Mitä järkeä on kieltää itseltään asia, joka kuitenkin täyttää suurimman osan elämästä?
Mitä järkeä on yrittää välttää kipua satuttamalla itseään vain lisää? Mitä järkeä on yrittää väkisin pidättää hengitystään, silloin kun on tukehtumaisillaan? Mikä järki on siinä, ettei pysähdy hiekka-aavikon ainoalle lähteelle, vaan jatkaa nääntyneenä kulkuaan, aivan kuin ei mitään janoa olisikaan?
Mitä järkeä on hortoilla silmät suljettuina, kun voisi taivaltaa tähtien ja kuun loisteessa?
..mitä järkeä on evätä itseltään ja läheisiltään mahdollisuus onneen? Pelätä loukkaantumista, vaikka haavat jo märkivät?
sen kun tietäis, niin viisas olis..
Mitä järkeä on yrittää välttää kipua satuttamalla itseään vain lisää? Mitä järkeä on yrittää väkisin pidättää hengitystään, silloin kun on tukehtumaisillaan? Mikä järki on siinä, ettei pysähdy hiekka-aavikon ainoalle lähteelle, vaan jatkaa nääntyneenä kulkuaan, aivan kuin ei mitään janoa olisikaan?
Mitä järkeä on hortoilla silmät suljettuina, kun voisi taivaltaa tähtien ja kuun loisteessa?
..mitä järkeä on evätä itseltään ja läheisiltään mahdollisuus onneen? Pelätä loukkaantumista, vaikka haavat jo märkivät?
sen kun tietäis, niin viisas olis..
Vastaukset 5
Vanhimmat
nähdä tähdet, nimittäin aina niitä ei näe vaikka niiden tietää siellä olevan... se keino oli se että yritin lähestyä sua.... minä täällä pieni kiduttunut ihminen, olen yhtä epätoivoinen...olemme siis yhdessä nääntyneitä toistemme tavoitteluun..pelkäämme yhtä paljon..mutta ei meillä ole pelättävää..olemme samassa todellisuudessa..yhtä järjettömiä ja kärsiviä :) ilman toisiamme ja muiden kanssa :) kaverit on ihan kivoja mutta yksin ei oo kivaa..kavereilla on nimittäin se huono puoli, niistä pitää aina erota.. parijutuissa taas se hyvä puoli niissä kohdataan uudelleen..
==========
Se on niin yksinkertainen asia.
Tyytyminen helppoon ja opittuun,
tuttuun ja turvalliseen.
Asioiden muuttamisen pelko,
entä jos en onnistukaan,
entä jos jään sittenkin yksin.
Tässähän niitä syitä, joista olen pääsemässä yli.
Puuttuu enää tavaroiden siirtäminen eri osoitteeseen. Kun elämää ei voi elää sittenkään lopun ikää vajavaisena ja onnettomana.
Kiitos kauniisti muotoillusta tekstistäsi, joka kuvaa varmaan monen tuntoja... :)
siitä ei pääse eroon siispä muka kuuntelen mitä sillä on sanottavaa.
Onhan tuo nyt hiljentynyt, herennyt huutamasta
herjojaan, kun luulee päässeensä voitolle.
En tiedä, eikä ole tarviskaan, mikä tarkoitus milläkin tai onko millään,
kunhan hortoillaan ja kuollaan pois.Tämä siis järjelle viesti *hymyilee vinosti*,
ettei se taas aloita monologiaan, "miten sinä luulet..... "
Tyhjä olo silti, niinkuin linnut ois lakanneet laulamasta, aurinko paistamasta, kevät tulemasta, *vedet nousee silmiin*, mutta Elämä On!
Se pohjaton kaipuu ja rakkauden etsintä tekee meistä toisinaan niin sokeita, ettemme näe edessämme aukeavia mahdollisuuksia, jotka saattavat olla kaikkea sitä mitä etsimme, emme vain näe sitä.
Mutta me ihmiset olemme tulleet niin sokeiksi, että yritämme etsiä jo löydettyä. Itsestään on kiinni avaammeko me silmämme ja näemme sen todellisuuden. Kaiken sen mitä olemme ehkä luulleet mukavuudenhalussamme välttää. Peloissamme etsineet silmät suljettuina kun emme ole niitä uskaltaneet avata.
Minä olen vihdoin uskaltautunut avaamaan silmäni ja katsomaan sitä todellisuutta silmästä silmään missä olisin onnellinen. Olen astunut ulos omalta mukavuusvyöhykkeeltäni ja lähtenyt avoimin silmin eteenpäin. Nyt voin vihdoinkin nähdä sen kaiken kauneuden.
Järkeä vai ei? sitä en tiedä, mutta ainakin osaan nyt nauttia elämästä ja arvostaa muitakin eritavalla.
Jokaisena aurinkoisena päivänä saa paistaa suoraan sieluun asti ja sateella sydän kastuu juuriaan myöden, mutta silloin se saa uutta voimaa. Myrskyn kohdatessa huojun ja taivun, mutta en katkea se vain vahvistaa ja seuraava pikku myräkkä ei enää tunnukkaan miltään ;o)
Se on vain jokaisen itse kohdattava järkensä luottaako vai ei ja missä tilanteessa.