Noniin

Kuulkaapas nyt kaikki te verkostomarkkinoinnin vastustajat. Oletteko ottaneet kaikessa vastustusinnossanne huomioon sen seikan että esim Amway ei ole milläänlailla sidottu suomen rajoihin vaan liketoiminta voi mennä myös ulkomaille. Viittaan tässä nyt niihin väitteisiin, joiden mukaan suomessa ei ole mahdollista tehdä tiliä tässä työssä (kyllä TYÖSSÄ)!
Jospa vaan eläisitte ja antaisitte toisten elää?! Tämä palsta on luullakseni tarkoitettu puolueettomaksi paikaksi josta pitäisi saada tietoa jos sitä tarvitsee. Alkaa hiukan hiillyttää nuo lapselliset kirjoitusvirheisiin tarttumiset ja ammattikoulun käyneiden haukkumiset. Mielestäni tasa-arvo ei toteudu tällä palstalla.
Eräällekkin henkilölle on useaan otteeseen monesta eri lähteestä vastattu mielestäni aivan järkevästi kuinka on mahdollista menestyä tässä liiketoiminnassa mutta hänelle vastaukset eivät ole kelvanneet ja hän jatkaa varmasti ihan kiusallaankin saman asian jauhamista. Voin vaikka lyödä vetoa ettei hänellä ole minkäänlaista kokemusta kyseisestä yritystoiminnasta.
Kaikki te jotka todella etsitte täältä tietoa muistakaa suhtautua kriittisesti kaikkeen täällä lukemaanne, valitettavasti on päässyt käymään niin että täällä haukutaan ja yleistetään verkostomarkkinointia vain ja ainoastaan siksi että muutamat palstan "kuuluisuudet" eivät hyväksy ajatusta että verkostomarkkinointi voi todellakin olla kannattavaa jos itse uskoo omaan asiaansa ja on valmis tekemään sen eteen paljon työtä.
Helposta rahasta ei ole rehellisillä firmoilla ikinä kyse!
483309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Hehe, tiesitkö että normaalin yrittäjän tilin saaminen esim. Amwayssa edellyttää todella suurta alalinjaa (todistaja, 250 alalinjassa, tulot ennen veroja n. 3000€/kk, tehnyt jo vuosia töitä sen eteen).

Totuus vain on se, että useimmissa verkostomarkkintifirmoissa EI OLE MITÄÄN HUIPPUTUOTTEITA, JOTKA NORMAALISTI MENISIVÄT KAUPAKSI. Siellä on vain tuotteita, joissa kate on mahdollisimman suuri josta voi maksaa siivun useammalle edustajalle. Tuotteet ovat ylihintaisia ja edustajat ostavat niitä itselleen ansaintamahdollisuuden toivossa. Tietenkin sukulaisille menee lahjaksi ym. säälistä muutama saippua.

"Helposta rahasta ei ole rehellisillä firmoilla ikinä kyse!"

Heh, minulle ainakin esiteltiin Amway helppona tapana ansaita lisää. Onko Amway siis epärehellinen?

Äänestä
  • Valitettavasti jotkut ovat ymmärtäneet väärin ja selittävät planissaan tätä helpoksi tavaksi, se ei ole helppoa eikä mukavaa. Se on kovaa työtä mutta jos tekee sen kunnolla on senjälkeen vapaa päättämään haluaako enää mennä päivätöihin vai ei.
    P.S Älä viitsi käyttää nimimerkkinäsi ILH:ta jos et sellainen ole, tuotteista minulla ei ole kuin hyvää sanottavaa.

    Äänestä

  • Kruununsuurlähettiläs kirjoitti:

    Valitettavasti jotkut ovat ymmärtäneet väärin ja selittävät planissaan tätä helpoksi tavaksi, se ei ole helppoa eikä mukavaa. Se on kovaa työtä mutta jos tekee sen kunnolla on senjälkeen vapaa päättämään haluaako enää mennä päivätöihin vai ei.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000014980135

    Äänestä

  • Kruununsuurlähettiläs kirjoitti:

    Valitettavasti jotkut ovat ymmärtäneet väärin ja selittävät planissaan tätä helpoksi tavaksi, se ei ole helppoa eikä mukavaa. Se on kovaa työtä mutta jos tekee sen kunnolla on senjälkeen vapaa päättämään haluaako enää mennä päivätöihin vai ei.
    P.S Älä viitsi käyttää nimimerkkinäsi ILH:ta jos et sellainen ole, tuotteista minulla ei ole kuin hyvää sanottavaa.

    "älä käytä nimimerkkiä ILH jos et ole sitä..."
    äläkä sinä nimimerkkiä kruunun suurlähettiläs, yhtään sellaista ei ole suomessa. Vähän tolkkua peliin.
    "valitettavasti jotkut ymmärätävät väärin..:"
    kuule, teeppä hommasi sitten rehellisesti ja kerro plänissä kuinka kovaa työtä se on.

    Äänestä

  • Kruununsuurlähettiläs kirjoitti:

    Valitettavasti jotkut ovat ymmärtäneet väärin ja selittävät planissaan tätä helpoksi tavaksi, se ei ole helppoa eikä mukavaa. Se on kovaa työtä mutta jos tekee sen kunnolla on senjälkeen vapaa päättämään haluaako enää mennä päivätöihin vai ei.
    P.S Älä viitsi käyttää nimimerkkinäsi ILH:ta jos et sellainen ole, tuotteista minulla ei ole kuin hyvää sanottavaa.

    nimimerkillä ja otsikolla?

    Äänestä

  • eroa on kirjoitti:

    nimimerkillä ja otsikolla?

    Tässä taas esimerkki tämän palstan asiallisesta palautteesta.

    Äänestä

  • Kruununsuurlähettiläs kirjoitti:

    Valitettavasti jotkut ovat ymmärtäneet väärin ja selittävät planissaan tätä helpoksi tavaksi, se ei ole helppoa eikä mukavaa. Se on kovaa työtä mutta jos tekee sen kunnolla on senjälkeen vapaa päättämään haluaako enää mennä päivätöihin vai ei.
    P.S Älä viitsi käyttää nimimerkkinäsi ILH:ta jos et sellainen ole, tuotteista minulla ei ole kuin hyvää sanottavaa.

    "mutta jos tekee sen kunnolla on senjälkeen vapaa päättämään haluaako enää mennä päivätöihin vai ei"

    Ainahan kaikki työt tehdään kunnolla.

    sen jälkeen vapaa päättämään... Minkä jälkeen?
    Niin, vm on yleensä iltaTYÖTÄ. Itse voit tosiaan päättää haluatko tehdä 8 tunnin työpäivää vai vm:ssä 12 tuntista

    Äänestä

kun verrataan yritystoimintaa ja verkostomarkkinointia. VM ei kuulu mitenkään yritystoimintaan, tai no sanotaan ettei kuulu terveeseen yritystoimintaan koska yritystoimintaa on monenlaista. Terveeseen yritystoimintaan kuuluu paljon muutakin kun kaupparekisteri, ALV-velvollisuus ja ennakkoperintärekisteri, mitään muuta yhteistä nimittäjää ei verkostomarkkinoinnilla ja yritystoiminnalla ole. Turha tulla sanomaan etti asiaa olisi kokeiltu, sitä on.

Jos suomessa olisi yksikin sellainen verkostoyritys joka toimii terveen yrittäjyyden tavoin, olen valmis liittymään siihen heti. Toistaiseksi ei sellaista vaan ole tullut vastaan, ei vanhoissa eikä näissä uusissa puljuissa. Toistaiseksi tuotteet tai palvelut, mitkä ovat yrittäjyyden ydin, eivät missään verkostoviritelmässsä ole sellaisia että pelkästään tai edes osittain viitsisi perustaa tai sitten tehdä toimintaa sivussa niiden varaan. Toistuvasti tuotteiden hinta-laatusuhde on jostain syvältä.

- Hivenaineiden, Nonituotteiden ja kaikkien muiden mömmöjen tutkimustuloksia on olemassa niin vähän eikä puolueetonta tietoa löydy mistään. Lähinnä näillä on psygologinen merkitys ja siihen se jää.

- Puhelin-, sähkö yms liittymät eivät kilpaile edes toimittajien kanssa kun aletaan laskemaan loppusummaa mitä käyttö tulisi maksamaan.

- Pesuaineet ovat teholtaan samaa luokkaa, maksimissaan kun Fairy mutta 10x kalliimpaa ja osaltaan teho on vielä huonompaa

- Sumppi eli kahvi, no tsiisus, kupillinen maksaa tolkuttomasti joten sama mokkakupillinen kannattaa juoda ennemmin vaikka ravintolassa verrattuna sitten mikä hinnaksi tulee kun ostaa paketillisen kalleinta kaupasta saatavaa Presidenttikahvia

- Lomamatkat yms. "retket" taas on samaa kun on yritetty vuosia, tulos on ollut tässä tuoteskaalassa nolla kautta vuosien.

- Rapakon takaa tulevat polttoainepillerit, mitään tieteellisiä tutkimustuloksia ei ole aineesta tehty. Suomen polttoaine on jo itsessään niin puhdasta että mitään ylimääräisiä mömmöjä ei kannata tankkiin laittaa, tosin jos haluaa auttaa naapurin autokorjaamoa, niin kaikin mokomin.

- Internetpalvelut, kauppakeskukset sekä avuttomat sivunteko-ohjelmien räpellykset tai ohjeet miten teet sivuja. Pätee kaikki edellä mainitut seikat.

- mitä jää jäljelle?

On ihan sama onko kyseessä siis viritys joka tulee rapakon takaa tai sitten kehitelty ihan ite suomessa tai lanseerattu pohjoismaissa, sillä ei liene merkitystä muuhun kuin siihen että mikäli kyseinen viritys vetäytyykin suomesta parin päivän varoitusajalla niin miten takuut? Kuka hoitaa? Itsenäinen yrittäjä?
Tiedän vain kokemuksesta miten käy jos ostaa VM-koijarilta uuden koneen mutta toiminta loppuu niin koneesta kuin verkostoviritelmästäkin ostetun koneen takuuaikana. Sama koskee kaikkia tuotteita joissa on jonkunlainen takuu.

Kukaan ei ole toistaiseksi osoittanut, ei vuosittaisten verotuslistojen eikä muutenkaan että verksotomarkkinoinnilla tienaisi muuta kuin almuja tai sitten ei näitä ole koskaan verottajalle ilmoitettukaan joten nehän ei sitten niissä näy. Mitä tällainen sitten on muuta kuin irvikuva yrittäjyydestä joka on varsinaisesta yrittämisestä tooosi kaukana.

Äänestä
  • '- Hivenaineiden, Nonituotteiden ja kaikkien muiden mömmöjen tutkimustuloksia on olemassa niin vähän eikä puolueetonta tietoa löydy mistään. Lähinnä näillä on psygologinen merkitys ja siihen se jää.'

    --

    Mikäli Lapi tarkoittaa tuossa myös Herbalifeä, niin silloin hän kirjoittaa asiasta josta ei näköjään tiedä mitään.

    Yli tuhat esitelmää ravitsemuksesta pitäneenä ja asiaan aikanaan vuosia perusteellisesti perehtyneenä, tiedän Herbalifen olevan ehdoton numero ykkönen, kun puhutaan ravitsemuksesta.

    Vastaavia tuotteita ei ole muualta saatavissa, eikä puheet kunnon suomalaisesta ruuasta ja sen kaikkivoipaisuudesta muuta tilannetta mihinkään suuntaan.

    Herbalifen aika on tullut. Sodan jälkeen syntynyt ns. babyboomers -sukupolvi (noin miljardi ihmistä) on juuri nyt ja vielä seuraavat 15 vuotta siinä iässä, jolloin hyvinvointiin ja ulkonäköseikkoihin halutaan ja kiinnitetään entistä enemmän huomiota.

    Kukapa 45 tai sitä iäkkäämpi ei haluaisi nayttää nuoremmalta, tai kenelläpä ei olisi jonkinlaisia ongelmia, joihin voidaan positiivisesti vaikuttaa täysipainoisella, vitamiini-, hivenaine- ja mineraalirikkaalla ravinnolla.

    Herbalife avasi juuri verkostomarkkinoinnin etulinjan maan, Malesian, jonne tullaan suuntaamaan ensimmäisenä nyt kun toimeen uudelleen ryhdytään.
    Herbalife kaupankäyntiä ja liiketoimintaa voi tänäpäivänä menestyksekkäästi hoitaa internetin kautta, joten tuota aikanaan minut toiminnasta pois vienyttä estettä ei enää ole.

    Tällä kerralla tästä tehdään todella iso juttu.

    Äänestä

  • herba kirjoitti:

    '- Hivenaineiden, Nonituotteiden ja kaikkien muiden mömmöjen tutkimustuloksia on olemassa niin vähän eikä puolueetonta tietoa löydy mistään. Lähinnä näillä on psygologinen merkitys ja siihen se jää.'

    AIKA ON TULLUT.
    TÄLLÄ KERTAA TEHDÄÄN TODELLA SUURTA.

    Suuria sanoja - joita käytetään kaikissa verkostomarkkinoinneista, kaikkina aikoina. Aika on aina juuri NYT paras. Ja NYT teemme SUURTA.

    Jadajaata. Diipaa ja Daapaa.

    Äänestä

  • *'*'*'*' kirjoitti:

    Milloin on aika markkinoida mitä tahansa tuotetta? Miten olisi juuri silloin kun tuotteella on kova kysyntä?

    Milloin Herbalifen tapaisella tuotteella sitten voisi olla kova kysyntä? Ehkä silloin kun miljardi ihmistä on tullut, tai tulossa eläkeikään?

    Ei pelkällä vastustamisella mitään saavuteta ja jos missään haluaa menestyä, on syytä ottaa huomioon markkinoinnin kannalta elintärkeät seikat. Näin vaan on juuri ja nyt Herbalifen kohdalla.

    Jos kykenet esittämään perustellusti järkeviä vastaväitteitä, voimme jatkaa tätä keskustelua. Muussa tapauksessa, noilla puheillasi suurimmat tappiot ja menetykset on aina saavutettu.

    Älähän kiihkoile, kuultu on ja nähty. Milloin on aika markkinoida mitä tahansa tuotetta?
    Juuri nyt, juuri sinulle ja juuri tähän hintaan. Nää on näitä.

    Äänestä

  • herba kirjoitti:

    '- Hivenaineiden, Nonituotteiden ja kaikkien muiden mömmöjen tutkimustuloksia on olemassa niin vähän eikä puolueetonta tietoa löydy mistään. Lähinnä näillä on psygologinen merkitys ja siihen se jää.'

    --

    Mikäli Lapi tarkoittaa tuossa myös Herbalifeä, niin silloin hän kirjoittaa asiasta josta ei näköjään tiedä mitään.

    Yli tuhat esitelmää ravitsemuksesta pitäneenä ja asiaan aikanaan vuosia perusteellisesti perehtyneenä, tiedän Herbalifen olevan ehdoton numero ykkönen, kun puhutaan ravitsemuksesta.

    Vastaavia tuotteita ei ole muualta saatavissa, eikä puheet kunnon suomalaisesta ruuasta ja sen kaikkivoipaisuudesta muuta tilannetta mihinkään suuntaan.

    Herbalifen aika on tullut. Sodan jälkeen syntynyt ns. babyboomers -sukupolvi (noin miljardi ihmistä) on juuri nyt ja vielä seuraavat 15 vuotta siinä iässä, jolloin hyvinvointiin ja ulkonäköseikkoihin halutaan ja kiinnitetään entistä enemmän huomiota.

    Kukapa 45 tai sitä iäkkäämpi ei haluaisi nayttää nuoremmalta, tai kenelläpä ei olisi jonkinlaisia ongelmia, joihin voidaan positiivisesti vaikuttaa täysipainoisella, vitamiini-, hivenaine- ja mineraalirikkaalla ravinnolla.

    Herbalife avasi juuri verkostomarkkinoinnin etulinjan maan, Malesian, jonne tullaan suuntaamaan ensimmäisenä nyt kun toimeen uudelleen ryhdytään.
    Herbalife kaupankäyntiä ja liiketoimintaa voi tänäpäivänä menestyksekkäästi hoitaa internetin kautta, joten tuota aikanaan minut toiminnasta pois vienyttä estettä ei enää ole.

    Tällä kerralla tästä tehdään todella iso juttu.

    Miksi käyttää muita tuotteita kuin nonia? Siitä saat kaiken tarvitsemasi elimistöösi.

    Ota selvää tuotteen tutkimustuloksista ennen kuin tyrmäät.

    Niin, en käsittääkseni maininnut herbalifeä missään tuossa ja se kuuluu tuohon mömmöpurkkienmyyjä sarjaan.
    Herbalifen, kuten monen muun "tutkimustulokset" ovat sitten taas oma luku sinänsä. Esitelmiä voi kuka tahansa pitää vaikka miljoonan niistä ns "tutkimustuloksista" joita on muka tehty. Samasta asiasta väännettiin kättä jo vuosi sitten ja vastaavanlaista juttua suoltanut henkilö lisäksi väitti että suomessa, tarkemmin Oulun Yliopistossa, olisi tehty tutkimuksia Herbalifen tuotteilla ja ompa osa tuotekehityksestäkin tehty siellä, mutta yliopistoelämässä tiiviisti tuolloin mukana olleena, tiedustelin asiaa, näin ei ollut. MTV3 ja 45-minuuttia käsitteli myös noiden hivenaineiden ym. mömmöjen tehokkuutta ja siinä haastateltu tutkija piti niitä likipitäen kalkkitabletin veroisina ( siis yleisesti, ei minkään firman erityisesti )eli tehokkuus on lähinnä psygologinen.

    Jokainenhan pitää omaa tuotettaan ylivoimaisena no: unona, se on selvä mutta väitteiden tueksi, miksi se on paras, olisi syytä olla myös linkkejä puolueettomiin tutkimustuloksiin joita tuotteista on tehty ja puolueeton versio eikä mitään omaa mainosmateriaalia. ( Tunnettu laboratorio tai muu tunnettu tutkimuslaitos ).

    Samaan ellei parempaan tulokseen pääsee muuttamalla omia ruokailutottumiksiaan sekä ruokavaliota, syömällä hedelmiä ja vihanneksia yms. terveellistä eikä siihen tarvita kalliita lisäainemömmöjä joiden alkuperä saattaa olla tuntematon tai sitten enemmänkin arveluttava ( Yleisellä tasolla ).

    Tuntuu siis kun olisin saman kuullut ennenkin suhteellisen monen VM:N kautta myyneen mömmöpurkin myyjän suusta. Olisiko aika vaihtaa levyä jo kun kyseessä on niin vanhat fraasit että uskottavuus on mennyt kauan aikaa sitten?

    Vai on se Herbalifekin voimissaan ja oikein Malesiaa myöten. Kuinkahan joku täällä suomessa mahtaa rynnistää Malesiaa valloittamaan, se se vasta kalliiksi tulee se, mutta eihän sillä kulupuolella mitään väliä ole kun kaikki tulevat lopulta tavattoman rikkaiksi. Noin 15 vuotta sitten eräs ystäväni suostutteli minua ostamaan täydellä tyytyväisyys takuulla 3 purkkia pillereitä. Sanoi että jos ei tehoa, saan rahani takaisin. Minä napostelin pillereitä melkein kolme kuukautta ja ilmoitin, että ei ne auta yhtään mihinkään haluan rahani takaisin. Siitäpä ystävä kimpaantui, pyysi minua omatoimisesti ottamaan yhteyttä Englantiin ja tekemän reklamaationi suoraan sinne ja tietystikin englanniksi. Ei mitään apua, ei osoitteita ei mitään. Hommasin oikein kännösapua ja hankin kyseisenfirman sikäläisen osoitteen. Ikinä en saanut rahojani takaisin, eikä ystäväni puhunut minulle enää koskaan imitään mistään muustakaan. Huikea kokemus.

    Äänestä

  • Noniiiiin kirjoitti:

    kun saman annoksen vitamiineja saat ostamalla appelsiinimehua? Ei vieläkään niitä Nonin tutkimustuloksia luotettavilta tahoilta missään...:O

    nimi tuntuu tutulta, eikös se oli sitä mehua, jonka suomen elintarvikevirasto veti pois markkinoilta, kun oli kovasti ällistynyt siitä että Suomeen tuodaan ohi paikallisen lainsäädännön ihmisten käyttöön tarkoitettua "terveysjuomaa". Varokaa näitä.

    Äänestä

  • joopa joo kirjoitti:

    ollut toviin, tarkemmin 04.08.2003 on kumottu. Tosi kauan oli myynti- ja markkinakiellossa koska myyjäyritykset eivät muuttaneet markkinointiaan niin että sitä kuvattiin lääkkeenä ja parantavia vaikutuksia omaavana elintarvikkeena.. Toinen pointti tuossa on se, että Elintavikevirastoakaan ei saatu usmaan niitä pilipalitutkimuksia jotta kyseinen mehu olisi saanut´luvat myydä parantavana tuotteena.

    http://www.elintarvikevirasto.fi/valvonta/

    tuolta saa viimekäden tietoa siitä mitkä ovat hyväksytyt koelaitokset sekä myynti- ja markkinointikiellot. Ainoa VM-puljujen markkinoima tuote Ternimaitokapselit ovat edelleen myynti- ja markkinointikiellossa ja sitten Outox jota S2E myy edelleen verkkosivuillaan.

    Äänestä

  • Lapi kirjoitti:

    Niin, en käsittääkseni maininnut herbalifeä missään tuossa ja se kuuluu tuohon mömmöpurkkienmyyjä sarjaan.
    Herbalifen, kuten monen muun "tutkimustulokset" ovat sitten taas oma luku sinänsä. Esitelmiä voi kuka tahansa pitää vaikka miljoonan niistä ns "tutkimustuloksista" joita on muka tehty. Samasta asiasta väännettiin kättä jo vuosi sitten ja vastaavanlaista juttua suoltanut henkilö lisäksi väitti että suomessa, tarkemmin Oulun Yliopistossa, olisi tehty tutkimuksia Herbalifen tuotteilla ja ompa osa tuotekehityksestäkin tehty siellä, mutta yliopistoelämässä tiiviisti tuolloin mukana olleena, tiedustelin asiaa, näin ei ollut. MTV3 ja 45-minuuttia käsitteli myös noiden hivenaineiden ym. mömmöjen tehokkuutta ja siinä haastateltu tutkija piti niitä likipitäen kalkkitabletin veroisina ( siis yleisesti, ei minkään firman erityisesti )eli tehokkuus on lähinnä psygologinen.

    Jokainenhan pitää omaa tuotettaan ylivoimaisena no: unona, se on selvä mutta väitteiden tueksi, miksi se on paras, olisi syytä olla myös linkkejä puolueettomiin tutkimustuloksiin joita tuotteista on tehty ja puolueeton versio eikä mitään omaa mainosmateriaalia. ( Tunnettu laboratorio tai muu tunnettu tutkimuslaitos ).

    Samaan ellei parempaan tulokseen pääsee muuttamalla omia ruokailutottumiksiaan sekä ruokavaliota, syömällä hedelmiä ja vihanneksia yms. terveellistä eikä siihen tarvita kalliita lisäainemömmöjä joiden alkuperä saattaa olla tuntematon tai sitten enemmänkin arveluttava ( Yleisellä tasolla ).

    Tuntuu siis kun olisin saman kuullut ennenkin suhteellisen monen VM:N kautta myyneen mömmöpurkin myyjän suusta. Olisiko aika vaihtaa levyä jo kun kyseessä on niin vanhat fraasit että uskottavuus on mennyt kauan aikaa sitten?

    ... että oikeat ruokailutottumukset ovat kaiken perusta.

    Meillä nuorin poika on urheilija. Ja tähtäin on pitkälle (ei välttämättä aina hyvä niinkään). Hän käy kuntosalilla treenaamassa pari...kolme kertaa viikossa. Oman lajin treenejä on kolme kertaa viikossa. Kilpailujen alla ei käydä kuntosalilla.

    Mutta, kun kunttiksella käydään, niin kotiruoka ei silloin riitä. Sitä pitäisi ahmia aivan mielettömästi. Kyllä se joutuu kovien treenien jälkeen nauttimaan ns. "voimajuomaa", että saa elimistönsä tarpeet tyydytetyksi.

    Se oli tässä jonkin aikaa sitten kilpailemassa. Siellä oli Herban esittelijä paikalla. Se koitti kaikin keinoin saada nuorta urheilijaa muuttamaan hyväksi havaittua "kuntojuomaa" heidän mömmöihinsä. Esitteli ja kaupitteli, vaikka toinen sanoi "kiitos ei", joutu ihan toistelemaan, että EI kiitos. No olishan se Herba-myyjä saanu hyvän meriitin kun olisi vaan tienny, että se nuori kaveri oli nuorten sarjassa SM-3 lajissaan. Olis varmaan koittanu vieläkin sitkeemmin. No onneksi nuoretkin ovat niin paljon valveutuneita, etteivät lähde tollaseen mukaan.

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

  • Lapi kirjoitti:

    kun saman annoksen vitamiineja saat ostamalla appelsiinimehua? Ei vieläkään niitä Nonin tutkimustuloksia luotettavilta tahoilta missään...:O

    Se että sinä et ole löytänyt tutkimuksia ei tarkoita etteikö niitä olisi olemassa.

    Lääketieteestä löytyy runsaasti tutkimuksia miten typpioksidi vaikuttaa elimistöön. Nonin ja typpioksidin yhteys löydettiin jokunen vuosi sitten.

    Googlettakaa esim. sanoilla noni ja typpioksidi.

    Äänestä

  • joopa joo kirjoitti:

    Vai on se Herbalifekin voimissaan ja oikein Malesiaa myöten. Kuinkahan joku täällä suomessa mahtaa rynnistää Malesiaa valloittamaan, se se vasta kalliiksi tulee se, mutta eihän sillä kulupuolella mitään väliä ole kun kaikki tulevat lopulta tavattoman rikkaiksi. Noin 15 vuotta sitten eräs ystäväni suostutteli minua ostamaan täydellä tyytyväisyys takuulla 3 purkkia pillereitä. Sanoi että jos ei tehoa, saan rahani takaisin. Minä napostelin pillereitä melkein kolme kuukautta ja ilmoitin, että ei ne auta yhtään mihinkään haluan rahani takaisin. Siitäpä ystävä kimpaantui, pyysi minua omatoimisesti ottamaan yhteyttä Englantiin ja tekemän reklamaationi suoraan sinne ja tietystikin englanniksi. Ei mitään apua, ei osoitteita ei mitään. Hommasin oikein kännösapua ja hankin kyseisenfirman sikäläisen osoitteen. Ikinä en saanut rahojani takaisin, eikä ystäväni puhunut minulle enää koskaan imitään mistään muustakaan. Huikea kokemus.

    Nyt kun kerrot mitä pillereitä ostit, niin katsotaan paljonko osaat valehdella.

    Jos 'et muista' nimiä, niin kerro edes jotain. Minkä kokoisia purkkeja, tai mitä niissä luki, tai oliko teksti suomeksi, tai kuinka monta 'pilleriä' per purkki, tai mihin tarkoitukseen ne aineet olivat, tai edes jotain, tai tarinasi joutuu outoon valoon.

    Takuuaika on 1 kuukausi, joten kolmen kuun jälkeen oli melko turhaa kysellä palautuksia. Koetappa mennä Alepaan ja kysyä ravintotuotteille, esimerkiksi leivälle takuuta, jos et pidä, saat rahasi takaisin. Miten toiminee?

    Äänestä

  • AdaFlink kirjoitti:

    ... että oikeat ruokailutottumukset ovat kaiken perusta.

    Meillä nuorin poika on urheilija. Ja tähtäin on pitkälle (ei välttämättä aina hyvä niinkään). Hän käy kuntosalilla treenaamassa pari...kolme kertaa viikossa. Oman lajin treenejä on kolme kertaa viikossa. Kilpailujen alla ei käydä kuntosalilla.

    Mutta, kun kunttiksella käydään, niin kotiruoka ei silloin riitä. Sitä pitäisi ahmia aivan mielettömästi. Kyllä se joutuu kovien treenien jälkeen nauttimaan ns. "voimajuomaa", että saa elimistönsä tarpeet tyydytetyksi.

    Se oli tässä jonkin aikaa sitten kilpailemassa. Siellä oli Herban esittelijä paikalla. Se koitti kaikin keinoin saada nuorta urheilijaa muuttamaan hyväksi havaittua "kuntojuomaa" heidän mömmöihinsä. Esitteli ja kaupitteli, vaikka toinen sanoi "kiitos ei", joutu ihan toistelemaan, että EI kiitos. No olishan se Herba-myyjä saanu hyvän meriitin kun olisi vaan tienny, että se nuori kaveri oli nuorten sarjassa SM-3 lajissaan. Olis varmaan koittanu vieläkin sitkeemmin. No onneksi nuoretkin ovat niin paljon valveutuneita, etteivät lähde tollaseen mukaan.

    Ja mitaan ette voi...

    etenkin pitä olla tolla tasolla tarkkana mitä suuhunsa laittaa, siis lisäaineita. Ei olisi mikään ihme että jossain noissa mömmöissä olisi sellaisia aineita jotka näkyvät dopingtestissä positiivisena tuloksena. Siksi ei kannatakkaan käyttää muita "voimajuomia" kun niitä jotka urheiluliitot jne yleisesti käyttävät. Nestetarve on muutenkin isompi normaaliin taatelintallaajaan verrattuna että siksikin on aika hölmöä kaupitella urheilijalle juomien sijasta pillereitä..:D

    Äänestä

  • joopa joo kirjoitti:

    Vai on se Herbalifekin voimissaan ja oikein Malesiaa myöten. Kuinkahan joku täällä suomessa mahtaa rynnistää Malesiaa valloittamaan, se se vasta kalliiksi tulee se, mutta eihän sillä kulupuolella mitään väliä ole kun kaikki tulevat lopulta tavattoman rikkaiksi. Noin 15 vuotta sitten eräs ystäväni suostutteli minua ostamaan täydellä tyytyväisyys takuulla 3 purkkia pillereitä. Sanoi että jos ei tehoa, saan rahani takaisin. Minä napostelin pillereitä melkein kolme kuukautta ja ilmoitin, että ei ne auta yhtään mihinkään haluan rahani takaisin. Siitäpä ystävä kimpaantui, pyysi minua omatoimisesti ottamaan yhteyttä Englantiin ja tekemän reklamaationi suoraan sinne ja tietystikin englanniksi. Ei mitään apua, ei osoitteita ei mitään. Hommasin oikein kännösapua ja hankin kyseisenfirman sikäläisen osoitteen. Ikinä en saanut rahojani takaisin, eikä ystäväni puhunut minulle enää koskaan imitään mistään muustakaan. Huikea kokemus.

    Jos matkustaminen liiketoiminnan hoidossa on taloudellisesti mahdotonta, silloin kannattaa vaihtaa sitä liiketoimintaa sellaiseen, josta jää matkarahaakin, eikä tarvitse ihan kädestä suuhun elää. Verkostomarkkinoinnissa on nyt eräs sellainen mahdollisuus, tiesitkö?

    Äänestä

  • Reiskasko kirjoitti:

    Se että sinä et ole löytänyt tutkimuksia ei tarkoita etteikö niitä olisi olemassa.

    Lääketieteestä löytyy runsaasti tutkimuksia miten typpioksidi vaikuttaa elimistöön. Nonin ja typpioksidin yhteys löydettiin jokunen vuosi sitten.

    Googlettakaa esim. sanoilla noni ja typpioksidi.

    löytykin tietoa ja tutkimustuloksia luotettavien tutkimuslaitosten tekemänä. Kaikki ovat nonikauppiaita ( Enliven, nonitieto ja muutama foorumi ) mutta ainoatakaan sellaista joka olisi uskottava, ei löytynyt.

    http://www.google.fi/search?ie=UTF-8&oe=UTF-8&q=noni typpioksidi

    Yliopistotkin laittavat valmiita tutkimustuloksia julkiseen jakoon mutta niitäkään ei ollut ainoatakaan.

    Äänestä

  • herba kirjoitti:

    Nyt kun kerrot mitä pillereitä ostit, niin katsotaan paljonko osaat valehdella.

    Jos 'et muista' nimiä, niin kerro edes jotain. Minkä kokoisia purkkeja, tai mitä niissä luki, tai oliko teksti suomeksi, tai kuinka monta 'pilleriä' per purkki, tai mihin tarkoitukseen ne aineet olivat, tai edes jotain, tai tarinasi joutuu outoon valoon.

    Takuuaika on 1 kuukausi, joten kolmen kuun jälkeen oli melko turhaa kysellä palautuksia. Koetappa mennä Alepaan ja kysyä ravintotuotteille, esimerkiksi leivälle takuuta, jos et pidä, saat rahasi takaisin. Miten toiminee?

    Mitäköhän sinunkaan arvoisa Herba kannattaa penätä valehtelemisesta saati outoon valoon joutumisesta? Mietihän vähän jookos?

    Äänestä

  • herba kirjoitti:

    Nyt kun kerrot mitä pillereitä ostit, niin katsotaan paljonko osaat valehdella.

    Jos 'et muista' nimiä, niin kerro edes jotain. Minkä kokoisia purkkeja, tai mitä niissä luki, tai oliko teksti suomeksi, tai kuinka monta 'pilleriä' per purkki, tai mihin tarkoitukseen ne aineet olivat, tai edes jotain, tai tarinasi joutuu outoon valoon.

    Takuuaika on 1 kuukausi, joten kolmen kuun jälkeen oli melko turhaa kysellä palautuksia. Koetappa mennä Alepaan ja kysyä ravintotuotteille, esimerkiksi leivälle takuuta, jos et pidä, saat rahasi takaisin. Miten toiminee?

    Voi se takuuaika olla ollut kuukausikin, niin kuin sanoin jos luit viestini, tämä tapahtui 15 vuotta sitten, ja jos kysyt millaiseia purkkeja, kuinka monta pilleriä ja jos en muista niin olen sitten selityksineni huonossa valossa. Joo, kuule ihan sama.
    Kerroppa muuten missä olit 22.maaliskuuta 1991 klo 13.25. Minkä väriseltä lautaselta söit päivällisesi ja mitä se oli.
    Minä en välitä paskaakaan millainen PAINO todistusarvollani on, jos en muita jonkun purkin väriä 15 vuoden takaa, ja jos palautus aika oli 1 kk, niin siihe selvennyt, palautin tuotteen silloisen palautus ajan puitteissa täsmälleen, oliko se sitten kuukausi tai kolme kuukautta. Sen kuitenkin muistan tarkkaan, että en palauttanut sitä sen jälkeen kun tyytyväisyystakuu oli ohi. Teitkö Herbalifea jo silloin 15 vuotta sitten?
    Purkeissa taisi lukea Herbalife... hehehe
    et kuitenkaan ottanut kantaa olennaiseen tekstissäni, vai oliko se huonosti hahmoteltu. Jouduin palauttamaan tuotteen englantiin ja tekemään palautuskirjeen, ja perustelut myös englannin kielellä, se hei oli sen pointti. Silloinen jälleenmyyjä tai mikä se nyt ikinä olikaan ei suostunut hoitamaan asiaa.

    Äänestä

  • herba kirjoitti:

    Jos matkustaminen liiketoiminnan hoidossa on taloudellisesti mahdotonta, silloin kannattaa vaihtaa sitä liiketoimintaa sellaiseen, josta jää matkarahaakin, eikä tarvitse ihan kädestä suuhun elää. Verkostomarkkinoinnissa on nyt eräs sellainen mahdollisuus, tiesitkö?

    Älä ihmeessä????

    Äänestä

  • Reiskasko kirjoitti:

    Se että sinä et ole löytänyt tutkimuksia ei tarkoita etteikö niitä olisi olemassa.

    Lääketieteestä löytyy runsaasti tutkimuksia miten typpioksidi vaikuttaa elimistöön. Nonin ja typpioksidin yhteys löydettiin jokunen vuosi sitten.

    Googlettakaa esim. sanoilla noni ja typpioksidi.

    Eräskin niistä tunnetaan myös nimellä ilokaasu.

    Äänestä

  • Reiskasko kirjoitti:

    Se että sinä et ole löytänyt tutkimuksia ei tarkoita etteikö niitä olisi olemassa.

    Lääketieteestä löytyy runsaasti tutkimuksia miten typpioksidi vaikuttaa elimistöön. Nonin ja typpioksidin yhteys löydettiin jokunen vuosi sitten.

    Googlettakaa esim. sanoilla noni ja typpioksidi.

    http://www.nonitieto.fi/Article115.html?POSTNUKESID=b403b97d8b74e1c6e5d2ba2eea31a877

    Tämä "tutkimus" ei ole kovin vakuuttava. Itse tieteellistä tekstiä lukeneena ja kirjoittaneena tämä lähinnä nauratti. Tuosta näkee selvästi, ettei sitä ole missään tarkastettu. Sanavalinnat ovat sellaisia, että ne eivät kuulu tieteelliseen kielenkäyttöön. Paljon adjektiiveja ja hyvin vähän numerotietoa.

    Äänestä

  • Jxx kirjoitti:

    "Joulukuussa 2004 potilas V.M.M. syntynyt vuonna 1974, Sofiasta tuli terveyskeskukseemme seuraavin oirein: yleinen heikkous, kuume vaihdellen 37,8 aamulla ja 38,5 astetta illalla, juokseva nenä ja yskän eritys, päänsärky ja kipeä kurkku. Hän ilmoitti näiden oireiden olleen jo parin päivän ajan kuten myös kylmetys ja lihaskipu koko kehossa."
    Paransivat sitten perus-flunssan sillä ihmemehullaan. :)

    Voimme myös olettaa että televisiolla on terveydellisiä vaikutuksia: katson paljon telkkua kun olen kuumeessa ja joka kerta olen parantunut muutamassa päivässä. :)

    Äänestä

  • joopa joo kirjoitti:

    Voi se takuuaika olla ollut kuukausikin, niin kuin sanoin jos luit viestini, tämä tapahtui 15 vuotta sitten, ja jos kysyt millaiseia purkkeja, kuinka monta pilleriä ja jos en muista niin olen sitten selityksineni huonossa valossa. Joo, kuule ihan sama.
    Kerroppa muuten missä olit 22.maaliskuuta 1991 klo 13.25. Minkä väriseltä lautaselta söit päivällisesi ja mitä se oli.
    Minä en välitä paskaakaan millainen PAINO todistusarvollani on, jos en muita jonkun purkin väriä 15 vuoden takaa, ja jos palautus aika oli 1 kk, niin siihe selvennyt, palautin tuotteen silloisen palautus ajan puitteissa täsmälleen, oliko se sitten kuukausi tai kolme kuukautta. Sen kuitenkin muistan tarkkaan, että en palauttanut sitä sen jälkeen kun tyytyväisyystakuu oli ohi. Teitkö Herbalifea jo silloin 15 vuotta sitten?
    Purkeissa taisi lukea Herbalife... hehehe
    et kuitenkaan ottanut kantaa olennaiseen tekstissäni, vai oliko se huonosti hahmoteltu. Jouduin palauttamaan tuotteen englantiin ja tekemään palautuskirjeen, ja perustelut myös englannin kielellä, se hei oli sen pointti. Silloinen jälleenmyyjä tai mikä se nyt ikinä olikaan ei suostunut hoitamaan asiaa.

    Herbalife tuli virallisesti Suomeen 1995, joten mikäli ostit tuotteesi tuota aiemmin, Suomessa niissä ei voinut olla minkäänlaista palautusoikeutta, vaan tuotteet oli saatu maahan epävirallisia teitä, ts. laittomasti niin lainsäädännöllisesti kuin myös Herbalifen kannalta katsottuna.

    Kannattaa selvittää faktat ennen kuin ryhtyy suinpäin valehtelemaan vain verkostomarkkinoinnin vastustamisen tarkoituksessa.

    Äänestä

  • Lapi kirjoitti:

    ollut toviin, tarkemmin 04.08.2003 on kumottu. Tosi kauan oli myynti- ja markkinakiellossa koska myyjäyritykset eivät muuttaneet markkinointiaan niin että sitä kuvattiin lääkkeenä ja parantavia vaikutuksia omaavana elintarvikkeena.. Toinen pointti tuossa on se, että Elintavikevirastoakaan ei saatu usmaan niitä pilipalitutkimuksia jotta kyseinen mehu olisi saanut´luvat myydä parantavana tuotteena.

    http://www.elintarvikevirasto.fi/valvonta/

    tuolta saa viimekäden tietoa siitä mitkä ovat hyväksytyt koelaitokset sekä myynti- ja markkinointikiellot. Ainoa VM-puljujen markkinoima tuote Ternimaitokapselit ovat edelleen myynti- ja markkinointikiellossa ja sitten Outox jota S2E myy edelleen verkkosivuillaan.

    Ai, kuulin tuosta kiellosta ja koko noni mehusta viime kuussa televisiosta, tai ehkä se siten olikin 2003....

    Äänestä

  • herba kirjoitti:

    Herbalife tuli virallisesti Suomeen 1995, joten mikäli ostit tuotteesi tuota aiemmin, Suomessa niissä ei voinut olla minkäänlaista palautusoikeutta, vaan tuotteet oli saatu maahan epävirallisia teitä, ts. laittomasti niin lainsäädännöllisesti kuin myös Herbalifen kannalta katsottuna.

    Kannattaa selvittää faktat ennen kuin ryhtyy suinpäin valehtelemaan vain verkostomarkkinoinnin vastustamisen tarkoituksessa.

    Eli jos tuolloin tuote ei ollut laillisesti maahan tuotu, ja minulle kehuttiin se maasta taiviasiin ja kerrottiin liiketoiminta mahdollisuudesta ja myytiin tuotetta niin ostaessani sen, MINUN olisi pitänyt ottaa lainsäädännöllisesti selvää, onko sen markkinat avattu suomessa, toimiko jälleenmyyjä laillisesti??? Tämähän osoittaa vain sen, että kaikenlaiset verkostot voivat siis toimia suomessakin laittomasti. Vai väitätkö todella, että tässäkin tapauksessa syy oli minun kun ostin tuotetta???? Et voi olla tosissasi. Ja kuulehan, minun ei tarvitse tässä asiassa valehdella. Toisaalta tuo kyllä selittäisi sen, että jouduin reklamoimaan englantiin, siinä on itua. Jos tuote ei ollut virallisesti suomen markkinoilla. Kiitos valaisusta.

    Äänestä

  • upj kirjoitti:

    "Joulukuussa 2004 potilas V.M.M. syntynyt vuonna 1974, Sofiasta tuli terveyskeskukseemme seuraavin oirein: yleinen heikkous, kuume vaihdellen 37,8 aamulla ja 38,5 astetta illalla, juokseva nenä ja yskän eritys, päänsärky ja kipeä kurkku. Hän ilmoitti näiden oireiden olleen jo parin päivän ajan kuten myös kylmetys ja lihaskipu koko kehossa."
    Paransivat sitten perus-flunssan sillä ihmemehullaan. :)

    Voimme myös olettaa että televisiolla on terveydellisiä vaikutuksia: katson paljon telkkua kun olen kuumeessa ja joka kerta olen parantunut muutamassa päivässä. :)

    Juokseva nenä on kyllä hauska ilmaisu. Nenälle kasvanut jalat. Ei IHAN lääketieteellinen termi. Ei tuota ole edes yritetty saada mihinkään lääketieteelliseen julkaisuun.

    Äänestä

  • herba kirjoitti:

    Herbalife tuli virallisesti Suomeen 1995, joten mikäli ostit tuotteesi tuota aiemmin, Suomessa niissä ei voinut olla minkäänlaista palautusoikeutta, vaan tuotteet oli saatu maahan epävirallisia teitä, ts. laittomasti niin lainsäädännöllisesti kuin myös Herbalifen kannalta katsottuna.

    Kannattaa selvittää faktat ennen kuin ryhtyy suinpäin valehtelemaan vain verkostomarkkinoinnin vastustamisen tarkoituksessa.

    ... jo vuonna 1994.

    Tässä lainaus Pekkanetin julkaisemasta jutusta muutaman vuoden takaa:

    """""Nimeni on Pekka Heikkinen mutta minut tunnetaan verkostomarkkinoinnin ja Internetin maailmassa huomattavasti paremmin nimellä 'Pekkanet'. Olen ollut mukana verkostomarkkinoinnissa vuodesta 1994 ja ensimmäinen yhtiö oli nimeltään Herbalife. Tulloin Herbalife yhtiö ei vielä ollut virallisesti Suomessa, joten 'sääntöjen mukaan' emme myöskään voineet rekisteröityä toimintaan suomalaisin osoittein vaan käytimme ylälinjamme osoitteita lähinnä Ruotsissa. Tuo sai kuitenkin aikaan sen ongelman, että tuotteet jouduttiin tilaamaan Englannin varastolta Ruotsiin ja sitten noutamaan ne sieltä. Yksistään vuonna -95 noita 'noutoreissuja' kertyi yli 40.
    Noihin aikoihin käytössämme oli hyvin tilaa Annankadun toimistossani, jossa pidimmekin luentoja vähintään 3 kertaa viikossa. En ole pitänyt sen tarkempaa lukua kuinka monta koulutustilaisuutta olen itse pitänyt, mutta niitä lienee noin tuhannen verran, eikä vain Suomessa vaan myös lukemattomia kertoja Virossa ja myöhemmin myös Thaimaassa joka aukesi virallisesti Herbalifen osalta 19 kesäkuuta 1997. Olin tosin käynyt luennoimassa Bangkokissa ja Pattayalla jo vuotta aiemmin.
    Menestyin kohtalaisen hyvin Herbalifessa, mutta on näin jälkeenpäin myönnettävä, että tuon kaltainen verkostomarkkinointi, jossa on fyysiset tuotteet, eli sinun on tilattava, varastoitava ja myytävä tuotteet useimmiten henkilökohtaisesti paikalla ollen, on järisyttävän raskasta. Sen lisäksi niin sanotussa 'vanhanaikaisessa' eli ei-Internetpohjaisessa verkostomarkkinoinnissa kulut nousevat helposti hyvin huomattaviin summiin. Kahdella ja jopa kolmellakin autolla 5 - 6 henkeä Ruotsiin 40 kertaa vuodessa ei ollut ihan halpaa lystiä. Myöskin valtava paperityö, liittymis-, supervisor-, tilaus ja 10- asiakasta-lomakkeet veivät tuhottoman paljon aikaa. Kun tuohon vielä lisätään se, että jollei sinulla ollut 'volyymipisteitä' jollekin kuukaudelle, penniäkään et myöskään ollut oikeutettu saamaan komissioita eli palkkaa sen kuukauden työstäsi. 5% komissiot vaativat 2500 volyymipistettä joka rahassa tarkoitti ja tarkoittanee edelleen noin 15 tuhannen markan eli 2.500 nykyeuron kuukausittaista panostamista tuotteiden hankintaan.
    Onnekseni (tosin tuon yhtiön tapauksessa epäonnekseni liian myöhään) eräs hyvä ystäväni Belgiasta halusi minut välttämättä mukaan Internetissä pyörivään verkostomarkkinointi bisnekseen nimeltä SkyBiz. Hän jopa katsoi, että minun kokemukseni omaavaan henkilöön kannatti sijoittaa 375 dollaria jolla hän osti minulle paikan verkostossaan.""""

    Monihan muistaa varmaankin Pekkanetin Herba-seikkailut/sekoilut Thaimaassa ja miksi hänen "värväysmatkansa" sinne venähti yllättävän pitkäksi.

    On se sitten hyvä, että on tullu säilytettyä noi likimain kaikki tiedostot vuosien saatossa.

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

  • joopa joo kirjoitti:

    Ai, kuulin tuosta kiellosta ja koko noni mehusta viime kuussa televisiosta, tai ehkä se siten olikin 2003....

    elintarvikeviraston valvontasivut. Tosin en puolustele tuota litkua noin yleisesti mutta uskon mitä elintarvikevirasto kertoo nettisivuillaan.

    kerran Herbalifestä jo syksyllä 1993 kun se oli "tulossa", virallisesti kait tuo 1994 loppuvuosi on se jolloin se "räjähti" suomeenkin.

    Äänestä

Olen samaa mieltä, tämä palsta on nimenomaan tarkoitettu puolueettomaksi paikaksi josta pitäisi saada tietoa jos sitä tarvitsee. Missä tahansa missä pidetään liiketoimintaesittelyä, tieto ei ole puolueetonta. Et koskaan voi saada puolueetonta tietoa ILH:lta tai vaikkapa seminaareista. Internet on vapaata aluetta jossa voi keskustella asioista eri kanteilta, ja sehän on tämänkin palstan tarkoitus.

Jos haluat puolueetonta ja kriittistä tietoa verkostomarkkinoinnista, kysytkö sitä mahdollisimman monelta eri näkökantoja omaavilta henkilöiltä vaikkapa internetistä vai Itsenäiseltä liikkeenharjoittajalta? ;)

Kun uusi henkilö aloittaa Amway-liiketoiminnan, hänelle usein huomautetaan että netistä löytyy paljon väärää ja huonoa tietoa yrityksestä. Tämä sanotaan siksi, koska nykyään ihmiset käyttävät internetiä tiedon hakuun joten he todennäköisesti etsivät netistä tietoa myös juuri kuulemaansa liikeideaan liittyen. Miksi olla huolissaan ihmisten eksymisestä keskustelupalstalle jos yrityksessä ei ole peiteltävää? Täytyyhän sen kestää päivänvaloa ja keskustelua, eikö?

"Kaikki te jotka todella etsitte täältä tietoa muistakaa suhtautua kriittisesti kaikkeen täällä lukemaanne"

Tästäkin olen samaa mieltä, kaikki te jotka etsitte täältä tietoa, HIENOA että todella etsitte lisätietoa myös täältä. Tiedän että niin Amwayssa mukana olevat kuin liittymistä harkitsevatkin näitä kirjoituksia lukevat vaikka heille sanotaankin että täältä saatava negatiivinen tieto ei pidä paikkaansa. Tässä pätevät mielenhallinnan metodit joista "eräskin" palstalla kirjoittava Berzerke on koonnut paikansa pitävän koosteen.

http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/aivopesu01.pdf

Eletään ja annetaan toistenkin elää! :)

Äänestä

ulkomaille on luotava oma verkosto ja sen määrää amway.
eikä kuka tahansa voi viedä sinne amkeliumia.
suomalaisen ILHn markkina-alue on pohjoismaat.

Äänestä
  • yli vuoden tein pirusti duunia haaliakseni kontakteja suoemn lisäksi myös venäjälle, minkä piti olla huikean menestyksen avain, ja on siitä jo melkein vuosi, kun aloitettiin virolaisten "metsästys" vaikka liiketoiminnan aloittamisesta siellä ei ole vieläkään mitään tietoa.
    Yhden kontaktin seurauksena minullakin on koodi siellä, jolla koodilla ei muuten ole minkäänlaista palautusoikeutta. En saa mitään informaatiota, mitä siellä tapahtuu, kukaan ei kerro. No, olen lopettanut liiketoiminnan, siis suomessa, mutta ikävää kun en voi tehdä mitään tälle venäjä yhteydelleni. Onko kenelläkään kokemusta tästä. En missän nimessä haluaisi roikkua siellä sikäläisessä tiimissä nimelläni.
    Älkääkä hyvät intomielet turhaan vastatko tähän niillä oletpas luuseri kun lopetit / sinulla ei ole elämää -viesteillä, se ei nyt vedä.

    Äänestä

  • joopa joo kirjoitti:

    yli vuoden tein pirusti duunia haaliakseni kontakteja suoemn lisäksi myös venäjälle, minkä piti olla huikean menestyksen avain, ja on siitä jo melkein vuosi, kun aloitettiin virolaisten "metsästys" vaikka liiketoiminnan aloittamisesta siellä ei ole vieläkään mitään tietoa.
    Yhden kontaktin seurauksena minullakin on koodi siellä, jolla koodilla ei muuten ole minkäänlaista palautusoikeutta. En saa mitään informaatiota, mitä siellä tapahtuu, kukaan ei kerro. No, olen lopettanut liiketoiminnan, siis suomessa, mutta ikävää kun en voi tehdä mitään tälle venäjä yhteydelleni. Onko kenelläkään kokemusta tästä. En missän nimessä haluaisi roikkua siellä sikäläisessä tiimissä nimelläni.
    Älkääkä hyvät intomielet turhaan vastatko tähän niillä oletpas luuseri kun lopetit / sinulla ei ole elämää -viesteillä, se ei nyt vedä.

    siis puhun tuossa edellisestä viestissä Amwaysta.

    Äänestä

  • Suomalaisten markkina alueena voi olla koko maailma!

    Äänestä

  • asiasta kirjoitti:

    Suomalaisten markkina alueena voi olla koko maailma!

    Jos olet suomalainen ILH niin sinun markkina-alueesi todellakin on Pohjoismaat (Amway Scandinavia!!!). Pohjoismaissa voit tehdä liiketoimintaa sillä koodilla jonka olet Suomessa ottanut. Jos haluat laajentaa Amway-liiketoimintaasi Scandinavian ulkopuolelle (lue: koko maailmaan) niin sinun on otettava jokaiselle markkina-alueelle uusi koodi. Etkä ihan koko maailmassa (heh!) voi tehdä koska kaikkia maitahan ei todellakaan ole avattu ja sellaisissa maissa on laitonta tehdä Amway-liiketoimintaa. Kyllähän se vain näin on.

    Äänestä

  • asiasta kirjoitti:

    Suomalaisten markkina alueena voi olla koko maailma!

    Viekää viesti kaikkeen maailmaan, niinhän sitä jo sanotaan raamatussakin, ja verkostomarkkinoissa profeettoja riittää, toimintatavatkin on kovasti raamatuullisia... ennustetaan niin ja näin tapahtuvaksi, ja valkeus (rikkaus) tulee...
    Opetuslapset juoksee tukka suorana kertomassa tästä tulevasta autuudesta ja paratiisista, sekä viemässä tietoa siitä, milloin pyhät suuret ovat valmiita puhumaan alemmilleen totuuden sanaa.
    JA voi niitä epäuskoisia luopioita (luusereita) jotka eivät ota totuutta vastaan, kadotukseenhan ne sellaiset joutuvat kertakaikkiaan...

    heh heh. Olette te naurettavia. kun vastustaja tai puolustaja laittaa jonkin vastineenniin oikein alkaa kuhisemaan aivan kuin muurahais pesää kepillä sekoittais!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Itsenäinen Liikkeen Harjoit... kirjoitti:

Kuulkaapas nyt kaikki te verkostomarkkinoinnin vastustajat. Oletteko ottaneet kaikessa vastustusinnossanne huomioon sen seikan että esim Amway ei ole milläänlailla sidottu suomen rajoihin vaan liketoiminta voi mennä myös ulkomaille. Viittaan tässä nyt niihin väitteisiin, joiden mukaan suomessa ei ole mahdollista tehdä tiliä tässä työssä (kyllä TYÖSSÄ)!
Jospa vaan eläisitte ja antaisitte toisten elää?! Tämä palsta on luullakseni tarkoitettu puolueettomaksi paikaksi josta pitäisi saada tietoa jos sitä tarvitsee. Alkaa hiukan hiillyttää nuo lapselliset kirjoitusvirheisiin tarttumiset ja ammattikoulun käyneiden haukkumiset. Mielestäni tasa-arvo ei toteudu tällä palstalla.
Eräällekkin henkilölle on useaan otteeseen monesta eri lähteestä vastattu mielestäni aivan järkevästi kuinka on mahdollista menestyä tässä liiketoiminnassa mutta hänelle vastaukset eivät ole kelvanneet ja hän jatkaa varmasti ihan kiusallaankin saman asian jauhamista. Voin vaikka lyödä vetoa ettei hänellä ole minkäänlaista kokemusta kyseisestä yritystoiminnasta.
Kaikki te jotka todella etsitte täältä tietoa muistakaa suhtautua kriittisesti kaikkeen täällä lukemaanne, valitettavasti on päässyt käymään niin että täällä haukutaan ja yleistetään verkostomarkkinointia vain ja ainoastaan siksi että muutamat palstan "kuuluisuudet" eivät hyväksy ajatusta että verkostomarkkinointi voi todellakin olla kannattavaa jos itse uskoo omaan asiaansa ja on valmis tekemään sen eteen paljon työtä.
Helposta rahasta ei ole rehellisillä firmoilla ikinä kyse!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu