Mä en ole ujo luonne tms, mutta en pysty puhumaan. Mua kohdellaan kuin ujoa ja musta ajatellaan, että olen ujo, mutta kun en ole. Vihaan kun mua lähestytään rohkaisevasti niin kuin ujoa lähestytään. Mä aina hymyilen vaan pellesti vaikka sisälläni raivoaa. Mä muutuin persoonaltani 11v. ja olen ollut yli puolet elämästäni jotain itselleni hyvin vierasta. En koe minuuttani lähes ollenkaan. Hirveitä ongelmia olen joutunut kärsimään toistuvasti melkein 2 vuosikymmentä ihmisten kanssa kun olen ollut tekemisissä. Olen ihmisistä pitävä nainen ja hyvinkin sydämellinen, mutta en saa suutani auki sosiaalisissa tilainteissa. Se on ainoa syy kärsimykseeni ja työkyvyttömyyteeni ja yleensä kykyyn olla ja elää. Jos en koskaan tule saamaan suutani auki niin tapan itseni:/ Toivon vielä kuitenkin, että sanainen arkkuni jokin pv aukenee.. Lapsuuden traumat mulla aivan järkyttävät ja koulukiusaaminen. Edellinen syy ja seuraava seuraus. Molemmat yhtä helvettiä mun minuuden ja persoonan kehitykselle. En tunnista juuri ollenkaan mun TODELLISIA tunteita. Selviydyn vain hengissä tilanteesta toiseen odottaen seuraavaa ahdistavaa hetkeä.. Tällä haavaa tuntuu, että mun seuraava kriisi tulee siitä kun mun miesystävä jättää mut, koska olen just tätä:/
Kärsiikö kukaan
puhumattomuudesta?
2307
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuulostipa tutulta. Minua sanotaan ujoksi ja hiljaiseksi vaikka pohjimmiltani tunnen olevani vain vähän ujo. Minuakin lähestytään "rohkaisevasti" mikä ärsyttää tai nykyään alkanut jo naurattaa. En jaksa puhua turhanpäiväisistä asioista koska en saa siitä mitään mielihyvää. Jos minulla ei ole asiaa en puhu. Ja jos onkin asiaa, se on turhan usein hieman liian kyseenalaista. Minulla on hyvin suuri suu valitettavasti. Usein kun alan puhua tulee suustani sammakoita :o Onko sinulla sama ongelma, ettet tiedä miten keskustelun voi aloittaa niin ettei se olisi jotenkin tunkeileva.. tai siis ettei sinua katsota kerran oudosti ja lähdetä kävelemään nopein askelin poispäin?
En ymmärrä ihmisten käyttäytymistä ollenkaan ja sekin vaikeuttaa kun ei luonnostaan tule sellainen sopeutuminen tilanteeseen. Sitten on minuusongelmia niin ei osaa olla oma itsensä ihmisten seurassa koska mikä se sellainen minä itse on? Älä sentään tapa itseäsi puhumattomuuden takia.. aina voi kirjoittaa jos ei puhuminen enää suju :) Oletko etsinyt noihin ongelmiisi ratkaisuja mitä kautta? Aina pitää yrittää!
Mullakin on tuon tyyppinen ongelma, tai oikeastaan yksi ongelmistani. Muakin on pidetty aina hiljaisena/ujona/arkana, toisaalta ymmärrän miksi, mutta toisaalta en. Koulussa olin hiljanen, ja olen vieläkin tilanteissa, joissa on paljon ihmisiä. Mutta en sen takia, että olen ujo, vaan koska olen aivan lukossa, en oikeastaan itsekään tiedä miksi. Kai se sitä on. Ja sitte pidetään ujona. Muaki usein kiehuttaa tää, ja ku en osaa tehä asialle mitään, ku en mäkään osaa edes elää!