Olen miettinyt näitä asioita todella paljon ja alkaa tuntua siltä, etten enää kestä.
Olen vielä nuori, vasta 16 vuotias, eikä mulla pitäisi olla mitään tämänsortin vaikeuksia.. Ei, mun pitäisi olla tavallinen iloinen opiskelijanuori, jonka elämä on vasta pääsemässä alkuun ja josta omat vanhemmat voisivat kehuskella lähipiirilleen. Mutta en ole, vaikka kuinka yritän.
Tässä 16 vuoden sisällä on tapahtunut kaikenlaista, vaikka se onkin todella lyhyt aika katsottuna koko ihmisikään. Ollessani nuori mulle todettiin monenlaisia "häiriöitä", mm. puheessa ja ääntämisessä oli vaikeuksia, olin aika vakavan unissakävelyn orja, isäni oli alkoholisti narkkari ja hän monesti yritti itsemurhaa nenäni edessä ja niin edespäin.. Oli paljon asioita, jotka eivät välttämättä tunnu kovinkaan monesta vakavilta, mutta itelleni niistä on näin jälkikäteen jäänet aivan himputisti pelkkiä pahoja muistoja ja tunteita.
Ja en ole varma nykytilastani, mutta en vain enää jaksaisi tätä menoa. Kärsin unettomuudesta, mikä haittaa pahasti koulutöitäni. Myöskin ruokahalu on kadonnut, en tiedä mistä johtunee. Viiltelen myös itseäni, toisinaan rangaistakseni ja toisinaan vain koska on pakko, tekee vain mieli. Itseäni en koe kauniiksi, en edes ihmiseksi.. En vain näytä tavalliselta nuorelta katsoessani peiliin. Silmänaluset ovat mustat ja iho ihan kalpea, sormet jäässä ja muutenkin.. Kun vertaan itseäni muihin ikäisiini tyttöihin näytän aivan avaruusoliolta.
Tässä on käynyt todella monesti itsemurha mielessä, pari kertaa olen sitä yrittänytkin. Myös lääkkeitä (Panacod) popsin silloin kun oikein v*tuttaa ja tuntuu siltä kun ei enää vain pystyis mihinkään.
Mun pitäisi koulun jälkeen painua opiskelemaan lähihoitajaksi, mutta taitaakin olla niin, että itse tarvitsen lähihoitajaa. On niin paljon kaikenlaista, mitä en vain pysty kirjoittamaan tähän, koska se tuntuu vain jotenkin aralta aiheelta.. Mutta pitäisikö mun puhua jollekulle? Auttaisiko se? Itse en voi tosin puhuä läheisille, sillä heillä on omat sotkunsa ja ongelmansa (taas on varmaan tulossa avioero).
Olen vielä nuori, vasta 16 vuotias, eikä mulla pitäisi olla mitään tämänsortin vaikeuksia.. Ei, mun pitäisi olla tavallinen iloinen opiskelijanuori, jonka elämä on vasta pääsemässä alkuun ja josta omat vanhemmat voisivat kehuskella lähipiirilleen. Mutta en ole, vaikka kuinka yritän.
Tässä 16 vuoden sisällä on tapahtunut kaikenlaista, vaikka se onkin todella lyhyt aika katsottuna koko ihmisikään. Ollessani nuori mulle todettiin monenlaisia "häiriöitä", mm. puheessa ja ääntämisessä oli vaikeuksia, olin aika vakavan unissakävelyn orja, isäni oli alkoholisti narkkari ja hän monesti yritti itsemurhaa nenäni edessä ja niin edespäin.. Oli paljon asioita, jotka eivät välttämättä tunnu kovinkaan monesta vakavilta, mutta itelleni niistä on näin jälkikäteen jäänet aivan himputisti pelkkiä pahoja muistoja ja tunteita.
Ja en ole varma nykytilastani, mutta en vain enää jaksaisi tätä menoa. Kärsin unettomuudesta, mikä haittaa pahasti koulutöitäni. Myöskin ruokahalu on kadonnut, en tiedä mistä johtunee. Viiltelen myös itseäni, toisinaan rangaistakseni ja toisinaan vain koska on pakko, tekee vain mieli. Itseäni en koe kauniiksi, en edes ihmiseksi.. En vain näytä tavalliselta nuorelta katsoessani peiliin. Silmänaluset ovat mustat ja iho ihan kalpea, sormet jäässä ja muutenkin.. Kun vertaan itseäni muihin ikäisiini tyttöihin näytän aivan avaruusoliolta.
Tässä on käynyt todella monesti itsemurha mielessä, pari kertaa olen sitä yrittänytkin. Myös lääkkeitä (Panacod) popsin silloin kun oikein v*tuttaa ja tuntuu siltä kun ei enää vain pystyis mihinkään.
Mun pitäisi koulun jälkeen painua opiskelemaan lähihoitajaksi, mutta taitaakin olla niin, että itse tarvitsen lähihoitajaa. On niin paljon kaikenlaista, mitä en vain pysty kirjoittamaan tähän, koska se tuntuu vain jotenkin aralta aiheelta.. Mutta pitäisikö mun puhua jollekulle? Auttaisiko se? Itse en voi tosin puhuä läheisille, sillä heillä on omat sotkunsa ja ongelmansa (taas on varmaan tulossa avioero).
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olet kokenut kovia. Sinun pitää ehdottomasti puhua jollekulle. Ota yhteys koulun terveydenhoitajaan tai terveyskeskukseen. Tee se mahdollisimman pian. Puhuminen auttaa varmasti!
Yritin eilen mennä terveydenhoitajalle juttelemaan, mutta pysähdyin kuin seinään siellä sen rakennuksen ulko-ovella.
Miten voin mennä juttelemaan sinne? Marssinko vain suunapäänä sinne huoneeseen ja sanon, että "Hei, mulla on ongelmia ja haluan apua." Vai sovinko etukäteen jonkun ajan? Tai entä jos sillä terkalla on paljon muita tärkeämpiä asioita, mun asiani tuntuu niin turhalta.. Eikä se terkka varmaan jaksaisi edes kuunnella mitään selittelyäni, saati mun kattelua.
Että näin, tämmöstä tää on. En voi puhua kenellekään. Terkalla on varmasti liikaa muutenkin omia töitä, vanhemmille tulossa ehkä avioero, kaverille en uskalla kertoa siinä pelossa, että hänkin alkaa viiltelemään ja tekemään muuta yhtä typerää (kaverini kerjää huomiota vanhemmiltaan mutta ei sitä saa omasta mielestään tarpeeksi.) Ehkä on vain parempi olla hiljaa, täältäkin vien vain tilaa. :/
Ehdottomasti menet nyt vain rohkeasti terkkarin juttusille. Tai jos et sinne niin jollekin täytyy puhua ja purkaa sisimmässä olevaa pahaa oloasi. Olet tosiaan kokenut kovia nuoren elämäsi aikana, mutta muista, että elämää on edessä päin monta monituista vuotta.
Itseläni on ollut myös jos jonkinmoista harmia ja kriisejä elämäni aikana (paras kaverini jäi auton alle ja loukkaantui pahasti, perhepiirissä on tapahtunut pahoinpitelyä ja viiltelyjä ja pettämistä ja oikeusjuttuja ja ystäväni oli auto-onnettomuudessa ja kuoli siihen...ym.) ja itse menin terkkarin juttusille silloin kun tuntui, ettei maailmassa ollut mitään hyvää ja että kaikki kaatuu päälle ja että elämässä ylipäänsä ei ollut mitään järkeä, kun paskaa tuli niskaan koko ajan ja mikään ei oikeastaan enää tuntunut miltään. Itse harkitsin itsemurhaa myös.
Terkkari varmasti kuuntelee sinua, kun kerrot hänelle, että tarvitset kuuntelijaa ja ettet voi puhua muille. Hänen työtään on auttaa ja silloin hänen velvollisuutensa on kuunnella sinua. Jos sitten sattuisikin niin huono tuuri, että hän olisi kovin kiireinen, niin varmasti hän sitten voisi sopia jonkin ajan, joka teille molemmille kävisi. Terkkari on lisäksi hyvin luotettava, onhan hänellä vaitiolovelvollisuus.
Voimia sinulle ja rohkeutta mennä juttusille! Tärkeää on puhua jollekin, eikä kantaa kaikkea sisällään (sanon tämän kokemuksesta). Jos terkkarille meno edelleen tuntuu ylivoimaiselta, niin puhu jollekin tutulle aikuiselle. Itsekin sain aivan uusia näkökulmia asioihin jutteluiden jälkeen ja oloa se helpotti.