Mitä voisi tehdä, kun välit ovat tulehtuneet kummipoikani vanhempien kanssa?
Poika täyttää kohta neljä vuotta. Olen tähän asti aina muistanut häntä lahjoilla jotka mielestäni ovat olleet suhteellisen kalliitakin ottaen huomioon että olen vähävarainen opiskelija. Lähiaikoina on kuitenkin käynyt niin, etteivät lapsen vanhemmat enää halua pitää yhteyttä. Kaikki yhteydenpito on nykyään minun puoleltani, ja silloinkin vastailevat vastahakoisesti, jos ollenkaan.
Välillä tuntee itsensä ihan tyhmäksi, kun muistaa lasta niin merkkipäivinä kuin jouluna, eikä saa edes tietoa menikö lahja perille, saati pienintäkään kiitoksen tapaistakaan.
Olen ihmetellyt, miksi he ylipäänsä pyysivät minua kummiksi, kun nyt on tällaista.
Asumme eri puolella Suomea eli näemme harvoin. Arvostaisin todella paljon, jos saisin joskus kuulla pojan kuulumisia, nähdä valokuvia tms, mutta turhaan odotan vastausta esim. kirjeisiin.
Olenkin monesti katunut että ryhdyin kummiksi. Mitään se ei näköjään anna, mutta vie kyllä paljon. Jatkuvasti on muistettava lapsen merkkipäivät ja panostettava häneen - vaikken edes tiedä mitä hänelle kuuluu nykyisin! Minua oikeasti kiinnostaisi, mutta mitä voin tehdä kun he eivät halua kertoa mitään? Muutenkin heidän perheensä on sisäänpäinkääntynyt, eivät pidä juuri mitään yhteyttä ulkomaailmaan. Onkohan tämä lapsenkaan parhaaksi?
Mitä mieltä olette tästä, että lapsi ja kummi näin "erotetaan toisistaan"? Silloin harvoin, kun tapaamme, poika vierastaa minua, ei kohta varmaan edes tunne. Minulle hän on todella tärkeä, mutta enhän voi väkisin hyökätä heille yllätysvierailulle, kun minua ei koskaan kutsuta?
Toivoisin neuvoja tästä samassa tilanteessa olevilta...
Poika täyttää kohta neljä vuotta. Olen tähän asti aina muistanut häntä lahjoilla jotka mielestäni ovat olleet suhteellisen kalliitakin ottaen huomioon että olen vähävarainen opiskelija. Lähiaikoina on kuitenkin käynyt niin, etteivät lapsen vanhemmat enää halua pitää yhteyttä. Kaikki yhteydenpito on nykyään minun puoleltani, ja silloinkin vastailevat vastahakoisesti, jos ollenkaan.
Välillä tuntee itsensä ihan tyhmäksi, kun muistaa lasta niin merkkipäivinä kuin jouluna, eikä saa edes tietoa menikö lahja perille, saati pienintäkään kiitoksen tapaistakaan.
Olen ihmetellyt, miksi he ylipäänsä pyysivät minua kummiksi, kun nyt on tällaista.
Asumme eri puolella Suomea eli näemme harvoin. Arvostaisin todella paljon, jos saisin joskus kuulla pojan kuulumisia, nähdä valokuvia tms, mutta turhaan odotan vastausta esim. kirjeisiin.
Olenkin monesti katunut että ryhdyin kummiksi. Mitään se ei näköjään anna, mutta vie kyllä paljon. Jatkuvasti on muistettava lapsen merkkipäivät ja panostettava häneen - vaikken edes tiedä mitä hänelle kuuluu nykyisin! Minua oikeasti kiinnostaisi, mutta mitä voin tehdä kun he eivät halua kertoa mitään? Muutenkin heidän perheensä on sisäänpäinkääntynyt, eivät pidä juuri mitään yhteyttä ulkomaailmaan. Onkohan tämä lapsenkaan parhaaksi?
Mitä mieltä olette tästä, että lapsi ja kummi näin "erotetaan toisistaan"? Silloin harvoin, kun tapaamme, poika vierastaa minua, ei kohta varmaan edes tunne. Minulle hän on todella tärkeä, mutta enhän voi väkisin hyökätä heille yllätysvierailulle, kun minua ei koskaan kutsuta?
