieti koko päivää. Kaikki on ihan ennallaan, vaikka itkinkin vieraan ihmisen nähden. Joten ei sinunkaan kannata ottaa plörinäksi meneviä treffejä niin itsekriittiseksi. Mitään et voi menettää. Voit ainoastaan voittaa: saada selville sen, onko tuo toinen ihminen "ujostelemisen arvoinen" ;)
Aina kannattaa yrittää !
Voi ei... kirjoitin pari kohtaa vahingossa väärin :/
"Muussa tapauksessa ujostelisin vieläkin tuota miestä ja mieleni täytyisi ties minkälaisista sinisilmäisistä ajatuksista"
TÄYTTYISI, piti laittaa.
"Joten ei sinunkaan kannata ottaa plörinäksi meneviä treffejä niin itsekriittiseksi"
Piti kirjoittaa ITSEKRIITTISESTI
Minä pelkään etenkin sitä jos joku mies näyttää kiinnostustaan ja lähestyä, vaikkapa baarissa (joissa en enää muuten viitsi käydä nöyryytyksien pelossa). En osaa jutella ventovieraiden miesten kanssa, etenkin tilanteesta tekee tukalaksi sen kun tietää että meneilään on iskumeininki. Yritän aina vaivihkaa paeta kun näen jonkun miehen tuijottavan minua. En halua nolata itseäni, en halua että minua ajatellaan outona ja "pettymyksenä", "ai ei se ollutkaan niin kiinnostava, ei edes saa suutaan auki." Asiaa ei tosin auta se että en pidä itseäni mitenkään viehättävänä ja ihmettelenkin miksi joku ylipäätään kiinnostuisi minusta ulkonäön takia.
Tunnen myös olevani todella tylsä, niin kuin varmasti olenkin. Olen valmistautunut siihen, että minkäänlaista seurustelusuhdetta ei ole minua varten luotu ja vietän elämäni ilman miehistä kosketusta. En osaa olla miesten kanssa luonnollisesti jos tiedän, että he ovat kiinnostuneita.
toi "nössö" viesti ei ole multa.
Niin mulle itseasiassa on jo yksi hyväksikäyttäjä osunut kohdalle että tiedän vaarat. Siksikin olen näin pelkuri nykyään.
Olet oikeassa että täytyy yrittää näyttää vähän mielenkiintoa niille ihmisille jotka oikeesti vaikuttavat hyviltä ihmisiltä ja joista voisin kiinnostua... Onnea sunkin elämään...