Kissan vapaan liikkuminen on tuotu hyvin selvästi lainsäädännössä esille, vaikka se ei tunnu olevan yleisesti kissanomistajien tiedossa. Metsästyslain 85§ mukaan kissan heitteillejättö ja hylkääminen on kielletty.Lemmikkieläinten suojelua koskeva eurooppalainen yleissopimus määrittelee heitteillä olevan eläimen:"Heitteillä oleva eläin tarkoittaa joko koditonta lemmikkieläintä tai sellaista lemmikkieläintä, joka on omistajansa tai haltijansa kotipiirin rajojen ulkopuolella, eikä kenenkään muun omistajan tai haltijan hallinnassa tai suorassa valvonnassa." Säädös on erittäin yksiselitteinen. Jos kissa poistuu omistajansa tai haltijansa pihapiiristä ilman valvontaa, se on silloin heitteillä. kissan heitteille jättö on yleisen syytteen alainen rikkomus, josta kuka tahansa voi tehdä ilmoituksen ja poliisin on ryhdyttävä asianmukaiseen tutkintaan ja sakkorangaistustoimenpiteisiin. Kissan irtipito ilman valvontaa on siis kielletty, eikä lupaa siihen voi antaa. Kissa saa olla vapaasti irrallaan ainoastaan omistajansa pihamaalla.
Kissan irtipito ilman valvontaa on kielletty
Isäntä
8210476
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 82
Vanhimmat
http://www.incatsuomi.fi/hesytiedote20020423.asp
Aloittajahan ei puhunut mitään vapaana liikkuvan kissan lainsuojattomuudesta tai tappamisesta, mitä tuo linkittämäsi HESY:n teksti käsittelee. Totesi vain sen, mikä tuosta tekstistäkin tulee esille eli että kissa on heitteillejätetty, jos se ei ole omistajansa pihapiirissä tai valvonnassa. Heitteillejätöstä taas voi ilmoittaa poliisille tai eläinsuojeluyhdistykseen.
Järjestyslain mukaan kissat saavat kulkea vapaasti kaikkialla muualla paitsi erikseen mainituilla paikoilla kuten lasten leikkipuistot, urheilupuistot, torit ja niin edelleen. Asia on tarkistettu tänään 27.6.2006 Itäkeskuksen Poliisilta. Jos jollakulla on minkäänlaisia eriäviä mielipiteitä, käykää lukemassa järjestyslaki osoitteesta www.finlex.fi.
Asia on yksiselitteinen. Kissan kaltoin kohteleminen on eläinsuojelurikkomus, josta seuraa sakkoa.
Ei taida järjestyslaki koskea yksityisalueita esim omaa pihaa
Useimmat kissanomistajat (itseni mukaan lukien) varmaan tietävät nämä lakipykälät pääpiirteissään. Mutta on se vaan niin että kissa on todella elementissään ja onnellinen ulkona kirmatessaan, että en halua sitä sulkea sisälle. Tämä tietenkin edellyttäen että kissalla on rokotukset ja madotukset kunnossa, ja vielä kun on leikattu niin ei edes kovin pitkälle kotipihasta lähde. Meillä ei naapureitakaan haittaa kun heidän ja meidän lemmikit viihtyvät keskenään pihalla, kissat sekä koirat kaik yhes koos. Leikattu kissa kyllä tulee takaisin kotiin huudeltaessa, eli ei tosiaan kovin kauas mene, jos tietää että kotona saa huomiota ja ruokaa. Ja kissan on aina halutessaan päästävä kotiin!!!
ei haittaa se että kissa tekee jätöksensä heidän pihalleen, tappaa lintuja ym. vastaavaa, ==>
ÄLÄ YLEISTÄ!!!
Minä en hakua naapuruston kissojen jätöksiä pihalleni, enkä varsinkaan lasteni leikkipaikoille!
Jokainen kissa joka tulee pihalleni loukutetaan ja viedään rankkurille. Yhtään poikkeusta en tee!
Siellä säilytetään 15 päivää ja jos ei ole omistaja hakenut, se lopetetaan.
"Jokainen kissa joka tulee pihalleni loukutetaan ja viedään rankkurille."
ÄLÄ YLEISTÄ!!!
Vain ne kissat jotka ovat tarpeeksi tyhmiä mennäkseen raukkamaiseen ansaasi. Sellaiset joutaakin kuolla. Kissoja saa ilmaiseksi, joten eipä haittaa loukutuksesi.
kirjoittaa näin:
"Kissoja saa ilmaiseksi, joten eipä haittaa loukutuksesi."
Ei siinä paljon välitetä lemmikista, josnka on itselleen ottanut. Niitähän saa ilmaiseksi.
Kaikki typerukset ne kissoja lemmikikseen ottaakin.
olet juuri näitä ihmisiä:
"no otanpa tuosta kissan...no ohho, nyt se kuseskeli naapureiden pihat, autot, talot, lasten leikkipaikat ym ja käveli sitten loukkuun.
no eipähän tuo haittaa, otan sitten uuden!ja kaikki on jälleen kunnossa!!!"
niinkö??
ihminen minun mieleeni!
Kaikki kissat rankkuriin ja pää irti ja rankkurin kissahuoneen seinälle!
........
Puhut isäntä höpöjä.
Joka sana.
http://www.kissojenkatastrofiyhdistys.net/yhteiskunta/oikeudet_ja_vastuut.html
Katti- Matti kuppikunnan sisäänlämpiävää
turhia lätiset. Osoita faktatiedolla tuo vääräksi.
Peräisin MKJ:n julkaisusta ja on tulevaisuudessa luettavissa myös netissä, kunhan sivut www.riista.fi päivittyvät.Siitä laitan linkin heti kun mahdollista.
Ks. järjestö toimii maa- ja metsätalousministeriön valvonnan
alaisena joten tekstit ovat hiukan luotettavampia kuin jonkun pelastakaa kissat ry:n.
on näköjään nimensä veroinen ajamalla kissat katastrofiin valheellisilla lakien tulkinnoilla.
katastrofi=fakta tässä tapauksessa
juttua siltä ajalta, kun nykyistä järjestyslakia viimeisteltiin. Asekiihkoilijat vastustivat jo silloin kaikin voimin kissojen laillista oikeutta olla vapaana, joten en tosiaankaan ihmettele, vaikka sinne sivuille ilmestyisi kissavastainen ja virheellinen tulkinta selvästä laista. Kissoilla on oikeus ulkoilla vapaasti ja hyvä niin.
http://www.turunsanomat.fi/extra/?ts=1,3:1010:0:0,4:10:0:1:2002-04-06,104:10:101862,1:0:0:0:0:0:
MKJ liittyy asekiihkoilijoihin? Ks. jutussa ei ole mainittu sanallakaan kissojen tappamista vaan kissan omistajien/haltioiden velvollisuudesta pitää huolta lemmikeistään. Se jos jokin on myös kissan oikeus! Liian paljon on noita "penikkatehtaita" joiden kissat kulkee ympärikyliä ja lisääntyy vaan...Sitten niitä jaellaan kaikille "kiinnostuneille" netissä yms. ilmaisjakeluissa.
Ei ehkä MKJ mutta Riista.fi tuntuu olevan, varsinkin keskustelupalstan osalta, sanoisinko värikäs paikka. Metsästäjiäkin tietysti on moneen junaan, niin kuin meitä muitakin.
Kissojen vapauden vaaliminen juuri onkin huolenpitoa kissoista. Se on totta, että leikkaamattomat kissat ovat ongelma mutta leikatulla kissalla reviirikin on pienempi, eikä sen kohdalla ole penikoimisen vaaraa.
Olen toiminut pian 25v. KKY:ssä. Yhdistykseemme kuuluu mm. kansanedusta joka on eduskunnassa ajanut asiaa tuon uuden lain voimaan saattamiseksi.
Puhu sitten vasta kun sinulla on faktaa paremmasta.
tuo kansanedustaja kuuluu vihreiden liittoon. kun seuraavan kerran tapaat hänet, niin kysy että miksi lakeja tulkitaan valheellisesti.
ei kuulu.
Itsehän tulkitset lakeja valheellisesti. Miksi teet noin ilkeästi? Etkö rakasta kisuja?
Muuten vaikea totuttaa kissa pitämään pantaa jossa olisi vaikka omistajan tiedot kun noita eksyneitä kumminkin kulkee...Samalla se toimisi merkkinä että kyseessä on kotikissa vaikka kyllähän kotikissan ja villiintyneen erottaa muutenkin.
että jokaisella on oikeus loukuttaa kissa omalla pihallaan ja sitten toimittaa se löytöeläinkotiin.
Jos kissalla olisi täysin vapaa liikkumaoikeus, tuo loukuttaminen olisi kyllä täysin ristiriidassa lain kanssa.
Siis, jos kissa loukutetaan ja viedään löytöeläintalonn, eikä sitä haeta 2 viikon kuluessa, kissa lopetetaan.
Eikös tunnukin lait ihmeellisiltä, jos kissa lain mukaan sen jälkeen voi lopettaa?
Ennen minäkin kritisoin niitä, jotka lukevat järjestyslakia, kuin piru raamattua. Heidän mielestäänhän oikea tapa noudattaa lakia on päästää kissat irti. Tarkemmin ajateltuna tuo käytäntö on vain hyvä asia. Vapaana liikuskelevat kissat vähenevät vauhdilla, kun ne loukutetaan ja viedään löytöeläintarhaan. Viidentoista päivän päästä kissat lopetetaan ja taajamiinkin palaa rauha.
Siispä on aina parempi, mitä enemmän kissanomistajat järjestyslakia noudattavat. Ennenhän kesyjä irrallaan olevia kotikissoja ei saanut lain mukaan tappaa. Nykyään järjestyslaki tekee sen helpoksi. Ei tarvitse tehdä muuta, kuin loukuttaa kissa, viedä se löytöeläintarhaan ja odottaa viisitoista päivää. Ja mikä parasta, tämä on aivan laillista. Ei tarvitse enää kantaa huonoa omaatuntoa.
Kukaan kissanomistaja ei maksa löytöeläintarhalle säilytysmaksua kymmenenestäkään päivästä. Sehän olisi jo 70 euroa. Sille rahalle on muutakin käyttöä. Tuttu löytöeläintarhan pitäjä kertoi minulle eilen loukuttaneensa juuri kaksi lainkuuliaisten kissaa. Kaveri sanoi, että on epätodennäköistä, että kukaan tulee kissoja kyselemään.
Siis ei muuta kuin kaikki kissanomistajat vaan lakia noudattamaan!
Suunnitelmassa on aukkoja. Uusia kissoja saa ilmaiseksi ja koska henkisesti hieman hauraalla pohjalla olevat niitaä loukuttavat, ei kannata uhrata rahaa kissan leikkaukseen. Nartut pukkaavat pentuja maailmaan jatkuvalla syötöllä ja kissanvihaajat menettävät lopunkin järkensä kissojen paljoudesta.
Ja sitä kautta järjestyslaki järjestää järjestyksen kissamaailmaan.
En todellakaan pidä kissoista.
Metsästyslaki antaa sinulle
vieläkin oikuden ammuskella
kissoja tontillesi.
Maa päällään kantaa! :>kuten tätäkin 'isäntää'.
Toimisipa kaikissa muissakin hommissa 'täsmälleen' LAKIPYKÄLIEN mukaan!(esim.>Tupakointi/>Auton tyhjäkäynti/>Naapurien elinrauha/ym.ym.)siis,lakihan
sisältää tuhansia kohteita,joissa joku tekee VARMASTI jonkin virheen!
Ei pitäisi olla noin "YKSISILMÄINEN" ,että otta herneen nenään heti,jos näkee KISSAN jossain!
ps.koita kestää kesään. ;)
Muulla on kyllä tuntunut menevän herne nenään tästä alustuksesta. Mun osalta kyseessä oli vaan
tosiasioiden toteaminen.
onnistunut.
Eräs meidän kylän isäntä, jolla on iso navetta ja lehmiä, hän sanoi, että lehmät eivät suostu syömään heiniä, joihin kissat on kuseskellut.
Siitä syystä hän päästää autuaammille metsästysmaille kaikki kissat, jotka pyörivät hänen navettansa ja heinälatonsa lähellä. Siis tietenkin omilla maillaan toimii.
Oikein tai väärin, siihen en puutu, mutta pitäisi kissojenkin omistajilla olla jonkinlainen vastuu lemmikkiensä tekemisistä.
ja löytöeläin kierrätykseen..
vain yhteen kissaan!muttakun siellä pihallaan näkee SEN SAMAN KISSAN useamman kerran viikkoon!!!
ja sitten on kaikki paikat kusessa (auton konepellillä kävelty ym.ym.ym.) ja omistaja se ei vain välitä mitään...
ihmisen raja saattaa rikkoutua kun joka v***n
paikka on kusessa ja paskassa ja ne kantautuu sisäänkin.joku raja se on kissojen -ja niiden omkistajienkin röyhkeydellä!
josta on puhe tosaalla:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=627&posting=22000000015144734
Paljon väärinkäsityksiä on aiheuttanut tulkinta Euroopan neuvoston lemmikkieläinsopimuksesta, jonka mukaan ”heitteillä oleva eläin tarkoittaa joko koditonta lemmikkieläintä tai sellaista lemmikkieläintä, joka on omistajansa tai haltijansa kotipiirin rajojen ulkopuolella, eikä kenenkään muun omistajan tai haltijan hallinnassa tai suorassa valvonnassa”. Sopimuksen ”heitteillä oleva eläin” on huono käännös englantilaisesta termistä ”stray animal”, joka viittaa paremminkin omilla teillään olevaan tai löytökissaan.
Naapurin puolelle tai kauemmaksikaan pistäytynyt kissa ei täytä heitteillä olevan eläimen saati viillintyneen kissan tunnusmerkkejä.
Muistuttaisin kuitenkin että ..
Vastuuntuntoinen omistaja ei päästä kissaansa liikkumaan vapaasti vaarallisissa paikoissa, kuten vilkkaasti liikennöidyllä alueella, kaupunkimaisessa ympäristössä tai tietämänsä kissanvihaajan lähettyvillä. Leikkaamattoman kissan vapaana ulkoiluttaminen on vastuutonta, sillä silloin kissa todennäköisesti tekee pentuja, joille ei ole koteja. Omistaja tekee sekä kissalleen että itselleen suuren palveluksen valvoessaan kissansa ulkoilua.
kopioineesi monta sanasta.
olipas taas selitys. eikö siellä ole aikoinaan olleet myöskin suomen edustajat lakeja ja sopimuksia hämmentämässä? ovatkohan ne sitten edes olleet oikeassa maassakaan tapahtumahetkellä? ilmeisesti sitten täysin kielitaidotonta porukkaa.
senköhän takia suomessa moni muukin asia on mennyt päin p--tä EU:hun liittymisen jälkeen, kun ovat kääntäneet sopimuksia väärin?
Täältä löytyvät lait:
Järjestyslaki:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030612
Euroopan neuvoston asetus:
http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1992/19920049
Metsästyslaki, Huom! erit. 5§ ja 85§
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19930615
Eläinsuojelulaki:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19960247
Tulkintoja on monia, seuraavassa muutama:
Ympäristöministeriö:
http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=706&lan=fi
Suomen eläinsuojeluyhdistys:
http://www.sey.fi/elaintieto/kissanoikeudet.html
Poliisin järjestyslakia käsittelevä esite, erityisesti sen sivu 2:
http://www.poliisi.fi/poliisi/home.nsf/ExternalFiles/jarjlaki_finb/$file/jarjlaki_finb.pdf
Itse kukin miettiköön, ovatko linkitetyt lähteet sellaisia, joihin uskoa.
Kenelle ei tullut selväksi?
http://www.turunsanomat.fi/extra/?ts=1,3:1010:0:0,4:10:0:1:2002-04-06,104:10:101862,1:0:0:0:0:0:
http://www.kissojenkatastrofiyhdistys.net/yhteiskunta/laeilla_suojattu.html
Lisäksi on oikeustapauksia, joissa kissojen vapaanapitoa ei ole pidetty rangaistavana.
...itse kukin miettiköön, mitä lähteitä uskoo.
Jos välttämättä haluat pitää vanhaa lehtijuttua tai aatteellisen yhdistyksen tarkoitushakuista näkemystä oikeampana kuin poliisin tai ympäristöministeriön vastaavia, niin mitäpä asiasta enempää vääntämään.
Viittasit joihinkin oikeustapauksiin, linkkejä kiitos?
Olen ne antanut täällä monesti. Ei kun etsimään.
Noin kätevän luulisi ihan itse löytävän kyseiset linkit.
Laitahan linkit näkyviin, jotta ne vähemmänkin nokkelat saavat lukemista. Saattavat muuten epäillä, että puhuit muunnettua totuutta.
LINKIT. Eipä taida löytyäkään,
Jos googlen käyttö on liian vaikeaa, niin kannattaa siirtyä vaikkapa värityskirjan pariin.
että mitään kissoille edullisia oikeudenpäätöksiä ei löydykään.
kykysi riitä sellaista löytämään. Ihme kun tämän palstan löysit.
ihan asiallisesta kysymyksestä?
eli mitä tästäkin taas opimme: uuden lain mukaisesti kissalla on kuin onkin oikeus ulkoilla vapaasti!
Ja sitten loukutus, löytöeläintarhaan, ja viidentoista päivän päästä henki pois. Ja mikä parasta, kaikki lakia noudattaen.
kun tarpeeksi kertaa loukuttaa naapuruston kissat, tulee niiden hakeminen kalliiksi omistajille ja hakevat aina uuden kissan, mutta kun jaksaa jatkuvasti loukuttaa, EHKÄ kissankin omistajat oppivat lakia. Ainakin kissat vähenevät. Saas nähdä.
mistä olette saaneet päähänne että 15vrk. kuluttua kissat lopetetaan? Tässä tilastoa esim. KKY löytökissoista, ne mitä ei olla sijoitettu ovat sairauden vuoksi jouduttu lopettamaan.
http://www.kissojenkatastrofiyhdistys.net/kky/tilasto.html
eikä mutu-hössötystä.
Kysyin asiaa paikalliselta eläinsuojeluvalvojalta ja hän sanoi, että jos kissaa ei ole haettu 15 päivän sisällä, se lopetetaan. Luulisi hänen tietävän.
käytännön.
Pistäs nyt pikku Pertti pää tyynyyn ja näe kauniita unia. Ehkä tunteesi tasoittuvat ja pääset järjettömästä kissavihastasi. Nalle kainaloon ja tuttipullo suuhun. Tui tui!!
vaadin että annat minulle kyseisen eläinsuojeluvalvojan yhteystiedot!
Ei todellakaan ole tarkoitus, että löytöeläintarhoja käytetään esim. kissojen täysihoitolana eläimen loppuelämän ajan. Tilanpuute on jo pitkään ollut muutenkin ongelma.
Tässä laskelma kissanomistajalle lemmikkinsä hylkäämisestä ja siitä aiheutuneista kustannuksista löytöeläintarhalle 15 päivän ajalta: perusmaksu 20 euroa, sen jälkeen 5 euroa jokaiselta päivältä ja vielä mahdolliset lopettamiskustannukset. Siis pelkkä säilytys 20 15 x 5 = 95 euroa.
Siis aika arvokasta. Käytännössä on niin, että vaikka omistaja tietäisikin kissansa olleen löytöeläintarhassa vaikkapa 10 päivää, niin se mieluummin jätetään sinne kustannusten vuoksi. Eri asia ovat sitten ne vastuulliset ihmiset, joiden kissat ovat vahingossa päässeet karkuun. He kyllä tulevat kyselemään lemmikkiään välittömästi ja maksavat mielellään säilytysmaksun.
Pitäkää kissanomistajat siis parempaa huolta lemmikeistänne, älkääkä jatkuvasti tulkitko lakeja väärin. Kenellekään ei ole miellyttävää kissan, eikä minkään muunkaan terveen lemmikkieläimen turha lopettaminen. Valitettavan usein ihmisten piittaamattomuus lemmikeistään kuitenkin johtaa juuri siihen.
15 §
Talteenotetut eläimet
Kunnan on huolehdittava alueellaan irrallaan tavattujen ja talteenotettujen koirien ja kissojen sekä muiden vastaavien pienikokoisten seura- ja harrastuseläinten tilapäisen hoidon järjestämisestä.
Talteenotettua eläintä on säilytettävä vähintään 15 päivän ajan, minkä jälkeen kunnalla on oikeus myydä, muutoin luovuttaa tai lopettaa eläin.
Kunnalla on oikeus periä eläimen omistajalta tai haltijalta korvaus eläimen talteenotosta, hoidosta ja mahdollisesta lopettamisesta aiheutuneista kustannuksista.
Jos poliisille on tehty metsästyslain (615/93) 55 §:ssä tarkoitettu ilmoitus koiran talteenotosta, tulee poliisin ilmoittaa talteenotosta kunnan löytöeläinten talteenottopaikkaan.
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1996/19960247
ensiksi katastrofiyhdistys ajaa kissaparat katastrofin partaalle valheellisilla laintulkinnoillaan ja sen seurauksena löytötarhoihin joutuneille kissoille vaativat vielä uusia sijoituskoteja.totuus on, että vain aniharva kissa pääsee uuteen kotiin.
perustella tuon väittämäsi >ensiksi katastrofiyhdistys ajaa kissaparat katastrofin partaalle valheellisilla laintulkinnoillaan
tulkitsette järjestyslain valheellisesti antamaan kissoille liikkumisvapauksia, kun sen tarkoitus on päinvastoin rajoittaa kissojen liikkumista. siis järjestyslaki, niinkuin nimestäkin voi päätellä on tarkoitettu tuomaan järjestystä, eikä tuottamaan epäjärjestystä. juuri tuo valheellinen laintulkintanne kannustaa ihmisiä pitämään vapaana kissansa, jotka sitten päätyvät löytötarhojen kautta lopetettaviksi. eihän siinä ole mitään järkeä. siis ensiksi kissat vapauteen, josta ne joudutaan toimittamaan lopetettaviksi.
sitten tuo "väärä käännös" heitteillä olevasta eläimestä. jos käännös on väärä, niin miksi ette ole huolehtineet, että se alunperin tulee kirjattua lakiin oikein. turha siitä nyt enää tässä vaiheessa on marmattaa.
siis enemmän vastuuta toimintaanne.
http://www.kissojenkatastrofiyhdistys.net/yhteiskunta/index.html
Mitä niistä?
Vaadit jonkun yhteystietoja, heh heh...
Yleensä mikä sinä olet vaatimaan keneltakään mitään? Kun vielä kehtaat levittää valheellista tietoa kissojen omistajille. Kehtaatkin!
Vaaditko kaikilta niiltä yhteystietoja, jotka noudattavat lakia? Hoito ei tekis pahaa sulle.
Joku tuossa jo olikin laittanut linkin lakitekstiin ja siitä 15 päivän jälkeen lopettamisesta, joten turha minun on jauhaa P*skaa, jos joku haluaa tulkita laitkin oman mielensä mukaan.
laita omat henkilötietosi esille.
Ei kannata noista kissanvihaajista välittää. Kyllä ne tietävät olevansa väärässä. Vänkäävät vain huvikseen kun muuta elämää ei ole.
http://metso.sigmatic.fi/~animalia/materiaali/tulostettavat/elainten_turva.htm
Kissaa saa pitää vapaana ja kotikissalla on lainsuoja koko Suomessa. Metsästyslain mukaan jo vuodesta 1993 lähtien kotikissalla on ollut ja on edelleen lainsuoja koko maassa. Kotikissaa ei siis saa tappaa tai lopetuttaa kukaan muu kuin sen omistaja. Ainoastaan villiintyneen kissan saa lopettaa maanomistaja tai metsästysoikeuden-haltija. Vapaana kulkevat, kotoaan eksyneet tai heitteillejätetyt kissat eivät ole villiintyneitä. Villiintynyt kissa tunnistetaan sen käyttäytymisen ja elinpiirin perusteella; se hankkii muun muassa kaiken ravintonsa itse.
Lokakuusta 2003 lähtien voimassa olleen järjestyslain mukaan kissaa ei tarvitse pitää kytkettynä eli kissa saa siis liikkua vapaana koko maassa. Kissanomistajan tai haltijan on kuitenkin huolehdittava, että kissa ei mene lasten leikkipaikoille, yleisille uimarannoille, urheilukentille, torille toriaikana eikä kytkemättömänä kuntopolulle.
Rauhattomilla kaupunkialueilla yksinään ulkoilevaa kissa uhkaavat kuitenkin monet vaarat. Sellaisella seudulla vastuuntuntoinen kissanomistaja ulkoiluttaakin kissaansa valvotusti joko aidatulla pihalla tai valjaissa.
Kissa saa olla vapaana vain omistajansa alueella ja muuallakin silloin, kun se on omistajansa, tai haltijansa valvonnassa. Jos kissa tulee esim. naapurin tontille, on naapurilla oikeus loukuttaa se ja toimittaa löytöeläintarhaan. Jos kissa joskus vahingossa pääsee karkuun naapurin puolelle, sen naapurikin yleensä vielä ymmärtää. Mutta jos oleskelu naapurin puolella on säännöllistä, eivätkä keskustelut tilanteesta johda tulokseen, on loukutus suositeltavaa ja täysin laillista. Kissa ei siis saa oleskella naapurin puolella, ellei se ole omistajansa valvonnassa.
On harhaanjohtavaa sanoa, että kissa saa liikkua vapaana koko maassa.
Naapurin loukuttama ja löytöeläintarhaan toimittama kesy kissakin voidaan lopettaa, jos kukaan ei käy sitä kyselemässä 15 päivän sisällä. Se joka kissan lopettaa, ei silloin tarvitse olla omistaja.
vihaan koiranpaskoja joita on jokapuolella vaikka laki määrää ne korjaamaan pois
Niinhän se on, että kun tietämys loppuu, niin turhautuneisuus purkautuu.
sitä tietoa näytä löytyvän.
ja toivoisin, ettei siihen kuuluisi ne pakolliset kissan paskat mun pihalla. Ne kuitenkin kuuluu tällä hetkellä, mutta kun muutaman kerran loukutan kissan ja vien sen rankkurille, jospa se helpottuisi (?).
Mulla on koira, joka on vapaana pihalla. Asun omakotitalossa ja koira on opetettu tekemään tarpeensa tiettyyn paikkaan jo pienestä pitäen. Eipä tarvitse pihalla astella koiranpaskoihin. Saman kun vielä saisi toteutettua naapurin kissan jätöksiin mun omalla pihallani.
Ootellaan..............
näin on.
Minä ainankin luokutan kissasi heti kun mailleni tulee.
Käy lukemassa tämä: Järjestyslaki 27.6.2003/612
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030612?search[type]=pika&search[pika]=järjestyslaki
Kissan vapaana pitäminen on sallittua erikseen mainituin rajoituksin. Tämä asia on tarkistettu 27.6.2006 Itäkeskuksen poliisiasemalta. Asia on yksiselitteinen eikä siitä kannata kiistellä. Kissan kaltoin kohteleminen on elänsuojelurikkomus.
Oma lisäykseni tähänkin keskusteluun on se, että suosittelisin kaikkien käyttävän omaa nimeään kirjoitettaessa asiapitoisia viestejä. Tämä osoittaa sitoutumista omaan näkökantaan. Itse seison sanojeni takana.
Jos kissojen vapaana pitäminen olisi lain vastaista, rakentaisin niille ulos ison häkin. Kun tähän ei ole tarvetta, niin en tuhlaa rahojani moiseen turhuuteen.
Olet oikeassa, että kissan vapaana pitäminen on sallittua rajoituksin. Eräs näistä on se, ettei kissaa saa päästää lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle. En tiedä onko teillä siellä Itäkeskuksessa moisia lainkaan, mutta yleensä taajamassa leikkipaikkoja on jokaisella pihalla. Kuinka siis estät kissaasi pääsemästä sinne jos et valvo sitä??
Edellisessä viestissä asiaa jo tiedusteltiinkin, mutta samaa kysyn minäkin. Jos pidät kissaasi irrallaan jatkuvasti, kuinka varmistat sen, ettei se liiku niillä lasten leikkipaikoilla, tai toreilla? Siis rikotko kuitenkin lakia tietämättäsi?
Meidän pihalla asustaa tällä hetkellä neljä kissaa, omistajista ei tietoa, mutta kirjosieppojen pesintä tuhottu, talitiasten pesintä tuhottu, lasteni leikkipaikka tuhottu, puhumattakaan siitä, että voisin päästää omia koiriani enää pihallemme, nämä kissat kun eivät edes niitä enää pelkää :(.
Nyt kysynkin mikä mättää? Onko laki jossain suhteessa liian löysä? Missä on näiden kissojen omistajat, tietävätkö he, että rikkovat lakia? Onko ainoa vaihtoehtoni alkaa loukuttamaan, sillä täytyyhän luonnon eläimillekin suoda pesintä rauha. Tikka paralla on vielä poikaset tallella, mutta kuinka kauan?
kissanheittokilpailuja?
Jossain päin pohjois-Suomea, paikkaa en muista.
Kissanomistaja on myös velvollinen korvaamaan kaikki kissan tappamat rauhoitetut linnut/nisäkkäät. Pesimäaikaan kaikki Suomen linnut ovat rauhoitettuja, joten kalliiksi tulee.
En voi ymmärtää ihmisiä jotka antavat kissojensa olla vapaana. Paitsi ehkä talvella, mutta silloinkin voi tulla vastaan vaikka minkälaisia ihmisiä jotka haluavat kissalle pahaa.