Heikki

Luin Teija Tiilikaisen "Ahvenanmaa, Suomi ja eurooppalainen turvallisuus" -teoksen sekä Tomas Riesin "Finland and Nato".

Teoksista käy ilmi, että Suomi jo vuodesta 1995 lähtien käytännössä on toiminut Natossa kuin täysjäsen saamatta osakseen turvatakuita, koska valtiojohtomme kynsin hampain on taistellut sen puolesta, että liittolaisiltamme kiellettäisiin oikeus tulla avuksemme, jos joskus apua sattuisimme tarvitsemaan.

Kummassakin teoksessa myös tuodaan esiin näkökohta, että Suomessa ollaan analysoitu käsite "sotilaallinen uhka" perin suppeasti. Riesin mukaan Suomessa "sotilaallisella uhkalla" tarkoitetaan "sotilaallisen uhkan toteutumista perinteisen sodankäynnin muodossa", kun se enemmin tulisi nähdä "mahdollisuutena käyttää sotilaallisen uhkan toteuttamista poliittisena painostusvälineenä". Jo vuonna 1999 ilmestyneessä opuksessaan Ries ennakoi nyttemmin toteutuvaa kehitystä: Venäjä lisää sotilaallisia tukikohtia Suomen rajan tuntumassa nopean talouskasvunsa avittamana.

"Sotilaallinen uhka" Venäjältä ei tulle merkitsemään konkreettista hyökkäystä Suomeen, mutta sillä uhkaaminen tarjoaa Suomen jäädessä Naton ulkopuolelle Venäjälle huomattavan poliittisen painostusvälineen, joka saattaa ajauttaa Suomen Venäjän etupiiriin ja uuteen suomettumisen aikakauteen.

Presidentinvaalien televisioiduissa vaalitenteissä keskusteltiin paljon turvallisuusuhkista. Venäjän muodostamaa sotilaallista uhkaa pidettiin yleisesti vähäisenä, mikä Niinistön osalta lienee johtunut Suomessa yleisesti käytettävän "sotilaallisen uhkan" määritelmän suppeudesta.
7207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ja mahdollisuudesta Suomen painostukseen. Cöpenickillä on tietysti painavaa "sanottavaa" faktaa vastaan ja varmaan sairas-vamma-harhallakin, mutta tämä oli oikein raikas tuulahdus ummehtuneelle palstalle. Kiitokset kirjoittajalle, Heikki Mäkiselle!

Äänestä
  • Olemme tuuliajolla!!

    Äänestä

  • valitettavasti kirjoitti:

    Olemme tuuliajolla!!

    Galluppien mukaan kansa vastustaa NATOon liittymistä. En tiedä, voiko Halonen yksin liittää Suomen NATOon. Jos sinä tiedät, kerro meille tietämättömille. Tai pidä suusi supussa.

    Äänestä

  • valitettavasti kirjoitti:

    Olemme tuuliajolla!!

    Tomas Ries, Ruotsin ulkopoliittisen instituutin johtaja, ent. Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen tutkija, totesi tv:ssä Suomen roolin maailmanpolitiikassa vähentyneen merkittävästi Halosen epäonnistuneen ulkosuhteiden hoidon takia. Hän vertasi Ahtisaaren kaudella harjoitettua rauhanvälitystoimintaa, erittäin hyvin sujunutta edellistä EU puheenjohtajakautta ja laajaa näkyvyyttä maailmanpolitiikassa nykyiseen Halosen johdolla harjoitettuun globalisaaliovoivotteluun toteamalla Suomen vetäytyneen merkittävästä asemasta ja vaienneen keskustelusta.

    Suomen kaltaisella maalla kun ei ole varsinaista valtaa muiden maiden toimintaan, tulisi minusta ehdottomasti hankkia ja ylläpitää aktiivisen toimijan saamaa arvostusta ja tätä kautta vaikutusvaltaa kainsainvälisissä asioissa. Riesin mielestä Suomi näkyy ulkopoliittisissa kuvioissa maailmalla edelleen vain Ahtisaaren toiminnan tuloksena, esim. Acehin rauhansopimuksen välittäjänä.

    Äänestä

  • velvollisuuksiaan?? kirjoitti:

    Vai onko mielestäsi Suomi jonkin toisen maan kanssa "kränäväleissä"?

    Äänestä

  • velvollisuutensa kirjoitti:

    Vai onko mielestäsi Suomi jonkin toisen maan kanssa "kränäväleissä"?

    on pitää Suomi pelon vallassa. Siinä on onnistuttu jo niin hyvin, että enemmistö kavahtaa mahdollista NATO-jäsenyyttä. Pelolla siis saadaan kansan tuki harjoitetulle turvallisuuspolitiikalle.

    Äänestä

ei kommentoi tätä?
Miksi ette diagnosoi nyt Tomas Riesiä mielisairaaksi samalla argumentaatiolla kuin eräitä palstalaisia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mäkinen kirjoitti:

Luin Teija Tiilikaisen "Ahvenanmaa, Suomi ja eurooppalainen turvallisuus" -teoksen sekä Tomas Riesin "Finland and Nato".

Teoksista käy ilmi, että Suomi jo vuodesta 1995 lähtien käytännössä on toiminut Natossa kuin täysjäsen saamatta osakseen turvatakuita, koska valtiojohtomme kynsin hampain on taistellut sen puolesta, että liittolaisiltamme kiellettäisiin oikeus tulla avuksemme, jos joskus apua sattuisimme tarvitsemaan.

Kummassakin teoksessa myös tuodaan esiin näkökohta, että Suomessa ollaan analysoitu käsite "sotilaallinen uhka" perin suppeasti. Riesin mukaan Suomessa "sotilaallisella uhkalla" tarkoitetaan "sotilaallisen uhkan toteutumista perinteisen sodankäynnin muodossa", kun se enemmin tulisi nähdä "mahdollisuutena käyttää sotilaallisen uhkan toteuttamista poliittisena painostusvälineenä". Jo vuonna 1999 ilmestyneessä opuksessaan Ries ennakoi nyttemmin toteutuvaa kehitystä: Venäjä lisää sotilaallisia tukikohtia Suomen rajan tuntumassa nopean talouskasvunsa avittamana.

"Sotilaallinen uhka" Venäjältä ei tulle merkitsemään konkreettista hyökkäystä Suomeen, mutta sillä uhkaaminen tarjoaa Suomen jäädessä Naton ulkopuolelle Venäjälle huomattavan poliittisen painostusvälineen, joka saattaa ajauttaa Suomen Venäjän etupiiriin ja uuteen suomettumisen aikakauteen.

Presidentinvaalien televisioiduissa vaalitenteissä keskusteltiin paljon turvallisuusuhkista. Venäjän muodostamaa sotilaallista uhkaa pidettiin yleisesti vähäisenä, mikä Niinistön osalta lienee johtunut Suomessa yleisesti käytettävän "sotilaallisen uhkan" määritelmän suppeudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu