poikani joka on kohta 16 vuotias

eräänä päivänä siivosin poikani huonetta, ja löysin lattialta sytkärin ja tupakka-askin. kysyin pojaltani asiaa, että polttaako hän ja vastasi että "mitä se sua kiinnostaa" tuo sana vihloi sydäntäni todella paljon.

muutama päivä myöhemmin poikani lähti ulos parin ystävänsä kanssa, ja kun hän tuli yöllä takaisin, hän oli aivan kaatokännissä. hän nimitteli minua huoraksi ja huonoksi äidiksi ja painui nukkumaan.

en pidä yhtään hänen tavoistaan, mutta luulen etten saa hänen tupakointia tai juomistaan lopetettua. ajatus pelottaa, että hän käyttäisi huumeita.

onko jonkin moinen terapia / keskustelu hyvä idea, jotta hän lopettaa tapansa? hänen koulunsa menee nykyään huonosti, eikä näytä todistuksiaan minulle.
92777
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

asioistaan eskarin jälkeen, turhaa kysellä nyt enää mitään. Jos "kauniitjarohkeat" on ollut tärkeämpi kuin lapsen asiat, nyt niität sitä satoa.

Äänestä

olipas ilkeä viesti ylempänä.

mutta tupakka ja ryyppääminen kuuluvat nykypäivänä lähes jokaisen nuoren elämään (yleensä aloitetaan jo 13vuotiaana sen sijaan että sinun poikasi ilmeisesti vasta lähemmäs 16vuotiaana) eikä sille oikein mitään mahda. se on sama kuinka huudat ja kiellät ja kiristät, ei se siitä mihinkään lopu. nuorena kokeillaan kaikenlaista, ei se välttämättä tarkoita että on tulossa huumeita muuta kuvioihin.

sen sijaan tuo huoraksi haukkuminen tuntui jo minustakin sinun puolestasi pahalta ja siitä kannattaisi sinun kyllä pojalle sanoa :/

Äänestä
  • Vanhemmat viisveisaa mitä kakarat tekee, sit murkkuiässä kysellään, mitä mä teen, kun Kaija-Kalevi vaan huorittelee ja ryyppää.
    Meeppä illalla kaupungille tai ostarille, niin näät näitä vaahtosammuttimenmittaisia tupakka hampaissa.
    Eikä kaikki nuoret ole tuollaisa, ei ainakaan välittävien vanhempien. Tiedä nuoresi, tunne nuoresi, tunne sen kaverit, tiedä mitä tekee...

    Äänestä

  • tätäpäivää... kirjoitti:

    Vanhemmat viisveisaa mitä kakarat tekee, sit murkkuiässä kysellään, mitä mä teen, kun Kaija-Kalevi vaan huorittelee ja ryyppää.
    Meeppä illalla kaupungille tai ostarille, niin näät näitä vaahtosammuttimenmittaisia tupakka hampaissa.
    Eikä kaikki nuoret ole tuollaisa, ei ainakaan välittävien vanhempien. Tiedä nuoresi, tunne nuoresi, tunne sen kaverit, tiedä mitä tekee...

    kallistuisin samaan kuin edellinen kirjoittaja ihan oman kokemukseni perusteella omista lapsistani ja heidän kavereistaan. Vanhempien pitää olla kaikenaikaa herkkänä ja kuulolla muksujensa tekemisistä, menoista , kaveripiiristä jne.

    Kun tunnet oman lapsesi niin tiedät kysymättä jos jokin on vialla, mutta jos et ole tutustunut lapseen ja viettänyt heidän kanssaan aikaa niin teininä on enää suht turha yrittää.

    Äänestä

Jos 16-vuotias voi tulla kotiin YÖLLÄ niin mitä luulet että se tekee ulkona. Juo ja polttaa tupakkaa.

Pistä kuri taloon ja stoppi pojan vapauteen.
Me aina sanotaan meidän 15 ja 17 vuotiaille että heidan "vapaus" riippuu siitä kuinka paljon voidaan luottaa heihin.

Äänestä
  • 16 vuotiaana opitaan elämään ja kokeilemaan rajojaan! Ole ymmärtäväinen poikaasi kohtaan äläkä ainakaan kälätä mistään terapiasta. Kysy pojaltasi asiasta äläkä suutu. Pyydä häntä kertomaan mikä tupakanpoltossa on viehättävää ja miksi hän haluaa polttaa. Tätä toivoisin minunkin äitini kysyvän, eikä vain huutaisi päin naamaa. Hyvä äiti ymmärtää.

    Äläkä huumeista turhaan kuumottele. :) Alkoholi ja tupakka eivät ole suora portti huumeisiin. Jos poikasi alkaa kuitenkin haista imelältä ja alkaa käyttäytyä kotiin tullessaan hieman etäisemmin, on kyseessä mitä luultavimmin kannabis-yrtti.
    Ennenkuin alat mitään pojaltasi utelemaan tai hänen huonettaan penkoa; lue nämä materiaalit:
    http://www.sky.org/esite/
    http://www.paihdelinkki.fi/faq/faq_aineet_06.htm

    Kannabis ei meinaan ole mikään vahva huume, vaan yleisesti käytössä oleva, tupakkaakin vaarattomampi yrtti. Sitä on käytetty tuhansia vuosia mietiskelyn apuvälineenä ja lääkkeenä, nyt se on valistuksen mukaan "tappava huume". Se laajentaa tajuntaa. Ei kannata tuomita yksipuolisen huumevalistuksen seurauksena. Peace.

    Äänestä

  • teini itsekkin kirjoitti:

    16 vuotiaana opitaan elämään ja kokeilemaan rajojaan! Ole ymmärtäväinen poikaasi kohtaan äläkä ainakaan kälätä mistään terapiasta. Kysy pojaltasi asiasta äläkä suutu. Pyydä häntä kertomaan mikä tupakanpoltossa on viehättävää ja miksi hän haluaa polttaa. Tätä toivoisin minunkin äitini kysyvän, eikä vain huutaisi päin naamaa. Hyvä äiti ymmärtää.

    Äläkä huumeista turhaan kuumottele. :) Alkoholi ja tupakka eivät ole suora portti huumeisiin. Jos poikasi alkaa kuitenkin haista imelältä ja alkaa käyttäytyä kotiin tullessaan hieman etäisemmin, on kyseessä mitä luultavimmin kannabis-yrtti.
    Ennenkuin alat mitään pojaltasi utelemaan tai hänen huonettaan penkoa; lue nämä materiaalit:
    http://www.sky.org/esite/
    http://www.paihdelinkki.fi/faq/faq_aineet_06.htm

    Kannabis ei meinaan ole mikään vahva huume, vaan yleisesti käytössä oleva, tupakkaakin vaarattomampi yrtti. Sitä on käytetty tuhansia vuosia mietiskelyn apuvälineenä ja lääkkeenä, nyt se on valistuksen mukaan "tappava huume". Se laajentaa tajuntaa. Ei kannata tuomita yksipuolisen huumevalistuksen seurauksena. Peace.

    Eipä se kannabiskaan niin vaaratonta ole. Yle Teemalta tuli tässä taannoin ohjelma australialaisnuorista, jotka olivat sairastuneet pitkäaikaisen polttelun seurauksena skitsofreniaan. Ohjelmassa väitettiin, että nykypäivän kannabistuotteet ovat moninkerroin tuhdimpaa tavaraa, kuin 60- ja 70-luvuilla. Itse kyllä varoisin "laajentamasta tajuntaani" millään aineilla. Jotta valistus ei olisi yksipuolista, lisäsin tuohon linkin sinun laittamiesi linkkien lisäksi. Hyvää kevättä kaikille lukijoille!
    http://www.paihdelinkki.fi/sauna_kannabis.htm

    Äänestä

  • Elämä parasta huumetta kirjoitti:

    Väärin! Et kuunnellut tai ne valehtelivat.
    Kannabis ei voi aiheuttaa skitsofreniaa. Se voi kyllä laukaista sen, mutta silloin ihmisellä itsellään täytyy olla valmiiksi kyseinen tauti.
    Skitsofrenian voi laukaista moni muukin asia, kuten alkoholi tai lääkkeet.

    Tietenkin on ymmärrettävää ettei moni ihminen halua käyttää minkäänlaisia päihteitä. Sen ymmärrän täysin ja se on jokaisen oma asia. Mutta sanon vain, että jos joku haluaa kannabista kokeilla, pitäisi hänellä olla siihen täydet oikeudet; nauttiminen luonnon anneista ja ajatustenvirrasta täytyisi olla kaikille suotavaa niin kauan, kun se ei ketään vahingoita. Nykyinen kieltolaki varmistaa sen, että jokainen kannabiksenkokeilun haluinen tukee suurta huumeliigaa, joka mahdollisesti pyörittää samaan aikaan pimeätä asetuotantoa ja ihmiskauppaa.
    Kieltolain kumoamalla kannabiksen tuotto menisi valtiolle. Mitä kieltolaki siis hyödyttää? Poltan mitä huvittaa eikä se kuulu valtiolle.

    Äänestä

  • outolintu kirjoitti:

    Kirjoitit, ettei kannabis voi aiheuttaa skitsofreniaa. Mihin tietosi perustuu? Jos luet edellisen kirjoitukseni uudelleen, niin huomaat, etten näin väittänytkään, koska tutkijatkaan eivät sitä varmuudella tiedä.

    Tässä lainaus päihdelinkin kirjoituksesta: ”Vieläkään ei varmuudella tiedetä, laukaiseeko kannabiksen käyttö skitsofrenian tai masentuneisuuden näille häiriöille alttiilla henkilöillä vai aiheuttaako kannabis suoranaisesti sairastumisen mahdollisesti muuten terveillä henkilöillä.”

    Toki aikuinen ihminen saa itse valita, käyttääkö päihteitä vai ei. Tosiasia vain on, että osalla kannabiksen käyttö riistäytyy omasta hallinnasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

huolestunut äiti kirjoitti:

eräänä päivänä siivosin poikani huonetta, ja löysin lattialta sytkärin ja tupakka-askin. kysyin pojaltani asiaa, että polttaako hän ja vastasi että "mitä se sua kiinnostaa" tuo sana vihloi sydäntäni todella paljon.

muutama päivä myöhemmin poikani lähti ulos parin ystävänsä kanssa, ja kun hän tuli yöllä takaisin, hän oli aivan kaatokännissä. hän nimitteli minua huoraksi ja huonoksi äidiksi ja painui nukkumaan.

en pidä yhtään hänen tavoistaan, mutta luulen etten saa hänen tupakointia tai juomistaan lopetettua. ajatus pelottaa, että hän käyttäisi huumeita.

onko jonkin moinen terapia / keskustelu hyvä idea, jotta hän lopettaa tapansa? hänen koulunsa menee nykyään huonosti, eikä näytä todistuksiaan minulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu