Hyviä kokemuksia kaivataan!

Paljon on tullut juteltua kavereitten kanssa synnytyskokemuksista ja en ole koskaan kuullut kenenkään sanoneen synnytyksen olleen helppo ja ihana kokemus. Itse olen samaa mieltä, ilman kovaa kipua siitä ei selviä. Mikä sitten on helppo synnytys, onko sitä edes olemassa ? Voisko olla jonkun kohdalla näin ihanasti että ei kipuja, yksi pulpahdus ja vauva on ulkona, vaikea uskoa.

kun selaat vähän taaksepäin,sivulle 3,siellä on HYVÄT SYNNYTYSKOKEMUKSET-otsikko. tarinoita on monta.

On aivan totta että "helppoa ja ihanaa" synnytystä ei ole olemassa.aina siinä ainakin jonkun verran on kipeä,toiset enenmmän toiset vähemmän..itselläni on yksi synnytys takana,aika kipeä kokemushan se oli mutta vauvan synnyttyä maailmaan unohtui koetut kivut täysin...

Minä olen synnyttänyt kaksi "helppoa ja ihanaa" kertaa :).

Ensimmäinen synnytys kesti pitkään, yli 12 tuntia, ja olin tosi kipeä avautumisvaiheen alussa. Epiduraalin kuitenkin vei kivut kokonaan ponnistusvaiheeseen asti. Ponnistusvaihe pitkittyi hiukan, koska episiotomiaa ei leikattu, mutta muuten sekin sujui oikein hyvin. Sattuihan se (kivutonta synnytystä ei kannata kenenkään odottaa, synnyttäminen sattuu!!!), mutta ei niin paljon ettei sitä kipua kestäisi. Ja kipu tulee kuitenkin aaltoina, joten välissä ehtii vähän levätä.

...Paitsi toisessa synnytyksessäni supistelut alkoivat aamuyöstä, olivat kipeitä klo 4.30, sairaalassa oltiin 5.30 jolloin supparit olivat lähes tauottomia ja sainkin heti epiduraalin, mutta saman tien sitten ponnistinkin vauvan maaimaan. Se synnytys oli tosi, tosi helppo!!

Jokainen synnytys on erilainen, ja ensisynnyttäjän ei hirveästi kannata etukäteen miettiä synnytyksen kulkua tai ainakaan "valita" ponnistusasentoja tai kivunlievityksiä. Sitä kannattaa kuunnella kätilöä ja kertoa synnytyksen edetessä tarvitseeko lisää lääkettä, missä on hyvä olla jne. Esim. ensimmäisessä synnytyksessä olin niin kipeä, etten olisi mitenkään pystynyt kävelemään, mutta toisessa käpsyttelin kipua pois vielä puoli tuntia ennen ponnistamista... Joku voi etukäteen valita altaan kivunlievitykseksi, mutta sitten joutuukin tyytymään johonkin muuhun jos vedet menevät reilusti ennen kipeitä supistuksia... Ja joku haluaa ehdottomasti ponnistaa pystyssä, mutta vauvan sydänäänet eivät sitä kestä. Ja koskaan ei tiedä, vaikka synnytys menisi sektioon, mutta synnytys se on sekin ja voi olla oikein hyvä kokemus!

Toivon ihania synnytyksiä teille kaikille, ja terveitä lapsia!!

Synnytin esikoiseni viime marraskuussa ja synnytys käynnistettiin tipalla. Supistukset olivat toki kipeitä, mutta olisin kestänyt ne ilman lääkkeitä, ellei niitä olisi tullut joka jumalan minuutti. Epiduraalin sain ja toisen satsin kun vaikutus alkoi lakata. Kohdunsuu ei meinannut aueta ja minut valmisteltiin leikkaukseen. Pelästyin luultavasti niin kovasti sitä leikkausta, että reilussa tunnissa kohdunsuu aukesi 2,5. sentistä 10. senttiin. Sain ponnistaa ja kun kerran epiduraali oli laitettu vasta pari tuntia sitten, ei ponnistaminen ja lapsen syntyminen sattunut yhtään. Kätilöt sanoivat että "musta tukka näkyy jo!" ja minua alkoi naurattaa ja lapsi syntyi pelkän nauramisen voimalla. Ponnistusvaihe kesti 9min ja koko synnytys reilut 11 tuntia. Tikkejä tuli neljä. Oli ihana kokemus ja antaisin mitä vain jos saisin kokea saman uudestaan.

Tein itsekin sen virheen että tulin tänne palstalle lukemaan muiden kokemuksia ja kun kun kysyin eikö kellään todella ole hyviä muistoja synnytyksestä tai edes rohkaisun sanaa sain päälleni vain ilkeitä kommentteja jotta ei sellaisia olekkaan, mitäs laitoit itsesi tuohon tilaan jos et kestä tapahtumaa. Kyllä se kalpeaksi piikkikammoisen ja yleisesti kipukammoisen veti. Synnytin esikoiseni Taysissa syyskuussa. Supistukset kestivät 29h, ponnistusvaihe 19min. Jossain välissä halusin luovuttaa ja antaa kokonaan vauvahankinnan olla, vaan ei voinut (onneksi) peruuttaa. 12h ehdin viettää synnytyssalissa ammeessa ja suihkussa. Petidiinin jälkeen sain jopa uinailtua hetken. Siinä samalla supistukset hälvenivät ja lääkäri totesi parhaaksi lähteä kotiin kypsytteleen kun en ollut kuin parille sormelle auki. Voi hitto että otti päähän. Olin ihan varma että 12h olisin saanut koko homman jo päätökseen. Kotona koitin olla kuutisen tuntia kunnes palasin takaisin sairaalaan. Siellä uudelleen käyrille ja lepäämään. Muutaman tunnin pärjäsin vastaanotossa petidiinillä kunnes tuntui että muuhunkin kipulääkitykseen olisi tarvetta. Siihen asti kestin siis noinkin hyvin ja yllätyin. Se on käsittämätöntä että synnytyskivun kestää paljon paremmin kuin sen jos jalka murtuu..On niin hyvä syy.

Salissa sain ilokaasua josta olin kuullut jos jonkinlaista kauhutarinaa. Oksettaa jne. Mulle se sopi ja vetelin pahimpaan piikkiin henkosia ja helpotti!! Kun tuntu ettei sekään auta sain melko nopeesti epiduraalin joka ei siis sattunut! Katetroivat ja kaikkee mut ei juuri tuntunut, nipisti vähän. nou hätä siis! Siinä kivuttomana sai olla jonkun aikaa, ajantaju on hukassa joten en muista tarkkaan ja oli yökin vielä. Sitten tuli armoton tarve ponnistaa. En ollut ihan riittävän auki joten sain "ähkäistä" aina välillä joka helpotti oloa. 9cm sain sitten jo ponnistaa kunnolla. Minä synnytin koko ajan puoli-istuvassa asennossa ja ihmettelin kuinka jotkut pystyi seisomaan, olemaan kyykyssä tai muuta. En sillon kyllä ajatellut koko asentoa. Käskivät ottaa omasta jalasta kiinni mutten pystynyt keskittyyn muuhun kun siihen ponnistamiseen ja kätilölle tuli jostain syystä siinä vaiheessa joku paniikki kun kutsui lisää kätilöitä paikalle pitään siitä mun jalasta kiinni. Roikuin miehen kauluksissa ja ponnistin niin pirusti. Kannustivat koko ajan ja kehuivat että oon kun vanha tekijä kun ponnistus jotenkin kohdistui oikein. Siinä sitten sattu jonkunverran kun pää synty. No ei siitä lisäkätilöstä ehtinyt olla apua kun annoin mennä ja vauva oli jo hyvässä vaiheessa kun se tuli paikalle. Ei ehtineet välilihaa leikata ja ei kai sitten loppupeleissä oli sollut tarpeenkaan. SE on uskomaton helpotus kun vauva oli ulkona. kaikki kipu hävis. Sain vauvan rinnalle heti. Makee tunne!! Vauva rinnalla ne jälkeiset tuli pikku ponnistuksella. Ei tuntunu enää missää. Sitten ommeltiin parit repeämät. Ei siinä mitää repeemisiä tunne. Tai en minä ainakaan. Olin ihan varma etten revenny ollenkaa kunnes sanoivat että ommellaan. Ihmettelin että ketä nyt ommellaan? Siinä menikin aikaa. Halus tehdä kuulemma hyvin ettei tarvi jälkeenpäin korjailla. Ei sattunu kun puuduttivat niin hyvin suihkeella. Sitten nousin ite ja menin suihkuun. Siäl kirveli alapäätä.. Sen jälkeen oli upee tunne et nyt se on ohi. Niin imetinkin siinä vauvaa vaikka kuinka kauan kun kätilöillä oli kova kiire sinä aamuna. (vissiin 13 vauvaa)Mulla Ei ollu kiire mihinkää.

Mää mietin kauheesti etukäteen kaikkia eri vaiheita että kun tulee tippapiikkiä ja epiduraalia ja se sattuu ja se ja se. Mutta kaikki menee siinä omalla painollaan eikä ehdi aatteleen seuraavaa vaihetta. Ja sit kun se tulee niin se onkin jo mennyt. Voisin sanoo että HIENO kokemus, aivan mahtava. Teen sen uudelleen jos vaan mahdollista. Toivottavasti kaikki menee yhtä hyvin. Ei nyt ihan vielä mutta aikanaan :D

Tsemppii ihan kauheesti ja odotusajan ressi pois. Vauvastakin tutkimuksien mukaan tulee rauhallisempi kun äitikään ei odotusaikana ole ressantunut. Suu leveelle ja nauti odotusjasta, sillä mahaa tulee ikävä. Vaan on toi mukula sittenkin kivempi kun pelkkä maha =)

Hei!

Ei se, ettei synnytys suju ihan helposti tarkoita sitä, että se kokemuksena olisi välttämättä ihan "helvetillinen". Enkä ainakaan minä pidä itseäni mitenkään "katkerana", vaikka synnytykseni varmaankin luokiteltaisiin vaikeaksi. Aion synnyttää uudelleenkin, jos se minulle suodaan, ja sen verran hyvä kokemus oli, että menisin ihan luottavaisin mielin uudestaan synnytyssaliin.

Synnytykseni ei siis tosiaankaan ollut helppo ja se päättyikin lopulta imukuppiyrityksen jälkeen hätäsektioon, mutta silti se oli kokemuksena yllättävän positiivinen - koko ajan koin, että olen ammattinsa osaavien ihmisten luotettavissa käsissä ja vauva menee kaiken edelle, kuten pitääkin. Vaikkei kokemus ollut kivuton, ei se nyt niin kauhean kivuliaskaan ollut. Ja vaikka minulle tehtiin jos mitä toimenpidettä, en missään vaiheessa ehtinyt tuntea mitään paniikkia tai muuta.

Ei sitä voi tietää, miten se synnytys tulee sujumaan, mutta helpottaa paljon, kun ei suunnittele liikaa ja tosiaan luottaa siihen, että tuli vastaan mitä vain, niin henkilökunta osaa asiansa ja kiperimmistäkin paikoista selvitään.

Tsemppiä ja ennakkoluulotonta asennetta kaikille ensimmäistä lastaan synnyttämään lähteville! Reipas mieli ja luottamus niin itseen kuin henkilökuntaan auttavat asiaa paljon!

että kaikki synnytykset ovat automaattisesti sieltä hirveimmästä päästä. Eiköhän skaala ole jotenkuten jakautunut (miten tasaisesti sitten lie?) suhteellisen helppojen ja hienojen kokemusten ja sitten taas niiden surullisempien välille. Olisipa kyllä itse asiassa mukava tietää tarkemmin, kuinka suuri osa naisista kokee synnytyksen suht helppona ja kuinka monella on ongelmia ja synnytys on vaikea.

