On hieno juttu, että etukäteen ilmoitellaan se, että ensikuussa tulevat tarkastelemaan Vuotoksen rahankäytön menettelytapoja ja noudatettiinko laillisuutta! Nyt on hyvää aikaa järjestellä kuitteja ja pöytäkirjoja oikeaan hyväksyttyyn jäjestykseen! Aikaa on runsaasti siihen annetu!
Oispa ollut joku tavallinen yrittäjä jonka tilejä epäiltäisiin, oisi se tehty täysin yllättäen! Oikeusvatio jlleen on asialla omiensa kanssa!
Oispa ollut joku tavallinen yrittäjä jonka tilejä epäiltäisiin, oisi se tehty täysin yllättäen! Oikeusvatio jlleen on asialla omiensa kanssa!
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ei mitään epäilytävää löytynyt kirjanoppineiten papereista! Näin on näreet ja tulee olemaan, ja jälleen ne vanhat Vuotoksen merkit pitävät paikkansa, ja onhan heillä tuttu tuomari, se oikeuskanslerikin johon voi turvautua kuten aikaisemminkin on kuulemma tehty!
Tutkiskellaan vähän paikkoja samalla, voidaan sitten alkaa ajamaan Kiotosta vapaata sähköä, paremmalla hyötysuhteella
Ityse en ole nähnyt mitään eriskummalisia lintuja vuotos alueella, ovat pääosin muilla soilla
Ja kun sekin jo tutkittu, miten "Perämeri saastuisi", siihenkään ei löytynyt katetta, vain vuode/pari vedessä muutoksia, nekään ai haittaa ketään, senjälkeen kukaan ei pysty sanomaan, tuleeko suolta vai Vuotos allas vedestä enemmän metaania
Eli merkintä tulee , altaan jatkokäyttöön ja pikaiseen rakentamiseen
Saamme ehkä säilyttää itsenäisyytemme jos Vuotos toisi työtä ja verotuloja! Vai olisiko se Pasifisti niitäkin vastaan ja viimein jopa osingoilla veroistalin sinne suureen vihreään asfaltimaailmaan!
Montako pysyvää työpaikkaa vesivoimalat ovat valmistuttuaan luoneet Lappiin?
huoltoporukat ja keskusvalvomon väki.
Automaattisia laitoksia, ei siellä ole ristin sielua paikalla jos kaikki toimii kuten pitää.
pystyt kunnolla tunnistamaan? Kirjoituksestasi päätellen kuulut mutu-ornitologeihin.
Ei Vuotos alueella tarvetta kovin monelle linnulle nimeä antaa, ne oppii vaikka unissaan.
Mutta sitten alueelta sivussa, siellä ne linnut enimmäkseen ovat, siellä sitten saa enemmän bongattavaa.
Eikä kasvejakaan niin paljoa ole bongattavana, niitäkin enemmän löytyy muualta, kuin tulevan Vuotos altaan pohjalta.
Entäpä itse, varmaan kaikki muut paitsi Vuotos linnut tuttuja?
Ja lisäksi vastaa ~15 säiliöautollista öljyä päivässä, a40000 litraa.
Kunhan joku joiskus keksisi sähkölle korvikkeen, muttei ole vielä näköpiirissä.
Vihreitten meri kun alkaisi kiuhumaan siinähän sitä sitten olisi, mutta senkin saanee unhoittaa, ei uskone kuin muutama lahkolainen
on Uuno erottava EU:sta ennenkuin sitoutumiset luontodirektiiveihin voidaan heittää romukoppaan.
Kovasti on vielä vaalityötä tehtävä ennenkuin saa ne puuttuvat 90 % äänestäjistä uskomaan että jotain haisevia liejualtaita välttämättä tarvitaan lisää tähän maahan. Kepu on menneisyyden puolue, vanhojen ukkojen ja kiilusilmälestadiolaisten kerho joka väistämättä painuu hissukseen syvälle tunkioon johon se kuuluukin.
Ehdotan muuttoa Pohjois-Koreaan; siellä vielä saa tehdä niin isoja ympäristörikoksia kuin haluaa eikä kukaan mahda mitään...
Luettele(ei aakkosjärjestyksessä)Vuotos linnut
Jelppaan alkuun...kuukkeli...varis...harakka...jatka tästä...(luontodirektiivi)
Nyt hajullaan allas peittää koko lapin, aiemmin saastui perämerikin
Se on glopaalia kun Vuotos allas tehdään
ornitologi-Uunon lintuopas.
Tarvitaan siihen rahamäärään jonka Vuotos maksaa veroja valmistutuutaan,--- Pelkosenniemen kunnalle? Taitaa olla enemmän kuin ne vaivaiset laitoshoitajien verot?
Suojelemaan sen lintudirektiivejä Mitä pirua te täällä jo suojellussa maassa enää möykkäätte? Teitä tarvitaan kipeästi Pohjois-Koreassa! Kerrotaan että Utsjoen kuntakin on niin suoleltu ettei ole kuin nelostien pohja enää suolelun ulkopuolella! Sitä ne vihruaiset UUNOT ovat meillä aikansaaneet!
Odotamme sinun tarkkaa laskusuoritustasi ynnäpäälläsi tehtynä, edelliseen kysymykseen! Ole hyvä vaan ? kKunhan emme pitkästyisi asialliseen odoteluun!
Vihdoinkin asiallinen kysymys Pasifistille!
Eli montako tyontekijan veroa tarvitaan samaan summaan jonka valmis Vuotos maksaa Pelkosenniemen kunnalle? Se on enemmän kuin yksi työtön!
Tee lisäys lintuihin
Odetetaan
Minä en ole vielä havainnut, että löytyisi kunta, mikä pystyisi tuottamaan tarvitsemansa palvelut pelkillä kiinteistö ja voimalaitosveroista saatavilla tuloilla.
Ei edes Loviisa, vaikka kyseessä melko vaatimaton pikkukaupunki (vähän asukkaita, pieni palvelujen tarve) ja siellä on vesivoimalaa suurempi ydinvoimalaitos, mikä työllistää jo aika mukavasti ja työpaikkojenkin kautta tuo verotuloja. Loviisan kaupungintalous on ollut tästä huolimatta useita vuosia alijäämäinen.
Veikkaisin, että kaikki 20-30 Lapin laitoshoitajaa eivät asu Pelkosenniemellä, joten Vuotoksesta tulisi enemmän verotuloja.
Ei ainoastaan laitoshoitajien verot, vaan koko järjestelämä maksaa kunnalle myös veroa. Ei mikään kunta elä pelkästään yhdestä varomnmaksajan tuloista! Olkoon se kiinteistö tai tuotantolaitos! Olkoon vaikka työtön jokukkio joita Pasifistit toivovat lisää Pelkosenniemellekin! Heidän maksamat veronsakin on ensin kerättävä veroina meiltä, joilla on työtä ja tuloa sekä veronmaksukyky tallella. Ei edes eläkkeiden leikkauksilla voida kaikkea kustantaa, vaikka se vihreilä on aina mielessä kulemma? Oletko kuullut, että "lisänä se on rikkakin rokassa" Eihän mennyt kaaliin?
Vihreiden Vuotoksen voiman mökilä pidettin sellaiset pippalot ettei se uskaltanut laskeutua edes koko Vuotoksen alueelle vaan lensi Torniojokivarteen! Nyt ei Suokuikelosta ole nhty edes Pelkosennimellä niitä liito-oravan paskojakaan joita se käyttää muuratessaan vihreää pesäänsä!
Kuinka monta miestyövuotta Vuotoksen rakentaminen toisi töitä? Tämän samaisen asian vuoksi Kemijoki Oy joutui jo lopputilittämään 50 henkilöä Eikö teitä vihreät yhtään käy omantunnon päälle tuollaonen politiikkanne?
Nin paljon muuta harmia olette saaneet aikaan meile lapin ihmisille. Sanoisin raamatun sanoin, etä parempi olisi laittaa myllynkivi kaulaanne ja upottaa merten syvyyteen tuollaisten aatteitten alullepanijat! Myös ne eläkkeiden ryöstöt ovat teidän aloitteitanne!
toisi Lappiin yhtään mitään, isot urakat on kilpailutettava koko EU:n alueella. Muutama kaljakuppila voisi nostaa liikevaihtoa, siinä kaikki.
Roskapuhetta je kepun propagandaa puheet työpaikoista.
Myllynkiven voisit sovitella omaan kaulaasi, katsokin tarpeeksi syvä paikka kun hyppäät...
Otetaanko ne 50 Kemijoki Oy:n lopputilin saanuttakin siihen samaan myllynkiven lenkkiin jotta olisit tyytyväinen vihreä silloin ? He saivat potkut kun Vuotos tyrmättiin vihreän Nikulan avustamana!
Osasyyksi saavat laskea myös sen on että Roi-Kmj rautatie pannaan rullalle! Kohta kai Kemijärven sellutehdästakin vaaditaan vihreiden taholta pysäytettäväksi! Ja nuo sairaalatkin ovat autioituvassa lapissa aivan turhaan, paitsi tietysti Tiihosta varten yksi olkoon ! Ounasjoki saa hukuttaa Kittilän ja paljon muutakin. Ei altaiata sinnekän tarvita! Pääasia että kuukkelleille ja vihreille riittää reviiriä!
päättyy aikanaan ja kun rakennustyöt ovat valmiit pistetään rakentajat pihalle. Näinhän se yleensä menee. Vesirakennustyöt päättyvät silloin kun rakentamiskelpoiset vesistöt on rakennettu - ja tämä tilanne on tullut vihdoin eteen.
Mitä tulee tulvavesiin... jos tulva-alueelle pitää tyhmyyttään rakentaa on aivan oikein että Siperia opettaa ja joki huuhtoo tönöt hiiteen törmiltään. Enne osattiin tuokin paremmin, mutta nykyajan luonnosta vieraantuneet tampiot tyrkkäävät typeryyttään mökkinsä vesirajaan.
Kemijärven sellutehdas pyörii niin kauan kuin se on osakkeenomistajille kannattavaa. Ei yhtään päivää sen enempää eikä vähempää.
Äläkä sinä räkänokka kokeneempaasi tule näissä asioissa neuvomaan. Voipi käydä nolosti...
Kai käsität miksi rakennetaan, mitä senjälkeen sieltä tulee. Esim. Vuotos altaasta tulee sähköä, öljyksi muutettuna 15 säiliöautollista päivässä a.40000 litraa x 15 = 600 000 litraa päivässä, aikamoinen määrä, siitä ei liene kiistäminen.
Ja kyllä suomessa ihminen aina etusijalla, vaikka nyt ollutkin papanat määräävänä. Kuitenkin jo tänäpäivänä osataan paljon paremmin kuin aiemmin, tai paremmat mahdollisuudet osata, kun pelit ja vehkeet rakentamisiin.
Ei Vuotos ja Ounas allas pitäisi ketään haitata, on kuin tulisi yksi syömämies lisää isoon taloon, ei sitä huomata, muuta kuin isompana määränä työtä.
Vempula Vihreät ei edes osaa sitä tältä kantilta katsoa, onko edes heidän vikansa, kun opittu liian hyvälle herraskais oloissa, mutta näin kuitenkin ollut kun vallassa olivat herrain penskat