Hei kaikki te, jotka parhaillaan pelkäätte keskenmenon mahdollisuutta! Haluaisin kertoa oman tarinani keskenmenostani, joka mielestäni oli fyysisesti "helppo" ja luonnollinen keskenmeno. Luin itse raskaana ollessani täältä palstalta karmeita kokemuksia kovista kivuista ja suuresta verenvuodosta keskenmenon yhteydessä ja pelkäsin silloin sellaisen osuvan omalle kohdalleni.Keskenmeno valitettavasti kyllä osuikin-mutta kokemukseni oli hyvin erilainen.
Olin juuri käynyt edellisenä päivänä iki-onnellisena ensimmäisellä neuvolakäynnillä, laskettu aika oli lokakuussa.Raskaus oli minulle ensimmäinen ja todella toivottu. Mutta..seuraavana aamuna vessassa käydessäni alkoi rusehtava vuoto joka pian muuttui punaiseksi. Vuoto oli niukkaa mutta tunsin alavatsassa kouristuksenomaista kireyttä ja aavistin pahaa. Varasin heti ajan yksityislääkärille samalle päivälle.
Ulträ-äänessä raskauteni todettiin tuulimunaksi ja lääkäri sanoi että koska vuoto on jo alkanut, annetaan sen tulla itsestään ulos. Sain lähetteen sairaalaan poliklinikalle tarkastukseen parin päivän päähän. Niinpä olin kotona pari päivää ja tiputtelin niukkaa vuotoa, alavatsakipuja ei ollut muuta kuin turvotusta ja "tavallista mensukipua". Odotin koko ajan että koska se valtava verilammikko ja kamalat kivut tulee..
Myöhään sairaalakäyntiä edeltävänä iltana "synnytin " kivuitta suihkun lattialle sidekudoksisen klimpin..joka ilmeisesti oli ruskuaispussi..joten kohtuni tyhjeni luonnollisella tavalla itsestään. Sairaalassa todettiinkin sitten ettei kohdussa ollut enää mitään.Pääsin nopeasti kotiin ja sain päivän sairaslomaa.
Keskenmenoni ei ollut fyysisesti kivulias enkä vuotanut paljon vertakaan. Tiedän että pääsin helpolla, odotin paljon pahempaa. Henkisesti tälläinen kokemus on varmasti myös helpompi kestää, keskenmenoni tuntuu kaikessa surullisuudessaankin jotenkin luonnolliselta. Tuulimunaraskaudessahan ei sitä sikiötä edes synny..ja sekin tietenkin helpottaa asian hyväksymistä.
Pettymys on kuitenkin olemassa ja tunnen oloni surulliseksi ja haikeaksi, koska pikkuista ei tulekaan. Paluu normaaliin arkeen tuntuu vaikealta..tuntuu ettei haluaisi päästää irti. Tuntuu siltä että vaikka keskenmenoni olikin "helppo", tarvitsen vielä aikaa jotta voin hyväksyä tapahtuneen. Uskon kuitenkin että ajallaan tuska helpottaa ja saamme ehkä uuden mahdollisuuden!
Voimia ja jaksamista kaikille keskenmenon kokeneille (ymmärrän hyvin että kaikki eivät ole päässeet näin vähällä..) ja tsemppiä ja uskallusta kohdata oma mahdollinen keskenmeno asiaa pohtiville! Kaikki keskenmenokokemukset eivät ole yhtä järkyttäviä..
Olin juuri käynyt edellisenä päivänä iki-onnellisena ensimmäisellä neuvolakäynnillä, laskettu aika oli lokakuussa.Raskaus oli minulle ensimmäinen ja todella toivottu. Mutta..seuraavana aamuna vessassa käydessäni alkoi rusehtava vuoto joka pian muuttui punaiseksi. Vuoto oli niukkaa mutta tunsin alavatsassa kouristuksenomaista kireyttä ja aavistin pahaa. Varasin heti ajan yksityislääkärille samalle päivälle.
Ulträ-äänessä raskauteni todettiin tuulimunaksi ja lääkäri sanoi että koska vuoto on jo alkanut, annetaan sen tulla itsestään ulos. Sain lähetteen sairaalaan poliklinikalle tarkastukseen parin päivän päähän. Niinpä olin kotona pari päivää ja tiputtelin niukkaa vuotoa, alavatsakipuja ei ollut muuta kuin turvotusta ja "tavallista mensukipua". Odotin koko ajan että koska se valtava verilammikko ja kamalat kivut tulee..
Myöhään sairaalakäyntiä edeltävänä iltana "synnytin " kivuitta suihkun lattialle sidekudoksisen klimpin..joka ilmeisesti oli ruskuaispussi..joten kohtuni tyhjeni luonnollisella tavalla itsestään. Sairaalassa todettiinkin sitten ettei kohdussa ollut enää mitään.Pääsin nopeasti kotiin ja sain päivän sairaslomaa.
Keskenmenoni ei ollut fyysisesti kivulias enkä vuotanut paljon vertakaan. Tiedän että pääsin helpolla, odotin paljon pahempaa. Henkisesti tälläinen kokemus on varmasti myös helpompi kestää, keskenmenoni tuntuu kaikessa surullisuudessaankin jotenkin luonnolliselta. Tuulimunaraskaudessahan ei sitä sikiötä edes synny..ja sekin tietenkin helpottaa asian hyväksymistä.
Pettymys on kuitenkin olemassa ja tunnen oloni surulliseksi ja haikeaksi, koska pikkuista ei tulekaan. Paluu normaaliin arkeen tuntuu vaikealta..tuntuu ettei haluaisi päästää irti. Tuntuu siltä että vaikka keskenmenoni olikin "helppo", tarvitsen vielä aikaa jotta voin hyväksyä tapahtuneen. Uskon kuitenkin että ajallaan tuska helpottaa ja saamme ehkä uuden mahdollisuuden!
Voimia ja jaksamista kaikille keskenmenon kokeneille (ymmärrän hyvin että kaikki eivät ole päässeet näin vähällä..) ja tsemppiä ja uskallusta kohdata oma mahdollinen keskenmeno asiaa pohtiville! Kaikki keskenmenokokemukset eivät ole yhtä järkyttäviä..
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minulla ne keskenmenot, jotka sain jo raskausviikolla 6,olivat todella kivuliaita.
Kohtu tyhjeni vaivalloisesti. Toisella kerralla
vuosin kaksi kk, muutaman päivän välein.
Rankkaa oli.
Jakseluja sinulle. Keskenmeno on henkisesti kova
paikka.