Muutamiin ylituotantoa koskeviin avauksiini en edelleenkään ole saanut kunnollisia vastauksia. Kysyn siis edellen asiasta ja toistuvasti niin kauan, että vastauksia alkaa tulla.
Maatalous on Kepulle tärkeä asia. Se tuli todistukseksi kepulaisten omalla suulla. Kyse oli ja on noin 100 Meurosta kompensaatiorahaa. Samaan aikaan suomalaista ylituotantoa tuetaan EU-tuki mukaanlukien vähintään tuon 100 Meuron verran. Miksi Kepu ei ehdota tämän ylituotannon purkamista, jotta siitä säästyviä varoja voitaisiin käyttää suomalaisen ruuan omavaraistuotantoon?
Toinen asia on maataloustukien käyttö kaljanjuonnin ja rehutuotannon edistämiseen. Peltoalasta ja tuotannosta on nimittäin ohralla lähes puolet viljatuotannosta, jonka osuus koko maataslousektorista on puolestaan lähes 60 %. Miksei Kepu aja alas tällaista tukea ja kohdista tukia siihen, mhin on ylinen hyväksyntä eli suomalaiseen ruuantuotantoon. Nyt me tuemme yhteensä vähintää kolmanneksen arvolla sellaista, mikä ei tue kotimaista elintarvikeomavaraisuutta.
Miksi Keskusta ja MTK vaikenevat tällaisesta epäkohdasta ja yrittävät peitellä sitä? Miksei tosiasioita haluta tuoda kansalaisten tietoisuuteen?
Vielä ylituotannosta
16
466
Vastaukset
- näyttää
olevan...! Olikohan liian paha kysymys?
Kysy paperijullien asioista, kyllä alkaa tulemaan vastauksia. - Huomioitsija
Yksi hullu kysyy enemmän kuin kymmenen viisasta ehtii vastata.
Hidas hämäläisyys on kunniassaan. Ehkä joku ehtii jo ensi vuonna vastata. Voisithan sinä yrittää, niin katsotaan mitä tulee. Sen jälkeen voimme yhdessä oivallisessa hengessä tarkastella lähemmin niitä perusteita ylituotannon tukemiselle mitä esität.
- Ei haluakaan keskustella
Monikaan ei viitsi vastata Mielipidepankille järkevästi siksi, että hän ei tosiasiassa halua keskustella asioista. Hän jättää johdonmukaisesti kommentoimatta vastaukset, joissa on faktaa tai ovat muuten hyviä. Toisin sanoen pistää kyselijällemme jauhot suuhun.
Mielipidepankki vastaa mieluusti vain sellaisiin kommentteihin, jotka ovat pelkkää läppää tai herjaa. Sellaisiin kommentteihin vastaaminen on hänelle riittävän helppoa. Ei tarvitse yrittää kumota toisen järkeviä vasta-argumentteja, kunhan vain jatkaa suunsoittoa.
Eihän siinä muuten mitään, mutta kun hetken päästä Mielipidepankki aloittaa uuden ketjun ja esittää saman kysymyksen. Yrittää väittää samalla, ettei saanut edellisellä kertaa vastausta, vaikka tosiasiassa oli saanutkin.
Yksi syy Mielipidepankin vastaamattomuuteen yhtäällä ja kysymysten uusimiseen toisaalla lienee se, että hän on luonteeltaan narsisti. Haluaa omiin nimiinsä mahdollisimman paljon uusien ketjujen aloituksia. - hyvinkin...
Mielipidepankki kirjoitti:
Hidas hämäläisyys on kunniassaan. Ehkä joku ehtii jo ensi vuonna vastata. Voisithan sinä yrittää, niin katsotaan mitä tulee. Sen jälkeen voimme yhdessä oivallisessa hengessä tarkastella lähemmin niitä perusteita ylituotannon tukemiselle mitä esität.
Vastattu. Erikoista on se, että sinä et halua lopettaa kyselyä samasta aiheesta vaikka olet saanut suorastaan tyrmääviä vastauksia.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000015145715
Ilmeisesti tuontisapuskan suuret myrkkyjäämät ovat aiheuttaneet sinun päänkuoreesi sellaisia "komplikaatioita", että mikään järkevä tieto ei enään läpäise sitä!
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=558901 hyvinkin... kirjoitti:
Vastattu. Erikoista on se, että sinä et halua lopettaa kyselyä samasta aiheesta vaikka olet saanut suorastaan tyrmääviä vastauksia.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000015145715
Ilmeisesti tuontisapuskan suuret myrkkyjäämät ovat aiheuttaneet sinun päänkuoreesi sellaisia "komplikaatioita", että mikään järkevä tieto ei enään läpäise sitä!
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=558901Eihän noissa mitenkään perustella sitä, miksi ylituotantoa pitää tukea. Kuten olen jo aiemmin sanonut, en nyt tässä ole kiistämässä tällä kertaa tarvetta tukea elintarvikkeiden omavaraisuuteen tähtäävää tuotantoa. Tein tämän rajauksen juuri siksi, ettei alettaisi puhua puutaheinää, mutta näin on silti taas tehty.
Edelleen on siis avoimena kysymys, miksi ylituotantoa pitää tukea. Miksi pitää tukea sellaista, josta hyödyn saavat esim. ulkomailla asuvat elintarvikkeiden syöjät. He syövät meidän suomalaisten tuella sitä osaa ylituotannosta, joka viedään ulkomaille. Miksi Kepu tätä haluaa?Ei haluakaan keskustella kirjoitti:
Monikaan ei viitsi vastata Mielipidepankille järkevästi siksi, että hän ei tosiasiassa halua keskustella asioista. Hän jättää johdonmukaisesti kommentoimatta vastaukset, joissa on faktaa tai ovat muuten hyviä. Toisin sanoen pistää kyselijällemme jauhot suuhun.
Mielipidepankki vastaa mieluusti vain sellaisiin kommentteihin, jotka ovat pelkkää läppää tai herjaa. Sellaisiin kommentteihin vastaaminen on hänelle riittävän helppoa. Ei tarvitse yrittää kumota toisen järkeviä vasta-argumentteja, kunhan vain jatkaa suunsoittoa.
Eihän siinä muuten mitään, mutta kun hetken päästä Mielipidepankki aloittaa uuden ketjun ja esittää saman kysymyksen. Yrittää väittää samalla, ettei saanut edellisellä kertaa vastausta, vaikka tosiasiassa oli saanutkin.
Yksi syy Mielipidepankin vastaamattomuuteen yhtäällä ja kysymysten uusimiseen toisaalla lienee se, että hän on luonteeltaan narsisti. Haluaa omiin nimiinsä mahdollisimman paljon uusien ketjujen aloituksia.Näytä minulle se kirjoitus, missä vuosikaudet kestänyttä ylituotantoa on täällä puolusteltu perustellusti eli siis vastattu kysymykseeni. Ilahtaisin siitä kovasti. Minusta vähän tuntuu, ettet pysty sellaista vaan osoittamaan.
- kommentti?!
Mielipidepankki kirjoitti:
Näytä minulle se kirjoitus, missä vuosikaudet kestänyttä ylituotantoa on täällä puolusteltu perustellusti eli siis vastattu kysymykseeni. Ilahtaisin siitä kovasti. Minusta vähän tuntuu, ettet pysty sellaista vaan osoittamaan.
Sinä väität ensinnä, että Suomessa on ylituotantoa ja sitten valitat sitä että, kukaan ei ryhdy puolustamaan sitä ylituotantoa mitä sinä vastustat?
Onko tämä nyt tulkittava niin, että mitään erimielisyyttä ei olekkaan?
- hmmmm...
Kaljaremmi Alepan nurkalla taitaa ostella mäyräkoiransa paremminkin sossun rahoilla. En ole kyllä uskaltanut mennä kysymään.
- elintarviketyöläiset
tämä kirjoitus että tiedätte ketä äänestätte, nämä punanutut ei teidän asioita aja!
Sinä siis kannatat sitä, että suomalaiset maksavat veroja ylituotannon rahoittamiseksi. Olet ainakin rehellinen, mistä plussa. Valitettavasti tyhmyydestä tuleekin kuitenkin viisi miinusta, joten yritä keksiä jotain yhtä innovatiivista, että pääsisit tasollesi eli nollaan.
- ylituotantokuriin !
Asennevammaisten ylituotanto Suomessa ratkeaa, kun kaikki SOSIALISTIDEMARIT sterilisoidaan.
Sen jälkeen kaikki ongelmat ratkeavat kuin itsestään. Eikä paperitehtaat enää seiso asennevamman takia.
Paha vamma tuo asennevamma, se kun loksahtaa päälle, niin kestää melkein koko kesän..
Demarit riviin ja monttuun ! - punavittu !
Älä koske siihen, niin kyllä se herkee tuottamasta äpäriä Hakaniemen luokossa.
Saatanan kommari, kuole ! - mvv
...vastasin sinun "laskelmiisi". Olit ilmeisesti jostakin saanut euromäärät mitä menee 141 ja 142 tukeen. Olit laskenut mikä osa niistä on ylituotannon tukemista.
141 ja 142 tuki maidolle on 175 milj. Sitten kirjoitit ylituotantoa olevan 20%, se tekisi 35 mij. Naudoille tulee tätä tukea 65 milj.. Tältä osin ei ylituotantoa ole, naudanlihasta on puutetta, taitaa olla 20% joka tuodaan ulkoa.
Sijoille tämä tuki on 86 milj. Tältäkään osin ei suurta ylituotantoa ole, toisinajoin kyllä vähän.Että ei näistä mitään 100 milj. tule.
Maitoa tuotetaan kiintiöiden mukaan. EU on määrännyt ne kiintiöt mitä kukin maa saa tuottaa ilman ylituotantomaksuja. Jos tila ylittää kiintiön joutuu se maksamaan sakkoa siitä valtiolle joka puolestaan tilittää rahan Unionin kassaan. Olisi suoranaista hulluutta lähteä Suomen maakiintiötään leikkaamaan. Nämä 141 ja 142 tuet sovittiin liittämäneuvotteluissa ja niillä korvataan muun Euroopan suurempia cap-tukia. Esim. Ranskassa on cap tuki hehtaarille puolta suurempi kun Suomessa. cap tuki perustuu viitesatoihin, mitä paremmat viljelyolosuhteet on, sitä suurempi tuki. Eli menetys antuneista hinnoista on suurempi kun sato on suurempi, eikös se olekkin luonnollista.
Olet myös ottanut ohran tarkasteluusi. Rehuksi menee suurin osa, eli toinen viljelijä ostaa toiselta tai rehutehtaan kautta toisen viljelijän ohrat. Tällä rehun hinnalla on tietysti suuri vaikutus tuotantokustannuksiin. Mallasohraksi menee osa, onhan sekin elintarviketeollisuutta jonka raakaainetta maataloustuottaa. Jos sitä ei Suomessa tuoteta se tuotaisiin muualta Euroopasta jonka tukemiseen Suomalaiset olisivat myös osallistuneet.
Ei kukaan ole mitään peitellyt. Kyllä kaikki luvut ovat ihan julkisia, sinun ajatuksenjuoksu vain niin erikoinen ettei sitä monella muulla ole. Sitä ehkä sinä voisit jokus vähän peitellä.Kiitän vastauksesta jo senkin takia, että olet ainoa, joka on lähtenyt keskustelemaan itse asiasta. Tämä kertoo siitä, että sinulla on sentään järki päässä toisin kuin muilla tähän asiaan kommentteja antaneilla kepulaisilla.
Nuo luvut, jotka kerrot, ovat siis vain tätä kansallista tukea. EU-tuki on myös meidän veronmaksajien antamaa rahaa. Se vaan kiertää EU:n kautta. Minulla ei ollut tietoa tarkoista tukieroista kullekin tuotantosuunnalle. Kun maidontuotantotiloja on neljännes maatiloista, laskin yksinkertaisesti sen saavan myös neljänneksen tuesta. Ilmeisesti maitotilat saavat sitten vähemmän kuin tuon neljänneksen, kun se kansallinen tuki lienee suurempi kuin 700 Meuroa.
Naudanlihan osalta olen kertonut, ettei sinä ole ylituotantoa. Ylituotantoa on maidossa, sianlihassa ja kananmunissa. Sianlihan tuotannossa on tilastojen mukaan vuosittaista ylituotantoa noin 10 %. Se ei ole suinkaan vähän, koska se tarkoittaa, että joka kymmenes vuosi meillä tuotetaa keskimäärin yhden vuoden tuotanto ikään kuin hukkaan.
Kansallisen tuen osalta esitin ylituotantoluvuksi 60 Meuroa. Yli 100 Meuron pääsin, kun hmukaan lasketaan myös EU-tuet. Uskon kyllä lukujesi oikeellisuuden, mikä merkitsee, että minun 60 Meuron sijaan kansallisen tuen vuosittainen ylituotantotuki on 40-50 Meuroa. Tämä takoittaa, että EU-tuki mukaan laskien päästään sinne 100 Meuroon.
En ymmärrä miksi tätä summaa pitää vähätellä, kun Kepukin nosti juuri tuon suuruisesta summasta hirveän älämölöön ja MTK on huutanut kurkku suorana asiasta jo pitempään. Esitin vain rahoitusmallia näille vaatimuksille. Luovutaan ylituotantotuesta ja maksetaan se raha omavaraisuustuotannolle.
Ylituotanto kertoo, että meidän kiintiömme ovat liian suuria. Tämän asianhan voisi neuvotella EU:n kanssa. EU:ssa ei takuuvarmasti ole vastusta sille, että joku maa haluaa vähentään oma-aloitteisesti ylituotantoaan. EU:lla ei takuuvarmasti ole myöskään mitään sitä vastaan, että tällaisen jäsenvaltion maksuosuutta pienennetään siinä suhteessa, kun se luopuu ylituotannosta.
Kyllä Kepu ja MTK antavat ihmisille jatkuvasti sellaista kuvaa, että kyse on pelkästään kotimaisen ruuan tuotannon tukemisesta. Ei siinä kerrota, että huomattava osa tuista menee rehuviljan ja mallasohran tukemiseen.
Mallasohran tukeminen on täysin älytöntä puuhaa. Jos sitä perustellaan kotimaisen tuotannon suosimisella, rahalle löytyisi paljon tuottavampia eli parempikatteisia vaihtoehtoja. Tällaisen rahan voisi panna esim. hyväkatteisen huipputeknoligiaa kehittävien yritysten tukemiseen. Se työllistäisi ja toisi rahaa monin verroin meille suomalaisille takaisin. Nyt sitten tuetaan mieluummin kotimaista panimoteollisuutta ja kaljoittelua.
En edelleenkään käsitä sitä, mitä jollakin on voi olla sitä vastaan, että luovumme ylituotannon tukemisesta. On myös hyvä huolehtia maatalouden imagosta. Ei imagolle ole välttämättä hyväksi se, että tuki valuu osin kaljoittelun tukemiseen. Ihmiset ymmärtäisivät kuluttajapuolellakin asian myönteisemmin, jos olisi varmuus siitä, että tuet käytetään vain kotimaisen ruuan tukemiseen eikä mihinkään muuhun. Jos meillä halutaan tukea muuta, siitä pitää sitten tehdä poliittinen päätös ja ottaa asia avoimeen keskusteluun.- autat...
Mielipidepankki kirjoitti:
Kiitän vastauksesta jo senkin takia, että olet ainoa, joka on lähtenyt keskustelemaan itse asiasta. Tämä kertoo siitä, että sinulla on sentään järki päässä toisin kuin muilla tähän asiaan kommentteja antaneilla kepulaisilla.
Nuo luvut, jotka kerrot, ovat siis vain tätä kansallista tukea. EU-tuki on myös meidän veronmaksajien antamaa rahaa. Se vaan kiertää EU:n kautta. Minulla ei ollut tietoa tarkoista tukieroista kullekin tuotantosuunnalle. Kun maidontuotantotiloja on neljännes maatiloista, laskin yksinkertaisesti sen saavan myös neljänneksen tuesta. Ilmeisesti maitotilat saavat sitten vähemmän kuin tuon neljänneksen, kun se kansallinen tuki lienee suurempi kuin 700 Meuroa.
Naudanlihan osalta olen kertonut, ettei sinä ole ylituotantoa. Ylituotantoa on maidossa, sianlihassa ja kananmunissa. Sianlihan tuotannossa on tilastojen mukaan vuosittaista ylituotantoa noin 10 %. Se ei ole suinkaan vähän, koska se tarkoittaa, että joka kymmenes vuosi meillä tuotetaa keskimäärin yhden vuoden tuotanto ikään kuin hukkaan.
Kansallisen tuen osalta esitin ylituotantoluvuksi 60 Meuroa. Yli 100 Meuron pääsin, kun hmukaan lasketaan myös EU-tuet. Uskon kyllä lukujesi oikeellisuuden, mikä merkitsee, että minun 60 Meuron sijaan kansallisen tuen vuosittainen ylituotantotuki on 40-50 Meuroa. Tämä takoittaa, että EU-tuki mukaan laskien päästään sinne 100 Meuroon.
En ymmärrä miksi tätä summaa pitää vähätellä, kun Kepukin nosti juuri tuon suuruisesta summasta hirveän älämölöön ja MTK on huutanut kurkku suorana asiasta jo pitempään. Esitin vain rahoitusmallia näille vaatimuksille. Luovutaan ylituotantotuesta ja maksetaan se raha omavaraisuustuotannolle.
Ylituotanto kertoo, että meidän kiintiömme ovat liian suuria. Tämän asianhan voisi neuvotella EU:n kanssa. EU:ssa ei takuuvarmasti ole vastusta sille, että joku maa haluaa vähentään oma-aloitteisesti ylituotantoaan. EU:lla ei takuuvarmasti ole myöskään mitään sitä vastaan, että tällaisen jäsenvaltion maksuosuutta pienennetään siinä suhteessa, kun se luopuu ylituotannosta.
Kyllä Kepu ja MTK antavat ihmisille jatkuvasti sellaista kuvaa, että kyse on pelkästään kotimaisen ruuan tuotannon tukemisesta. Ei siinä kerrota, että huomattava osa tuista menee rehuviljan ja mallasohran tukemiseen.
Mallasohran tukeminen on täysin älytöntä puuhaa. Jos sitä perustellaan kotimaisen tuotannon suosimisella, rahalle löytyisi paljon tuottavampia eli parempikatteisia vaihtoehtoja. Tällaisen rahan voisi panna esim. hyväkatteisen huipputeknoligiaa kehittävien yritysten tukemiseen. Se työllistäisi ja toisi rahaa monin verroin meille suomalaisille takaisin. Nyt sitten tuetaan mieluummin kotimaista panimoteollisuutta ja kaljoittelua.
En edelleenkään käsitä sitä, mitä jollakin on voi olla sitä vastaan, että luovumme ylituotannon tukemisesta. On myös hyvä huolehtia maatalouden imagosta. Ei imagolle ole välttämättä hyväksi se, että tuki valuu osin kaljoittelun tukemiseen. Ihmiset ymmärtäisivät kuluttajapuolellakin asian myönteisemmin, jos olisi varmuus siitä, että tuet käytetään vain kotimaisen ruuan tukemiseen eikä mihinkään muuhun. Jos meillä halutaan tukea muuta, siitä pitää sitten tehdä poliittinen päätös ja ottaa asia avoimeen keskusteluun.Suomalaisen ylituotannon vähenemistä sillä, että käytät ulkomaisia elintarvikkeita?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad971615- 541083
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4201031- 166952
- 57782
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126762- 51698
- 79680
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38655- 57651