Ääntenkatokorvaus

Matti Vanhanen on alkanut muiden kepulaisten tapaan pitämään suurta ääntä kansallisen maataloustuen nostamiseksi. Tämä osoittaa erittäin suurta kyvyttömyyttä maamme päministeriltä ja koko hallituspuolue Kepulta. Se tulee taas maksamaan suomalaisille turhia veroeuroja kuten kepupolitiikkaa aina tekee.

Pääministerimme viestittää nyt voimakkaasti EU:lle, että kyllä me itse olemme valmiita maksamaan maataloustuestamme suuremman osan ja olemme antautumismielialalla luopumassa esittämästä mitään sellaista EU-neuvotteluissa, mitä EU ei haluaisia. Vanhasen periaatteella olemme valmiit luopumaan vaikka enemmästäkin, jos EU ei älyä sitä vaatia.

Ainoa järkevä vaihtoehto tilantessa, missä budjettineuvottelut on vielä käymättä, olisi ollut täydellinen vaikeneminen mistään kansallisista kompensaatioista. EU:ssa nauretaan varmasti parrat täristen suomalaisen pääministerin ja hänen puolueensa typeryydelle. On siinä meillä kauppamiehiä. Milloin kansalaiset oikein heräävät huomaamaan, kuinka tuhottoman kalliiksi Kepu tulee suomalaisille.
18554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Lipposen syrjäänvetäytymisen hintana on 3milj. euroa vuodessa maksavan "tutkimuslaitoksen" perustaminen Eduskunnan yhteyteen.

YLE Teksti-Tv:

Eduskunnan tutkimuslaitos oudoksuttaa

Yliopistopiirit ihmettelevät hanketta
perustaa eduskuntaan oma ulkopolitiikan
tutkimuslaitos.

Helsingin yliopiston kanslerin Kari
Raivion mielestä menestyksellisen
tutkimuksen kannalta olennaista on
tieteellinen asiantuntemus.

Raivio katsoo myös, ettei pitäisi
rakentaa yliopistomaailmasta erillisiä
saarekkeita.

Ulkopolitiikan tutkimuslaitos on määrä
perustaa eduskunnan juhlaistunnossa
kesäkuun alussa. Tutkimuksen
päätarkoituksena on palvella
poliittista päätöksentekoa.

Äänestä

Muissakin vanhoissa EU-maissa, jotka kaikki menettävät maatalous- ja kehitysaluetukia uusien keskisen Euroopan sosialismin köyhdyttämien maiden hyväksi, vaaditaan kansallisten tukien korvaavan menetykset.

Äänestä

Demareiden maatalousexpertti Minna Lintonen sanoo Vanhasesta melkoisen osuvasti: "Ihmettelen pääministerin uhkailevaa sävyä. Ei mitään neuvottelua voi pitää, jos toinen osapuoli sanoo, että jos ette tee näin, niin tapahtuu jotain ikävää....Tämä osoittaa, että pääministeri ei luota nyt itseensä ja kykyihinsä neuvotella EU:hun päin".

Vanhasen johdolla Suomen nettomaksut EU:hun moninkertaistuivat ja nyt hän huutaa kurkku suorana, että me sitten maksetaan itse itsellemme korvauksia, jos teiltä ei tipu. Fiksu kaveri.

Äänestä

Hallitus olisi voinut siirtää maataloustukea koskevan osan budjetista myöhemmäksi ja päättää nyt erittäin pienestä minimituesta antaakseen EU:lle signaalin siitä, että EU:n tuki Suomelle on ehdottoman tärkeä, mitä se tietysti onkin.

Tässä suhteessa Matti vanhanen on kuunnellut vääriä neuvonantajia sen suhteen, miten nyt pitäisi taktikoida.

Äänestä

Ihan tässä tulee "vanhat hyvät" punamulta-ajat mieleen. Jos oli ylituotantoa, se korvattiin veronmaksajien pussista, jos tuli kato, sekin korvattiin veronmaksajien pussista. Tekipä kepuministeri minkä virheen tahansa aina se maksetiin veronmaksajien kukkarosta.

Vanhanen on palaamassa tuohon josta kepunkin jo luulimme eroon päässeen, puolueen ministerien töppaysten maksattamisen kansalla.

Äänestä
  • Satovaihtelut (ylituotanto ja kato) ovat mielestäsi kepuministerin virheitä?

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Satovaihtelut (ylituotanto ja kato) ovat mielestäsi kepuministerin virheitä?

    vaan siitä, että tuli kato tai sato, aina ollaan veronmaksajan kukkarolla.

    Äänestä

  • ??.. kirjoitti:

    vaan siitä, että tuli kato tai sato, aina ollaan veronmaksajan kukkarolla.

    Ministerihän se tietysti joutui hankkimaan rahat ylituotannon dumppaukseen ulkomaille ja katokorvauksiinkin, eli menemän veronmaksajan kukkarolle, mutta ei sato eikä kato ollut ministerin vaikutusvallassa, millä tavalla kepututkijan viesti oli myös mahdollista lukea.

    Lue miten luet, mutta tulkintasi on omituinen, etten sanoisi väärä.

    Äänestä

  • ??.. kirjoitti:

    Lue miten luet, mutta tulkintasi on omituinen, etten sanoisi väärä.

    Jos meillä on kaksi eri tulkintaa, niin miksi juuri minun tulkintani olisi väärä?

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Jos meillä on kaksi eri tulkintaa, niin miksi juuri minun tulkintani olisi väärä?

    Siksi, kun tulkitset väärin.
    Siksi sinun tulkintasi on väärä.

    Äänestä

  • ??.. kirjoitti:

    Siksi, kun tulkitset väärin.
    Siksi sinun tulkintasi on väärä.

    Noin sinä tulkitset.

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Noin sinä tulkitset.

    Ja tulkitsen oikein.
    Sinä väärin.

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Satovaihtelut (ylituotanto ja kato) ovat mielestäsi kepuministerin virheitä?

    Voihan tuon noinkin lukea, mutta virhe on se että ainoa ratkaisu ongelmaan kuin ongelmaan maataloudessa on ollut vierailu veronmaksajien kukkarolla. Niinpä on syntynyt tukiviidakko jota EU vielä lisää. Kaikkeen mahdolliseen ja jopa mahdottomaan löytyy tukea jos vaan älyää hakea. Hakuprosessia tukemaan on vielä, yhteiskunnan varoin tietysti, palkattu neuvojia jos viljelijän oma mielikuvitus ei riitä.

    Joskus hallituksilla tulisi olla rohkeutta puuttua myös niihin ongelmien syihin ja poistaa ne niin että veronmaksajien rasitus pienenee.

    Se on selvää ettei kepulla ole tuota rohkeutta mutta onhan meillä ollut muutakin väriä tunnustavia maatalous- ja pääministereitä.

    Äänestä

  • kepututkija kirjoitti:

    Suomesta ei löydy kerran maksajia. Yhdellä väestöryhmällä kaikki maksatettaisiin. Toisten pitäisi saada ilmaista ruokaa, siihen ne tuet menenvät.

    Äänestä

  • kepututkija kirjoitti:

    Voihan tuon noinkin lukea, mutta virhe on se että ainoa ratkaisu ongelmaan kuin ongelmaan maataloudessa on ollut vierailu veronmaksajien kukkarolla. Niinpä on syntynyt tukiviidakko jota EU vielä lisää. Kaikkeen mahdolliseen ja jopa mahdottomaan löytyy tukea jos vaan älyää hakea. Hakuprosessia tukemaan on vielä, yhteiskunnan varoin tietysti, palkattu neuvojia jos viljelijän oma mielikuvitus ei riitä.

    Joskus hallituksilla tulisi olla rohkeutta puuttua myös niihin ongelmien syihin ja poistaa ne niin että veronmaksajien rasitus pienenee.

    Se on selvää ettei kepulla ole tuota rohkeutta mutta onhan meillä ollut muutakin väriä tunnustavia maatalous- ja pääministereitä.

    Ymmärrän, mitä tarkoitat. Heittoni oli lähinnä hupimielessä tehty.

    Sekava tuliviidakko lienee ongelman ydin. Tuethan johtavat siihen, että niiden varaan ripustaudutaan sitä tiukemmin, mitä isompaa tuki on. Tuotanto suunnitellaan tukien eikä markkinoiden varaan.

    Tätä voisi toki käyttää hyödyksikin myöntämällä tukia sinne, mihin suuntaan halutaan tuotantoa ohjailla, mutta marinalta ja valitukselta ei silti säästytä, koska tukien yhteismäärä ei varmaan koskaan enää tule kasvamaan.

    Itse pidän tyhmänä, että Suomessa tuetaan sellaista elintarviketeollisuuden raaka-aineen bulkkituotantoa, josta muualla saa vähemmin kustannuksin suuremmat sadot. Meillä pitäisi tukea sellaista omaperäistä lähituotantoa, jolla varmistamme riittävän elintarvikeomavaraisuuden ja pysymme monikansallisten elintarvikejättien kilpailussa mukana kansallisilla tuotteillamme.

    Äänestä

PELLOLTA PÖYTÄÄN, suomalaisen maanviljelijän kusetus.

Äänestä

...että saadaan pidettyä jatkuvasti maataloudesta pientä vääntöä yllä. Tällä tavoin saadaan keskusta puolustuskannalle maatalousasioissa, mikä onkin hyvin mieluista meille sosialidemokraateille varsinkin näin eduskuntavaalien lähestyessä.
Olet varmaan tietoinen, että keskusta yrittää tosissaan saada uusia äänestäjiä kaupungeista. Niimpä keskusta on saatava mieluiten päivittäin provosoiduksi puolustustaisteluun maataloustukien puolesta.
Kyllä me sosialidemokraatit nämä hommat osataan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mielipidepankki kirjoitti:

Matti Vanhanen on alkanut muiden kepulaisten tapaan pitämään suurta ääntä kansallisen maataloustuen nostamiseksi. Tämä osoittaa erittäin suurta kyvyttömyyttä maamme päministeriltä ja koko hallituspuolue Kepulta. Se tulee taas maksamaan suomalaisille turhia veroeuroja kuten kepupolitiikkaa aina tekee.

Pääministerimme viestittää nyt voimakkaasti EU:lle, että kyllä me itse olemme valmiita maksamaan maataloustuestamme suuremman osan ja olemme antautumismielialalla luopumassa esittämästä mitään sellaista EU-neuvotteluissa, mitä EU ei haluaisia. Vanhasen periaatteella olemme valmiit luopumaan vaikka enemmästäkin, jos EU ei älyä sitä vaatia.

Ainoa järkevä vaihtoehto tilantessa, missä budjettineuvottelut on vielä käymättä, olisi ollut täydellinen vaikeneminen mistään kansallisista kompensaatioista. EU:ssa nauretaan varmasti parrat täristen suomalaisen pääministerin ja hänen puolueensa typeryydelle. On siinä meillä kauppamiehiä. Milloin kansalaiset oikein heräävät huomaamaan, kuinka tuhottoman kalliiksi Kepu tulee suomalaisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu