"Vaativat työt pysyvät Suomessa"?

Viime vuosina on hehkutettu, että onnistumme pitämään työpaikat Suomessa panostamalla korkean tason teknologiaan: kilpailuvalttimme on osata jotakin sellaista, mitä intialaiset ja itä-eurooppalaiset eivät osaa.

Näyttää siltä, että tämä on täysin mahdotonta koska yritykset tuntuvat siirtävän korkean tasonkin osaamista järjestelmällisesti länsimaiden yksiköistä IT-alan halpamaihin. Työntekijöitä houkutellaan kirjoittamaan eri aiheista "How-to's" dokkareita, jotka sitten lähetetään konsernin halpisyksiköille. Tsekin yksikön työntekijöille avataan pääsy Suomen yksikössä kasattuun Wikiin. Experttejä lähetetään pitämään Kiinan tusinakoodereille kursseja jne jne.

Onhan se ymmärrettävää, että tieto liikkuu konsernin sisällä, mutta valitettavasti se tuntuu liikkuvan vain yhteen suuntaan. Tällä menolla länsimaissa ei ole enää sitä korkeammankaan tason työtä.
234159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Ehkä ne tarkoittavat sillä "johtamista". Se kun on niin "vaativaa". Tulevaisuudenkuva isommilla pörssifirmoilla on just kuten kuvasit. Näitä hallituksenkin mainitsemia huippuosaamispaikkoja on tänne turha odotella. Tässä maassa on kaikki niin nurinkurisella mallilla, ettei enää oikein jaksa edes ihmetellä. Oikein odotan seuraavaa notkahdusta suhdanteissa.

Äänestä
  • Huudetaan kaikki yhdessä bää!

    Äänestä

  • Olen melko lailla samaa mieltä, että työpaikat katoavat massamäärin tältä alalta 5-10 vuoden kuluessa.

    Itse olen kovasti harkinnut alan vaihtoa tai epätoivoisesti koitan kehitellä hyviä yritysideoita.

    Aivan varmaa on vain se, että tämän alan loppua en aio jäädä katsomaan aitiopaikalta.

    Äänestä

  • Lähtölaskenta on alkanut kirjoitti:

    Olen melko lailla samaa mieltä, että työpaikat katoavat massamäärin tältä alalta 5-10 vuoden kuluessa.

    Itse olen kovasti harkinnut alan vaihtoa tai epätoivoisesti koitan kehitellä hyviä yritysideoita.

    Aivan varmaa on vain se, että tämän alan loppua en aio jäädä katsomaan aitiopaikalta.

    naurattaa kun firman keskijohto puhuu ja hehkuttaa "offshore" töistä.
    Eikö ne idiootit tajua että loppuu ne hommat niiltäkin kun duunarit siirretään halpamaihin.
    Vai luuleeko ne että ne saavat jatkaa hommiaan suomessa ilman alaisia?

    Äänestä

  • naurattaa kirjoitti:

    Viisaammat keskijohdossakin ymmärtää, että kortisto kutsuu heitäkin jos alaiset siirretään Bangaloreen. Mutta suurin osa siellä tuntuu olevan sitä jees jees porukkaa, jolta on mahdotonta saada pikkujouluissakaan mitään firman yleisen linjan vastaista kommenttia.

    Äänestä

Muistan kun entisessä firmassani (iso sininen) missä olin, koulutettiin tyyppejä tsekin yksikössä oracle asiantuntijoiksi.

Kun työt piti siirtää sinne, kadun toisella puolella toinen firma avasi konttorit sinne, ja maksoivat 10% suurempaa liksaa. Tottakai kaikki lähtivät samantien.

Eli kyllä itämaissakin juostaan vain rahan perään. Ja työn laatu on mikä on.

Äänestä
  • Kyllä suuren sinisen toiminta täällä irkuissakin on aika mielenkiintoista, sekä helpparin että teknisen tuen vaihtuvuus ei paljoa heitä 50%sta vuodessa.

    Äänestä

Joku jo oivallisesti totesi, että suomalaiset on lampaita. Liikaa muiden vietävissä.

Jos joku ghanini Intiasta soittaa ja aloittaa "coult you sire explain how this works...", niin hölmö suomalainen suoltaa kaiken tietämyksensä ja tekee vielä sen "how to's" dokkarin kaupanpäälle.

Mutta onko joku onnistunut lypsämään Intiasta tietoa heidän hallitsemaltaan aihealueelta? Never gonna happen.. Intialaiset osaavat vain kysyä mutta eivät selittää.

Äänestä
  • Jessus, että olemmekin tyhmiä. Onnessaamme siirrämme tuotantoa Kiinaan ja Intiaan. Hei haloo, ei ne toimi samoilla markkinataloussäännöillä kun me!

    Aasiasta tullaan Suomeen "ihailemaan" (kopioimaan) koulujärjestelmäämme ja olemme ylpeitä itsestämme kun porukkaa lappaa kieli ruskeana tutkimassa miten hommat toimii täällä.

    Entäs kun pitäis tehdä asia toisin päin, ei varmana toimi, sen verran pitkä bisneskulttuuri on aasiassa.

    Yritykset kuvittelevat, että voivat siirtää tuotantonsa aina halvempaan maahan, älkööt unta nähkö. Homma toimii, niin että yrittävät siirtää. Kuitenkin siinä vaiheessa markkinoilla on jo kiinalaisia autoja ja kännykyöitä ym. ja meidän firmat laittavat laput luukulle ja homma oli siinä. Samoin käy jenkeissä.

    Että osaammekin olla HÖLMÖJÄ!

    Äänestä

  • Mitä sellaista Intialaiset tms. osaa mitä me ei osattais?

    Äänestä

  • Meikä kirjoitti:

    Mitä sellaista Intialaiset tms. osaa mitä me ei osattais?

    En ole alkuperäinen viestin lähettäjä, mutta arvelisin että sinulla ei ole ikinä ollut intialaisia kollegoja?

    Äänestä

  • Meikä kirjoitti:

    Mitä sellaista Intialaiset tms. osaa mitä me ei osattais?

    pestä norsuja!

    Äänestä

  • paavo kirjoitti:

    pestä norsuja!

    niin meikäläisten täällä suomessa pitäis olla yhtä köyhiä ja yhtä paska elintaso kuin esim intiassa niin sitten saataisiin tehdä töitä suomalaisille firmoille. Eiköhän nyt aleta joukolla köyhtymään. Jokainen ottaa asuntolainaa ja polttaa ne rahat takassa tai saunanuunissa. Sitten mennään savimajaan asumaan ilman valtion tukia. Johan alkaa kiinaan muuttavien firmojen kiinnostus taas heräämään.

    Äänestä

Nyt minua on alkanut ihmetyttämään, että mikäs ongelma tässä oikein on?

Johan jo maan äiti ja koko kansan presidentti on hehkuttanut Globalisaation puolesta ja puhunut kuinka tärkeää on että myös me olemme siinä täysillä mukana. Me olemme hyväntekijöitä ja autamme kehitysmaita ja se on kaikkein tärkeintä! Viis siitä miten oman maan kansalaisilla menee.

Eikai tosiaan Suomalaiset VOI olla noin itsekkäitä mitä tästä keskustelusta saa kuvan???? Tottakai meidän täytyy auttaa indian engineeriä työllistymään, meillä kuitenkin on hyvät työmarkkinatuet, sosiaalituet ja ilmainen terveydenhuolto! Ja erittäin ystävälliset ja asiansa osaavaat virkailijat kyseisissä laitoksissa, HAH!

Äänestä

Varmaan joku Bill Gates ajaa mieluummin intialaisella Hindustan Ambassadorilla kuin esim Euroopassa valmistetulla Porschella. Tuntuu ainakin arvostavan sita hindustanian taloutta.

www.callcentermovie.com/movie/movie.html

Äänestä
  • Tätä menoa kohta niitä tehdään Intiassa, Saksan liksoilla ei kannata laittaa kuin lappu luukulle.

    Äänestä

Me ollaan 100 vuoden päästä halpistyövoimaa siihen asti yritetään nyhtää toisiltamme rahat. :)

Äänestä

on se perkele kun duunarien hommat siirretään itään, ja pannaan duunari tkilometritehtaalle.

Olis hienoa nähdä, että johtajistakin niistetään.. ylhäältä ja etenkin keskijohdosta, ja siirretään nekin duunit kaukoitään. Halvempihan se on johtajan palkkaaminenkin idässä...

Äänestä
  • Äsken tuli mtv3:n talousuutisissa juttua Nokian touhuista Kiinan suunnalla. Siellä joku suomalainen pomo mainosti, että luonnollisesti Ventures-yksikkö panostaa Kiinaan koska kustannukset ovat siellä huomattavasti edullisemmat.

    Eihän nämä jampat osaa katsoa kuin sitä, mitä kiinalaisen insinöörin liksa on. Kaikki muut kustannukset ja riskit unohdetaan autuaasti.

    Kiinassa on pitkälle kehittynyt kopiokulttuuri (lue yritysvakoilu). Kaikki mahdollinen kopioidaan ja varastetaan, eikä sitä pidetä Kiinan yritysmaailmassa edes millään tavalla tuomittavana. Mutta eihän se haittaa että uusimman tuotteen speksit vilahtaa jo protovaiheessa kilpailijalle, pääasia että työ tehdään halvalla..

    Äänestä

  • code slave kirjoitti:

    Äsken tuli mtv3:n talousuutisissa juttua Nokian touhuista Kiinan suunnalla. Siellä joku suomalainen pomo mainosti, että luonnollisesti Ventures-yksikkö panostaa Kiinaan koska kustannukset ovat siellä huomattavasti edullisemmat.

    Eihän nämä jampat osaa katsoa kuin sitä, mitä kiinalaisen insinöörin liksa on. Kaikki muut kustannukset ja riskit unohdetaan autuaasti.

    Kiinassa on pitkälle kehittynyt kopiokulttuuri (lue yritysvakoilu). Kaikki mahdollinen kopioidaan ja varastetaan, eikä sitä pidetä Kiinan yritysmaailmassa edes millään tavalla tuomittavana. Mutta eihän se haittaa että uusimman tuotteen speksit vilahtaa jo protovaiheessa kilpailijalle, pääasia että työ tehdään halvalla..

    Pistää miettimään, miten kiinalaisten Nokian puhelinten kopioitten softat on päätynyt kopioihin. Puhelinta kun ei kopioida ihan samalla tavalla kuin lenkkareita.

    Äänestä

  • softat kirjoitti:

    Pistää miettimään, miten kiinalaisten Nokian puhelinten kopioitten softat on päätynyt kopioihin. Puhelinta kun ei kopioida ihan samalla tavalla kuin lenkkareita.

    kopioiminen on maailman helpoin homma: speksin saa kaupasta muutamalla kympillä. Loppu on pelkkää implementointia. Eikä tarvitse edes tehdä kaikkea.

    Ja kaiken muun saa valmiina rahalla, etenkin protokollapinot.

    Äänestä

  • käyttöliittymän kirjoitti:

    kopioiminen on maailman helpoin homma: speksin saa kaupasta muutamalla kympillä. Loppu on pelkkää implementointia. Eikä tarvitse edes tehdä kaikkea.

    Ja kaiken muun saa valmiina rahalla, etenkin protokollapinot.

    Veikkaan ettei se matkapuhelimen lähes identtinen kopiointi ole aivan niin triviaalia. Uutisista sai sen kuvan, että vale-Nokiat olisivat vastanneet varsin hyvin esikuviaan.

    Ja miten kuvittelet, että kiinalaiset kopiovalmistajat olisivat valmiita maksamaan jotakin valmiista protokollapinoista jne? Kyllä siellä kopioidaan ja pöllitään kaikki mikä irti lähtee.

    '...matkapuhelimen lähes identtinen kopiointi ole aivan niin triviaalia...'

    Kun yli puolet amerikkalaisten it-firmojen henkilokunnasta on joko intialaisia tai punaisia kiinalaisia niin kylla se melko triviaalia alkaa olla.

    Se Amerikassa ja kiinassa suunniteltuihin puolijohteisiin perustuva Nokian kannykka on kopioitu noiden kehitysmaissa toimivien puolijohdevalmistajien keittokirjoista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Työelämää nähnyt kirjoitti:

Viime vuosina on hehkutettu, että onnistumme pitämään työpaikat Suomessa panostamalla korkean tason teknologiaan: kilpailuvalttimme on osata jotakin sellaista, mitä intialaiset ja itä-eurooppalaiset eivät osaa.

Näyttää siltä, että tämä on täysin mahdotonta koska yritykset tuntuvat siirtävän korkean tasonkin osaamista järjestelmällisesti länsimaiden yksiköistä IT-alan halpamaihin. Työntekijöitä houkutellaan kirjoittamaan eri aiheista "How-to's" dokkareita, jotka sitten lähetetään konsernin halpisyksiköille. Tsekin yksikön työntekijöille avataan pääsy Suomen yksikössä kasattuun Wikiin. Experttejä lähetetään pitämään Kiinan tusinakoodereille kursseja jne jne.

Onhan se ymmärrettävää, että tieto liikkuu konsernin sisällä, mutta valitettavasti se tuntuu liikkuvan vain yhteen suuntaan. Tällä menolla länsimaissa ei ole enää sitä korkeammankaan tason työtä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu