Kotkan autohalli

Aino

Millainen paikka on? kannattaako tulla kauempaakin (n.150km)ostamaan autoa,siel ois yx kiinnostava peli ja soiton perusteella asia paikka,mutta millaisessa maineessa tuo paikka on siellä kotkassa?

60

15389

Äänestä

    Vastaukset

    • Entinen kotkalainen

      Vähän outo kysymys. Autoahan sinä olet ostamassa etkä koko hallia. Silloin sinua kiinostaa vain auto.

      Minä asun Espoossa ja kävin ostamassa auton Seinäjoelta noin kymmennen vuotta sitten. Auto oli vanhempi urheiluauto, joita on harvoin tarjolla. Siitä pyydettiin muistaakseni 112 000 mk.

      Minä tein näin: Soitin myyjälle ja kerroin mistä olen. Kerroin että olen tosissani, ja haluan jo puhelimessa kuulla kaiken oleellisen, ettei tule ihan turhaa reissua. Kysyin myös samantien että mikä on kaikista pienin hinta, millä sen auton saa. Myyjä vastasi, että 98 000 mk. Näin molemmat osapuolet tajusivat, että tosissaan ollaan. Myyjä lupasi vielä maksaa paluujunalipun, jos junalla joudun palaamaan.

      No, siinä kävi sitten niin, että myyjä tuli minua juna-asemalle vastaan ja vei heti syömään. Sillä aikaa auto oli pyynnöstäni paikallisella katsastusasemalla kuntotestissä. Auto oli hyvä, ja kaupat tehtiin tuolla jo alussa sovitulla summalla.

      Luulen että kohdallasi on vähän samanlainen juttu. Auton pitää olla jotenkin erikoinen, että noin kauas viitsii lähteä. Soita ja kerro mistä tulet, ja ihan hyvä keino on kysyä myös alin hinta. Myyjä kyllä haluaa noin motivoituneen asiakkaan eikä ainakaan pidä sinua renkaanpotkijana.

      • Aino

        ...että onko hujarijoppari vai mikä tapaus se myyjä....siel ois yx edullinen auto,millaisesta olen haaveillut...ei noista perkeleistä oikee tiijä.


      • käynyt
        Aino kirjoitti:

        ...että onko hujarijoppari vai mikä tapaus se myyjä....siel ois yx edullinen auto,millaisesta olen haaveillut...ei noista perkeleistä oikee tiijä.

        Vaikuttaa ihan rehdiltä kaverilta. Liikekin on ollut siinä niin kauan kuin jaksan muistaa.


      • Eikka
        käynyt kirjoitti:

        Vaikuttaa ihan rehdiltä kaverilta. Liikekin on ollut siinä niin kauan kuin jaksan muistaa.

        Tunnen oikein hyvin vuosien takaa.Liikekin ollut jo pitkälti toistakymmentä vuotta samalla miehellä.Eli siitä vaan auton ostoon!


      • maake
        Eikka kirjoitti:

        Tunnen oikein hyvin vuosien takaa.Liikekin ollut jo pitkälti toistakymmentä vuotta samalla miehellä.Eli siitä vaan auton ostoon!

        Jonkun verran kauppaa Riston kanssa tehnyt. Kiva typpi ja reilu kaveri. Ei tosiaan mikään huijari... Kaupoille vaan.


    • uuden auton omistaja

      Kerran kävin siellä ja myyjä kysyi millasta autoa etsin, sanoin että halpaa farmaria, sitten myyjä rempas keltasen pörssin auki ja selaili sitä ja tokaisi että löytyy *heh* en voinu kun nauraa, oli mukava heppu, mutta auto jäi tällä kertaa sieltä ostamatta, uskon kuitenkin että ihan rehellinen kaveri kyseessä...siis niin rehellinen kuin automyyjät yleensäkin :) Voi myös olla että laitto mua halvalla, mut samapa tuo.

    • Aino

      Kiva kuulla että paikallisetkin uskaltaisi sieltä autoa ostella..... pitää tiistaina mennä kattelemaa erästä kulkinetta sinne... ja samalla voisi lasten kanssa käydä maretariumissa =)

    • Bmwm52002

      10 vuotta vanha kirjoitus mutta taitaa olla sen aikasia autoja vielä myymättä😁

    • ripaeikannataei

      Jep ja jopa vahempia on ripalla. Nekin myydään saatesanoin "just tullu hyvä vaihtari, osta poiis!

    • 200tkm

      Täydellinen huoltokirja ja jakohihna juuri vaihdettu. Juu pa juu.

    • eeskortti

      Niimpä. Kerran sieltä sellanen ostettii ja hihnahan pamahti poikki jokusen ajan päästä. Pamahtipa sitte vähä muutakii paskaks...ei oo tarvinnu sielt enää ostaa mitää.

    • petttynytarska

      Takuu loppuu kun takavalot häipyy näkymästä. Ei toista kauppaa kyseiseltä tyypiltä.

    • automiäs

      en suosittele.autot joko huonoilla renkailla tai joku vika niissä ainakin jota yritetään salailla.1 sieltä ostettu ja keitti tien päällä samantien.hämäräfirma

    • Eikauppakäy

      Autoja sillä on hallit täynnä kuin keräilijällä. Kuvia ottaa autoista kuin heikkopäinen, hinnatkaan mitkään halvimmat..

    • hekaleka

      tonnin arvosesta autosta pyydetään 4000e...huhhuh

      • ttumikätoope

        Perusautojobbari... oon katellu pidempään tuota F250 fjoordia.
        Oishan se kiva, ei uskalla mennä koeajolle, jos vaikka tulee ostopakko.
        Vaan tämä ihmeellisyys tuossa hinnoittelussa, eli alv-vähennyskelpoinen...
        mitä he*vettiä se nyt sitten tarkoittaa? Onko se alv hinnassa vai ei?
        Jos on, hinta melkein ok. Jos ei, v*tun kallis.
        Kun ollut monta vuotta myynnissä niin taitaa olla pyynti alv
        Olisko niin pe*keleen vaikea sanoa hinta alv 0 ja hinta sis alv?
        On varmaan jos myyjä on vajakki autokauppias.


      • halpa-vaihdokki

        Kallishan se on vaan sille, kenellä ei ole rahaa.
        Aikamies ostaa noita käteisellä.


    • Lokinpaska

      Komiat kuvat autoista merimaisemissa.

    • 352525252

      Ei todellakaan kannata. Suurin osa autoista seissyt useita vuosia ja se ei todellakaan tee hyvää autolle. Esim renkaat hapristuneet ja kovettuneet, ei pidä talvella alkuunkaan vaikka olis pintaa. Jakopää rispaantuu ja hihna katkeaa, koko motti sökö. Laakerit kärsineet pitkästä seisonnasta paskoilla öljyillä jne! Ja jokaisen ois hyvä tiedostaa miten nämä jobbarit katsastaa autonsa... tutulla ja halvalla, läpi menee vaik ois jarrut 0% !! Nähty on.

    • keijola69

      no eihän se noin mene!! itse oon tuntenut riston pitkään ja tiedän että uskallan ostaa häneltä auton

      • Hallitpursuaa

        Ei siinä tunteminen auta jos autot ylihinnoiteltuja ja tunteella myy.


    • JoopaJaapa

      Joo kävin katsomassa autoa ja ei vastannut yhtään sitä mitä myyjä puhelimessa antoi ymmärtää

    • 82n2n2

      Hinnat on niin kovia että kauppa käy todella hitaasti. Edelleen samoja autoja kuin syyskuussa jolloin kävin viimeksi. En ole koskaan sieltä auton kanssa lähtenyt kun aina löytää vastaavan halvemman.

    • 352523se

      viimiset 10vuotta myynnyt tuota m5... varmaan hyvässä kunnossa ton seisonnan jälkeen.

    • pepepekkapuupää

      ei kannata ostaa sieltä.ihan pommeja ovat,vaikka päältäpäin ok.sekapari renkailla varustettu suurin osa ja hinta älytön.

      • pupupukkaa

        sekahaku ja sekapari kässääks pepepekka


    • Pekkola

      Kannattaa kyllä

    • Kotkalaaine

      Voi teitä. Eiköhän käytetyn auton ostaminen oo aina 'tuuripeliä'. Myyjä ei varmaa itekään voi kaikkia vikoja ennustaa vaikka haluis. Takuuhommat sitten asia erikseen, mutta täällä hoituu suht kohtuullisesti. Koeajo kunnolla ja jos epäilyttää niin ei tarvi ostaa.

    • psd

      ihan paska mun mielestä!! No joku myy autoja toiset joutuu käymään öisin varkaissa.. Molemmat ammatit on yhtä hienoja ja rehellisiä.

    • Pyynnötkohallaan

      Myyjä on jymähtänyt jonnekin 10-15 vuoden taakse. Tonnin autosta pyytää pokkana 4400€ :) tää on aivan vitsi. Sain kunnon naurunremakat kun selaisin autot läpi, ei saatana.. hirvet hinnat, ei kukaan siis yhtään ketään ole niin torspo että tonne eksyy ostoksille. Hillitön hupi-ukko..

    • Perttikp

      Hyvät viimisen päälle autot. Kaikki huollettu ja valmiina ajoon. Luotettava kauppias joka tuntee autot

    • Kallistaon

      Esimerkiksi noi M5 bemmut on ollu myynnissä yli 10v, Ei mitään järkeä makuuttaa autoa ja pääomaa noin kauan. Ei täytä normaalin autokaupan tunnusmerkkejä, tulee mieleen Korsumäen auto tai Lohjan laatuautot ennen kuperkaikkaa joissa ihan oma hintataso. Tämä on toiminut hyvin ennen internet aikaa, mutta siitä on hetki kulunut. Turpaan tulee laskee miten tahansa. Pitäisi yrittäjänkin osata niellä tappio ja pistää varasto kiertoon. Toki jos haluaa keräillä kalustoa ja talous kestää, mutta aina lopulta nämä päätyy vasaran alle. Sitä odotellessa.

    • Kerk

      Joopa joo, ihan täys huijari koko äijä. Kävin viime viikolla katsomassa autoa tuolta, olin jo ennen sitä ajellut ympäri maita ja mantuja katselemassa autoja ja autot mitä kävin katsomassa muissa paikoissa olivat enemmän ja vähemmän ei ilmoituksien mukaisia. Sitten soitin Kotkan autohalliin ja pyysin ystävällisesti myyjää menemään auton viereen ja kertomaan kaikki viat ja puutteet mitä autosta löytyy silmämääräisesti, koska en haluaisi ajella taas montaa sataa kilometriä turhan takia. Vastaus oli, että kynnen kokoinen paikkamaalaus takanurkassa ja vaaksan mittainen halkeama tuulilasissa. Ajattelin, että eivät nuo pienet haittaa kun auto olisi saatava nopeasti hankittua. Sovimme myyjän kanssa, että lähden ajelemaan Kotkaan päin heti. Ja auto mitä menin katsomaan oli ilmoituksen kuvissa todella siistikuntoisen näköinen.

      Paikanpäälle päästyäni selvisi auton todellinen kunto... Paikkamaalattu n.30 eri kohdasta ihan päin helvettiä, tuulilasissa KAKSI 80cm halkeamaa, koko vasen etusiipi maalattu spraymaalilla, oven lukon muovit puuttuivat, penkit olivat yltä päältä paskassa jne. Löin auton käyntiin ja huomasin koeajamatta seuraavat asiat: Pakoputki vuotaa, radio on mykkä, glykoli haisee sisällä ja käsijarru oli täysin tunnoton. Kyllä siinä vaiheessa olo vähän mitä vittua-fiilikset. Ymmärtäisin tuollaisen auton kunnon ja viat jos auto olisi 30 vuotta vanha ja maksaisi 500€. Mutta ei, 10 vuotta vanha auto mikä maksaa lähemmäs 5000€ (Ja ei tosiaankaan halvin tuota korimallia oleva auto, etsin hyväkuntoista ja hyvin pidettyä ja siksi olin valmis maksamaan vähän enemmän sellaisesta). Jos Kotkan autohallin omistaja lukee tätä niin pakko kysyä, että mitä luulet saavuttavasi tuollaisella kusetuksella ja kunnioituksella asiakkaita kohtaan ?

      Heppu yritti vielä samalta istumalta kaupauta varmaan kymmentä muuta rojua, ja valitteli samalla kuinka autot eivät mene nykypäivänä kaupaksi ja hallissa seisoo yli 200 autoa turhan panttina. Ei kai kukaan tuollaisia romuja osta noilla hinnoilla. En voi suositella kenellekään.

    • jussipussi1234567

      En ole asioinut ko. liikkeessä mutta sen olen huomannut, että samat ylihintaiset autot ovat siellä myynnissä vuodesta toiseen. Se, että liikkeellä on siihen varaa niin se on asia aivan erikseen ja varmaankin osaltaan ketoo kannattavasta liiketoiminnasta.

    • Huijattuautohallissa

      Huijari! 500€ auto maksoi 1700€ ajettu 115tkm kaiken piti olla kunnossa mutta kun huoltoon &katsastukseen vein niin, kaikki jarrut levyineen&paloineen oli kulunut puhki, virranjakaja rikki&alustassa ruostevaurioita joiden korjaaminen oli tosin halvinta 150€ hitsaukset. 850€plus hitsaukset niin melkein tonnin sai maksaa että auton elämä sai jatkua, ainiin ja etupalkki on mätä jota katsastus mies ei onnekseni huomannut. Ei voi mitään kun en ole auto asiantuntija, huijari kauppias.

      • Kkaup

        Mitä odotit noin halvalta autolta. Olisit ostanut kalliimman. Taidat olla tunari.


    • Ostaja123

      On hyvä paikka ja asiantunteva mukava myyjä.

    • eeroeilehti

      Tykkään autohallin henkilökunnasta.

    • Pekkola90

      Henkilökunta on mukavaa ja tietävää porukkaa kyllä uskon ja tiedän että ne kaikki osaavat hommansa Mutta se on mun mielipide ja oikeasti ovat jopa söpöjä

    • Onnellinenostaja

      Kyllä on hinnat kohdillaan. Seuraavankin auton ostan sieltä. Alueen paras myös asiakaspalvelussa.

    • dsgsew

      Ei siltä kannata ostaa yhtään mitään. Osa autoista seisonut yli 10vuotta, hihnat yms rapistuneet vaikka olisikin vaihdettu "10tkm" sitten.

      • RVEIJO

        OLETKO IKINÄ EDES KÄYNY SIELLÄ? PRIIMAA LAATUA MYY ON VASTUULLINEN KAUPPIAS


    • Pekkola90

      Olen kyllä ja asiakaspalvelu toimii joka ihmisellä siellä ja kiva oli saada huomio ja päivää ne kaikki osaa sanoa

      • Lisääkaasua

        kyllä huomaa että huonosti menee kun autokauppiaat itse kirjoittaa tänne ja kehuu kuinka hyvä kauppa se on .


    • hikinenRisto

      Aivan kauhea autoliike. kaikki autot järjestään raskaasti ylihintaisia ja kauan siellä seisoneita, siis puhutaan vuosista. Aina sama hintalappu.

    • 25423es

      Jotkut autot seisseet sillä yli 10 vuotta katujen varsilla, ei kannata ostaa mitää tuolta.

    • laastiaTuulilasissa

      Tekee se myös jonkilaista yhteistyötä muiden autojopparien kanssa ja saattaa muilta joppareilta tilata autoa jos jotain tiettyä autoa olet hakemassa. Pääsääntöisesti paska-riston autot ovat 50 - 70% ylihintaisia yleiseen markkinahintaan nähden.

    • ISOREPE

      ALUEEN PARAS AUTOLIIKE JA HINTA SÄÄDETÄÄN KOHDILLEEN. KATEELLISET PUHUU MUUTA

    • turhaYrittääKusettaa

      Ei ole mitään säätöä vaan on vain vuosikaudet seisoneet autot.

      • Himohamstraaja

        Kerälijä. Ei raaski myydä.


    • iuytgfghvbc2345

      Ja hintalaput pysyy samoina vuodesta toiseen X D

      • Rahalla.saa

        Todellisuuden tajua ei hintapyynneissä. Rahaa täytyy kuitenkin olla sen verran että, pystyy tuollaiset automäärät ja hallit pitämään.


      • NäinOn

        Köyhä renkaanpotkija ei saa autoa mistään. Käy hakemassa romuttamolta joku kärry. Laatuautot maksaa


      • Olisikin.autoja.myynni
        NäinOn kirjoitti:

        Köyhä renkaanpotkija ei saa autoa mistään. Käy hakemassa romuttamolta joku kärry. Laatuautot maksaa

        Ei köyhä renkaanpotkija mitään ylihintaisia autoja ostele. Laatuautot maksaa, sellaisia ei kyseisestä liikkeestä löydy. Pelkkiä ylihinnoiteltuja vuosia seisoneita kotteroita.


      • Anonyymi
        NäinOn kirjoitti:

        Köyhä renkaanpotkija ei saa autoa mistään. Käy hakemassa romuttamolta joku kärry. Laatuautot maksaa

        On laatuautoja kaikki. Se maksaa.


    • Yrjö-Paavo

      En suosittele asioimaan ko. liikkeessä.

    • Anonyymi

      Hyvä liike 5/5

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      85
      6314
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3793
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3150
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1706
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      959
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      946
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      880
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      859
    Aihe