Onnetonta,

Sanotaan, että kansalla on sellaiset johtajat jotka se ansaitsee. Nyt on kuitenkin johtajat, joita millään kansalla pitäisi olla. Pitävät kansaa ainoastaan vaalikarjana. Ei minkäänlaista auktoriteettia omaankaan porukkaan kummallakaan pääpuolueen nokkamiehellä ole.
1108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nykyisessä demokratiassa vaalikarjalle annetaan kerran neljässä vuodssa mahdollisuus vaikuttaa poliittisiin päätöksiin eli oikeus valita haluamansa puoluepamppujen ohjailemat "jaa/ei/tyhjiä/poissa"-painonappiautomaatit.

Vaalien välisen ajan kansanedustajat sekä hallitus voivat näköjään "hääräillä" kansan syvien rivien mielipiteestä piittaammatta mitä haluavat ja miten haluavat. Ja mikä oksettavinta niin kansamme nykyjohtajat mitä todennäköisemmin tulkitsevat parhaillaan kansan pyhintä eli perustuslakiamme aivan miten itse parhaaksi näkevät. Te olette TÄYSIÄ SIKOJA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Maanpetturuutta, selkeärangattomuutta ja vastuunpakoilua edustava nykyinen eduskuntamme sekä hallitus! Noudattaisitte siellä edustuslaitoksessa edes Suomen perustuslakia! Vai onko tämäkin teiltä kieroselkäisiltä rahan vallan palvelijoilta jo liikaa vaadittu?!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onnetonta! kirjoitti:

Sanotaan, että kansalla on sellaiset johtajat jotka se ansaitsee. Nyt on kuitenkin johtajat, joita millään kansalla pitäisi olla. Pitävät kansaa ainoastaan vaalikarjana. Ei minkäänlaista auktoriteettia omaankaan porukkaan kummallakaan pääpuolueen nokkamiehellä ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu