Heissan taas kaikille! Palstalla on käyty keskustelja siitä mikä on masennusta ja mikä ehkä ei. Siis olen itse parantumassa päin masennuksestani. Näen jopa jo auringon ahdistuneisuudeltani. Osaan arvostaa ja ajatella asioita joista olen iloinen sekä kiitollinen. Mutta silti huolissani ajatusteni suunnasta kuten niin moni muukin tällä palstalla keskusteleva. Kun tämän talven rämpisin syvällä masennuksen suossa minua ahdisti lähes kaikki mitä mun lähellä tapahtui. Maailmallisia asioita en edes jaksanut pohtia. Nyt kuitenkin niinkuin viimekeväänä isäni kuoleman jälkeen olen alkanut ajattelemaan esimerkiksi onko tässä koko elämässä järkeä kun kaikki lahimmäisenikin vain eroavat ja ovat onnetomia tai miksi kaikki laheiseni ihmiset ovat sairastuneet tai kuolleet. Ja kuinka yritänkään säästää itseäni kamalilta uutisilta joissa kerrotaan lasten tapaturmista ja kuolemasta , kamalista taudeista maailmalla jne. Yöt näen kamalia painajaisia siitä kuinka läheisilleni tapahtuu kamalia asioita . AAmuisin rukoilen tuskaani että olisivat vain unia. Tämä maailmanlopun kaltainen maailmanmeno ahdistaa minua valtavasti. Häiritseee elämääni siis siinä tasolla että olen jo ajatellut kuinka turhaa on rakentaa avioonneakaan kun ei koskaan tiedä mitä kamalaa taasen tapahtuu. Edes kuolema ei tunnu pahalta, siis vain ja ainoastaan jos se tapahtuisi mulle. En kuitenkaa aio tehdä itselleni mitään enkä ole koskaan edes aikonut. Rakastan lapsiani yli tämän kaiken ja kaanna valtavaa huolta heidän elämästään. Äidin rakkaus on suurinta mitä voi olla. Olen huomannut.Rakastan myös miestäni mutta tämä maailman meno ahdistaa valtavasti enkä oikein tiedä mikä tähän auttaisi . Onko teitä muita jotka ajttelette tällaisia. Hyvää kevättä kaikile!
Haluanko vai en, siis elää
Annuli
2309
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Äidin rakkaus on suurinta mitä voi olla. Olen huomannut.Rakastan myös miestäni mutta tämä maailman meno ahdistaa valtavasti enkä oikein tiedä mikä tähän auttaisi."
Itse luettelit juuri hyviä syitä ELÄÄ. Eli rakkaus lähimmäisiisi.:)
Yhym. Itse neuvoisin, että älä ajattele asioita liian pitkälle elä vain hetki kerrallaan. Ei koskaan voi tietää mitä huominen tuo etc... Joten sellasten murehtiminen on turhaa.
Itse ainakin elän vain päivän kerrallaan, noin suunnilleen. Tottakai työ ja muita asioita on suunniteltava eteenpäin. Mutten uhraa ajatuksia mahdollisille epäonnisille asioille, koska jos ne tapahtuu niin ne tapahtuu eikä sille mitään voi.
Lisäksi se on kuin manaisi itselleen epäonnea, jos sitä epäonnea ja pahoja asioita pelkää, koska sitä alkaa alitajuisesti toteuttaa niitäkin asioita ja ajaa asioita siihen suuntaan.
Kuten, jos et oikein jaksa uskoa, että avioliittosi säilyy hyvänä. Alat pelätä sitä päivää milloin se sortuu. Alat itseäsi henkisesti siihen valmistelemaan, jotta kestät sen hetken, joten alat myös sammuttaa sitä rakkauttasi, jottet sitten välittäisi lopun hetkellä niin paljoa siitä avioliitostasi.
Samalla kun suuntaat ajatuksiasi noin, aviopuolisosi sen tajuaa ja alkaa omalla puolellaan samat valmistelut.
Vastaavasti asiat kehittyvät positiiviseen suuntaan ja avioliittosikin paranee, kun teet asiat päinvastoin ja uskot asioden kehittyvän positiivisesti niin ne myös kehittyvät. trust me.
Done that been there
Tsemppiä :-)