Toivoisin neuvoja tästä samassa tilanteessa olevilta...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Niin, kummius on monimutkaista kun vanhemmat vaativat, odottavat nykyään materiaa ja unohtavat lapsen edun. No sinun tapauksessa ajattelisin näin että jos jaksat ja haluat niin pidä lapseen yhteyttä. Lapsi kasvaa koko ajan ja pystyy pian päättämään itse haluaako olla kummiin yhteyksissä. Laita korttia, pientä lahjaa merkkipäivinä ja muulloinkin jos siltä tuntuu. Älä yritä ostaa jotakin suurta ja mahtavaa, mutta lähetä jotakin minkä uskot ilahduttavan lasta, kiva kirja / lelu yms. Lapsen takia sinun kannattaa pitää yhteyttä. Voit laittaa viesteihisi omat yhteystietosi, jotta lapsi (tai vanhemmat) tietää missä olet menossa / missä asut. Näin voit osoittaa että lapsi on sinulle tärkeä. Älä välitä vanhempien yhteydenotoista tai yhteydenottamattomuudesta... vierastus menee ohi ja uteliaisuus kummin perään herää aikaa myöden. Toki voit soitella kummilapselle jos vanhemmat päästää hänet puhelimeen. Ja voithan joskus ottaa yhteyttä että "hei, olen liikkeellä siellä päin, saanko poiketa tervehtimään kummilastani". Älä odota lapselta liikoja... ajan myötä hän haluaa tutustua... anna lapselle aikaa...
Voimia ja iloista mieltä sinulle! Kummius on arvokas tehtävä, kunnia!
Olen täsmälleen samaa mieltä ja tiedän kokemuksesta, että monet muutkin ovat: kummius ei anna mitään muutoin kuin poikkeustapauksissa. Vanhemmat valittavat yhtenään kummien huonoutta ja saamattomuutta, mutta oma huomioiminen ja kummin muistaminen on täysin olematonta. Yhtenään kuulee, että 'valitsin' kummeiksi ne ja ne, siihen loppuukin sitten kummin huomioiminen ja siitä alkaa se, miten hyvän kummin on soiteltava, käytävä, kutsuttava kylään jne.
Vanhemmat, herätkää - ottakaa itse yhteyttä kummiin! Todellisuudessa asia on niin, etteivät vanhemmat kummia 'valitse' vaan kummi suostuu tehtävään. Nyt eletään vuotta 2006 ja kaikilla on omat kiireensä jaongelmansa, ei kenenkään toisen lapsi voi olla herkeämättä etusijalla elämässä etusijalla vaikka olisi kummiksi lupautunutkin. Jos jotain sattuisi tilanne olisi tietysti toinen.
Minulla on sama tilanne,minua pyydettiin kummiksi pojalle joka syntyi viime syksynä.
Olen muistanut kummipoikaani monin tavoin mutta yhteys jää yksipuoliseksi.
Aina minun pitää olla yhteydessä kummipoikani vanhempiin ja kysyä kummipoikani kuulumiset,mutta sieltä ei oteta yhteyttä ja kerrota kummipoikani kuulumisia.
Olen ajatellut miksi yleensä minua pyydettiin kummiksi koska asun myöskin toisella puolen suomea ja harvoin pääsen katsomaan kummipoikaani.
Mielestäni kummius on sitä että molemminpuolin pidetään yhteyttä ja kyllä vanhempien kuuluu kertoa kummille lapsensa kuulumisia.
Ihmetyttää miksi pyydetään yleensä kummiksi jos ei haluta pitää yhteyttä kummiin,mihin kummia yleensä tarvitaan?
Voisipa perua kummiuden,harmittaa että yleensä rupesin kummiksi.
unohda koko juttu.
minullakin! Joulukorttiakaan ei ole tullut sieltä päin pariin vuoteen. Tänä vuonna jätin ensimmäistä kertaa synttärilahjan ostamatta pojalle. Kamala morkkis tuli, mutta todellakaan en jaksanut enää yksipuolista yhteydenottoa... Oma äitini laittoi minut aina pienenä kirjottamaan kortin tai kirjeen kun omat kummit/tai muut sukulaiset laittoivat joulu- tai synttärilahjan postissa tulemaan. Ei vissiin moinen kuulu enää tapoihin...