Tuulivoima

Saksassa tuulivoimateollisuus työllistää 40 000 työntekijää ja Tanskassakin 20 000 työntekijää. Tällä viikolla Ruotsin hallitus on päättänyt tukea maan tuulivoimateollisuutta 350 miljoonalla kruunulla eli vajaalla 40 miljoonalla eurolla ja veronalennuksilla.

Vastustajat vihaavat tuulimyllyjen ulkonäköä ja toimintaääntä. Sen lisäksi tuulivoima on nykyisellä teknologialla kannattamatonta toimintaa, joka on mahdollista vain valtion tuella. Tuulivoima on kuitenkin korkean teknologian ala, jossa tuotekehitys on nopeaa.
1151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuulivoima = cool, vesivoima sucks!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jyrää kirjoitti:

Saksassa tuulivoimateollisuus työllistää 40 000 työntekijää ja Tanskassakin 20 000 työntekijää. Tällä viikolla Ruotsin hallitus on päättänyt tukea maan tuulivoimateollisuutta 350 miljoonalla kruunulla eli vajaalla 40 miljoonalla eurolla ja veronalennuksilla.

Vastustajat vihaavat tuulimyllyjen ulkonäköä ja toimintaääntä. Sen lisäksi tuulivoima on nykyisellä teknologialla kannattamatonta toimintaa, joka on mahdollista vain valtion tuella. Tuulivoima on kuitenkin korkean teknologian ala, jossa tuotekehitys on nopeaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu