Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Tällaisia

Olen aina tyydyttänyt itseni yhdellä sormella klitorista hieroen.. sellainen edes takainen liike.. aluksi hitaasti ja lopuksi kovempaa ja aina on orgasmi tullut, viidessä tai puolessa tunnissa riippuen kiihotustilasta. Nyt sitten sain päähäni tutkia ainaisen saman sijasta josku tulis muualtakin hiroen ja kokeilin.. hm.. miten sen sanois.. emättimen aukon ja klitoriksen välistä. Eli klitoriksen alapuolelta. Ajattelin että ihme on jos tulee mutta se tuntuikin huikaisevan hyvältä eikä menny aikaakaan kun sain ja orgasmi oli paljon suurempi ja olo kiihottuneempi.

Lisäksi sain melko äkkiä uuden.. tai siis neljästi vielä. : ) Klitorikseen en koskenut ollenkaan vaikka se varmaan epäsuoraa kosketusta saikin. Lopuvaiheessa työnsin sormen ihan aukon päälle mutta en sisään ja ihan lopussa joutui painamaan melko lujasti ja kävi mielessä että onko ihan hyväksi.

Nyt odotan josko saisin joskus miehen sänkyyn (ed. kerrasta kun on jo kaksi vuotta) että voisin kokeilla, josko klitoris ei olisikaan se ykkös asia vaan se paine mikä tulee turvonneen hävyn paikkeille. Ennen olen ajatellut, että ehkä on pakollista että mies koskettaa vartalollaan klitorista ennen kuin alkaa mitään tuntumaan. (En ole koskaan saanut miehen kanssa orgasmia joten en oikein koko asiasta tiedä mitään).

Tietysti pitää päänupin olla myös kasassa, että orgasmin saa ja ennen se ei varmaan ole ollut. Nyt vasta kun löysin tämän toisen tavan, niin olen jopa joutunut ajattelemaan, että varmaan saisin miehen kanssa orgasmin jos mies olisi mieluinen eikä siitä huokuisi sellaista tunnelmaa, että ajaa vain omaa etuaan.

Klitorisorgasmi oli ihan ok, mutta nyt olen tehnyt enemmän tällä toisella tavalla, josta saa suureman nautinnon. Klitorista vain silloin jos jostain syystä into laimenee ja haluan saada orgasmin nopeasti. Mutta tätä välialuetta hiroessa (edelleen vain edes takaisin) saa suuremman nautinnon varsinkin silloin kun lopussa painetta tulee valtavasti.

Että tällainen kokemus.. Mitenhän muut naiset? Mitä hierotte ja miten että saatte orgasmin?

Niin ja lopuksi vielä se että klitorista hieroessa joudun ajattelemaan kaikkea mahdollista ja mahdotonta että oikein kiihotun, mutta tätä toista paikkaa hieroessa tulee enmmän vain nautittua enempiä ajattelematta.
102409
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

miehiä... eikä tarvi montaa kertaa pyytää..

Äänestä
  • sen pitäisi olla vielä mieleinen. Ü Tistysti niitä täältäkin löytyy, mut ei kuitenkaan niin kiihottavaa. Ja toisaalta en kamalasti harrasta yhdenillan juttuja. Vaikeaa ku teke mieli ja kuitenkaan ei halua olla kenen kanssa vain. Ü

    Äänestä

  • mutta kun kirjoitti:

    sen pitäisi olla vielä mieleinen. Ü Tistysti niitä täältäkin löytyy, mut ei kuitenkaan niin kiihottavaa. Ja toisaalta en kamalasti harrasta yhdenillan juttuja. Vaikeaa ku teke mieli ja kuitenkaan ei halua olla kenen kanssa vain. Ü

    nii.. ja voihan sitä kaksikin yötä viettää heh..

    Äänestä

  • pulma kirjoitti:

    nii.. ja voihan sitä kaksikin yötä viettää heh..

    voi elää toivossa ettei mies karkaa ovesta ulos kun on pussinsa saanut tyhjäksi. Ü

    Äänestä

  • ainahan sitä kirjoitti:

    voi elää toivossa ettei mies karkaa ovesta ulos kun on pussinsa saanut tyhjäksi. Ü

    niin kova kiire oo.. et tarttis heti karata..

    Äänestä

kun ei saa naidakseen.
Itsensä räpläämisessäkin kun
menee jo noin kauan.
Ymmärsinkö oikein?.
Puolesta tuntista, jopa viiteen tuntiin?.

Opettele ensin tuntemaan itsesi ja
ota vasta sitten, se mies koekaniiniksi.

Äänestä
  • tekstiäni uudestaa mutta ei nyt noin ainakaa. Olikohan kohta että viidestä minuutista puoleen tuntiin. Ellei sitten yhdestä orgasmista viiteen. Yleenäs neljä, viisi orgamisa tulle illassa hankittua jos innostun eilä siihen mene kuin tunti ja vähän päälle. Ensimmäisen tavoitteluun menee kauemmin.. muut tulee muutamissa minuuteissa. Viittä tuntia tuskin jaksaisin. : )

    Äänestä

samasta paikasta hyväilemällä. Klitoriksesta myöskin,
mut tykkää jos hyväilen just pillun ja klitan välistä.
T: Kulkija Olli

Äänestä

..hyvin ajateltu!! Tosi asiallinen juttu koska meillä..vaikka laittas mistä suunnasta tahansa ..ja miten kauan (exemp tunti)tahansa niin taas klitan hyväily antaa orgun. Olen kyllä yrittänyt ihan omiin paineisiin saakka keksiä jotain mutta ei. Hyväilyllä voin saaada tehtyä 2-3 min orgasmin ja naimisella ..vaikka tunti.. ei mitään!! Niin se menee???!!

Äänestä

klitorisorgasmissa jalkojen pitää olla yhdessä jotta saisin, kun taas tällä toisella tavalla jalat menevät itsestään levälleen. Josku hieron yhdellä, joskus kadella sormella. Jälkimmäinen tuntuu ehkä vähän paremmalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemuksia.. kirjoitti:

Olen aina tyydyttänyt itseni yhdellä sormella klitorista hieroen.. sellainen edes takainen liike.. aluksi hitaasti ja lopuksi kovempaa ja aina on orgasmi tullut, viidessä tai puolessa tunnissa riippuen kiihotustilasta. Nyt sitten sain päähäni tutkia ainaisen saman sijasta josku tulis muualtakin hiroen ja kokeilin.. hm.. miten sen sanois.. emättimen aukon ja klitoriksen välistä. Eli klitoriksen alapuolelta. Ajattelin että ihme on jos tulee mutta se tuntuikin huikaisevan hyvältä eikä menny aikaakaan kun sain ja orgasmi oli paljon suurempi ja olo kiihottuneempi.

Lisäksi sain melko äkkiä uuden.. tai siis neljästi vielä. : ) Klitorikseen en koskenut ollenkaan vaikka se varmaan epäsuoraa kosketusta saikin. Lopuvaiheessa työnsin sormen ihan aukon päälle mutta en sisään ja ihan lopussa joutui painamaan melko lujasti ja kävi mielessä että onko ihan hyväksi.

Nyt odotan josko saisin joskus miehen sänkyyn (ed. kerrasta kun on jo kaksi vuotta) että voisin kokeilla, josko klitoris ei olisikaan se ykkös asia vaan se paine mikä tulee turvonneen hävyn paikkeille. Ennen olen ajatellut, että ehkä on pakollista että mies koskettaa vartalollaan klitorista ennen kuin alkaa mitään tuntumaan. (En ole koskaan saanut miehen kanssa orgasmia joten en oikein koko asiasta tiedä mitään).

Tietysti pitää päänupin olla myös kasassa, että orgasmin saa ja ennen se ei varmaan ole ollut. Nyt vasta kun löysin tämän toisen tavan, niin olen jopa joutunut ajattelemaan, että varmaan saisin miehen kanssa orgasmin jos mies olisi mieluinen eikä siitä huokuisi sellaista tunnelmaa, että ajaa vain omaa etuaan.

Klitorisorgasmi oli ihan ok, mutta nyt olen tehnyt enemmän tällä toisella tavalla, josta saa suureman nautinnon. Klitorista vain silloin jos jostain syystä into laimenee ja haluan saada orgasmin nopeasti. Mutta tätä välialuetta hiroessa (edelleen vain edes takaisin) saa suuremman nautinnon varsinkin silloin kun lopussa painetta tulee valtavasti.

Että tällainen kokemus.. Mitenhän muut naiset? Mitä hierotte ja miten että saatte orgasmin?

Niin ja lopuksi vielä se että klitorista hieroessa joudun ajattelemaan kaikkea mahdollista ja mahdotonta että oikein kiihotun, mutta tätä toista paikkaa hieroessa tulee enmmän vain nautittua enempiä ajattelematta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu