Lainaton elämä

Vikana opiskeluvuotena tarvitsin reilut 2000 egee opilasvaihdon kustannuksia varten.

Toisen lainan tarvinnen kun ostan asunnon.
Kolmannen ehkä jos joudun joskus vaihtamaan isompaan.

Autot ja muut kamat olen ostautn käteisellä. Säästän ensin - ostan sitten.

Lainaton elämä onnistuu jos ei tahdo omistusasuntoa.

Onnistuu, ainakin ellei osta omaa asuntoa tai sitten säästää asuntoon pitkään. Ei itsellänikään ole koskaan mitään muuta lainaa ollut kuin asuntolainaa, sitäkin niin summana kuin prosenttiosuutena asunnon hankintahinnasta hyvin kohtuullinen osuus.

Kyllähän se vaikeaa on, muttei mahdotonta. Eikä lainan välttäminen ole itseisarvo, jos rahat sijoitetaan tuottavasti. Itse otin aikanaan opintolainaa, jonka tuloksena on nyt miellyttävämpi työ ja parempi palkka. Asuntolainaa on vielä hieman jäljellä ja sen tuotto näkyy vastikkeen ja vuokran erossa sekä asumisturvallisuutena. Siinäpä ne sitten ovatkin. Lainan ottaminen autoa tai muuta arvoaan menettävää hyödykettä varten on yleensä huonoa bisnestä.

Tuntee muutamankin.

Ihan normaalia elämää elävät. Ovat käyneet kouluja perusammattitutkintoon saakka ja kouluajat tehneet töitä kaikki lomat ja osan viikonlopuista. Koulun jälkeen menneet suoraan töihin ja eläneet vuokralla. Elämisen menot käteisellä ja autot ja lomamatkat etukäteissäästämisellä.

Siinähän se ero on, säästääkkö etukäteen vai jälkikäteen.

Tunnen ainakin yhden ihmisen jolla ei ole koskaan ollut ollenkaan lainaa, eli aviomieheni, joka on päässyt yli 40 vuoden ikään ilman velkoja. Itse jouduin ottamaan ekan lainani 18-vuotiaana opiskelua varten. Sanoisin että suurin ero meidän välillämme on perheoloissa; hän tulee vakavaraisesta perheestä jotka mm. ostivat hänelle opiskelukämpän, tukivat opiskelua muutenkin, antoivat 120 000 mk asumisoikeusasunnon kynnysrahaksi (paperilla kyse oli toki "lainasta" verosyistä, mutta ei sitä koskaan pennilläkään lyhennetty, antoivat rahaa auton ostoon yms. Haluan kuitenkin korostaa että mieheni on myös itse tehnyt kovasti töitä ja ollut aina rahankäytössään hyvin huolellinen ja maltillinen, ja onkin onnistunut kasvattamaan esim. läh. 60 000 euron osakesalkun pelkästään itse säästämällä ja sijoittamalla.

Minulla puolestani on vielä lähemmäs 40-vuotiaana kulutusluottoja, opintolainoja yms. Puolustuksekseni voin sanoa että olen ottanut lainaa mm. auttaakseni vanhempiani ja veljeäni jotka ovat vuosien varrella olleet todella kurjassa taloudellisessa jamassa. Mutta kyllä sitä rahaa on ihan tuhlaukseenkin mennyt, myönnän sen kyllä. Nyt ei ole kuin pari vuotta enää ja sitten en ole mihinkään mitään velkaa. Silloin alammekin varmaan suunnittelemaan kummankin elämän ensimmäistä asuntokauppaa.. Siihen joutuu miehenikin jo sitten turvautumaan pankin apuun.

Enpä näe mitään syytä, etteikö lainaton elämä onnistuisi valtaosalla väestöstä, jos ei asuisi omistusasunnossa. Ja varmasti monella onnistuu omistusasuminenkin ilman lainaa, jos esim. muuttaa keski-ikäisenä muuttotappiokuntaan, jossa asunnot ovat halpoja.

Toinen kysymys taas on, onko lainaton elämä jotenkin tavoiteltavaa. Omalta kohdalta olisi ollut aika hölmöä säästää kalliimmassa vuokra-asunnossa ASO-maksua varten, kun pienen lainan ottamalla sai pudotettua asumiskustannuksia selvästi.

Nykylainsäädäntö myös kannustaa opintolainan ottamiseen, vaikka sitä ei tarvitsisikaan. (Lainapääoman verovähennys)

En näe kulutusluotoissakaan sinänsä mitään pahaa, kunhan ne on mitoitettu järkevästi. Tosin aika harvaa asiaa tarvitsee niin kipeästi, etteikö voisi säästää. Ja tarkennan vielä, että itsehän en niitä ole ikinä tarvinnut 0:-)

Autolainaa pidetään myös melko "pakollisena", mikä tuntuu minustä hieman oudolta. Jos haluaa välttämättä uuden auton, niin useimmiten leasing-auto on taloudellisesti järkevämpi. Jos taas kelpaa vanhempikin, niin sitten pitäisi uuden auton käsirahan riittää.