Ensi viikolla kolmevuotiaalleni tehdään brick-testit. Olemme jutellet asiasta ja lapseni tietää jo, että hoitaja laittaa teippiä käteen ja raaputtaa vähän. Mutta silti kaipaisin vinkkejä; Millä olette saaneet muksunne istumaan rauhassa koko testin ajan. Astma-asioiden takia testin tulos on todella tärkeä, eikä sitä huvita montaa kertaa lähteä yrittämään.
Brick-testiin
vinkkejä
63250
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
voisit pyytää verikoetta, koska prick-testi ai aina näytä totuutta.
Mielestäni aivan turhaa kiusata 3-vuotiasta moisella kokeella joka kuitenkaan ei pidä paikkaansa.
Meillä hoitaja piti pari vuotta kädestä kiinni ja minä toisesta kädestä.
Aivan turha jä älytön juttu.
Kuitenkin tuli vasta verikokeessa ilmi että on koivulle ja koiralle allerginen, pric-testi näytti miinusta.
Muuta emme saaneet kuin jumalattoman pelon kaikkia piikkejä vastaan.
Olisin korjannut: Ei tietenkään pitänyt"paria vuotta kädestä kiinni" piti lukea pari vuotta sitten...
T:Äiti
Itselleni prick-testi on tehty kahdesti, ensimmäisen kerran ala-asteiässä ja toisen kerran nyt aikuisiässä. En menisi sanomaan testiä turhaksi, sillä itselläni tulos oli oikea ja luotettava. Tuloksena valitettavasti oli että olin allerginen lähes kaikelle mitä testattiin (lateksia lukuunottamatta...)
On tietysti vaikeaa sanoa miten totutella alle kouluikäistä testiin, mutta tulos on kuitenkin hyvä tietää. Verikoe olisi tuon ikäisenä saattanut kuulostaa jopa kauheammalta kuin prick-testi! Siinä ei sentään käytetä pitkiä pelottavia neuloja kuten verikokeita otettaessa...Mikään muu ei testissä inhottanut kuin se kutina kun kättä ei saanut raapia...tieto että äiti on vierellä auttaa jo paljon.
no, nyt kerroin omista kokemuksistamme.
12 ainetta testattiin, prick-testillä joista jokainen näytti negatiivista.
Oireet jatkuivat ja lopulta otettiin veri-koe josta todettiin koira ja koivu.
Eli pric-testi meillä oli yhtä tyhjän kanssa, kun kysyin lääkäriltä miksi ei heti veri-koetta otettu vaan kiusattiin testeillä, kohautteli olkapäitään ja totesi "että semmoinen on vaan käytäntö".
Pric-testiin kului aikaa n,45min ja verikokeeseen noin puoli minuuttia.
Mutta niinkuin sanoin näin meillä.
No nyt on tytön silmät alkaneet oireilla, kaverin kotona on kissa verikoe otetaan huomenna pric-koetta en huoli koska on hyvin todenäköistä että näyttää taas kerran negatiivista vaikka onkin positiivinen.
Eli ajan nyt sitä takaa että miksi turhia kokeita?
Ensimmäisen kerran kävimme ruoka-aine allergioiden vuoksi priceissä pojan olessa 8kk ja hyvin meni. Poika ei edes "tajunnut" mitä tapahtui kun katseli leluja. Normaalisti hän oli todella kova vierastaman ihan tavallisissa terkkari tarkastuksissakin.
Myöhemmin hänellä todettiin astma ja nyt 2 vuotiaana kävimme taas priceissä pölyseuloissa koska viime kesänä oli tosi pahoja oireita.
Taaskin kokeet meni hyvin. Kotona olin kertonut että täti sielä laittaa käteen tippoja jne.
Poika vierasti jälleen tosi kovasti eikä olisi halunnut tulla koko huoneeseen. Kun sitten viimein istuimme testipöydän ääressä, katselimme ensin nallea jolle oli laitettu teippi käteen...
ja lapsen oli siten "helpompi" samaistua tilanteeseen, ja helposti ja hyvin meni.
Verikokeet meillä taasen ovat aina olleet suurta taistelua. Emla vie suonet pois ja niitä pitää sitten kaivaa. Ilman Emlaa on toimitus hieman nopeampi, vaikka huuto ja rimpuilu on yhtä kovaa.
Tsemppiä teille kokeisiin, mukava testin tekijä varmaan auttaa tilannetta.
brick testi = tiilitesti
:)
mitä sillä testataan?