Mitkä asiat taloyhtiössä ovat salassapidettäviä

eivätkä kuulu ulkopuolisille? Voiko tavallinen osakas, joka ei ole missään "virassa" taloyhtiössä, vaatia kokousasiakirjoja salassapidettäviksi?
51193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Riippuu varmaan mistä kokouksesta on kysymys. Yhtiökokouksen pöytäkirjoja tuskin voinee salata. Hallituksen kokouspöytäkirjat taas pääsääntöisesti eivät ole julkisia.

Äänestä

Yleissääntö on se, että hallituksen pöytäkirjat ovat salaisia ellei toisin päätetä. Vaikka hallitus julkistaisi pöytäkirjoja, niin on tiettyä asioita, joita ei voi julkistaa. Nämä liittyvät mm. ihmisten yksityisasioihin. Joten jos joku esim. levittelee yksityisasioita, joita hän on saanut selville esim. hallituksessa, niin voit periaatteessa haastaa hänet oikeuteen yksityisyyden loukkauksesta. Tosin ongelmaksi voi tulla sitten osoittaa, että kyseinen henkilö on todella kertonut muille salassapidettäviä asioita.

Jos taas kyse on yhtiökokousasiasiasta esim. häädöstä, niin tiedot ovat julkisia. Mutta yleensä kokouskutsussa asia on kyllä laitettu muotoon esim. aiheuttaa järjestyshäiriöitä eli ei yksilöidä tarkemmin.

Noilla antamillasi faktoilla on vaikea todeta, että onko sinua kohdeltu väärin vai ei. Se siis riippuu asiasta. Mutta pääsääntö on se mitä edellinen kirjoittaja kirjoitti.

Äänestä

ettei hallituksen kokousasiakirjoja yksi hallituksen jäsenistä anna omalle veljellensä? Jos näin käy ja siitä tulee minulle rahallista haittaa, niin voinko haastaa tuon hallituksen jäsenen korvaamaan aiheuttamansa haitan?

Äänestä
  • Jos noin käy ja jos koituu haittaa, sinulla on oikeudessa velvollisuus osoittaa,
    että haittaa on tullut juuri hänen menettelystään ja mikä on haitan määrä.
    Jää näyttämättä.

    Vastaus kysymykseesi: kyllä voit.

    Äänestä

  • Ensin pitää mainita, että jos joku näyttää hallituksen salaisia asiakirjoja muille, vaikka veljelleen, niin hän syyllistyy rikokseen.

    Voit toki vaatia asiasta myös korvauksia, mutta ongelmaksi tulee näyttö. Sinun pitää siis ensin todistaa, että hallituksen asiakirjoja on vuotanut ulkopuolisella ja tämän jälkeen se, että sinulle on tullut siitä haittaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


urkkija kuriin kirjoitti:

eivätkä kuulu ulkopuolisille? Voiko tavallinen osakas, joka ei ole missään "virassa" taloyhtiössä, vaatia kokousasiakirjoja salassapidettäviksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu