Luistelukenttien kunnossapito Oulussa

Mites on?
8424
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jäälissä on tänä vuonna ollut huono jää

Äänestä

Hyvin on pidetty kentät kunnossa. Oulussa pääsee lapselliset tullista tulleet isät treenaamaan poikiaan, joista ei selvästi tule minkään sortin urheilijaa, jos isää katsoo. Tulee vaan pettyneitä jotka eivät saaneet isän unelmiin vastattua. Täytyy sanoa että jos samalla intensiteetillä olisin panostanut jääkiekkoon ja liikuntaan kuin monet lapsellisen perheenisät, olisin Wayne Gretzkyn kanssa ollut työkaveri. Luuserit! Kannattaisi kasvattaa lasta johonkin muuhun kuin oman pienen munanne jatkeeksi pyrkimään märkään fantasiaanne. Vaikka Kärppiin maksatte mukulanne, ei se rooli kanna. Sori.

Äänestä
  • Aivan onneton oli tänäänkin jään hoito, eli sitä ei ollut tehty lainkaan. Nyt viimeistään tulisi olla jään kunnossapito reilassa, mutta ei ole. Kuinka vaikeaa on aurata lumi pois ja tehdä jään kunnossapito, haloo. Tästäkin menee viivana valituikset maksajalle Ouluun!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivan onneton oli tänäänkin jään hoito, eli sitä ei ollut tehty lainkaan. Nyt viimeistään tulisi olla jään kunnossapito reilassa, mutta ei ole. Kuinka vaikeaa on aurata lumi pois ja tehdä jään kunnossapito, haloo. Tästäkin menee viivana valituikset maksajalle Ouluun!

    Meneppä välillä itse töihin äläkä leiki jotain NHL-tähteä. Aikuinen mies. Ei ole mitään järkeä jäädyttää kenttää aamulla, kun illalla se on sitten jo taas huonossa kunnossa. Se on ihan sama mitä sinä kloppi valitat. Mene hakemaan töitä vaikka Helsingistä ja ala ottamaan vastuu elämästäsi.

    Äänestä

Sama laulu joka kerta!

Äänestä
  • Aiheellinen laulu. Eikö tuonne luistelukentille pitäisi laittaa ikärajaksi joku 16 vuotta ainakin osaksi aikaa. Aikuiset pellet siellä lämii menemään ja lapset vaarassa. Kasvakaa aikuiseksi! Kaukaloon lämimään!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aiheellinen laulu. Eikö tuonne luistelukentille pitäisi laittaa ikärajaksi joku 16 vuotta ainakin osaksi aikaa. Aikuiset pellet siellä lämii menemään ja lapset vaarassa. Kasvakaa aikuiseksi! Kaukaloon lämimään!

    Pitäisi olla lastenvuorot kentille ja kaukaloon. Ihan naurettava että siellä aikuiset jätkät pelailee pipokiekkoa ja pikkupojat, joissa sentään vielä toivoa, eivät pääse harjoittelemaan. Näille nuorille joutilaille pitäisi saada töitä! Siivoamista sun muuta olisi tarjolla, jos ei muuta. Ei meidän aikaan ehditty leikkimään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


onko loppunut? kirjoitti:

Mites on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu