En oikein tiedä mistä aloittaa. Ehkä viisainta olisi aloittaa ihan alusta jos niistä saisi jotain syitä selville miksi on välillä niin paha olla.
Olen 21 vuotias nainen, alkuperin syntynyt Oulussa ja siellä kasvanut ja varttuntu suurimman osan elin iästäni. Olen asunut kuitenkin vähän yli 3 vuotta Muhoksella, jossa kävin ylä-asteen ja kymppiluokan.
Lapsuuteni on ollut kurja, samoinkuin teinivuodet ja murrosikävuodet. Olin koko ala-asteen ajan koulukiusattu. Kiusas olipahempaa luokkaa, jossa minua hakattiin ja potkiin, syöjettiin päälle ja tavaroita piiloteltiin. Nimiteltiin ja pulpetit sotkettiin. Olin ykkösestä - kuudenteen täysin kiusattu ja itselläni oli tuohon aikaan vain muutama kaveri.
Vanhempani avioliitto oli väkivaltainen ja pelottava, jossa isällä, mustasukkaiduudella ja viinalla oli iso osa. Isä hakkasi ja terrorisoi meitä jatkuvasti ja joi kaikkina vapaa-päivinänsä ja piti meitä kuristusotteesaan. Normaalia murrosikää en pystynyt käymään lävitse, koska jokaisesta väärästä eleestä tai teosta seurasi aina julma rangaistus. Vasta äitini uskallettua hakeutua turvakotiin ja sitä kautta irti isästä omaan asuntoon ja uuteen elämään, tuli jälki käteen kaikki se murrosikään ja kapinointiin liittvät oireet. Olin koko ajan varuillani ja aina valmis puolustautumaan jos tunsin minkään ahdistavan minua nurkkaan. Koti elämä vanhempien yhdessä ollessa oli pahinta mitä ihminen voi koskaan kokea. Teiniajat menivät hukkaan elämästäni. 2001 jolloin pääsimme kokonaan pois äidin ja pikkuveljen kanssa perhehelvetistä, alkoi todella räväkkäästi. Kaikki se raivo ja viha purkaantui ja meidän kolmen välit olivat koko ajan huonot ja tuliset. Pikkuveljen kanssa tapeltiin koko ajan ja äitin kanssa oltiin aina vastakkain. Kukaan meistä ei oikein osannut elää enää vapaasti omia ajatuksiaan esiin tuoden.
Ikään kuin välissä olisi ollut näkymätön este yhteiselle ymmärrykselle.
2001-2004 kävin ravintola-alalle valmistuvan linjan ja eka vuosi oli yhjtä painajaista, mikään ei kiinnostanut ja viinalla sai helpotettua oloansa aina välillä. Serustelin tuohon aikaan erään Jannen kanssa ja alkuun meillä menikin hyvin kunnes Janne löi minua. Siitä alkoi kierre, jonka aiheutatmana Janne hakkasi minua aina kännissä ja selvin päin aina se samanalainen selittely ku Isäkin silloin äidin ja sen ollessa avioliitossa. En uskaltanut lähteä heti suhteesta vaan yli kahden vuoden seurustelun jälkeen uskalsin sanoa iseni irti koko hommasta. Katkaisin välini Janneen ja muutin Tampereelle opiskelun ja työn perässä.
En saanut haluamaani opiskelupaikkaa, mutta pääsin töihin Sollille, siivoojaksi, jota tein hetken. Tampereelle muuttaessani tapasin miehen, jonka kanssa aloimme seurustelemaan. Mies osattui täysin psykoksi ja uhkaili tappaa jos jätän hänet. Jouduin sekoittamaan poliisin asiaan ja poliisi sai miehen lopettamaan häiriköimiseni.
Muutin toiselle puolelle kaupunkia välttääkseni mieheen törmäämistä, enkä ole häntä sen koommin nähnytkään.
Tuosta talosta muuttaminen aiheutti ison muutoksen elämässäni. Vuokra-antaja ei ollut muka saanut irtisanomis lomakkettani ja lokakuussa 2004 ovelleni saapui lakimies, kädessään yli 1000e lasku kädessään, että kahden kuukauden vuokra oli maksamatta edelliseen asuntoon, koska irtisanomislomake ei tullut koskaan.
Lasku meni ulosottoon ja muut laskut myös huonon rahatilanteen vuoksi menivät perintöihin ja maksumuistukset tulvivat luukuista.
Oln täysin rahaton koko ajan tai sitten rahat olivat täysin tiukilla.. Tuhon aikaan minulla oli vielä luottotiedot kunnossa ja pankkikortti (kultainen) jonka varassa elin höläten sitä, kunnes pankki vei kortin.
Sain adecolta töitä henkilöstö vuokrausfirmalta. Jolla tein aina tarvittaessa töitä. Se helpotti hieman elämistä, mutta aina kun jokin helpotti aina tuli uusia vastuksia ja taas elämä horjahti paikaltaan.
Raha on aina tiukassa, koskaan ei ole varaa tehdä mitään suurta, ei ole vara käydä niin useasti syömässä ulkona tai viihteellä, hyvä jos on edes varaa ostaa leipää. Työkkäri, sossu ja kela heitetlivät omia vaatimuksiaan ja mitä kummallisempia pyyntöjä ja vaatimuksia. Elämämuuttui stressaavaksi ja taistelemiseksi, mitään ei voinut tehdä nauttimalla mistään. Aina piti vaan löytyä rahaa laskuihin ja laskuihin.
Nyt olen töissä Hesburgerilla osa-aikaisena. Se on hieman helpottanut taas asioita ja viime kuussa jäi jopa enemmän rahaa. Mummu maksoi joko ulosotonloppuosan mitä mulla on viel maksamatta, joten sekin on pois laskuista. Tämä kuu, maaliskuu, on täysin hirveä. Kela pohtii jo monetta viikkoa että antaako se vielä opintotukea mulle vai ei. Palkalla sain just ja just maksettua vuokran ja nettilaskun. Puhelinlaskuun poikakaveri lainasi rahaa.
Vielä ois sähkö, pyykkitupa, lehti ja kuntosalimaksut maksettavana. Tiedän, että salin kuin jättäisi pois jäisi enemmän rahaa, mutta se saa jotenkin pääni pysymääns elvänä kun saa tehdä jotain.
Nyt, mikä mieltäni todellakin painaa, on masennus. Kaikki stressaa taas. Raha,, koulu, työharjoittelu, työ, laskut, hauskuuden puute ja jatkuva elämän vastustaminen. En osaa enää nauttia elämästä, koska osaan jo odottaa, että jotain huonoa tulee tapahtumaan. En osaa elää enää postiviisisesti. 2003 ja 2004 vuosina romahdin täysin paineiden alla. Laskujen ja opintotyön ja muiden kiireiden alla ja itkin monet illat. Huusin ja olin pahalla päällä. Tunsin ahdistusta ja masennusta. Olin epätoivoinen ja itsetuntoni lakkasi olemasta olemassa. Jouduin lomalle.
Pari päivää sitten huomasin taas oireita romahdukseen, kun purskahdin itkuun sängyssä maatessani. Töissä tunsin kauheaa ahdistusta kuin joku olisi vääntänyt sisäeliäni ryttyyn ja oli pakko itkeä vessassa. Elämä maistuu puulta ja rahattomuus stressaa. Tuntuu että elämässä ei ole mitään syytä elää. Ei jopa poikakaveri jonkan kanssa olen viettänyt nyt onnellisemmat 5 kk, huhtikuussa tulee 6 kk täyteen. Olen myös alkanut epäillä miestäni oman heikon itseluottamukseni takia ja elän koko ajan siinä ajatusmaailmassa että voi luottaa häneen yhtään, että hän kuitenkin pettää minut/minua. Kesä ja kevät on niin pahaa aikaa muutenkinminulel itseluottamuksen kannalta, koska silloin aina joku on pettänyt minua ja suhde on siihen loppunut.
Nytkin elän suhteessa varovaisena ja koitan olla kiintymättä liikaa toiseen, että jos tulisi pettymään se ei sattuisi liikaa. Mitä mun pitäisi tehdä? Miten saisin taas elämästä kiinni? Miten voisin nauttia edes pienistä iloisista asioista taas? Miten voisin luottaapoikaystävääni taas? Mitä mä teen?
Olen 21 vuotias nainen, alkuperin syntynyt Oulussa ja siellä kasvanut ja varttuntu suurimman osan elin iästäni. Olen asunut kuitenkin vähän yli 3 vuotta Muhoksella, jossa kävin ylä-asteen ja kymppiluokan.
Lapsuuteni on ollut kurja, samoinkuin teinivuodet ja murrosikävuodet. Olin koko ala-asteen ajan koulukiusattu. Kiusas olipahempaa luokkaa, jossa minua hakattiin ja potkiin, syöjettiin päälle ja tavaroita piiloteltiin. Nimiteltiin ja pulpetit sotkettiin. Olin ykkösestä - kuudenteen täysin kiusattu ja itselläni oli tuohon aikaan vain muutama kaveri.
Vanhempani avioliitto oli väkivaltainen ja pelottava, jossa isällä, mustasukkaiduudella ja viinalla oli iso osa. Isä hakkasi ja terrorisoi meitä jatkuvasti ja joi kaikkina vapaa-päivinänsä ja piti meitä kuristusotteesaan. Normaalia murrosikää en pystynyt käymään lävitse, koska jokaisesta väärästä eleestä tai teosta seurasi aina julma rangaistus. Vasta äitini uskallettua hakeutua turvakotiin ja sitä kautta irti isästä omaan asuntoon ja uuteen elämään, tuli jälki käteen kaikki se murrosikään ja kapinointiin liittvät oireet. Olin koko ajan varuillani ja aina valmis puolustautumaan jos tunsin minkään ahdistavan minua nurkkaan. Koti elämä vanhempien yhdessä ollessa oli pahinta mitä ihminen voi koskaan kokea. Teiniajat menivät hukkaan elämästäni. 2001 jolloin pääsimme kokonaan pois äidin ja pikkuveljen kanssa perhehelvetistä, alkoi todella räväkkäästi. Kaikki se raivo ja viha purkaantui ja meidän kolmen välit olivat koko ajan huonot ja tuliset. Pikkuveljen kanssa tapeltiin koko ajan ja äitin kanssa oltiin aina vastakkain. Kukaan meistä ei oikein osannut elää enää vapaasti omia ajatuksiaan esiin tuoden.
Ikään kuin välissä olisi ollut näkymätön este yhteiselle ymmärrykselle.
2001-2004 kävin ravintola-alalle valmistuvan linjan ja eka vuosi oli yhjtä painajaista, mikään ei kiinnostanut ja viinalla sai helpotettua oloansa aina välillä. Serustelin tuohon aikaan erään Jannen kanssa ja alkuun meillä menikin hyvin kunnes Janne löi minua. Siitä alkoi kierre, jonka aiheutatmana Janne hakkasi minua aina kännissä ja selvin päin aina se samanalainen selittely ku Isäkin silloin äidin ja sen ollessa avioliitossa. En uskaltanut lähteä heti suhteesta vaan yli kahden vuoden seurustelun jälkeen uskalsin sanoa iseni irti koko hommasta. Katkaisin välini Janneen ja muutin Tampereelle opiskelun ja työn perässä.
En saanut haluamaani opiskelupaikkaa, mutta pääsin töihin Sollille, siivoojaksi, jota tein hetken. Tampereelle muuttaessani tapasin miehen, jonka kanssa aloimme seurustelemaan. Mies osattui täysin psykoksi ja uhkaili tappaa jos jätän hänet. Jouduin sekoittamaan poliisin asiaan ja poliisi sai miehen lopettamaan häiriköimiseni.
Muutin toiselle puolelle kaupunkia välttääkseni mieheen törmäämistä, enkä ole häntä sen koommin nähnytkään.
Tuosta talosta muuttaminen aiheutti ison muutoksen elämässäni. Vuokra-antaja ei ollut muka saanut irtisanomis lomakkettani ja lokakuussa 2004 ovelleni saapui lakimies, kädessään yli 1000e lasku kädessään, että kahden kuukauden vuokra oli maksamatta edelliseen asuntoon, koska irtisanomislomake ei tullut koskaan.
Lasku meni ulosottoon ja muut laskut myös huonon rahatilanteen vuoksi menivät perintöihin ja maksumuistukset tulvivat luukuista.
Oln täysin rahaton koko ajan tai sitten rahat olivat täysin tiukilla.. Tuhon aikaan minulla oli vielä luottotiedot kunnossa ja pankkikortti (kultainen) jonka varassa elin höläten sitä, kunnes pankki vei kortin.
Sain adecolta töitä henkilöstö vuokrausfirmalta. Jolla tein aina tarvittaessa töitä. Se helpotti hieman elämistä, mutta aina kun jokin helpotti aina tuli uusia vastuksia ja taas elämä horjahti paikaltaan.
Raha on aina tiukassa, koskaan ei ole varaa tehdä mitään suurta, ei ole vara käydä niin useasti syömässä ulkona tai viihteellä, hyvä jos on edes varaa ostaa leipää. Työkkäri, sossu ja kela heitetlivät omia vaatimuksiaan ja mitä kummallisempia pyyntöjä ja vaatimuksia. Elämämuuttui stressaavaksi ja taistelemiseksi, mitään ei voinut tehdä nauttimalla mistään. Aina piti vaan löytyä rahaa laskuihin ja laskuihin.
Nyt olen töissä Hesburgerilla osa-aikaisena. Se on hieman helpottanut taas asioita ja viime kuussa jäi jopa enemmän rahaa. Mummu maksoi joko ulosotonloppuosan mitä mulla on viel maksamatta, joten sekin on pois laskuista. Tämä kuu, maaliskuu, on täysin hirveä. Kela pohtii jo monetta viikkoa että antaako se vielä opintotukea mulle vai ei. Palkalla sain just ja just maksettua vuokran ja nettilaskun. Puhelinlaskuun poikakaveri lainasi rahaa.
Vielä ois sähkö, pyykkitupa, lehti ja kuntosalimaksut maksettavana. Tiedän, että salin kuin jättäisi pois jäisi enemmän rahaa, mutta se saa jotenkin pääni pysymääns elvänä kun saa tehdä jotain.
Nyt, mikä mieltäni todellakin painaa, on masennus. Kaikki stressaa taas. Raha,, koulu, työharjoittelu, työ, laskut, hauskuuden puute ja jatkuva elämän vastustaminen. En osaa enää nauttia elämästä, koska osaan jo odottaa, että jotain huonoa tulee tapahtumaan. En osaa elää enää postiviisisesti. 2003 ja 2004 vuosina romahdin täysin paineiden alla. Laskujen ja opintotyön ja muiden kiireiden alla ja itkin monet illat. Huusin ja olin pahalla päällä. Tunsin ahdistusta ja masennusta. Olin epätoivoinen ja itsetuntoni lakkasi olemasta olemassa. Jouduin lomalle.
Pari päivää sitten huomasin taas oireita romahdukseen, kun purskahdin itkuun sängyssä maatessani. Töissä tunsin kauheaa ahdistusta kuin joku olisi vääntänyt sisäeliäni ryttyyn ja oli pakko itkeä vessassa. Elämä maistuu puulta ja rahattomuus stressaa. Tuntuu että elämässä ei ole mitään syytä elää. Ei jopa poikakaveri jonkan kanssa olen viettänyt nyt onnellisemmat 5 kk, huhtikuussa tulee 6 kk täyteen. Olen myös alkanut epäillä miestäni oman heikon itseluottamukseni takia ja elän koko ajan siinä ajatusmaailmassa että voi luottaa häneen yhtään, että hän kuitenkin pettää minut/minua. Kesä ja kevät on niin pahaa aikaa muutenkinminulel itseluottamuksen kannalta, koska silloin aina joku on pettänyt minua ja suhde on siihen loppunut.
Nytkin elän suhteessa varovaisena ja koitan olla kiintymättä liikaa toiseen, että jos tulisi pettymään se ei sattuisi liikaa. Mitä mun pitäisi tehdä? Miten saisin taas elämästä kiinni? Miten voisin nauttia edes pienistä iloisista asioista taas? Miten voisin luottaapoikaystävääni taas? Mitä mä teen?
Vastaukset 2
Vanhimmat
lukea muiden elämästä, vaikuttaa omat murheet aika pikkuisilta.. :)
... että sinä tarvitset apua. On varmasti aika paljon käsittelemättömiä asioita, joista olisi hyvä puhua. Tunne-elämäsi on lukossa, mikä heijastuu joka asiaan vaikeuksina. Olet vielä nuori, joten tulevaisuudessa kaikki voisi olla toisin. Kävele terveyskeskukseen ja pyydä aika terveydenhoitajan luokse. Muistaakseni aikaa ei välttämättä tarvi edes etukäteen varata, vaan terveydenhoitajan luo pääsee jonottamalla. Kerro hänelle tilanteesi, niin pääset eteenpäin.
Toivon kovasti voimia ja tsemppiä. Tahdonvoimalla elämässä eteenpäin!
Ps. Netissä liikkuu paljon asiatonta porukkaa, jotka heittää typeriä kommentteja. Heistä ei tarvi välittää. Yhtä paha olo heilläkin, ellei pahempi. He ovat keksineet mielestään hienon tavan purkaa ahdistustaan: Anonyymi v*ttuilu.