Anna Eriksson: Olen onnellisempi kuin koskaan
Laulaja Anna Eriksson uskoo tämänhetkisen hyvän olonsa selittyvän ennen kaikkea sillä, että hän on oppinut olemaan rehellinen itseään kohtaan.
- Tällä hetkellä tunnen olevani onnellisempi kuin koskaan, Eriksson sanoo.
Onnellinen olotila selittyy hänen mukaansa loppujen lopuksi tavallisilla asioilla: parisuhteella, työllä ja omien arvojen kunnioittamisella.
- Olen alkanut ottaa enemmän vastuuta omista ratkaisuistani. Se, että en ole enää virran vietävissä, on ollut käänteentekevä muutos elämässäni.
Eriksson kokee olevansa vähän yksinäinen susi.
- En osaa pitää yllä puolittaisia ihmissuhteita, vaan olen kaikki tai ei mitään -ihminen.
Kysymykseen naimisiinmenosta hän vastaa varovasti.
- Voisin ajatella meneväni naimisiin, mutta en kiirehdi enkä ota paineita sen suhteen.
Hänellä ja elämänkumppani Sipe Santapukilla on joka tapauksessa edessään uusi elämänvaihe.
- Alamme rakentaa omakotitaloa Heinolaan tänä keväänä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.