ameebat ja loiset

mmä

Minkälaisia kokemuksia on? Ei ihan kauhukertomuksia kiitos, tarvitsen toivoa!

Mulla on aiemmin ollut giardia, joka kyllä hoitui ihan ok antibiooteilla. Sitten viimereissulta Aasiaan tarttui jo yli pari vuotta sitten ilmeisesti enemmänkin otuksia matkaan. Koukkumadot lähti antibioottikuurilla, mutta Blastokystoosi (ja Endolimax Nana, mutta sitä ei kai lasketa loiseksi vaikka alkueläin onkin) jäi. Lääkäri Suomessa väitti että blastokystoosi yleensä paranee itsekseen, mutta kun nyt tänä vuonna taas vaivat paheni, hakeuduin uudelleen kokeisiin, ja siellähän se vuonna 2004 todettu blastis oli edelleen. Nyt sitten sitä yritetään häätää antibiooteilla, joista tosin tulee myös paha olo, mutta koitan kestää, jos vaikka saisin salamatkustajat pois.

Kiinnostaa nyt etenkin muiden kokemukset tuosta blastokystoosista (blastocystis hominis). Kun tohtori väitti, että oireena vain ripulia. Ihmettelin, koska ripulia ei mulla ole juurikaan ollut edes siellä Aasiassa, saati sen jälkeen. Mutta netti tiesi kertoa oireita jotka kuulosti tutulta, mm. ylävatsakipuja, röyhtäilyä ja ilmavaivoja yms. Eli nyt toiveikkaana odottelen, josko ne vaivat helpottaisi jahka toivun tästä antibioottikuurista.

Eli, kuinkas olette selvinneet ameeboista ja muista ikävistä olioista?

Ja vielä vahingosta viisastuneena kehotan mahdollisia loisia epäileviä menemään suit sait ulostetesteihin ja hoitamaan eliöt pois, eikä potemaan vuodesta toiseen niinkuin minä!

57

49132

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Piitu

      Tiedätkö itse mistä olet saanut mahdollisesti tartunnat ? Ruuastako vai mistä noi tarttuu ??

      • mmä

        Vedestähän nuo yleisemmin tulee, eli joo, ruuan tai juoman mukanahan ne usemmiten, mutta mahdotonta sanoa mistä ja milloin hirveän tarkkaan, oon ollut semmosissa oloissa että ihme ois ollut,jos oisin ihan terveenä selvinny.

        Koukkumato taas tulee vedestä tai mudasta ihon läpi, eli siinä ei edes ruuan kanssa varovaisuus auta jos muuten joutuu kahlailemaan semmosilla seuduilla missä sitä esiintyy.


      • Piitu
        mmä kirjoitti:

        Vedestähän nuo yleisemmin tulee, eli joo, ruuan tai juoman mukanahan ne usemmiten, mutta mahdotonta sanoa mistä ja milloin hirveän tarkkaan, oon ollut semmosissa oloissa että ihme ois ollut,jos oisin ihan terveenä selvinny.

        Koukkumato taas tulee vedestä tai mudasta ihon läpi, eli siinä ei edes ruuan kanssa varovaisuus auta jos muuten joutuu kahlailemaan semmosilla seuduilla missä sitä esiintyy.

        Mä sain kerran todennäköisesti ulkomailla jääpaloista giardian. Ulosteeseen sitä ei saatu, mutta oireet olivat siihen viittavia. Vatsa kuralla ilmavaivoja, kouristuksia ja vatsakipua. Sain antibioottikuurin joka auttoi.


    • ..........

      No onpas sulla ollut parasiitteja kerrakseen! Oon itse terv.hoitoalalla, mutta en ole koskaan kuullut kenenkään sairastaneen noin montaa.... :)Uskon, että olet itse jo aika hyvä asiantuntija vaivassasi, tietysti alueesi tartuntatautilääkäri olisi paras neuvomaan.

      Niin en osaa sanoa blastokystoosista mitään, mutta muille tätä lukeville haluaisin sanoa, että parasiitit(paitsi kihomadot) ovat Suomessa äärimmäisen harvinaisia. Tartunta saadaan useimmiten kehitysmaista ja siispä kanarialla ym. käyneiden ei nyt ensimmäiseksi kannata epäillä paskatautinsa aiheuttajaksi parasiittia. =)

      • mmä

        Joo, todellakin ei ole syytä huoleen millään tavallisilla turistimatkoilla. Kait ne Suomessa on harvinaisia nuo loiset, siis myös ulkomailta kotiinpalanneilta.

        Toisaalta mun tuttavapiirissä kyllä monellakin on ollut monenlaista. Jos matkustaa ja työskentelee alkeellisissa oloissa kehitysmaissa, loisia on liki mahdotonta välttää, varsinkin jos koko idea on olla lähikontaktissa paikallisten kanssa, ei voi hysteerisesti suhteutua kaikkeen syötävään ja juotavaan. Mutta esim. Intiassa missä sain giardian olin varsin varovainen, mutta en silti välttynyt. Mutta se giardia olikin helppo juttu näihin viimeajan vaivoihin verrattuna.

        Ongelma on, että Suomessa lääkäreillä usein heikko tietämys trooppisista taudeista, ja todellakin pitää vähän olla itse oma asiantuntijansa. :(


      • kajstu

        ...niinhän sitä voisi luulla. Kanarialla pääsiäisenä ja tuliaisena Blastc.H. Toinen ab-kuuri menossa...ja eipä taida lähteä.
        Upea kesä mennyt ja harvassa ollut nautinnolliset päivät. Viheliäinen pöpö =(

        K.


      • Pete1974
        kajstu kirjoitti:

        ...niinhän sitä voisi luulla. Kanarialla pääsiäisenä ja tuliaisena Blastc.H. Toinen ab-kuuri menossa...ja eipä taida lähteä.
        Upea kesä mennyt ja harvassa ollut nautinnolliset päivät. Viheliäinen pöpö =(

        K.

        "Kiva" että löytyy kohtalotovereita. Minä olen kärsinyt siitä loisesta jo yli kaksi vuotta, antibiootit ei tehoa.
        Jos saa kysyä, mitä antibioottia käytät? Helsingissä on yksi hyvä lääkäri näissä aioissa, pitää Mehiläisessä vastaanottoa Erkki Antila on nimi.
        Mitkä sulla on oireita? Voit kirjoittaa mulle suoraan [email protected]


    • minde

      ja tarttuvatko ne yleensä sitten myös perheenjäseniin. Alko vähän mietityttämään että josko voisi olla sillä olen ollut aasiassa aika alkeellissa oloissa n.vajaa 2kkn reisussa. Eli msitä huomaa jos on ja mitä oireita yleensä on?

    • Pete1974

      Blastocystis Hominis on kiistanalainen parasiitti, joka joillakin aiheuttaa oireita ja joillakin ei. Lääkärien tietämys tästä on Suomessa hyvin vähäistä.

      BH kulkeutuu ihmiseen saastuneen veden tai ruuan kautta. Se kolonisoi ihmisen paksusuolen, muodostaen seinämän joka vaikeuttaa ulosteiden ja kaasujen poispääsyä. Myös parasiitti itse lisää huomattavasti kaasunmuodostusta suolessa.

      BH on erittäin vaikea tuhota, vaatii yleensä yhdistelmä lääkityksen antibiootteja, eikä sekään auta aina. perinteiset Flagyl ja trikoxol ei tehoa tähän "paskiaiseen".

      Itse olen ollut tämän parasiitin uhri 2 vuotta. Lääkehoitoa Suomesta on miltei mahdotonta saada. Täysin hiilihydraatiton dieetti auttaa hieman.

      • MallaXXXXXX

        Hei!

        Pistelen tänne vähän meikäläisen tietoja siinä toivossa, että niistä olisi apua jollekin! Olen niiiiiiiiiiiiiin kyllästynyt näihin hemmetin alkueläimiin ja vaivoihini...

        Taustatietoja ensin:

        Matkakohde:
        Intia (Delhi Pohjois-Goa)

        Hotelli:
        Seabreeze Village (laitan nyt tämänkin tänne vaikken tietenkään mitenkään voi tietää mistä blasto ja giardia tuli, mutta oli kyllä sen verran epähygieeninen mesta, että vaikka ihan kostoksi ;)
        kahden viikon loman aikana sairastuivat kaikki reissukaverit ja muita hotelliin majoittuneita.....)

        Matka-aika:
        joulukuu 2009-tammikuu 2010 (2 vkoa)

        Vatsataudit:
        Kerkesin nauttia lomasta noin neljä päivää kunnes heräsin siihen, että eto ja oksetti aivan hemmetisti. Vesiripuloin ja oksentelin noin 5 kertaa tunnissa noin kolmen tunnin ajan (klo 6-9). Soitin myös lääkärin paikalle, joka saapui iltapäivällä antamaan piikin mun peppuun sekä lääkkeitä (intian bakteerit, jotain oksulääkettä ja antibiootit). Seuraavana päivänä oli jo huomattavasti parempi olo, muttei tehny mieli oikein mitään...varsinkaan mitään riisisörsseleitä ;D Uusi vatsatauti alkoi vähän ennen kotiinlähtöä, eli vesiripulia...jatkuu

        Oireet:
        jatkuu...ja kotona: ummetusta (4-6 päivää putkeen), ilmavaivoja, väsymystä, vaaleeta pahanhajuista runsasta kakkaa, hiutalemaista kakkaa, huonovointisuutta (enimmäkseen aamuisin), ruokahaluttomuutta, jäsenkipuja, huimausta, kurkkukipua, röyhtäilyä, huminaa ja tykytystä päässä, ylävatsapoltetta ja kipuja, alavatsakipuja (varmaan siitäkin kun joutu välillä pidättelemään pieruja ja runsaita kakkoja) jne...
        ihanku tietyt ruoka-aineet (maito, pasta lähinnä) aiheuttavat enemmän vatsavaivoja



        Ok, ja sitten tämän hetkinen tilanne:

        "Parasiittikakkatestistä" löytyi huhtikuun 9.:
        Blastocystis hominis (niitä löytyi siis runsaasti) ja Giardia

        Lääkitys: Metronidazol Actavis 500mg, 1 1/2 (puolitoista) tablettia päivässä, kolme kertaa päivässä, kymmenen päivän ajan.

        Lääkityksestä olo heikenty entisestään. Kakalla saa käydä vähintään kolme kertaa päivässä. Huimaa välillä ja oksettaa kun suussa todella hirveä metallinen maku.

        Kuuri loppuu tiistaina 20.4. Lääkäri soittelee seuraavalla viikolla kun meinaa tehdä myös gastroskopian ja sitten samalla sovitaan myös jälkitarkastuksista yms.

        Ilmoittelen kun tiedän lisää
        *fingers crossed*


    • ameeba

      moi, mä olin euroopas nyt kesällä ja ripulia ollu kohta 2 kk. Kokeissa näky toi plastocystis. Mulla oli se viimeks 3 vuotta sitten (Egypti). En saanu siihen lääkkeitä. Ollu varmaan koko ajan vaikka ei aina näy testissä. Nyt lisää kakkakokeita ja epäilee giardiaa. Olen myös laihtunut 5 kg.

      • nunna31

        Minä sain juuri tietää saaneeni 2 vk Venezuelan matkalta (Margaritan saari Karibian meressä) tämän kyseisen blaston. Sairastin reissussa ollessa erittäin pahan ripulin ja oksensin kaiken nesteen ja ruuan 3 päivän ajan. Lopulta jouduin tiputukseen.

        Lääkäri sanoi, että yli 50 %:lla suomalaisista on tämä blasto elimistössään ja se paranee perusterveellä ihmisellä itsestään eikä vaadi mitään jälkikontrolleja.

        Mutta nyt vähän huolestuin: yritämme lasta ja onko tästä haittaa lastenteolle? Mahakipuja minulla on edelleen, sairastumisesta nyt aikaa vajaa 3 vk.


    • zzzzzzz

      Hei,
      Mulla oli tosi monta vuotta sitten alkueläimiä suolistossa, Kanadan reissun tuliaisina ja ne saatiin onneksi tapettua pikaisella lääkekuurilla. Nyt mulla on ollut
      Blastocystis hominis muutaman kuukauden ja olo on todella kehno. Oireina on vatsan kouristuksia, röyhtäilyä, vetisiä ulosteita, ripulia ja ilmavaivoja. Olen joutunut karsimaan todella huomattavasti ruokavaliotani. Lähes kaikki terveellinen ruoka eli kuitupitoinen ruoka, hedelmät ja maitotuotteet lisäävät oireilua,joita sitten välttelen ja olen alkanut laihtua...Ns. hyviä päiviä, jolloin suoli ei oireile ollenkaan, on todella vähän. Tämä parasiitti on yritetty tappaa Flagylilla, josta ei ollut yhtään mitään apua. Olen kauhuissani lukenut englanninkielisiltä www. sivuilta, että ihmisillä on ollut vuosia kestäviä oireita tämän "vaarattoman" parasiitin tähden, jolle ei välttämättä hoitokeinoa ole olemassakaan. Parasta Tsemppiä sinulle. Toivottavasti menee oireet ohi ja pian!

      • yksi blasto

        Sain juuri äsken tiedon, että minulla on tämä samainen Blastocystis hominis. Taas tai uudelleen, en tiedä.

        Ekan kerran sitä hoidettiin muutama vuosi sitten, kun etsittiin syytä jatkuvaan lämpöilyyn (ja ripulointiin). Pari kertaa sain kuurin, ja seuraavassa näytteessä sitä ei enää löytynyt (tosin yersinia löytyi). Luulin päässeeni koko jutusta eroon oltuani ihan kunnossa kolme vuotta. Mutta nyt on taas ollut ripulia ja pahoinvointia toista kuukautta, ja näytteestä löytyi yllättäen taas tuo kurjimus.

        Hiukan lohdutti, kun löysin täältä teitä kohtalontovereita, mutta toisaalta kokemukset ovat pelottavan samanlaisia kuin omani muutaman vuoden takaa. Kokeneetkin alan spesialistit tuntuvat olevan voimattomia tuon blasto-pirulaisen kanssa.

        Äskeinen lääkärin soitto oli kylmä suihku niskaan. Kyllä potuttaa!! Moni muu hoidettavampi ja tunnetumpi alkueläin olisi kelvannut...


      • Nimetön
        yksi blasto kirjoitti:

        Sain juuri äsken tiedon, että minulla on tämä samainen Blastocystis hominis. Taas tai uudelleen, en tiedä.

        Ekan kerran sitä hoidettiin muutama vuosi sitten, kun etsittiin syytä jatkuvaan lämpöilyyn (ja ripulointiin). Pari kertaa sain kuurin, ja seuraavassa näytteessä sitä ei enää löytynyt (tosin yersinia löytyi). Luulin päässeeni koko jutusta eroon oltuani ihan kunnossa kolme vuotta. Mutta nyt on taas ollut ripulia ja pahoinvointia toista kuukautta, ja näytteestä löytyi yllättäen taas tuo kurjimus.

        Hiukan lohdutti, kun löysin täältä teitä kohtalontovereita, mutta toisaalta kokemukset ovat pelottavan samanlaisia kuin omani muutaman vuoden takaa. Kokeneetkin alan spesialistit tuntuvat olevan voimattomia tuon blasto-pirulaisen kanssa.

        Äskeinen lääkärin soitto oli kylmä suihku niskaan. Kyllä potuttaa!! Moni muu hoidettavampi ja tunnetumpi alkueläin olisi kelvannut...

        Pahinta ovat mielestäni jatkuvat ylävatsakivut! Ne ovat todella kovia ja kouristavia.
        Tänään kävin uudelleen testeissä, samalla otettiin verikokeita. Saa nähdä, mikä on tilanne nyt. Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että lääke kannattaa ottaa käyttöön sen suuren vahvuuden ja rankkuuden vuoksi vasta viime kädessä.


    • Nunna31

      Sain eilen tulokset uusista testeistä. Blastoa oli nyt elimistössä kahden plussan verran, kun edellisessä testissä sitä oli kolme plussaa.

      Valitettavasti kuitenkin valkosolut ja maksa-arvot olivat nousseet, eivät kuitenkaan paljoa. Kysyin, vaikuttaako vähän aikaa olleet pikkujoulut, mutta meinasi, että tuo johtuisi tuosta blastosta.

      Nyt kävin ostamassa apteekista lacto seven-maitohappobakteereita, joita otan 4 kpl / pv. Samoin ostin gefilus-piimää ja pistelen poskeeni myös pellavansiemeniä. Katsotaan, vaikuttavatko. Kuukauden päästä taas uudet testit.

      • yksi blasto

        Kuinka yleistä tuo kontrollitestien ottaminen on? Minulle sellaista ei edes ehdotettu. Trikozol-kuuri loppui jouluun, ja ainakin tällä hetkellä on parempi olo. Itse lääkitys tosin aiheutti aikamoista pahoinvointia, hyvä että sain syötyä kuurin loppuun.


      • Nunna31
        yksi blasto kirjoitti:

        Kuinka yleistä tuo kontrollitestien ottaminen on? Minulle sellaista ei edes ehdotettu. Trikozol-kuuri loppui jouluun, ja ainakin tällä hetkellä on parempi olo. Itse lääkitys tosin aiheutti aikamoista pahoinvointia, hyvä että sain syötyä kuurin loppuun.

        Minulle lääkäri sanoi, että kontrollitestit silloin, jos oireet jatkuvat. Ja itselläni ne jatkuivat.

        Eilen loppui 10 pv metronidatsolikuuri. Annostus oli 400 mg * 3/ pv * 10 pv, vaikka joidenkin ohjeiden mukaan annostuksen pitäisi olla 800 mg.

        Millaisilla annoksilla te olette yrittäneet häätää blastoa ja onko onnistunut? Nyt odottelen itse, jatkuvatko mahakivut vai taltuttiko lääkitys loisen. Oli kyllä aika rankka kuuri, kauhea paha olo koko ajan.


    • goalle

      Mistä tietää, jos on saanut koukkumatotartunnan? Miten varallisia ne on?

      Olis kiva kuulla viime aikoina Goassa pikkulasten kanssa olleiden kokemuksia vatsataudeista yms. Otitteko malarialääkityksen lapsille? Vein aikoinaan pienen poikani Afrikkaan ja malarialääkitys aiheutti hänelle allergian ja psyykisiä oireita. On kamala aine enkä mielelläni antaisi lapselle.

    • mannerinesko

      Elokuun 07 Groatian matkan jälkeen vatsa käynyt kuin pesukone, oletin helmikuuhun 08 asti ennen vastaanotolle menoa. Oletin oireilujen johtuvan huonosti hoitamasta keliakiastani( kun tilaatklueenittoman ateria ravintolasta se lienee kluteeniton mutta valmistetaan samoilla välineillä ja työtasoilla)
      Oireet voimistuivat kuukausi kuukauden jälkeen ja lopuksi kaikki tuli suoraan läpi, tee heti vetenä. kipuja närästystä, ilmavaivoja jne.
      No tänään aloitan metronidazol kuurin 500mg 1,5 tabua kolme kertaa päivässä. Saas nähdä tuleeko kovakakka, :))

    • Tunnollinen

      Sairastin blastocystiksen ja voin sanoa, että oli karmea tauti monenmoisine oireineen,ei yksin mahassa. Hoitokin metronidatsolilla oli tosi kovaa. Lupasin silloin, jos selviän tästä, kerron toivoa toisillekkin. Nyt kun vuosi on mennyt ja kaksi näytettä negatiivista, niin on se kai uskottava, jo siitäkin päätellen, etten kyllä olisi muuten pystynyt palaamaan työhön. (Joskus kauhu hiipii vieläkin, jos ei ole pois sittenkään)Oireet eivät loppuneet heti lääkityksen loputtua, mutta vähitellen kuitenkin.

      • potilasminäkin

        Olin papualla 2007 talvella.
        siellä sairastin dengue-kuumeen.
        vuosi siitä eteempäin puhkesi malaria täällä suomessa, oli ollut jemmassa vuoden.
        Malarian jälkeen maha ollut sekaisin kokoajan, nyt jo 7kk. Laktoosi-intoleranssi todettu.Paino pudonnut n.3kg.
        Vihdoin yksi lääkäri tajusi epäillä jotain loiseläintä. Nyt odotan "innolla" joska Trikozol -lääke auttaisi.
        Luin äsken suolistoeläin kuvauksia netistä ja alkoi itkettämään, toivottavasti ymmärsin väärin, eika tämä mun pikku lemmikkini altista mua jollekkin kroonisille taudeille ja muutenkin heikennä immuniteettia??


        Kyllä matkailu avartaa!

        ps.
        ja kaiken lisäksi se matka oli ihan paska muutenkin.


      • matkaaja 08.2008
        potilasminäkin kirjoitti:

        Olin papualla 2007 talvella.
        siellä sairastin dengue-kuumeen.
        vuosi siitä eteempäin puhkesi malaria täällä suomessa, oli ollut jemmassa vuoden.
        Malarian jälkeen maha ollut sekaisin kokoajan, nyt jo 7kk. Laktoosi-intoleranssi todettu.Paino pudonnut n.3kg.
        Vihdoin yksi lääkäri tajusi epäillä jotain loiseläintä. Nyt odotan "innolla" joska Trikozol -lääke auttaisi.
        Luin äsken suolistoeläin kuvauksia netistä ja alkoi itkettämään, toivottavasti ymmärsin väärin, eika tämä mun pikku lemmikkini altista mua jollekkin kroonisille taudeille ja muutenkin heikennä immuniteettia??


        Kyllä matkailu avartaa!

        ps.
        ja kaiken lisäksi se matka oli ihan paska muutenkin.

        Niimpä se on mullakin, siis tää kaveri.
        Olin lomamatkalla Indoneesiassa, Balilla ja sieltä tuli yersinia ja blastokystis. Matka alkoi jo valmiiksi sairastellassa kovalla lääkityksellä, niin kai sitä oli huono vastustuskyky jo valmiiksi.

        Mulla on ollu vatsavaivoja (kaikkea mahdollista laihtumiseen ja ripulointiin) noin 10 v lähtien, jolloin todettiin blastokystis. En edes ollut matkustellut. Silloin sanottiin, että lähtee pois ittestään, mutta enpä tiedä.. Josko kyseessä olisi ollut sama pöpö viimeiset 20 vuotta!

        Nyt kun todettiin tämän blastokystan lisäksi yersinia, niin aloitettiin tupla-antibiootti hoidot. Tänään otin vikan pillerin. Toivottavasti loppui leikki nyt siihen.


      • Utelias isä

        Niin mikä oli hoitokeinona?


    • PARASIITTI

      LÄHI-IDÄSSÄ . VATSA KASVAA JA TURPOAA
      SEKÄ AINA ON NÄLKÄ MUTTA KOSKAAN EI OLE
      KYLLÄINEN ...........MAHA KASVAA
      TOSIAAN KUIN VIIMEISILLÄÄN .......
      IHAN KYLKILUIHIN SATTUU JA
      KUKAAN EI VOI MITÄÄN ..ANTIBIOOTTEJA .
      SUOMALAISIA SAIRASTI SAMAAN AIKAAN
      NOIN 20 SAMAA TAUTIA ENSIN KOVA RIPULI NIIN
      KOVA ETTEI EDES HOUSUJA KANNATA LAITTAA KUN
      PYYHE VAAN JA SITTEN NIIN HEIKKO OLO ETTEI
      PYSY PYSTYSSÄ KUNNOLLA EIKÄ MIKÄÄN PYSY SISÄLLÄ.
      IHAN KUIN HÖLSKYISI VAAN VATSA .
      ------ KURJA TAUTI ...

      • Anonyymi

        Lähi idän loiset ja bakteerit .


    • make

      Hei kaikki blastocystis hominiksen ja muiden vatsaparasiittien kantajat. Itselläni on möyrynnyt moinen alkueläin jonkin aikaa vatsassa, sain sen Intiasta lomareissulta. Vatsa oli todella kipeä, suoli pysähtyi lähes täysin, sitten täyttävää oloa, ilmavaivoja, pahoinvointia, väsymystä ja epämääräistä oloa.

      Satuin lukemaan netistä japanilaisesta Umeboshi luumusta. Kiinalaisessa lääketieteessä tuota on käytetty vuosisatojen ajan parasiittien häädössä ja japanilaisen tietämyksen mukaan vahvistaa vatsaa ja edistää ruoansulatusta. Sain selville, että noita Umeboshi luumuja saa myös Helsingistä, Tokyokan liike myy niitä suolaan säilöttynä Annankadulla (http://www.tokyokan.fi/).

      Purkillinen luumuja maksoi reilun viisi euroa.

      Olen nyt syönyt purkillisen ja vatsavaivat ovat tipotiessään! Olo alkoi parantua jo päivän käytön jälkeen (söin 2-3 luumua ennen jokaista ateriaa ja illalla vielä ennen nukkumaan käyntiä).

      Kerroin asiasta hoitavalle lääkärille jonka mielestä kannattaa vielä syödä kuitenkin Flagyl kuuri. Olisi tietenkin mielenkiintoista tutkia tässä välissä parasiittinäyte, ovatko hävinneet pois vatsasta?! Vaivat ovat joka tapauksessa hävinneet ja vatsan toiminta on normalisoitunut!

      Vatsakipujen ja vatsakramppien takia jouduin olemaan viikon sairauslomalla.

      Ajattelin kertoa tästä, jos apu löytyisi muillekin. Luumut maistuvat toki aika erikoiselta, mutta kyllä niitä pystyy syömään. Kaupassa kerrottiin, että ne voi liottaa myös teen joukkoon ja nauttia sitten nestemäisenä.

      Luumun kivet kannattaa imeskellä niin pitkään, että maku niistä häviää. Luumujen pitäisi auttaa kuuleman mukaan myös krapulaan ja pahanhajuiseen hengitykseen :)

    • daijeni

      Jos niin daiju on, että pitää seikkailla siellä aasiassa ku joku poikakirjan pahainen nulikka, niin sitten kestää kans taudit ja muut!

      • reissuun ja het!

        On se hyvä että sinä pysyt Suomessa, niin ei tarvitse hävetä sinua maailmalla.


      • PiiPaaRooRuu
        reissuun ja het! kirjoitti:

        On se hyvä että sinä pysyt Suomessa, niin ei tarvitse hävetä sinua maailmalla.

        up


      • PiiPaaRooRuu kirjoitti:

        up

        Kuulostaa hyvin ikävältä taudilta. Itsekin matkustelen paljon Aasiassa ja toistaiseksi selvinnyt pelkästään salmonellalla. Oletteko muuten tietoisia että jotain vaihtoehtoista hoitoakin voisi kokeilla, jos nuo vaivat jatkuvat pitkään. Ainakin oreganoöljyllä ja kookosöljyllä on jotakin tehoa parasiitteihin. Alla olevassa linkissä koehenkilöillä oli ollut juuri tuota blastokystistäkin. Lukekaa ja kokeiltaa ihmeessä, molempia öljyjä saa luontaistuotekaupoista.

        http://intelegen.com/ImmuneSystem/oregano_oil.htm
        http://www.kombuchahealth.com.au/oil_of_oregano_article2.html


    • LikaistaVettäJuonut

      Mulla oli kanssa joskus joku loinen samoilla oireilla, mutta se ei näkynyt ulostetestissä. Onneksi silloinen lääkäri sattui olemaan matkusteleva henkilö jolla itsellä oli ollut sama, ja osasi määrätä antibiottia. Sanoi että se on vielä vahva kuuri ja sanoi että kannattaa syödä niitä kaksi peräkkäin, varmuuden vuoksi. Sillä selvisin monen kuukauden aaltoilevien vatsakivuista.

    • ameebaprobleemaa

      Blastocystis hominis ja entamoeba histolytica löytyi 2004. Kumpaakaan terveyskeskuslääkäri ei katsonut tuolloin aiheelliseksi hoidattaa. Oireet ei olleet tuolloin vielä niin pahat. Väsymys, vatsavaivat & ripuli. Kun hakeuduin uudestaan lääkäriin oireiden voimistuttua, paikalla ollut kesäsijainen huomasi että taustalla saattaisi olla aiemmin todettu hoitamaton amebisia ja kirjoitti minulle Metrodinazol kuurin. Söin sen ja olo helpotti, mutta en tuntenut vieläkään oloani terveeksi. Väsymys oli yhä kova ja tuntui kuin mikään ravintoaine ei olisi imeytynyt, vaikka söin kuinka terveellisesti. Testeistä ei löytynyt mitään kovin hälyttävää, vain tulehdusarvot oli tuolloin koholla, mutta ei riittävästi, jotta lääkärini olisi asiasta kiinnostunut. Asia unohdettiin ja yritin erilaisilla energiakuureilla pitää itseni hereillä.
      2010 testeissä löytyi taas nämä kaksi loista ja vihdoin lääkärini otti asian tosissaan. Söin metrodinazol kuurin. Muutama kuukausi myöhemmin testissä löytyi yhä nämä kaksi ja lääkäri määräsi taas saman kuurin, sekä lisäksi kystia tuhoavan lääkityksen, jonka nimeä en nyt muista. Olo ei vieläkään muuttunut, mutta testi näytti että kystia ei enää viimeisimmästä näytteestä löytynyt, joten lääkärini kuittasi asian vain että ole onnellinen, olet nyt terve. Miksi oloni ei siltä tuntunut. Tuntui kuin olisin kävellyt usvassa, unessa. Tuon talven aikana sairastin viisi pitkittynyttä flunssaa ja poskiontelotulehdusta. Vastustuskykyni vaikutti olevan nollassa ja väsytti aina vaan. Lisäksi vaivoina oli nivelkipuja, vatsakipuja sekä kova ummetus.
      2012 alkuvuodesta tuli käännekohta oireissa. Vatsa ei toiminut enää ollenkaan, ulos tuli vain satunnaista verilimaa korkeintaan ruokalusikallisen verran kovien kouristusten saattelemana. Tuntui kuin koko suoli olisi ollut vereslihalla. Kipu oli todella kova. Myös oikea kylki oli hyvin kipeä ja rajoitti liikkumista, sekä hengittämistä. Aivastaminen ja nauraminen ei tullut kuuloonkaan. Kipu oikeassa kyljessä oli niin kova, että hengitys ja liikkuminen meni työstä. Ruoka ei maistunut ja monet ruuat polttelivat ja kouristivat vatsassa. Olo oli hyvin heikko ja kuumetta oli reilun viikon verran n. 39c. Jopa vesijohtovesi sattui ja kramppasi vatsassa. (Lähdevesi ei sitä tehnyt). Jouduttuani sairaalaan selvisi että tulehdusarvot ja maksa arvot oli reilusti koholla. Sairaalassa olin kaksi viikkoa. Selvisi että minulla oli yhä Blastocystis, joka on "harmiton" ja jota ei siksi hoideta, lisäksi löytyi kookas (halkasijaltaan 8,5cm) maksan märkäpesäke, joka oli entamoeba histolytican aikaansaannosta. Pesäke löytyi ultra ja CV kuvauksessa. Myös amebavasta-aine titteri, sekä maksa- ja tulehdusarvot oli reilusti koholla. Sain Paromycin humatin lääkityksen metrodinazolin jälkeen. Viimeisimmässä ultrassa heti kuurin jälkeen märkäpesäke oli pienentynyt n.1,8cm halkaisijaltaan, joten suunta ainakin oikea. 4kk päästä on uusi kontrolli. Onko teillä kokemuksia ameban aiheuttamista maksan märkäpesäkkeistä?

    • Ei mahdotonta

      Minulla oli dientamoeba. Teetätin laajan ruoansulatusanalyysin, jossa se paljastui. Tehtiin antibioottihäätökuuri, ja perään hiivanhäätö. Oireet jatkuivat, joten menin resonanssi-hoitoon. Siinä kone tunnisti frekvensseistä tietyt loiset ja sen dientamoebankin. Tein taas rankan 12 päivän häädön reseptivapailla lääkkeillä ja ruoka-aineilla ja mausteilla, jotka torjuvat loisia. Koneen tarkistama lopputulos oli upea. Kaikki hävitetty hiivaa myöten. Olo on uskomaton, vireä ja energinen. Miten sitä ihminen tottuukin huomaamatta huonoon oloonsa.

      • Amebiaasi

        Missä kävit resonanssihoidossa??
        ? Itselläni 3 kuukautta Entamoeba histolytica lääkityksestä ja olo vieläkin todella kurja.


    • Ameban selättänyt

      Hei Ei mahdotonta, kertoisitko, mitä aineita käytit loisen häätöön. Siitä voisi olla apua muillekin.

      Resonanssihoidossa minunkin amebani paljastui. Ulostenäytteistä ei mitään koskaan löytynyt ja siksi en lääkäreiltä koskaan mitään muuta saanut kuin lähetteen psykiatrille, vaikka maksa-arvot olivat koholla, samoin bilirubiini ja monet veriarvot keikkuivat siellä täällä rajoilla.

      Maksan oireet ovat sitten tosi hirvittävät. Ruoka ei sula, minulla oli tosi kovia polttavia kipuja yläselässä, migreeniä, uupumusta, aivosumua, turvotusta (kun munuaisetkin väsyy kun maksa ei toimi kunnolla), sydämen tykytystä ja lepopulssi 90 (sydän rasittuu, kun munuaiset eivät toimi kunnolla), tärinää, varsinkin aamuisin todella heikko olo, huonovointisuutta, ummetusta, vatsan kramppeja ja arkuutta, ihon keltaisuutta ja kutinaa. Nälkä koko ajan vaikka söisi kuinka. Kystia, oksentelua (paitsi migreenissä) ja kylkikipuja minulla ei ollut.

      Kuusi vuotta sairastin ennen kuin löysin tuonne bioresonanssihoitoon ja vielä kesti kuukausia ennen kuin löysin oikean lääkkeen ja oikean annostelun. Kerran jo sain ameban lepotilaan ja olo koheni, mutta sitten se nousi sieltä uudestaan enkä meinannut jaksaa sängystä ylös, kun olo oli niin heikko ja huono.

      Yrttilääkkeellä nimeltä Tre Örter sain loisen tapettua. Siitä ei ollut mitään sivuoireita ja tehosi nopeasti. Kun ameban saa ensin lepotilaan, niin sekin jo auttaa paljon ja se käy alle viikossa. Kun lääkettä käyttää pidempään, n. 2 kk, niin lopulta ameban saa hengiltä. Joko lääke tappaa tai oman kunnon kohetessa omat valkosolut viimein jaksavat tuhota loisen.

    • mukido

      minäkin dietamoeban uhri täys olo väsyttää,kolme lääke kuuria ei ole auttaneet.lihas kivut ylä vatsa säryt yms oireet,näko harhat ,kiitos tiedosta kokeilen tre öt´rteriä,

    • tiedonnälkä

      en tiiä onko mulla jotai tommosii ku tuntuu kokoaja et joku kiemurtelis sisällä ja tuntuu et suussa ois koko aja vaahtoo/sylkee ?:D

      • Anonyymi

        Hindujen henki siellä jogaa se kundaliini käärme. YouTube astanta joga kundaliin se on henki. Se asuu mahassa ja sitä herätetään budhamunkit gurut. Musiikilla . Niitä on myös uskontolahkoissa missä kaatuillaan. Jeesuksen henki se ei ole. Loiset on yleisiä koska mm.vanhoja ruokia sotketaan uusien sekaan ja ruuat on puoliraakoja joten kun tekee itse ruokaa pitää kypsentää pitkään. Vessat pitää desinfioida oikeilla aineilla ja kuumalla vedellä. Samoin tiskipöydät ja pinnat missä ollut ruokia. Jääkaapit pitää pestä ja pakastimet. Myös myymälöissä.


    • 1tyytyvainen

      Homeopaatin vastaanotolla sain ongelmiini oikeat aineet ja saanut kaverit pois.

    • sarpedon
      • Magnetroni

        Jotta Bioresonanssihoito parantaisi sairaan ihmisen, se vaatii potilaalta äärimmäisen vahvan uskon tyhjään ja olemattomaan...


    • kaikah1

      Minä sain giardian matkamuistona Namibiasta nyt keväällä. Viisi viikkoa matkan jälkeen ripuloin ennenkuin kaverit löytyivät. Flagyl annettiin hoidoksi ja pari viikkoa olo oli mitä mainioin. Sitten se alkoi taas. Ensimmäiset kontrollinäytteet olivat negatiiviset, tulehdusarvot puolestaan hieman koholla. Nyt viikon Precosa-kuuri ja toinen kontrolli. Jos oireet jatkuu edelleen, vaikka olisi näytteet negatiiviset, niin edessä on kolmen viikon Metronidazol kuuri. Ei houkuttelis sitten yhtään..
      Toivottavasti kuitenkin auttaisi, tämä vetämättömyys ehkä rasittaa eniten. Ei jaksa tehdä yhtään mitään..

      Ja kellekään reissukavereista ei tietenkään tullut minkäänlaisia oireita..

    • Matkakuume laskussa

      Mitäs mulla sitten?
      Epäilin saaneeni lapamadon ja aloin tutkia ulosteita sillä silmällä. Ulosteessa olikin runsaasti lapamadon näköistä lieroa ja lisäksi jonkun kasvin, ehkä mustikan varren näköistä pitkää keltaruskeaa rihmaa. Ulostenäytteistä ei löytynyt lapamatoa.

    • Eämästä eristetty?

      Hei,kuinka te sairastuneet olette selvinneet henkisesti?Onko läheisiltänne otettu näytteitä?Oletteko kertoneet heille?Onko teidät eristetty kaikista ja kaikesta?Vastauksia odottelen.

    • Hygienia

      Jos olisin tiennyt, että juomaveden puhdistus hetkellisessä tehokloorauksessa ei tapa loisisa eikä kystamuotoisia missään kloorauksessa, en olisi koskaan muuttanut paskavesipäästökaupunkiin mikä ei jatkossakaan hallitse juomavedenottoa tai sen puhdistusta. Sama pintavesi mihin jäämät kerääntyvät kiertää putkissa. Hulluuden huipuksi vedenkäyttö jota ei voi edes käyttää maksaa kuluttajalle. Joku kumma aivopesu ja salailu vesien todellisesta tilasta pitää asukkaat yhä pudassuomi kuvitelmassa. Sairauskierteessä ei kukaan "edes epäile" tai ei ainakaan sano että kyseessä voi olla loistartunta. Maa kuitenkin täytyy ulkomaalaisilla ja kaikki ulostavat niin kuin me suomalaisetkin. Juju on vain siinä että kaikesta matakailusta huolimatta olemme vielä herkempiä saamaan lois ym. tartuntoja koska meillä on ihan oikeasti ollut se oma geneettinen perimä joka ei ole oppinut puolustautumaan parasiitteja yms. vastaan, Terveyskasvatuksessa ei ole herätty nykymenoon eikä tiedosteta hygienian tärkeyttä kaikissa toiminnoissa koska ihmiset sekoittuvat sekoittuvat myös ihmisissä viihtyvät loiset, bakteerit ja virukset.

      • Anonyymi

        Lapset paskantaa uimahallin veteen ja kusee. Ulkomaalaiset ei noudata hygienia ohjeita missään.


    • Anonyymi

      Umeboshi-luumut käyttöön, netistä löytyy kokemuksia! Häätävät sisäloisia.

    • Anonyymi

      Järviveden juottaminen ihmisille hanavetenä juomavedeksi, todennäköisesti suurin syy vatsa- ja suolisto-ongelmiin.

      Tampereella juodaan Näsijärven likaista "puhdistettua" järvivettä. "Puhdistettu" ja järvivesi yleensäkään, ei ole ihmisten juomavedeksi tarkoitettua.

      Ennen vanhaan oltiin tarkkoina, että juomavetenä juotiin vain luonnon lähdevettä, tai vasta toisena vaihtoehton, luonnonharjujen luonnollista pohjavettä, ei mitään keinotekoisten hiekkakasojen kuraa.

      • Anonyymi

        Nykyisen maahanmuuttaijen takia kaikkien pitäisi syödä matokuuri, tulee porukkaa sivilisaation ulkopuolelta joila elimistö täynnä matoja, tartuttavat muut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyisen maahanmuuttaijen takia kaikkien pitäisi syödä matokuuri, tulee porukkaa sivilisaation ulkopuolelta joila elimistö täynnä matoja, tartuttavat muut.

        Kunon matokuurit, Kontal esim. takaisin apteekin käsikauppaan.


      • Anonyymi

        Mausta huomaa että pullovesissä huijataan myös .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyisen maahanmuuttaijen takia kaikkien pitäisi syödä matokuuri, tulee porukkaa sivilisaation ulkopuolelta joila elimistö täynnä matoja, tartuttavat muut.

        Todella niistä maista saa kaikki loiset suolistoon ruuasta juomasta jäistä vesistä vessoista .


    • Anonyymi

      Itsellä ollut ameeba joku 1,5 vuotta neljä antibiotti kuuria eikä silti lähde. Minulla ei ole mitään suurempia oireita kun vatsakipu eivätkä lääkärit enää anna mulle antibiotteja. Ehkä sit vaan elän sen kanssa... aika inhottava juttu

      • Anonyymi

        Abeeba turvottaa suolia . Vatsaa. Lapamato kuuri myös helpottaa sekin reseptillä. Jos jatkat likaisen ja raakojen ruokien syömistä saat sen uudelleen.


    • Anonyymi

      Hänen kutsunsa on armollinen ja keinonsa loppumattomat. Filippiläiskirje:
      3:19

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      318
      7504
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2166
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      176
      1830
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1372
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1241
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1221
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1161
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe