Neuvoja

Erosin vaimostani n.pari vuotta sitten(vaimo haki eroa)ja erehdyin silloin ottamaan pankista 10.000E lainan ex-vaimolleni joka oli silloin työttömänä omasta syystään.Lainasta tehtiin velka kirja ja 15 vuoden maksu aikataulu jonka hän on kyllä pitänyt.Sovittiin myös siitä(suullisesti)että kun menee töihin niin ottaa lainan omiin nimiinsä.Meillä oli avioehto ja kämppä jaettiin sen mukaan ja hän muutti vuokralle poikansa (ed.liitosta)kanssa.Kuitenkin harkinta-ajalla jonka minä otin tosissani ,hänellä oli jo uusi mies.Poika muutti pois kotoaan ja ex-vaimo asui tämän uuden miehen asunnossa ja maksoi tyhjästä kämpästa vuokraa Vantaan kaupungille ja otti tietysti kaikki tuet(lapsi) mitä sai vaikka kämppä oli koko ajan turhaan.Kysymys kuuluukin miten saisin tämän velka kirjan pois nimistäni koska ex käy jo töissä.Mitään halukkuutta neuvotella hänellä ei ole.Päin vastoin kun olisin järsetellyt lainojani niin rouvalle ei sopinut että hänen "lainansa korko olisi noussut yhtään)Voiko velka kirjan myydä eteen päin tai mitä tässä tekisi.Olo tuntuu tosi hyväksi käytetyltä.Pitääkö ottaa kirves käteen ja käyttää oman miehen oikeutta:))
6875
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

mietiskellä asiaa kotona.Varaa aika oik.aputoimistoon/yksit.tuomarille tai soita lakimiesten palvelupuhelimeen, mistä saat kyllä neuvoja, miten edetä. Ei se puhelukaan maltaita maksa, vaikka onkin maksullinen palvelu.
Olen itse joskus kysynyt neuvoa sieltä myös.

Omaan pankkiisi voinet myös ottaa yhteyttä, sillä lakimieshän sieltäkin löytyy asiakastakin palvelemaan.
Ja toisaalta laina-asioita hoitava virkailijakin osannee antaa neuvoja alustavasti.
Vaikuttaa siltä, että lakimiehen tietoja tuossa tilanteessasi tarvitaan, ehkä ilman oik.päätöstä ei ex-vaimosi suostu mihinkään muutoksiin?
Suulliset sopimukset tahtovat unohtua toiselta osapuolelta melko usein, joten AINA on KAIKKI pienetkin asiat parasta merkitä paperille.

Noin se vain on, vaikka miten sovussa oltaisiin sopimusta tehtäessä.
Selvitä asia ammattilaisen kanssa, ei tartte arvailla jatkoa.

Äänestä

Velkasuhde on sopimuksen mukainen ja sen korko ja maksuaikataulu näkyvät velkakirjasta. Muutoksia ei voi tehdä, ellei ehdoissa ole asiasta mainintaa. Jos vastapuoli ei suostu muutoksiin, maksaa ajallaan eikä riko ehtoja, ei taida olla mitään tehtävissä.

Tuollaisen lainan edelleenmyynti on varmasti vaikeaa. Jos korko on huono ja vakuuksista ei ole sovittu, kiinnostuneita ostajia ei ole jonoksi asti.

Voit sentään olla tyytyväinen, että velasta on tehty pätevät paperit. Muuten tuskin saisit takaisin mitään.

Äänestä

koskaan koulua???

Mikä on velka kirja? Onko se velkakirja?

Mikä on hyväksi käyttö? Onko se hyväksikäyttö?

Tarkoittaako oman miehen oikeus oman käden oikeutta?

Lisäksi mm. jonka sanan eteen tulee pilkku.

Pisteen jälkeen aina välilyönti!

Äänestä
  • Ope,niin ne sun opit unhtuu nin muin onneksi sinäkin.

    Äänestä

  • Please kirjoitti:

    Ope,niin ne sun opit unhtuu nin muin onneksi sinäkin.

    Piti olla myös, anteeksi hirveesti.

    Äänestä

  • jossain avaruudessa vain, sillä eihän tuollaista hulluutta kukaan kestäisi livenä.
    Täysin sairasta on pitää äidinkielentuntia tällaisessa paikassa/yhteydessä.
    Olet säälittävä raukka, ihan selvästi sinulla on jonkinlainen neuroosi, sillä et muuten "auttaisi" ihmistä hädässään neuvomalla oikeinkirjoitusta.

    Hakeudu terapiaan tai hanki itsellesi elämä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Please kirjoitti:

Erosin vaimostani n.pari vuotta sitten(vaimo haki eroa)ja erehdyin silloin ottamaan pankista 10.000E lainan ex-vaimolleni joka oli silloin työttömänä omasta syystään.Lainasta tehtiin velka kirja ja 15 vuoden maksu aikataulu jonka hän on kyllä pitänyt.Sovittiin myös siitä(suullisesti)että kun menee töihin niin ottaa lainan omiin nimiinsä.Meillä oli avioehto ja kämppä jaettiin sen mukaan ja hän muutti vuokralle poikansa (ed.liitosta)kanssa.Kuitenkin harkinta-ajalla jonka minä otin tosissani ,hänellä oli jo uusi mies.Poika muutti pois kotoaan ja ex-vaimo asui tämän uuden miehen asunnossa ja maksoi tyhjästä kämpästa vuokraa Vantaan kaupungille ja otti tietysti kaikki tuet(lapsi) mitä sai vaikka kämppä oli koko ajan turhaan.Kysymys kuuluukin miten saisin tämän velka kirjan pois nimistäni koska ex käy jo töissä.Mitään halukkuutta neuvotella hänellä ei ole.Päin vastoin kun olisin järsetellyt lainojani niin rouvalle ei sopinut että hänen "lainansa korko olisi noussut yhtään)Voiko velka kirjan myydä eteen päin tai mitä tässä tekisi.Olo tuntuu tosi hyväksi käytetyltä.Pitääkö ottaa kirves käteen ja käyttää oman miehen oikeutta:))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu