Java 5 ja EJB 3.0 aika isot muutokset

Kuulin tossa tarinaa, että SUN kehittäisi kuitenkin vielä JRE 1.4 ja EJB 2:sta, koska näiden pohjalle on aika paljon väännetty kaikenlaista järjestelmää ja olisi aika homma lähteä muuttamaan (kallista).

Oma havaintoni on, että JRE 1.5 on aika iso muutos 1.4:seen.

Samoin EJB 3.0 on aika radikaali muutos, siinä on huomattavasti helpotettu papujen koodaamista ja raja pinnoilla leikkimistä. Tämä suhteen ilmeisesti kehittäjäiltä on tullut SUN:ille aika paljon lunta tupaan, kun ovat näin paljon muuttaneet EJB:tä.

Nyt sitten täytyisi opiskella kaksi eri tapaa vääntää EJB:tä, koska vanhoja J2EE-ympäristöjä täytyy ylläpitää. Tosin epäilen, kuinkakohan paljon käytännössä Suomessa EJB:tä käytetään, vai pyöriikö meillä J2EE hommat vain servlettien ja JSP-sivujen ympärillä.
0229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Jussi kirjoitti:

Kuulin tossa tarinaa, että SUN kehittäisi kuitenkin vielä JRE 1.4 ja EJB 2:sta, koska näiden pohjalle on aika paljon väännetty kaikenlaista järjestelmää ja olisi aika homma lähteä muuttamaan (kallista).

Oma havaintoni on, että JRE 1.5 on aika iso muutos 1.4:seen.

Samoin EJB 3.0 on aika radikaali muutos, siinä on huomattavasti helpotettu papujen koodaamista ja raja pinnoilla leikkimistä. Tämä suhteen ilmeisesti kehittäjäiltä on tullut SUN:ille aika paljon lunta tupaan, kun ovat näin paljon muuttaneet EJB:tä.

Nyt sitten täytyisi opiskella kaksi eri tapaa vääntää EJB:tä, koska vanhoja J2EE-ympäristöjä täytyy ylläpitää. Tosin epäilen, kuinkakohan paljon käytännössä Suomessa EJB:tä käytetään, vai pyöriikö meillä J2EE hommat vain servlettien ja JSP-sivujen ympärillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu