Tässä muuttamaton maili jonka pistin puheviestinnän opettajalleni.. onko joillain samoja kokemuksia? Mitä hoitotapoja olette saaneet? Kiitos. Laitoin tämän tällekkin puolelle jos joku ihminen joka kärsinyt paniikkihäiriöstä olisi tuntenut samoja tunteita.. mitään muuta viitteitä paniikkihäiriöön minulla ei ole. Olen muutenkin sosiaalinen ja en pelkää kommunkoida ihmisten kanssa - paitsi yleisön edessä.
" On käynyt tässä niin, että joudun lopettamaan tämän puheviestinnän kurssin nyt kesken ja aloitan uudelleen sv1b:n ensi syksynä. Tämä tiedoksianto (ei niin yllättäen) nyt asettui juuri tämän henkilökohtaisen puhe-esityksen kohdalle. Nyt pitää ja haluan ottaa järeämmät aseet käyttöön, että pääsen eroon tällaisesta. On se mitta tullut täyteen.
Olen kärsinyt tästä epätavallisen voimakkaasta esiintymispelosta yläasteelta asti ja ajattelin, että tällaisessa pienessä intensiivisessä ryhmässä pääsisin kuitenkin siitä eroon ja siksi tulin normaalikurssia suorittamaan. Se osoittautui kuitenkin vääräksi luuloksi. Ei tämä missään nimessä ole sitä normaalia jännitystä vaan siellä lamaannuttavan kauhun asteella. Jonkin sortin panikoitumista se on - ja turhan takia koska en tosiaan osaa yhtään järkisyytä nimetä miksi näin on. Olen käynyt läpi kyllä kaikki syyt miksi se on turhaa kokea esiintyminen niin kuoleman loukkuna mutta ei järkiperustelut tunnu auttavan siinä kohtaa kun tilanne tulee kohdalle, yleisön eteen meneminen laukaisee sen saman kaavan joka kerta automaattisesti ja siinä on kyllä aika kädetön olo. Tunnetta ovat voimistaneet (tai saaneet aikaan tämän negatiivisen kierteen) poikkeuksetta epäonnistuneet (osin jopa traumaattiset) kokemukset etenkin yksin esillä olemisesta koulu-uran aikana ja tämä sv1b:n ohjelma menee kyllä nyt minun kohdallani ylitse siinä mitä tässä vaiheessa pystyn ottamaan vastaan. Ongelmia on jo ryhmässä esittämisessä, siinä jotenkin kuitenkin pystyn pitämään itseni kontrollissa, mutta sitten yksin kun on niin joku kliksahtaa ja pahemman kerran. Puhumattakaan videoiduista ja isolle yleisölle tehtävistä puheista.
Toivonkin, että ensi syksynä alkaisi myös tämä jännittäjien ryhmä. Ainakin nyt kahtena viime lukukautena se on alkanut. Se mitä tarvitsen on paljon esiintymistä ja näiden asioiden läpikäymistä vastaavan kokeneiden kanssa. Siltä tuntuu vahvasti ainakin. Aion mennä myös ensimmäiselle esiintymisjännityksestä kärsivien kurssille mikä nyt tulee vastaan kun nyt huomaan miten iso asia tämä tuntuu olevan. Se olisi jo pitänyt tehdä ajat sitten, mutta viimeistään nyt. Sellaisia on jo järjestettykin tässä korkeakoulujen yhteishankkeena ja toivon, että myös jatkossa. Valmistuminenkin häämöttää vuoden vaihteen jälkeen joten täytyyhän tämä asia nyt hoitaa ja muutenkin haluan kyllä tulla ainakin kohtalaisen hyväksi esiintyjäksi.
Oli aika iso kynnys nyt päättää näin ja lähettää tämä sähköposti, enkä tiedä kerroinko enemmän mitä olisi tarvetta, mutta kuitenkaan sellaista tunnetta mitä yksi 8 minuutin esitys voi tuottaa ei minusta kenenkään pidä kokea ja siksi tulin tulokseen, että jokin muu keino on oltava."
" On käynyt tässä niin, että joudun lopettamaan tämän puheviestinnän kurssin nyt kesken ja aloitan uudelleen sv1b:n ensi syksynä. Tämä tiedoksianto (ei niin yllättäen) nyt asettui juuri tämän henkilökohtaisen puhe-esityksen kohdalle. Nyt pitää ja haluan ottaa järeämmät aseet käyttöön, että pääsen eroon tällaisesta. On se mitta tullut täyteen.
Olen kärsinyt tästä epätavallisen voimakkaasta esiintymispelosta yläasteelta asti ja ajattelin, että tällaisessa pienessä intensiivisessä ryhmässä pääsisin kuitenkin siitä eroon ja siksi tulin normaalikurssia suorittamaan. Se osoittautui kuitenkin vääräksi luuloksi. Ei tämä missään nimessä ole sitä normaalia jännitystä vaan siellä lamaannuttavan kauhun asteella. Jonkin sortin panikoitumista se on - ja turhan takia koska en tosiaan osaa yhtään järkisyytä nimetä miksi näin on. Olen käynyt läpi kyllä kaikki syyt miksi se on turhaa kokea esiintyminen niin kuoleman loukkuna mutta ei järkiperustelut tunnu auttavan siinä kohtaa kun tilanne tulee kohdalle, yleisön eteen meneminen laukaisee sen saman kaavan joka kerta automaattisesti ja siinä on kyllä aika kädetön olo. Tunnetta ovat voimistaneet (tai saaneet aikaan tämän negatiivisen kierteen) poikkeuksetta epäonnistuneet (osin jopa traumaattiset) kokemukset etenkin yksin esillä olemisesta koulu-uran aikana ja tämä sv1b:n ohjelma menee kyllä nyt minun kohdallani ylitse siinä mitä tässä vaiheessa pystyn ottamaan vastaan. Ongelmia on jo ryhmässä esittämisessä, siinä jotenkin kuitenkin pystyn pitämään itseni kontrollissa, mutta sitten yksin kun on niin joku kliksahtaa ja pahemman kerran. Puhumattakaan videoiduista ja isolle yleisölle tehtävistä puheista.
Toivonkin, että ensi syksynä alkaisi myös tämä jännittäjien ryhmä. Ainakin nyt kahtena viime lukukautena se on alkanut. Se mitä tarvitsen on paljon esiintymistä ja näiden asioiden läpikäymistä vastaavan kokeneiden kanssa. Siltä tuntuu vahvasti ainakin. Aion mennä myös ensimmäiselle esiintymisjännityksestä kärsivien kurssille mikä nyt tulee vastaan kun nyt huomaan miten iso asia tämä tuntuu olevan. Se olisi jo pitänyt tehdä ajat sitten, mutta viimeistään nyt. Sellaisia on jo järjestettykin tässä korkeakoulujen yhteishankkeena ja toivon, että myös jatkossa. Valmistuminenkin häämöttää vuoden vaihteen jälkeen joten täytyyhän tämä asia nyt hoitaa ja muutenkin haluan kyllä tulla ainakin kohtalaisen hyväksi esiintyjäksi.
Oli aika iso kynnys nyt päättää näin ja lähettää tämä sähköposti, enkä tiedä kerroinko enemmän mitä olisi tarvetta, mutta kuitenkaan sellaista tunnetta mitä yksi 8 minuutin esitys voi tuottaa ei minusta kenenkään pidä kokea ja siksi tulin tulokseen, että jokin muu keino on oltava."
Vastaukset 1
Vanhimmat
aivan kuin minun kirjoitukseni!