kaksi- kolme kertaa että hän kertoisi meille muille hölmöille mitkä viisi ufokirjaa hän on viimeksi lukenut?
Olen myös kysynyt useita kertoja että mikä on Wikipedia- Owashin tiedetausta. Sen sijaan että saisin selvää vastausta, niin tulee vain epämääräistä sanahelinää.
Ja lopuksi tiedoksi Wikipedia- Owashille. Sattumalta tiedän että tämän palstan keskustelijoiden joukossa on ihan oikeita tiedemiehiäkin ( joita Wikipedia- Owashi muuten on myös jyrännyt). He käyttäytyvät kuitenkin kuin herrasmiehet eivätkä viitsi vastata.
Wikipedia- Owashilta olen kysynyt
28
1719
Vastaukset
- viisainta
jättää kyseisen henkilön viestit kokonaan lukematta. Se on paras keino "päästä eroon" tällaisista muka kaiken tietävistä tyhjänjauhajista.
- maisteriksi
lukeva herrakin, mutta veti kaikki kirjoituksensa pois lopulta.
Kun huomasi tämän owanshin tyylin teilata kaikki mahdollinen vastakirjoitus.
Sen pituinen se, siinä oli sitten viisas mies. Ottakaamme hänestä vaikka mallia.Aika herttaista jos itsetunto pettää ensimmäiseen epäilijään joka perustelee väitteensä. Ei tainnut poika päästä maisteriksi :/
- epis
Owashi kirjoitti:
Aika herttaista jos itsetunto pettää ensimmäiseen epäilijään joka perustelee väitteensä. Ei tainnut poika päästä maisteriksi :/
tämä nuori poika, ei oikein ole vielläkään tajunnut mistä syystä monetkaan eivät viitsi kirjoitella. Ensinnäkin hän nimittelee ketä tahansa,hulluiksi,känkkäränkäksi,sioiksi,possuiksi,harhojennäkijöiksi,mielikuvitusten näkijöiksi, yms. tuollainen todella kuvastaa henkilön eettistä tai henkistä käsitystä hyvästä suhtautumisesta toisten erinlaisiin käsityksiin.
Toisena ylivertaisena ainoastaan hänellä on se oikea tieto kaikista käsitellyistä aiheista. Vaikka hänen asiantuntemuksensa vaikuttaa hyvinkin köykäseltä näihin käytyihin ilmiöihin. Hänen sanansa vastaan näkijöiden havainnot, vaikka ei ole ollut paikalla näkijöiden kanssa. Tähän voisi viellä todeta että poika puhuu jatkuvasti suulla suuremmalla. Periaatteella hän tietää muut ei mitään.
Maisterismies varmaan valmistuu, joten sinun tietosi oli hieman ennenaikaista. Tässäkin on havaittavissa selvää halvekuntaa tuota miestä kohtaan. Kun viisaampana lopetti sinun töykeän suhtautumisen muihin kirjoittajiin. Asioista voi kirjoitaa asiallisestikin, mutta se tuntuu kovin vaikealta sinulta varsinkin silloin kun vastapuoli on oikeassa.
Näistä kirjoituksista voi vain päätellä että kenellähän se itsetunto on kovilla, kun kirjoittelee tuolla asenteella jatkuvasti. Aivankuin olisi ottanut jonkun opettajamaisen auttoriteettisen suhtautumisen, meihin tavallisiin joista osasta voisi sanoa jopa viisaiksi ja älyköiksi. Tuollainen päätä pidempi tyyli on todella jonkinsortin pätemisen tarpeen esittäminen. Taitaa se elämäsi olla aika rankkaa, joten hanki oma elämä.
Toivottavasti tiedät mitä sillä tarkoitetaan todellisuudesssa. Jos et ole opettaja älä leiki täällä mitään yliopettajaa meidän kanssamme. Osa meistä on huomattavasti iäkkäämpiä kuin sinä, joten ryhdy mieluimmin hankkimaan sitä elämänkokemusta. Sen jäkeen kuuntelemme mitä sinulla on mielessä näistäkin asioista asiallisesti. epis kirjoitti:
tämä nuori poika, ei oikein ole vielläkään tajunnut mistä syystä monetkaan eivät viitsi kirjoitella. Ensinnäkin hän nimittelee ketä tahansa,hulluiksi,känkkäränkäksi,sioiksi,possuiksi,harhojennäkijöiksi,mielikuvitusten näkijöiksi, yms. tuollainen todella kuvastaa henkilön eettistä tai henkistä käsitystä hyvästä suhtautumisesta toisten erinlaisiin käsityksiin.
Toisena ylivertaisena ainoastaan hänellä on se oikea tieto kaikista käsitellyistä aiheista. Vaikka hänen asiantuntemuksensa vaikuttaa hyvinkin köykäseltä näihin käytyihin ilmiöihin. Hänen sanansa vastaan näkijöiden havainnot, vaikka ei ole ollut paikalla näkijöiden kanssa. Tähän voisi viellä todeta että poika puhuu jatkuvasti suulla suuremmalla. Periaatteella hän tietää muut ei mitään.
Maisterismies varmaan valmistuu, joten sinun tietosi oli hieman ennenaikaista. Tässäkin on havaittavissa selvää halvekuntaa tuota miestä kohtaan. Kun viisaampana lopetti sinun töykeän suhtautumisen muihin kirjoittajiin. Asioista voi kirjoitaa asiallisestikin, mutta se tuntuu kovin vaikealta sinulta varsinkin silloin kun vastapuoli on oikeassa.
Näistä kirjoituksista voi vain päätellä että kenellähän se itsetunto on kovilla, kun kirjoittelee tuolla asenteella jatkuvasti. Aivankuin olisi ottanut jonkun opettajamaisen auttoriteettisen suhtautumisen, meihin tavallisiin joista osasta voisi sanoa jopa viisaiksi ja älyköiksi. Tuollainen päätä pidempi tyyli on todella jonkinsortin pätemisen tarpeen esittäminen. Taitaa se elämäsi olla aika rankkaa, joten hanki oma elämä.
Toivottavasti tiedät mitä sillä tarkoitetaan todellisuudesssa. Jos et ole opettaja älä leiki täällä mitään yliopettajaa meidän kanssamme. Osa meistä on huomattavasti iäkkäämpiä kuin sinä, joten ryhdy mieluimmin hankkimaan sitä elämänkokemusta. Sen jäkeen kuuntelemme mitä sinulla on mielessä näistäkin asioista asiallisesti.Pahoittelen jos olen kutsunut täysin irrationaalisia ja totuudenvastaisia kommentteja sanoneita possuiksi, hulluiksi, känkkäränkän riivaamiksi, sioiksi, harhaisiksi tai muuksi. Näin kutsunkin heitä sitten valehtelijoiksi. Ennen kuin uskon yhtään ylilennokasta ufostooria (jonkalaisista ei ole videokuvaakaan kuin Indepentend ayssä tai ET:ssä) niin vaadin kyllä ainakin sen kuvamateriaalin ja lisäksi edes jonkinlaisia todisteita itse muukalaisten olemassaolosta! Sellaisia ei ole vieläkään esitetty missään eikä missään vaiheessa.
Olen myös pahoillani, jos omaan tietoutta asioista sekä omaan lisäksi hillitsemättömän tiedonjanon, kuten myös apunani sekä tukenani toimiva isoveljeni ja yhdessä katamme mielenkiintomme sekä tietoudemme historian, taloustieteen, avaruustutkimuksen, modernin fysiikan, tekniikan, yhteiskuntatieteiden, okkultismin, tähtitieteen, mytologian, etymologian, psykologian, hörhötieteiden sekä muille luonnontieteille. Teidän kanssanne olen joutunut luonnollisesti perehtymään entistäkin enemmän tähtitieteeseen, moderniin fysiikkaan sekä ennen kaikkea hörhötieteisiin että psykologiaan. Olenhan toki vain harrastelija ja yksi palstakeskustelija teidän joukossanne, mutta voisin kyllä väittää, että tietouteni kattaa enemmän mitä teidän ufokirjallisuutenne joka perustuu yleensä pelkälle rahastukselle, helppouskoisuudelle ja toivolle paremmasta maailmasta. Tämän vuoksi jätän sen huomioimatta kokonaan ja tarkastelen asiaa tieteelliseltä näkökulmalta ennemmin kuin mielikuvituksen.
Onko maisteri sitten ylivoipa auktoriteetti? :) Olitteko tietoisia muuten edes mitä hän luki pääaineekseen? Oliko syy varmasti minun?-) Vaikuttaa nyt naurettavalta selittelyltä joka minua ei kiinnosta yhtään.
Jos sinusta tuntuu, että olet minua päätä lyhyempi niin ei se ole minun ongelmani. Hanki itsekunnioitusta ja tietoutta, poika, mutta myös kunnioitusta muita keskustelijoita kohtaan pelkäämättä heitä heti yliauktoriteettisiksi. Turha koettaa kartattaa omaa uskottavuuttasi iäkkyydellä.Owashi kirjoitti:
Pahoittelen jos olen kutsunut täysin irrationaalisia ja totuudenvastaisia kommentteja sanoneita possuiksi, hulluiksi, känkkäränkän riivaamiksi, sioiksi, harhaisiksi tai muuksi. Näin kutsunkin heitä sitten valehtelijoiksi. Ennen kuin uskon yhtään ylilennokasta ufostooria (jonkalaisista ei ole videokuvaakaan kuin Indepentend ayssä tai ET:ssä) niin vaadin kyllä ainakin sen kuvamateriaalin ja lisäksi edes jonkinlaisia todisteita itse muukalaisten olemassaolosta! Sellaisia ei ole vieläkään esitetty missään eikä missään vaiheessa.
Olen myös pahoillani, jos omaan tietoutta asioista sekä omaan lisäksi hillitsemättömän tiedonjanon, kuten myös apunani sekä tukenani toimiva isoveljeni ja yhdessä katamme mielenkiintomme sekä tietoudemme historian, taloustieteen, avaruustutkimuksen, modernin fysiikan, tekniikan, yhteiskuntatieteiden, okkultismin, tähtitieteen, mytologian, etymologian, psykologian, hörhötieteiden sekä muille luonnontieteille. Teidän kanssanne olen joutunut luonnollisesti perehtymään entistäkin enemmän tähtitieteeseen, moderniin fysiikkaan sekä ennen kaikkea hörhötieteisiin että psykologiaan. Olenhan toki vain harrastelija ja yksi palstakeskustelija teidän joukossanne, mutta voisin kyllä väittää, että tietouteni kattaa enemmän mitä teidän ufokirjallisuutenne joka perustuu yleensä pelkälle rahastukselle, helppouskoisuudelle ja toivolle paremmasta maailmasta. Tämän vuoksi jätän sen huomioimatta kokonaan ja tarkastelen asiaa tieteelliseltä näkökulmalta ennemmin kuin mielikuvituksen.
Onko maisteri sitten ylivoipa auktoriteetti? :) Olitteko tietoisia muuten edes mitä hän luki pääaineekseen? Oliko syy varmasti minun?-) Vaikuttaa nyt naurettavalta selittelyltä joka minua ei kiinnosta yhtään.
Jos sinusta tuntuu, että olet minua päätä lyhyempi niin ei se ole minun ongelmani. Hanki itsekunnioitusta ja tietoutta, poika, mutta myös kunnioitusta muita keskustelijoita kohtaan pelkäämättä heitä heti yliauktoriteettisiksi. Turha koettaa kartattaa omaa uskottavuuttasi iäkkyydellä.>>Näin kutsunkin heitä sitten valehtelijoiksi.
Se että poistin vain 6 viestiä ei tarkoita etteikö tämä viesti voisi olla numero 7. Ei kannata muutenkaan tarpeettomasti pyrkiä ärsyttämään kanssakeskustelijoita. Siinä ei ole mitään järkeä.
>>>Olenhan toki vain harrastelija ja yksi palstakeskustelija teidän joukossanne, mutta voisin kyllä väittää, että tietouteni kattaa enemmän mitä teidän ufokirjallisuutenne joka perustuu yleensä pelkälle rahastukselle, helppouskoisuudelle ja toivolle paremmasta maailmasta. Tämän vuoksi jätän sen huomioimatta kokonaan ja tarkastelen asiaa tieteelliseltä näkökulmalta ennemmin kuin mielikuvituksen.
Ikäväkseni tässä kohdin täytyy minun yhtyä monen muun täällä keskustelijan kanssa siihen, että sinun kannattaisi lukea myös sitä ufo-kirjallisuutta. Piirteet joita tuossa luettelet eivät kuvaa kunnollista ufo-kirjallisuutta, joskin ehkä jossain määrin ufo-uskonnollista kirjallisuutta. Täälläkin on ehdotettu luettavaksi ufo-kirjoja, jotka ovat todella kaukana tuollaisesta "paremman maailman odottelusta".
Henkilökohtaisesti epäilen vahvasti, että tietoutesi kattaisi enemmän kuin mainittu kirjallisuus, jonka kokonaisvolyymimäärä on todella suuri; onhan ufo-ilmiöstä kirjoitettu jo kymmeniä vuosia. Itse olen kahlannut läpi kirjallisuutta jonkin verran, mutta tuntuu että on vain pintaa päässyt naarmuttamaan ja aina oppii lisää sellaista mitä ei tiedä odottaakaan.
Siitä olen samaa mieltä, että tieteellinen näkökulma on hyvä tarkastelukulma ilmiöön kuin ilmiöön. Toisaalta jos ymmärrät riittävästi tieteellistä näkökulmaa, ymmärrät myös ettei tiede missään nimessä ole lähtökohdiltaan ufo-vastaista. Sellainen on organisoituneen pseudoskeptismin (skeptikkojärjestöt) luomaa harhaa, koska he ovat luoneet mielikuvan itsestään "tieteisrationaaleina", joka ei useimpien kohdalla pidä paikkaansa. Tieteellinen näkökulma toisinsanoen kannustaa kritiikkiin, mutta esimerkiksi monissa viesteissäsi avoin kieltämislähtöinen asennoituminen ei ole tieteellistä kritiikkiä vaan pseudoskeptistä argumentointia. Se ei ole kovin hedelmällistä. Tiede on periaatteellisesti täysin avoin myös ufoille.
>>>omaan tietoutta asioista sekä omaan lisäksi hillitsemättömän tiedonjanon, kuten myös apunani sekä tukenani toimiva isoveljeni ja yhdessä katamme mielenkiintomme sekä tietoudemme historian, taloustieteen, avaruustutkimuksen, modernin fysiikan, tekniikan, yhteiskuntatieteiden, okkultismin, tähtitieteen, mytologian, etymologian, psykologian, hörhötieteiden sekä muille luonnontieteille.
Tälläistä kaikesta vähän, mutta mistään ei kunnolla -tyyppistä tietoa (arkikielellä yleistietoa) tarvitaan lähinnä vain tv:n tietovisailuissa ja trivial pursuitissa. Enempään ei noin laaja tietämyskentän diversifioituminen annakaan eväitä. Ei ihmiset turhan tähden kouluttaudu vuositolkulla yhdessä kapeassa sektorissa tullakseen alueensa asiantuntijoiksi. Yhdessä yössä ammattilaiseksi, varsinkaan kaikilla aloilla, ei tulla, vaan se vaatii todella pitkää ja raskasta polkua. Toki laaja yleistieto auttaa tiedon suodattamisessa, mutta pitää tunnistaa myös omat puutteensa. Mitä enemmän oppii, sitä vähemmän luulee tietävänsä.
- kirjoitus tänne
sopii aivan kuin nyrkki silmään, tiedät varmaan kenen ? Lievästi sanottuna todella rasittava persoona niiden samojen lauseiden jatkuvan toistoina.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001147&posting=22000000015065011
Tuossakin kirjoittaja tietää mistä asiasta kirjoittaa. - hans holgersson
todelliset UFO-hörhöuskovaiset menevät näköjään tällä palstalla henkilökohtaiseen solvaukseen, siinä vaiheessa kun vetävät herneen nenään.
- itsekukin
miettiä, millaisia kirjoituksia tänne aina laittaa. Tuosta nimityksestä voimme vaikka katsoa edellisen määritelmän meistä - todella imartelevaa - eikö totta ? Ethän sinäkään ole täällä solvaskellut toisia jotka pitävät ufo asioita todellisina ?
- samoin
anti-ufo-hörhötietäväiset.
- Jussi
kuka se on harrastanut henkilökohtaista solvausta tällä palstalla jos ei Wikipedia- Owashi.
Taitaa nimimerkki Hans Holgersson olla sama kuin Wikipedia- Owashi.
Nimimerkki Hans Holgersson syyllistyy siinä sitten heti kättelyssä itse solvaukseen kun puhuu hörhöistä.
Ja kysymykseni Wikipedia- Owashille ovat ilman vastausta vieläkin vaikka olen kysynyt asiaa jo viisi kertaa:
a)Mitkä ovat ne viisi ufokirjaa joita hän on viimeksi lukenut?
b) Mikä on Wikipedia- Owashin tiedetausta? - hegla
Asiaan perehtymättömän on todella helppoa solvata toisia "hörhöiksi"!
Katso peiliin, ennenkuin lähet toisia herjaamaan. Kuitenkin koska minusta on tullut 'väärä profeetta' koska noudatan tieteen keinoja ennemmin kuin oman mielen sopukoista ufokontaktien löytämistä tai vapaaseen valintaan uskoa minkä tahansa merenneidon tai jumalan olevan totta. Herkästi ärsyyntyvät eivätkä kykene pysymään aiheessa. Lisäksi pyrkivät esittämään kysymyksiä anonyymeinä ja jollei niin, niin eivät ainakaan vastaa vastakysymyksiin ó_ò
Owashi kirjoitti:
Kuitenkin koska minusta on tullut 'väärä profeetta' koska noudatan tieteen keinoja ennemmin kuin oman mielen sopukoista ufokontaktien löytämistä tai vapaaseen valintaan uskoa minkä tahansa merenneidon tai jumalan olevan totta. Herkästi ärsyyntyvät eivätkä kykene pysymään aiheessa. Lisäksi pyrkivät esittämään kysymyksiä anonyymeinä ja jollei niin, niin eivät ainakaan vastaa vastakysymyksiin ó_ò
Eilen muuten huokailinkin isoveljelleni, että ompa murheellista kun en ole kirjoittanut vähään aikaan yhtään uutta keskustelua enkä ole edes yhdessäkään otsikossa mainittuna. Nopeastipa sekin muuttui :>
Koska kirjoittaja nimimerkillä Jussi omaa ymmärrysongelmia, on hänelle tavattava asiat selkeästi. Näin siis tässä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001147&posting=22000000015085728#22000000015085728- Jussi
se tuli sitten esille vaikka sen tiesi jo etukäteen. Eli että Wikipedia-Owashi ei ole lukenut ainoatakaan
ufokirjaa eikä hänellä ole mitään tiedetaustaa.
Kuitenkin Wikipedia- Owashi saarnaa kuin mikäkin huippuasiantuntija asiasta johon hän ei ole perehtynyt lainkaan.
Kysymys siitä missä Wikipedia- Owashi olisi ollut väärässä on typerä siitä syystä että sellaiseen kysymykseen ei voi vastata tutkimatta jotakin tiettyä yksityiskohtaa perusteellisesti Wikipediasta.
Wikipediassa on kuitenkin vain pinnallista yleistietoa eri asioista.
Mielummin en lähtisi lentokoneeseen jonka kapteeni on oppinut lentämään vain lukemalla Wikipediaa. Enkä myöskään tahtoisi mennä leikkaukseen jossa kirurgi on saanut kaikki oppinsa vain Wikipediasta.
Jos Wikipedia- Owashi oikein yrittää niin ehkä hän joskus tajuaa mitä yritän sanoa.
Wikipedia- Owashi, kun ei ole lukenut ainoatakaan ufokirjaa, ei myöskään ole perillä siitä että nykyisin varsin moni tiedemies tieteellisesti on perehtynyt ufologiaan ja on kiinnostunut ilmiöstä joka ei sitten millään ota poistuakseen.Itse asiassa näitä tiedemiehiä tulee vain lisää koko aika.Sitten on eri asia etteivät nämä tiedemiehet pääse yksimielisyyteen siitä mistä on kysymys tämän ilmiön kohdalla.
Minä olen juuri lukemassa tähtitieteellistä kirjaa jossa Englannin entinen Kuninkaallinen tähtitieteilijä Woolley ilmoitti vuonna 1956 että ' avaruusmatkailu on täyttä puuppua' .
Wikipedia- Owashille tahtoisin muistuttaa siitä että
a)Tyhjät tynnyrit kolisee eniten
b) Yksi idiootti voi kysyä enemmän kin mihin seitsemän viisasta voi vastata - keskustelua syytösten sijaan
Jussi kirjoitti:

b) Yksi idiootti voi kysyä enemmän kin mihin seitsemän viisasta voi vastatakaipaavana ehdottaisinkin että riitelyn ja syytöksien sijaan yrittäisitte pohtia UFO-aihetta niin kuin esim. historiantutkijat tekevät, vastakkainasettelulla ja ristiin asiaa tarkistelemalla.
Aivan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tälläkään keskusteluforumilla ei edellä mainitsemaani tapaa ole käytetty.
Miettikää ihmeessä miten hyviin tuloksiin voisittekaan päästä, jos yhdistäisitte ns. voimavaranne ja kävisitte rakentavaa ja toisen näkökantaa kunnioittavaa keskustelua täällä.
Peräänkuulutan ja toivon tällaista suhtautumista kaikilta täällä kirjoittelevilta.
Repetitio est maater studioorum. - epis
keskustelua syytösten sijaan kirjoitti:
kaipaavana ehdottaisinkin että riitelyn ja syytöksien sijaan yrittäisitte pohtia UFO-aihetta niin kuin esim. historiantutkijat tekevät, vastakkainasettelulla ja ristiin asiaa tarkistelemalla.
Aivan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tälläkään keskusteluforumilla ei edellä mainitsemaani tapaa ole käytetty.
Miettikää ihmeessä miten hyviin tuloksiin voisittekaan päästä, jos yhdistäisitte ns. voimavaranne ja kävisitte rakentavaa ja toisen näkökantaa kunnioittavaa keskustelua täällä.
Peräänkuulutan ja toivon tällaista suhtautumista kaikilta täällä kirjoittelevilta.
Repetitio est maater studioorum.mutta kun tuo uskokin on jo mennyt ja toivosta ei tiedä. Täällä vain jo viikkokausia on tapahtunut aika yksipuolista asennevammaisuutta, kun ei ymmäretä antaa arvoa muiden käsityksille ja mielipiteille. Toivottavasti tuollainen ylikäveleminen loppuisi mahdollisemman nopeasti.
Jussi kirjoitti:
se tuli sitten esille vaikka sen tiesi jo etukäteen. Eli että Wikipedia-Owashi ei ole lukenut ainoatakaan
ufokirjaa eikä hänellä ole mitään tiedetaustaa.
Kuitenkin Wikipedia- Owashi saarnaa kuin mikäkin huippuasiantuntija asiasta johon hän ei ole perehtynyt lainkaan.
Kysymys siitä missä Wikipedia- Owashi olisi ollut väärässä on typerä siitä syystä että sellaiseen kysymykseen ei voi vastata tutkimatta jotakin tiettyä yksityiskohtaa perusteellisesti Wikipediasta.
Wikipediassa on kuitenkin vain pinnallista yleistietoa eri asioista.
Mielummin en lähtisi lentokoneeseen jonka kapteeni on oppinut lentämään vain lukemalla Wikipediaa. Enkä myöskään tahtoisi mennä leikkaukseen jossa kirurgi on saanut kaikki oppinsa vain Wikipediasta.
Jos Wikipedia- Owashi oikein yrittää niin ehkä hän joskus tajuaa mitä yritän sanoa.
Wikipedia- Owashi, kun ei ole lukenut ainoatakaan ufokirjaa, ei myöskään ole perillä siitä että nykyisin varsin moni tiedemies tieteellisesti on perehtynyt ufologiaan ja on kiinnostunut ilmiöstä joka ei sitten millään ota poistuakseen.Itse asiassa näitä tiedemiehiä tulee vain lisää koko aika.Sitten on eri asia etteivät nämä tiedemiehet pääse yksimielisyyteen siitä mistä on kysymys tämän ilmiön kohdalla.
Minä olen juuri lukemassa tähtitieteellistä kirjaa jossa Englannin entinen Kuninkaallinen tähtitieteilijä Woolley ilmoitti vuonna 1956 että ' avaruusmatkailu on täyttä puuppua' .
Wikipedia- Owashille tahtoisin muistuttaa siitä että
a)Tyhjät tynnyrit kolisee eniten
b) Yksi idiootti voi kysyä enemmän kin mihin seitsemän viisasta voi vastataTyhjänpäiväistä jankkausta. En ole koulutettu tieteilijä niin olen sitten automaattisesti täysin vailla perehdystä asioihin? Ei mitään välimuotoa? Olen harrastelija ja yksi keskustelija täällä kuten tekin.
Jollet voi vastata argumentteihini, niin olette selkeästi joko väärässä tai et yksinkertaisesti tiedä vastausta, ja näkemystäsi on aika heikko tukea. Sinua selvästikin kun ärsyttää se, ettet taas kykene kumoamaan minun väitteitäni ja argumenttejani ja sen vuoksi turvaudut vain väittämään etten ole tarpeeksi arvokas keskustelemaan hienolla suoli24.fi:n palstalla ufoista teidän ei-koulutettujen ja itsenimeämien ufologien rinnalla. Hei herätys.
Yli valtaosa höpötyksestäsi on täyttä kukkua, kuten maininnat kuinka tiedemiehiä muuttuu jatkuvasti ufologeiksi ja yhä enemmän. Mistä moiset tiedot? Mitä väliä edes moisella on? Koetatko vain osoittaa että ufologit ovat hyviksiä ja kaikki muut pahiksia? :) Kuulostaa kristinuskon varhaiselta uskonpuhdistukselta. Osoittakaa nyt herran tähden edes yksi pitävä todiste niistä muukalaisista, niin käännän kelkkani heti :P Siihen mennessä teillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin kärsiä vasta-argumenteistani hajoittaen mielikuvitukselliset teorianne.
Ps. Vaihda ufokirjat tieteeseen.keskustelua syytösten sijaan kirjoitti:
kaipaavana ehdottaisinkin että riitelyn ja syytöksien sijaan yrittäisitte pohtia UFO-aihetta niin kuin esim. historiantutkijat tekevät, vastakkainasettelulla ja ristiin asiaa tarkistelemalla.
Aivan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tälläkään keskusteluforumilla ei edellä mainitsemaani tapaa ole käytetty.
Miettikää ihmeessä miten hyviin tuloksiin voisittekaan päästä, jos yhdistäisitte ns. voimavaranne ja kävisitte rakentavaa ja toisen näkökantaa kunnioittavaa keskustelua täällä.
Peräänkuulutan ja toivon tällaista suhtautumista kaikilta täällä kirjoittelevilta.
Repetitio est maater studioorum.Juuri tätä olen toivonut heti alusta alkaen, mutta kun näille vannoutuneille ufouskovaisille mainitsee muutamankin heidän näkemyksensä kumoavan faktan, alkavat he tukeutua ufologiaan uskonnon tavoin. Tämän vuoksi keskustelu ei kestä kovin pitkää, vaan jymähtää siihen etteivät he saa perusteltua muukalaisten olemassaoloa.
Tässä aiheessa minulla on kuitenkin jotain kesken vielä mrkalan kanssa, siihen palaan kunhan kartatan tietouttani.- todellakin
Owashi kirjoitti:
Juuri tätä olen toivonut heti alusta alkaen, mutta kun näille vannoutuneille ufouskovaisille mainitsee muutamankin heidän näkemyksensä kumoavan faktan, alkavat he tukeutua ufologiaan uskonnon tavoin. Tämän vuoksi keskustelu ei kestä kovin pitkää, vaan jymähtää siihen etteivät he saa perusteltua muukalaisten olemassaoloa.
Tässä aiheessa minulla on kuitenkin jotain kesken vielä mrkalan kanssa, siihen palaan kunhan kartatan tietouttani.hienoa saada tänne sellainen keskusteluilmapiiri jossa pyrittäisiin välttämään henkilökohtaisuuksiin menemistä sekä puolin ja toisin solvaamista.
Olen varma että joukossamme on ufo-asiaan perehtyneitä henkilöitä, joilla ei ole tarkoituskaan uskoa ihan kaikkea mitä lukevat kuulevat jne. Samoin joukossamme on ns. skeptisyyteen ja tiedepohjaan nojaavia henkilöitä jotka ovat kuitenkin aidosti kiinnostuneita ufo-ilmiöistä.
Nämä molemmat "osapuolet" haluaisivat saada selvyyttä ko. aiheeseen, niillä keinoilla joita on käytettävissämme, siis keskustelemalla ja pohtimalla eri näkökulmista mistä ufoilmiöissä on kyse.
Ehdotankin että aloittaisimme niin sanotusti puhtaalta pöydältä ja etenisimme keskusteluissamme toisiamme kunnioittaen ja tutkivaa mentaliteettia ylläpitäen.
Ystävällisin terveisin teitä kaikkia mukaan keskusteluihin pyytäen.
-foorumilla jo pidempään keskustellut - Jussi
Owashi kirjoitti:
Tyhjänpäiväistä jankkausta. En ole koulutettu tieteilijä niin olen sitten automaattisesti täysin vailla perehdystä asioihin? Ei mitään välimuotoa? Olen harrastelija ja yksi keskustelija täällä kuten tekin.
Jollet voi vastata argumentteihini, niin olette selkeästi joko väärässä tai et yksinkertaisesti tiedä vastausta, ja näkemystäsi on aika heikko tukea. Sinua selvästikin kun ärsyttää se, ettet taas kykene kumoamaan minun väitteitäni ja argumenttejani ja sen vuoksi turvaudut vain väittämään etten ole tarpeeksi arvokas keskustelemaan hienolla suoli24.fi:n palstalla ufoista teidän ei-koulutettujen ja itsenimeämien ufologien rinnalla. Hei herätys.
Yli valtaosa höpötyksestäsi on täyttä kukkua, kuten maininnat kuinka tiedemiehiä muuttuu jatkuvasti ufologeiksi ja yhä enemmän. Mistä moiset tiedot? Mitä väliä edes moisella on? Koetatko vain osoittaa että ufologit ovat hyviksiä ja kaikki muut pahiksia? :) Kuulostaa kristinuskon varhaiselta uskonpuhdistukselta. Osoittakaa nyt herran tähden edes yksi pitävä todiste niistä muukalaisista, niin käännän kelkkani heti :P Siihen mennessä teillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin kärsiä vasta-argumenteistani hajoittaen mielikuvitukselliset teorianne.