On todella outoa, että ne naiset, jotka kertovat totuuksia näistä vaikeista synnytyksistä ja tuovat tätä toistakin ääripäätä esille, leimataan kauhuskenaarioiden maalailijoiksi ja pelottelijoiksi. Mielestäni on pelkästään hienoa, että naiset lopultakin uskaltavat sanoa, mitä myös saattaa tapahtua ja miltä tuntua, sillä eiköhän tätäkin asiaa ole hyssytelty jo ihan tarpeeksi! Tämmöisessä paikassa saa myös tärkeää vertaistukea ja kuten olet huomannut, kohtalotovereita todellakin löytyy. Eikä oikeastaan missään muualla tämmöisistä saa tietoa. Eikä kenenkään todellakaan ole pakko lukea näitä juttuja, jos haluaa itsensä säästää tämmöisiltä asioilta.

Se että kauhu juttuja kuulee enemmän kuin hyviä johtuu siitä että se "hyvä" -synnytys unohtuu helpommin.

Ensimmäisen lapsen synnytyksessä koin melken kaiken: Käynnistys yliaikaisuuden vuoksi, melkein 3 vrk:n valvominen, pitkittynyt avautumisvaihe, kipulääkitys ei auta ja lopuksi keisarinleikkaus (aikaa meni käynnistyksestä siihen että lapsi syntyi 40 tuntia).

Toinen lapsi käynnistyi omia aikojaan, kipulääkitys ei taaskaan auttanut, lapsi syntyi (aikaa ensimmäisestä supistuksesta siihen kun lapsi syntyi meni 14 tuntia ja välissä oli yli 7 tuntia kivutonta aikaa ilman lääkitystä).

Esikoisen syntymästä voisin puhua vaikka viikon. Toisen syntymä on kerrottu 2 minuutissa. Ja siinä ajassa kerkeää kertoa millainen ilma ulkona oli, kelle soitettu ensin jne... Eli ns. helppo normaali synnytys häviää (tai olisiko lieventyy parempi sana) helposti mielestä, kun on sitä muutakin miettimistä ja se "paha" missä kaikki ei mene nappiin mietityttää vieläkin. Olisiko voitu tehdä vielä jotain? Mitä tein väärin jne.

No mitä olen kuullut, niin mun yx työkaveri sanoi, että ihan hirveää.. sit yx toinen kaveri sanoi, että sen kaverit ei tee lisää lapsia just sen takia, että synnytys ollut kauhea, joten heillä kaikilla yksi lapsi. Samoin mun työkaverilla. Mun äiti sanoi, että kaikki mennyt ihan kivasti ja monesti liioitellaan. Anopilla ei myöskään ole kai mitään kauhujuttuja. Siinä kokemukseni - itse olen myös ensisynnyttäjä rv.35 ja oli pieni mietintäbuumi tuossa parisen vkoa sitten, nyt ei ole kerennyt pohtimaan. Olen päättänyt mennä omalla painolla. Mulle pääasia, että lapsi on terve ja että ei kauheita komplikaatioita itellekään tulisi. Yritän suggestoitua kipuun ja luotan henkilökunnan apuun kivun yms. lievityksessä. Jos ei onnistu, annan kyllä sitten palautetta potilasasiamiehelle tms.

http://www.crohnjacolitis.fi/cgi-bin/yabb/YaBB.cgi?board=asiaa;action=print;num=1142960400

Kyllä se on niin, että yleensä vaan huonoista kokemuksista puhutaan. Ne joilla synnytys menee hyvin, pitää sitä varmaankin niin normaalina asiana, ettei siitä sen kummemmin puhuta.

Kannattaa muistaa, että maailma on täynnä synnyttäneitä naisia, ne jotka kirjoittavat tänne huonoista kokemuksistaan eivät ole ainoita. Suurin osa synnytyksistä menee ihan hyvin.

Ja on totta, että vaikka synnytys menisi hyvin ja olisi helppo, se ei tarkoita että se oli kivuton.
Oma synnytykseni meni hyvin, sattuihan se niin pirusti, mutta se oli silti aivan mielettömän upea kokemus.

Mikään ei vedä vertoja sille, kun sen kaiken kivun ja työn jälkeen saa sen oman pienen ihmisensä siihen mahan päälle. Joka kerta kun sitä muistelee tulee kyllä tippa silmään.

Siskoni esikoinen syntyi 2,5 tunnissa ja seuraava synnytys kesti 40 min. paikat ei revennyt ja molemmat mukulat terveitä:)