Vaalit lähestyvät ja se alkaa nyt näkyä Kepun poikkoilevassa politikoinnissa. Kunta-asiaa on hoidettu perikepulaiseen tyyliin ja taas ollaan ilmivalehtelun tiellä. Hallituskumppaneilla on raskas homma aina yrittää selittää näitä Kepun konsteja.
Maatalousrutinat ovat tietty myös alkamassa, mikä oli odtettuakin. Matti Vanhanenkin sanoi aiemmin, ettei kompnesaatioista pidä puhua ennen kuin EU-ratkaisut on on tehty. Nyt kun saman asian sanoi Heinäluoma, niin Vanhanen alkoi heti räksyttää. Sopuilija yrittää nyt sovittaa itselleen rakkikoiran asua ja sitäkin perikepulaiseen tyyliin.
Vasemmistoliiton puheenjohtajaehdokas Korhonen heittää myös oman arvionsa Kepusta. Hänen mukaansa Kepu on tyrkännyt alkiolaisuuden ja sosiaalisen vastuuajattelunsa romukoppaan sekä mennyt jo Kokoomuksestakin oikealta ohi. Kepun ulkopuolella tämä omituinen oikeistolaistuminen Vanhasen aikana on laajalti havaittu, mutta Kepussa linjanmuutos ei ole vielä herättynyt kuin Paavo Väyrysen ihmettelemään menoa. Niin on toki kohta viidennes kannattajista jättänyt puolueen.
Kepu paniikissa
9
387
Vastaukset
- pro
Jarmo Korhosta.
- paniikissa.
Sama laulu on askelten. Yksien ja samojen katkeruussaarnojen sävyttämänä alkaa viikon. Vaihda levyä hyvä mies. Hanki itsellesi parempi elämä.
- muakunnan mies
Puolueessa on nyt tapahtumassa entistä selvempi kahtiajako, joka on seurausta liberaalimman siiven saamasta valta-asemasta puoluejohdossa. Puolueen politiikka, joka alkaa näyttää rehniläiseltä, on myös puheenjohtaja Matti Vanhasen valinta.
Valinta on taannut sen, että puolueen vaikutusvalta on nyt ja tulevaisuudessa hallituksen valtaa. Lipsuminen tältä linjalta vanhoillisten 'maalaisliittolaisten' linjalle vie puolueen oppositioon ja kuihduttaa kannatuksen.
Nykyisellä liberaalilla linjalla voidaan parhaiten puolustaa myös vanhoillisten asemaa yhteiskunnassa. Jos puolue nyt ottaa paria askelta taaksepäin, sen tulevaisuus ei näytä hyvältä.
Nykyinen linja sopii myös sosiaalisen vastuuajattelun osalta hyvin tähän yhteiskuntaan ja on lähellä SDP:n omaksumaa linjaa. Puheet puolueen oikeistolaistumisesta on syytä jättää huomioimatta, koska sellaista ei ole tapahtunut kuin vasemmistolaisten korvien välissä. - rakkikoira
Vapaudupa nyt mielipidematkija siitä taakasta, että sinun pitäisi aina keskustan asioita huolehtia ja hoitaa.
Vanhanen vain pisti heinäluoman riviin siinä, että hallitus tiedottaa yhdessä isoista ratkaisuista. Maatalousbudjetin vajeen kompensoinnin suhteen taas voit olla ihan rauhassa. Kyllä se jo kokoomuksen, vihreän liiton ja vasemmiston reuhaamisen tuloksena tuli syksyllä Euroopan komissiolle ja parlamentille selväksi, että Suomi hoitaa vajeen omalla rahallaan. Niin, että oppositio siinä jo poltti rahat hallituksen puolesta. Luuletko tollo että komissiossa ei ole suomenkielen taitoisia uutiskatsausten tekijöitä? Mene EU-tiedon kurssille!
Martti Korhostako pidät auktoriteettina arvioimaan Keskustan aatteellista linjaa. BwHahahahahahahahah! Martti korhosella ei ole edes mitään omaa linjaa. Hänen kuntaministeriaikanaan kuntapalvelut ja köyhimpien ihmisten olot kurjistettiin aallonpohjalle.
Keskustan alkiolainen ote näkyy vahvasti mm. seuraavissa uudistuksissa:
- kuntatalouden vakauttaminen mm. valtionosuuksinee indeksitarkistuksen oikaisun ja veromenetysten korvaamisen avulla
- alimpien sosiaalietuuksien korotus etenkin lapsiperheiden hyväksi
- kolmessa vuodessa 75 000 uutta työpaikkaa
- alueellistamispäätökset yli 4000 työpaikasta, mikä helpottaa huomattavasti valtiontalouden kustannuspaineita
Mitähän se Korhonen olisi tuon kolmen vuoden aikana tehnyt? Raapinut persettään ja lässyttänyt mairealla naamalla.
Olisiko sinulle Korhosen mielipidematkija käynyt sillä lailla, että tuoi kevään eteneminen on pannut nesteet liikkeelle vähän liian vilkkaasti.En halua huolehtia enkä hoitaa Kepun asioita. Ei minulla ole niitä mitään syytä saattaa kuntoon. Pyrin vain kertomaan Kepun politiikasta ja sen nykyvaiheista. Asiat näyttävät menevän ihan Kepun omalla painolla oikeaan suuntaan. Korkeintaan pyrin pieneltä osalta vähän kiihdyttämään vauhtia.
Ei Vanhanen Heinäluomaa mihinkää riviin mainitsemastasi syystä pannut. Vanhanenhan itse tiedotteli asiasta jo aiemmmin ihan samaan tyyliin hallituksen pääministerinä. Ei siitä mitään hallituspäätöstä oltu tehty, kun Vanhanen vain vastaili hänelle esitettyihin kysymyksiin erityisesti maatalousyrittäjien taholta. Vanhanen yrittää tässä vain vähän nostaa profiiliaan tuttuun kepulaiseen rakkikoiratyyliin. Maatalousyrittäjille pitää tällä lailla huutaa korvaan, että Kepu muka ajaa heidän asioitaan. Kun Korkeaojan söhellyksiä katselee, niin onpa tosiaan ajanut.
EU:ssa ei Suomen opposition puheet hetkauta suuntaan eikä toiseen. EU:ssa tiedetään hyvin, että joka maassa hallitus tekee päätökset, ei oppositio.
Martti Korhonen ei ole minulle mikään auktoriteetti. Hän on pikemminkin taho, joka on pannut puolueensa yhteistyötoivoa Kepun varaan kuten komut ovat ikiajan tehneet. Kepu on ollut heille meilkeinpä rakas veljespuolue. Nyt sitten Kepu on loitontumassa alkiolaisuudestaan ja tämä luonnollisesti huolestuttaa myös vasemmistoliittolaisia. Demarit eivät tästä kanna huolta, koska Kepun oikeistolaistuminen näyttää tuovan vain lisäkannatusta demareille. Lisäksi se on yksi hyvä lisäperuste punnita taas tarkoin sitä, kumpi hallitusvaihtoehto on asiaoiden hoidon kannalta parempi. Jos esim. kuntauudistuksen eteneminen otetaan kriteeriksi, sinipunahallitus olisi ehdottomasti paras vaihtoehto.
Kuntatalouden vakauttaminen muiden eli hyvin menestyvien kuntien rahoilla on toki tyypillistä kepulaista politiikkaa, mutta samalla suurin syy kuntien nykyahdinkoon. Se on tekohengityspolitiikkaa.
Alemmat sosiaaliluokat ovat olleet erittäin pettyneitä Kepun politiikkaan siihen nähden, mitä vaalien alla Kepu lupaili. Köyhyyspaketti oli niiden lupausten irvikuva.
Työpaikat ovat lisääntyneet hyvän taloussuhdanteen vuoksi. Samalla kuitenkin hyväpalkkaisia työpaikkoja on vähentynyt ja uusia syntynyt matalapalkka-aloille. Jos Kepu rehvastelee sillä, että se on kehittämässä Suomesta matalapalkkayhteiskuntaa, niin sen kunnian se voi mielihyvin ottaa.
Alueellistamispäätökset tulevat valtiolle aina kalliiksi silloin, kun kyse ei ole toimintojen keskittämisestä, mikä tarkoittaa väen vähentämistä. Varsin pitkällä siirtymäkaudella alueellistaminen tarkoittaa kaksoispalkkausta ja kustannusten lisääntymistä. Säästöjä tulee lähinnä valtionhaliinnon palvelukeskusten kautta, kun toiminnot keskitetään jollekin paikkakunnalle.
Kepu on menossa oikeaan suuntaan. Sellainen panee tietysti jokaisen vastuullisen kansalaisen myhäilemään, oli kevät tai syksy.- samaa mieltä
Mielipidepankki kirjoitti:
En halua huolehtia enkä hoitaa Kepun asioita. Ei minulla ole niitä mitään syytä saattaa kuntoon. Pyrin vain kertomaan Kepun politiikasta ja sen nykyvaiheista. Asiat näyttävät menevän ihan Kepun omalla painolla oikeaan suuntaan. Korkeintaan pyrin pieneltä osalta vähän kiihdyttämään vauhtia.
Ei Vanhanen Heinäluomaa mihinkää riviin mainitsemastasi syystä pannut. Vanhanenhan itse tiedotteli asiasta jo aiemmmin ihan samaan tyyliin hallituksen pääministerinä. Ei siitä mitään hallituspäätöstä oltu tehty, kun Vanhanen vain vastaili hänelle esitettyihin kysymyksiin erityisesti maatalousyrittäjien taholta. Vanhanen yrittää tässä vain vähän nostaa profiiliaan tuttuun kepulaiseen rakkikoiratyyliin. Maatalousyrittäjille pitää tällä lailla huutaa korvaan, että Kepu muka ajaa heidän asioitaan. Kun Korkeaojan söhellyksiä katselee, niin onpa tosiaan ajanut.
EU:ssa ei Suomen opposition puheet hetkauta suuntaan eikä toiseen. EU:ssa tiedetään hyvin, että joka maassa hallitus tekee päätökset, ei oppositio.
Martti Korhonen ei ole minulle mikään auktoriteetti. Hän on pikemminkin taho, joka on pannut puolueensa yhteistyötoivoa Kepun varaan kuten komut ovat ikiajan tehneet. Kepu on ollut heille meilkeinpä rakas veljespuolue. Nyt sitten Kepu on loitontumassa alkiolaisuudestaan ja tämä luonnollisesti huolestuttaa myös vasemmistoliittolaisia. Demarit eivät tästä kanna huolta, koska Kepun oikeistolaistuminen näyttää tuovan vain lisäkannatusta demareille. Lisäksi se on yksi hyvä lisäperuste punnita taas tarkoin sitä, kumpi hallitusvaihtoehto on asiaoiden hoidon kannalta parempi. Jos esim. kuntauudistuksen eteneminen otetaan kriteeriksi, sinipunahallitus olisi ehdottomasti paras vaihtoehto.
Kuntatalouden vakauttaminen muiden eli hyvin menestyvien kuntien rahoilla on toki tyypillistä kepulaista politiikkaa, mutta samalla suurin syy kuntien nykyahdinkoon. Se on tekohengityspolitiikkaa.
Alemmat sosiaaliluokat ovat olleet erittäin pettyneitä Kepun politiikkaan siihen nähden, mitä vaalien alla Kepu lupaili. Köyhyyspaketti oli niiden lupausten irvikuva.
Työpaikat ovat lisääntyneet hyvän taloussuhdanteen vuoksi. Samalla kuitenkin hyväpalkkaisia työpaikkoja on vähentynyt ja uusia syntynyt matalapalkka-aloille. Jos Kepu rehvastelee sillä, että se on kehittämässä Suomesta matalapalkkayhteiskuntaa, niin sen kunnian se voi mielihyvin ottaa.
Alueellistamispäätökset tulevat valtiolle aina kalliiksi silloin, kun kyse ei ole toimintojen keskittämisestä, mikä tarkoittaa väen vähentämistä. Varsin pitkällä siirtymäkaudella alueellistaminen tarkoittaa kaksoispalkkausta ja kustannusten lisääntymistä. Säästöjä tulee lähinnä valtionhaliinnon palvelukeskusten kautta, kun toiminnot keskitetään jollekin paikkakunnalle.
Kepu on menossa oikeaan suuntaan. Sellainen panee tietysti jokaisen vastuullisen kansalaisen myhäilemään, oli kevät tai syksy.Keskusta on menossa voittajana eduskuntavaaleihin. Sitä ei Mielipuolipunkin punikkiajatukset paniikissa
heilauta huonompaan, vaan päinvastoin, parantaa Keskustan kannattusta.
- turunmaan taavi
Uusimman tiedon mukaan vihreät ovat gallupeissa laskusuunnassa. Vasemmisto ei hajaantunutkaan ja Cronbergin strategiaa moititaan liian varovaiseksi. Kiilusilmävihreiden mielestä on parasta Syrjäyttää Cronberg, palata luonnontalouden aikaan ja laittaa kaupunkien ja maaseudun asukkaat tasapuolisesti kakkimaan ulkohuussiin päreen valossa. Sähköstä luovutaan. Ruoka kerättäisiin hyönteisinä ja juurina luonnosta. Aurinkoenergialla lämmitettäisiin oljesta ja kuusenhavuista rakennetut monikulttuurisuus-Luonto-Suomen asujaimiston kotukset. Suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoa lisätään poistamalla uskonnon opetus ja siirtämällä maaseudun lapset 2-luokkaiseen kansakouluun ja parempi väki Kallion ilmaisutaitolukioon.
Kokoomuksessa puolestaan on syntynyt paniikki, koska kaupungilla leviää tieto siitä, kuinka puolue selvisi yhtäkkiä suurveloistaan vuosikymmenen vaihteessa. Asian huhutaan liittyvän Soneraan ja Matti auran eroon... - Arvaan.
Ratamo, Klovni, mielipidepunkki, Wiljami-possu, pari demariänkyrää, muutama perssuomalainen, ja joitakin kommunistejä.
Valehteleminen ja kieroilu ovat niiden mielilajeja.
Kyllä fiksu ihminen huomaa valheet ja jättää asian omaan onneensa.- Anneli ei muuten...
Kyllä tuohon listaasi olisi etuoikeutetusti yksi valehteleva Oiva Härkönen sopinut mukaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad611179- 42891
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että327659- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116626- 51618
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 93600
- 75576
- 56564