Ps. Vaihda ufokirjat tieteeseen.harmittaa kun ei kukaan raahaa todisteita ufoista tai muukalaisista juuri Wikipedia- Owashin kotiovelle.
Eivätkö kaikki ole perillä siitä että sinne ne pitäisi viedä ensimmäiseksi? Ja heti.
- Tietäjä Tiedostaja
Tiedän enemmän kuin owashi, tiedän enemmän hänestä itsestään kuin hän itse itsestään. Minä ymmärrän ihmisarvon, Owashi unohtaa ihmisarvon. Minä muistan käyttäytyä kunnolla palstoilla, owashi käyttäytyy aina negatiivisesti palstoilla. Minä ymmärrän yskän, owashi ei millään ymmärrä yskää. Minä ajattelen ja mietin asiaa miten on asia, owashi katsoo kaikki wikipediasta. Minä luen Tieteenkuvalehteä, ja löysin sieltä kivan jutun elämästä, ja rupesin pohtimaan onko elämää ja sitähän löytyi muualtakin kuin maapallolta, Owashi ei usko toiseen elämään, uskoo vain että kaikki hoituu kun hän sanoo jotain.
Minä olen kiinnostunut ufoista, owashi ei, siis mitä ihmettä owashi sitten tekee täällä jos ei ole kiinnostunutkaan. Minä en yritä valistaa ketään ja uskotella että näin se asia on ja minä vain tiedän kaiken, owashi marisee aina palstoilla että paha on tärkeintä mitä voi olla.
Minä uskon hyvään, owashi ei. Minä tiedän enemmän kaikesta kuin owashi, totta se on, täällähän se on kyykkiny roskaa puhumassa se owashi. Minua ei vaivaa totuus, owashia vaivaa totuus, siksihän se täällä uskottelee meille ettei muukalaisia ole.
Minä uskon muukalaisiin, owashi ei. Mihin owashi uskoo, ei mihinkään mistä ei ole todisteita.
Hän on täydellisen ymmärtämätön, jos hän näkee muukalaisen vieressään niin se tarttee vielä tieteellistä todistusta että se on aito.
Owashi voisit lopettaa kovistelusi ja leikkiminen ylijumalaa. Emme halua nähdä mitään asiatonta ihmistä täällä, koska emme jaksa enää sinun räyhäämistä palstoilla. Haluamme rauhassa olla täällä, painu wikipedialle ja siellä pysy, se on kerta sinun paikkasi. Sieltä tiedot hankit ja levittelet joka paikkaan.
Et usko näkemääsi jos näkisit jotain, mutta et usko ufoihinkaan niin et voi nähdä niitäkään. Et ymmärrä asian päälle mitään. Sanot täällä ettemme näkisi mitään kummallista, vaan se olisi lentokone. Maan vempeleetkö sitten vilkuttelee isotehoisella lampulla, ja lentää sataa ja tuhatta. Mulla lähtee järki sun kanssas.
Totuus on. Elämää on muuallakin kuin maapallolla, ja kaikki ei ole pahaa eikä pidäkkään olla pahaa. Satanistien tarkoitus pilata maailma pahalla.
Olen ammattilainen ufotutkija vaikka vähän nuorehko, silti olen tutkinut ja pohtinut asioita jo kauan. Ymmärrän heidät muukalaiset, miksi näin ja miksi niin. Otan yhteyttä heihin jossain välin kun maasta päästään taivahalle. Jos ne ei kerkeä sitten ottaa muhun ennemmin yhteyttä. ^^
Olen nähnyt oikeita ufoja, paitsi ne oli alus, emoalus, ja sitten viimeisenä valopilkkuja jotka olivat ryhmässä ja välkyttelivät valoja järjestyksessä, sitten kohta ne lähti.
Mahtava taivas show, kiitos muukalaiset tästä showsta mitä olen nähnyt, osa teistä muukalaisista kerää täältä tietoa, ja jakaa muiden muukalaisten kanssa, laittakaas oikein hauskaa taivahalle sitten seuraavan kerran kun käyn ulkona yöllä. Laittakaapa vaikka sellainen jännä valosysteemi, että siinä on 3 alusta, niitä teidän keskikokoisia pötkölä mallejanne, ja sitten tehkää kuvio josta jää sellainen valo, yleensähän teillä se tulee valonnopeudesta kun valo tulee aluksen perässä.
Keksikäähän jotain hauskaa, tiedän että luette tämän, älkää välittäkö owashista, hän on vähän outo.
Ja se joka on tätä kirjoitusta vastaan, saa painua niin kauas kuin pippuri kasvaa. Seuraavaksi owashi laittaa väitteen joka yrittää kumota tämän viestin.
Yleensä se laittaa vastaiskuja mutta ne ovat huonoja.
Thanks for all ho keep aliens truth real.Hanki hoitoa.
- En ole pääpahis enkä negatiivinen.
- Satanistit eivät ole pilaamassa maailmaa pahalla.
- Uskon jossain maailman äärissä olevan myös muita kehittyneitä ja älykkäitä rotuja.
- Vain Jumalaan uskovat voivat tietää Jumalan olemassaolon, tai ainakin omassa pääkopassaan. Sama pätee näkemykseesi ufoista.
Kyllästytät minua.
- Hyvä jätkä....vihaa owashia...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001147&posting=22000000015087151
tämä owashin lause säikäytti minut tosissaan. Hän haukkui täydellä voimalla palstalaista. Sairas koko owashi.
Suruttaa kun meitä nuo toiset haukkuu, miksi olemme syrjittyjä heidän silmissään, miksi emme vain voisi olla samaa ihmiskuntaa. Ja miksi owashi aina sanoo ettei saa uskoa siihen mistä hän kieltää. Hän kieltää jumalan, ufot, muukalaiset, kaiken mitä on.
Owashi ei saa minua alas millään tavalla, haluan jatkaa elämää hyvin mielin, eikä yksi pentu minua estä siinä. Julkistan totuuden ja näytän owashille mikä on oikeaa ja mikä on väärää. Hän on uskonnollinen satanismin parissa, eikä hänellä ole sen mukaan mitään uskoa mihinkään mistä ei ole todisteita. Jopa kristinuskossa olevat uskoo muukalaisiin, mutta heidät vääristetään uskojiksi jotka ei usko muukalaisiin. Kyllä Kristinuskossa olevat henkilöt voivat myös uskoa ufoihin ja muukalaisiin, onhan tätä muukalaisiin uskoa jo jatkunut monta vuotta.
He ovat käyneet täällä jo aikoja sitten ja sanaa levittämässä että ne ei ole mitään feikki teoksia, vaan muukalaiset ovat totta.
Ja owashi, voit painua pois koko palstalta. Moni on lähtenyt tältäkin foorumilta sinun takiasi. Minäkin lähden kohta jos en saa sananrauhaa, kaikkeen sinunkin pitää puuttua negatiivisesti."Hän on uskonnollinen satanismin parissa" on täysin paikkaansapitämätön kommentti ja pidän tuota törkeänä loukkauksena.
"Suruttaa kun meitä nuo toiset haukkuu, miksi olemme syrjittyjä heidän silmissään, miksi emme vain voisi olla samaa ihmiskuntaa. Ja miksi owashi aina sanoo ettei saa uskoa siihen mistä hän kieltää. Hän kieltää jumalan, ufot, muukalaiset, kaiken mitä on."
Olette vapaat uskomaan mihin haluatte, mutta ette voi myöskään estää sitä, että niin kauan kun väitätte jonkin olemattoman olevan totta, niin joku epäilee sitä. Niin myös minä teen ajasta ikuisuuteen ja pyrin tuhoamaan teidän perusteettoman uskonne. Totuushan on se, että minä pystyn esittämään vedenpitäviä ja ilmatiiviitä argumentteja mihin kukaan teistä ei ole koskaan pystynyt vastaamaan ja tämä teitä ärsyttää. Viimeisenä oljenkortenanne yritätte vain epätoivoisesti savustaa minut pois palstalla, tämä myös jää yritykseksi.- tämä juttu...
Owashi kirjoitti:
"Hän on uskonnollinen satanismin parissa" on täysin paikkaansapitämätön kommentti ja pidän tuota törkeänä loukkauksena.
"Suruttaa kun meitä nuo toiset haukkuu, miksi olemme syrjittyjä heidän silmissään, miksi emme vain voisi olla samaa ihmiskuntaa. Ja miksi owashi aina sanoo ettei saa uskoa siihen mistä hän kieltää. Hän kieltää jumalan, ufot, muukalaiset, kaiken mitä on."
Olette vapaat uskomaan mihin haluatte, mutta ette voi myöskään estää sitä, että niin kauan kun väitätte jonkin olemattoman olevan totta, niin joku epäilee sitä. Niin myös minä teen ajasta ikuisuuteen ja pyrin tuhoamaan teidän perusteettoman uskonne. Totuushan on se, että minä pystyn esittämään vedenpitäviä ja ilmatiiviitä argumentteja mihin kukaan teistä ei ole koskaan pystynyt vastaamaan ja tämä teitä ärsyttää. Viimeisenä oljenkortenanne yritätte vain epätoivoisesti savustaa minut pois palstalla, tämä myös jää yritykseksi.Tämä oli viimeinen kirjoitus jonka ikinä luin Owashilta. Tein hänestä juuri näkymättömän ja merkityksettömän tällä päätökselläni. Voin taas kirjoittaa ja lueskella foorumin juttuja iloisella mielellä.
Näin helppoa se on, suosittelen muillekin :) - jepu jee
tämä juttu... kirjoitti:
Tämä oli viimeinen kirjoitus jonka ikinä luin Owashilta. Tein hänestä juuri näkymättömän ja merkityksettömän tällä päätökselläni. Voin taas kirjoittaa ja lueskella foorumin juttuja iloisella mielellä.
Näin helppoa se on, suosittelen muillekin :)Hyvä että jollekkin se on helppoa. Jatka samaan malliin, pidä pää kylmänä, äläkä välitä owashista. Näin se homma etenee kun osaa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1363717- 122466
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371975Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211731Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301503- 1241468
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101311- 141256
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo4831244- 771191