Suomalinen yhteiskunta

Suomalaisia pidetään ulkomailla junttikansana. Esimerkiksi ruotsalaiset tuttavani Tukholmassa jaksavat pilkata suomea jälkeenjääneenä, arvojen, muodin, urheilun ym. suhteen. Kun kuunteleekin suomalaisia kadun ja maaseudun miehiä niin kuulee usein seuraavia asioita:
-ahvenanmaa pitäis myydä Ruotsille :D
-pienellä suomenruotsalaisella kansanryhmällä ei pitäis olla oikeutta omaan äidinkieleen (onhan ne aikamoinen uhka; muutama prosentti maan väestöstä)
-homot pitäis hirttää munista
-kateus on tavanomaista
-vaikeita alkoholiongelmia, Tallinnan laivalla saa aina hävetä silmät päästään
-suomalainen mies on surkimus yhteisöissä, sen sijaan että rakennettais yhteishenkeä, vittuillaan! (ei ihme jos suomi ei pärjää joukkuelajeissa)

Kaikesta huolimatta näin ei voi tietenkään yleistää. On paljon tapahtunut asoita, jotka ovat parempaan suuntaan, viime aikoina. Mutta suomea tullaan pitämään junttimaana, niin kauan kun arvot on pystymetsästä!

P.S Muillakin on oikeus elämään, kuin valkoihoisella suomalaisella heteroseksuaalisella miehellä!
4167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei tuollaisesta voi edes suuttua kun se ei ole totta.

Äänestä
  • Olemme hieman epäeurooppalaisia hönttejä.Mutta sitä on vaikea ymmärtää,että venäläisetkin pitävät meitä typerinä perunan viljelijöina.Hölmönä täinä Venäjän kyljessä,jolta saatiin sodassa vain etu- ja takaraaja katkaistua.

    Äänestä

  • valitettavasti totta kirjoitti:

    Olemme hieman epäeurooppalaisia hönttejä.Mutta sitä on vaikea ymmärtää,että venäläisetkin pitävät meitä typerinä perunan viljelijöina.Hölmönä täinä Venäjän kyljessä,jolta saatiin sodassa vain etu- ja takaraaja katkaistua.

    ...siitä syystä, että olemme rehellisiä.

    Jos solmitaan sopimuksia, suomalaiset eivät niitä riko. Venäläiset rikkovat silloin kun katsovat hyötyvänsä siitä jotakin.

    Suomessa ei yleisesti voi ostaa virkamiestä. Toisin on Venäjällä. Mikään asia ei siellä etene, ellei siitä suostu maksamaan.

    Äänestä

"-pienellä suomenruotsalaisella kansanryhmällä ei pitäis olla oikeutta omaan äidinkieleen (onhan ne aikamoinen uhka; muutama prosentti maan väestöstä)"


Kyse onkin siitä että sitä opetetaan koulussa pakolla ja koko maa pidetään virallisesti kaksikielinen vaikka virallinen kaksikielisyys riittäisi ruotsinkielisten asuinalueilla(eli rannikolla).

Kysyppä ruotsalaisilta tuttaviltasi uhkaako suomenkielinen vähemmistö heitä kun maa ei ole Suomen lailla virallisesti kaksikielinen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kake kirjoitti:

Suomalaisia pidetään ulkomailla junttikansana. Esimerkiksi ruotsalaiset tuttavani Tukholmassa jaksavat pilkata suomea jälkeenjääneenä, arvojen, muodin, urheilun ym. suhteen. Kun kuunteleekin suomalaisia kadun ja maaseudun miehiä niin kuulee usein seuraavia asioita:
-ahvenanmaa pitäis myydä Ruotsille :D
-pienellä suomenruotsalaisella kansanryhmällä ei pitäis olla oikeutta omaan äidinkieleen (onhan ne aikamoinen uhka; muutama prosentti maan väestöstä)
-homot pitäis hirttää munista
-kateus on tavanomaista
-vaikeita alkoholiongelmia, Tallinnan laivalla saa aina hävetä silmät päästään
-suomalainen mies on surkimus yhteisöissä, sen sijaan että rakennettais yhteishenkeä, vittuillaan! (ei ihme jos suomi ei pärjää joukkuelajeissa)

Kaikesta huolimatta näin ei voi tietenkään yleistää. On paljon tapahtunut asoita, jotka ovat parempaan suuntaan, viime aikoina. Mutta suomea tullaan pitämään junttimaana, niin kauan kun arvot on pystymetsästä!

P.S Muillakin on oikeus elämään, kuin valkoihoisella suomalaisella heteroseksuaalisella miehellä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu