Vaimoni oli "työmatkalla" Tukholmassa. Hän oli niin, niin iloinen ja hyväntuuulinen tullessaan takaisin, että oikein kateeksi kävi. No, kun hän sitten meni työhönsä maanantaina, menin hetken mielijohteesta tutkistelemaan hänen laukkuaan, en okeastaan mustasukkaisuudessa, vaan sen vuoksi, kun hän lupasi tuoda röökiä ja minu oli loppu. Aukaisin laukun ja kaikkien hepenien keskeltä putosi kortsupakkaus, siis sellainen, missä normaalisti on viisi kpl, mutta muijan pakkauksessa oli vaan kaksi käyttämätöntä.
Ensin kävi mielessäni sellainen kuuma ailahdus, mutta aloin penkomaan lisää ja kun otin yhdet hänen valkoiset pikkarit käteeni, näin kuinka koko haarojen alue oli täysin tahriintunut ja ymmärsin sen olevan spermaa. Ajattelin, etteikö he ehtineet edet housuja ottaa pois, vaan piti pikkarin lahkeesta työntää. Samalla kun nuuhkin vierasta hajua, vetelin itselleni valtavat kiihko-orkut ja ajattelin, että tätä on saatava lisää. Nyt olen alkanut sunnitella, että kinka saisin häne uudelle matkalle, siten, että voisin jotenkin sivusta seurata. Minua kiihoittaa valtavasti, kun kuvittelen vaimoni saavan vierasta kankea sisäänsä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Muuten kiva tarina, mutta siinä on pieni virhe:
Jos vaimo ei käyttänyt e-pillereitä, ja kondomipakettikin löytyi... miten ihmeessä pikkarit olisivat olleet spermassa? Tuon seikan kun korjailet, niin tarina on looginen. Vaikkapa niin, että pikkarit olisivat pudonneet, tai laukusta olisi löytynyt käytetty kondomi.
Ne on ottanut kortsun pois aktin jälkeen ja suudelleet siinä kiihkeästi, muna pikkareita vastaan ja siitä pikkasen spermaa...
..jos tuon "näin kuinka koko haarojen alue oli täysin tahriintunut", muuttaisi niin, että siinä olisi ollut vaikka sperman hajua tai pienempi läikkä.
Fantastinen kertomus. Miten kiihkeä onkaan vaimosi "hoito" ollut, kun pikkuhousut työnnetään sivuun ja työnnytään sisään.. Ja uudestaan ja uudestaan..ooh!
Ajattele vaimosi nautintoa..
Kannattaa muuten vaimo ottaa heti matkan jälkeen, ennen suihkua, niin se on parasta..
no joo, ottamatta nyt sitten kantaa tarinasi loogisuuteen, voinen mainita että meillä
vaimolla on lupa käydä vieraissa, kunhan
ilmoittelee etukäteen asiasta ja tuo sitten
naidun pillunsa mahdollisuuksien mukaan oman ukkonsa naatittavaksi.
Kondomit kuuluvat asiaan ja minä ne ostankin hänelle matkoille/ravintolailtoihin mukaan...
Olenkin laskenut ostokseni vuosien ajalta ja päätynyt n. 30 kondomiin!
Pakko myöntää että kiihottaa kun vaimo reissun päältä soittelee tai tekstaa saavansa kohta vierasta sisäänsä...!
Eli jos tapaat rengastetun kolmekymppisen pienikokoisen mutta isorintaisen ruskeatukan joka tottelee nimeä Anne niin voinet saada oikeat namipanot...
Sama meillä, vaimmo saa luvalla irrotella.
Mutta meillä joskus tehdään silleen, että
kun vaimo oli esim. Syyskuussa Kuopiossa koulutuksessa, illalla vaimo oli tavannut erään miehen Puijonsarven yökerhossa ja sitten ollut
tämän miehen huoneessa tempulla. Niin olemme sopineet vaimon kanssa, että hän laittaa miehen huomaamatta puhelimensa auki ja ja poittaa mulle kotiin, sitten laittaa puhelimen käsilaukkuun silleen, että voin kuulla kun vaimoa naidaan.
Aaah se vasta ihanaa on. Jos satut lukemaan sinä joka sait vaimoani naida silloin, vaimoni on Katja
hänellä oli silloin päällä mustat sukkanauhaliivit ja mustat sukat, muuten mun ostamat. Kiitän sua todella paljon, kun kuuntelin naintianne huomasin, että vaimo todella nautti.