Edes yllätys että Presidentin vaaleissa sdp läiset kalastivat Maaseudulla asuvien ääniä ja kyllä he silloin kelpasivat oltiin heti niin ystävää että,nyt taas Presidentin vaalien jälkeen kuinkas ollakkaan on alettu höpajämämään Maatalous tuista ja kuinka otettaisiin ne eu tuet Maataloudelta pois kyllä demarit ovat aina sossineet jokapaikassa ja puhuneet palturia omaan pussiinsa kun oma etu ollut kyseessä mutta annas olla kun aletaan neuvotella esimerkiksi teollisuus työläisten palkoista ja kansan edustajien ja Presidentin palkoista silloin pistetään nuijan napautuksella 1000 euroja lisää eikä tyhmiä kysellä.kyllä sdp hallituksen aikana on tämä rakas Suomi alas ajettu ja työttömyys on kohta 100% nen kohta autio koko maa eikä pelkästään Lappi!! niin myivät demarit Suomen Saksalaisille mutta iteppähän saavat siinä kaupassa kintuilleen kyllä ne puolensa Saksalaiset ovat aina pitäneet:)
eihän ollut
silenzio
054
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.