Kireetä on

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) kiistää, että kehysbudjettiriihessä olisi sovittu EU:n maataloustukiin tulevien leikkausten korvaamisesta 90-prosenttisesti maanviljelijöille. Eduskunnan varapuhemiehen mukaan Sirkka-Liisa Anttilan mukaan, että Vanhanen antoi keskustan ryhmälle tiistaina sitoumuksen tukivähennysten korvaamisesta. Vanhanen myöntää, että tilanne on kireä.


http://www.yle.fi/

http://www.yle.fi/cgi-bin/tekstitv/ttv.cgi/107/
7211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Onko se tosiaan niin, että Vanhanen joutuu antamaan joka suuntaan sellaisia lausuntoja, jotka miellyttävät kulloistakin kuulijaa?
Sitten joku Sika-Nauta on niitä selostamassa televisiossakin ja asioita jappastaan turhan takia päiväkausia.

Äänestä

Vanhanen kiistää tukilupauksen

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) kiistää, että kehysbudjettiriihessä olisi sovittu EU:n maataloustukiin tulevien leikkausten korvaamisesta maanviljelijöille 90-prosenttisesti.
Vanhasen mukaan voimassa on vain hallituksen kirjaus mahdollisimman pienistä menetyksistä.
Eduskunnan varapuhemies Sirkka-Liisa Anttila (kesk) sanoi Aamu-tv:lle. että Vanhanen antoi keskustan ryhmälle eilen sitoumuksen tukivähennysten korvaamisesta 90-prosenttisesti.
-
Yle teksti tv sivu 107

Anttilan mukaan hallituksen hajoaminen oli eilen lähellä tukikiistan takia.

Äänestä
  • Keskustalaisten piti kutsua kriisipalaveriinsa Eero Heinäluoma kertomaan, miten asia on, kun kepulaiset ei voi luottaa enää toistensakaan sanaan.
    Ja Anttila ehti jo kertomaan Vanhasen lupauksista koko kansan nähden televisiossa.
    Tai, jos Vanhanen ei ole luvannut, Sirkka-Liisa höpisi olemattomia.
    Miten voi olla noin sekaisin rivit?

    Äänestä

  • kepulaisille kirjoitti:

    Keskustalaisten piti kutsua kriisipalaveriinsa Eero Heinäluoma kertomaan, miten asia on, kun kepulaiset ei voi luottaa enää toistensakaan sanaan.
    Ja Anttila ehti jo kertomaan Vanhasen lupauksista koko kansan nähden televisiossa.
    Tai, jos Vanhanen ei ole luvannut, Sirkka-Liisa höpisi olemattomia.
    Miten voi olla noin sekaisin rivit?

    Don on mennyt ulos.

    Äänestä

  • voi, kirjoitti:

    Don on mennyt ulos.

    kyllä kepu odottaa.
    Ei taida muuta voida?

    Mutta nyt on kyllä jo kepussa tosi hätä, kun itse malttimatti sanoo, että tilanne on kireä.
    Liekö ensi kerta, kun Vanhanen käyttää noin jyrkkää ilmaisua?
    Tähän kaivataan jo Oiva Härköstä selittämään asioita niin, että kaikki kepulaiset taas näyttäisvät puhuneen totta ja olleen ehdottoman oikeassa sillä aikaa, kun Heinäluoma on öykkäröinyt ja valehdellut.

    Äänestä

  • Kriisissä on vain Suomen keskusta.
    Ketkähän kaikki keskustan sisällä ovat kampeamassa Vanhasta pois puheenjohtajan paikalta?
    Sekavien ja ristiinmenevien puheitten jälkeen tuskin kepun tilanne on yhtään valoisampi.

    Äänestä

  • Gallupluvut laskee kirjoitti:

    Kriisissä on vain Suomen keskusta.
    Ketkähän kaikki keskustan sisällä ovat kampeamassa Vanhasta pois puheenjohtajan paikalta?
    Sekavien ja ristiinmenevien puheitten jälkeen tuskin kepun tilanne on yhtään valoisampi.

    Ja viljelijät repii raivoissaan haalarinsa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jo vain kirjoitti:

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) kiistää, että kehysbudjettiriihessä olisi sovittu EU:n maataloustukiin tulevien leikkausten korvaamisesta 90-prosenttisesti maanviljelijöille. Eduskunnan varapuhemiehen mukaan Sirkka-Liisa Anttilan mukaan, että Vanhanen antoi keskustan ryhmälle tiistaina sitoumuksen tukivähennysten korvaamisesta. Vanhanen myöntää, että tilanne on kireä.


http://www.yle.fi/

http://www.yle.fi/cgi-bin/tekstitv/ttv.cgi/107/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu