Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen on saavutettava kolme tavoitetta: demokratiaa on vahvistettava, hallintojärjestelmää on yksinkertaistettava ja palvelut on järjestettävä nykyisiä 432 kuntaa suuremmilla alueilla.
Keskustan esittämät ylikunnalliset palvelualueet eivät täytä demokratian vahvistamisen eivätkä järjestelmän yksinkertaistamisen tavoitteita. Sosiaalidemokraattien esittämä kuntien määrän vähentäminen ei täytä demokratian vahvistamisen tavoitetta eikä viime kädessä myöskään järjestelmän yksinkertaistamisen tavoitetta.
Suomi ei tarvitse yhtään uutta hallinnon tasoa. Hallinnon nykyinen läpipääsemätön viidakko on koottava yksinkertaisiksi kokonaisuuksiksi, joissa päättäjät ovat suorassa poliittisessa vastuussa kansalaisille.
Kuntien ja valtion välissä on jo olemassa 19 suuraluetta, joita kutsutaan maakunniksi. Kun maakunta-sana näyttää leimautuneen keskustalaiseksi, vaihdetaan se vaikkapa suurkunnaksi.
Jos maakunnat muutetaan suurkunniksi, saavutetaan sekä demarien tavoittelema kuntien määrän väheneminen – vielä paljon radikaalimmin kuin puolue on tohtinut esittääkään – että keskustan tavoittelema maakuntien aseman vahvistaminen.
Maakunta-suurkunnille pitäisi siirtää kaikki ne tehtävät, joiden hoitamiseen nykyiset kunnat on todettu liian pieniksi yksiköiksi. Ei käydä tässä niitä tehtäviä luettelemaan, ne varmasti löytyvät jotakuinkin helposti. Aidosti paikalliset palvelutehtävät jäisivät nykyisille kunnille. Kunnat voisivat lisäksi halutessaan tehdä yhteistyötä niissä asioissa, joissa parhaaksi näkevät.
Tämä tarkoittaisi myös sitä, että uusien maakunta-suurkuntien päättäjät pitäisi valita suorilla vaaleilla. Samalla tulisi valita pienkuntien päättäjät.
Samat ihmiset voisivat olla ehdolla niin pien- kuin suurkuntien valtuustoihin. Verotusoikeutta pitäisi siirtää maakunta-suurkunnille siirtyviä tehtäviä vastaavan osuuden verran.
Suur- ja pienkuntiin perustuva malli toteuttaisi näin myös demokratian vahvistamisen tavoitteen. Järjestelmä yksinkertaistuisi, ja palvelut voitaisiin järjestää riittävän suurilla alueilla. Mallia toteutettaessa pitäisi toki tarkastella nykyistä maakuntajakoa kriittisellä silmällä. Ainakin pääkaupunkiseudulle pitäisi perustaa oma Helsingin maakunta, Suur-Helsinki.
Ehdotuksen toteuttaminen ratkaisisi kaikki kunta- ja palvelurakenteen ongelmat kertaheitolla. Tarvittaisiin yhdet uudet vaalit, mutta jos ne järjestettäisiin kunnallisvaalien yhteydessä, vaiva ei varmaankaan olisi kummoinen. Kansalaiset tietäisivät tarkalleen, minkä nimiset ihmiset ovat vastuussa mistäkin päätöksestä. Poliittinen vastuu piirtyisi näkyviin. Nythän sitä vältetään kuin ruttoa.
Ehdotus ei ratkaisisi kuntien ja valtion suhteen ongelmia, mutta voi hyvinkin olla, että ne näyttäisivät uudessa, selkeämmässä järjestelmässä toisenlaisilta.
Maakuntamalli ei ole mitenkään uusi. Sitä esitti pari vuotta sitten silloinen Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Pekka Sauri pamfletissaan ”Suomen demokratisoiminen.” Vihreä liitto on kaupunkipuolue, joten pääpiirteissään hänen ehdotuksensa kaltaisen mallin voi ajatella saavan vastakaikua kaupungeissakin.
Keskustan esittämät ylikunnalliset palvelualueet eivät täytä demokratian vahvistamisen eivätkä järjestelmän yksinkertaistamisen tavoitteita. Sosiaalidemokraattien esittämä kuntien määrän vähentäminen ei täytä demokratian vahvistamisen tavoitetta eikä viime kädessä myöskään järjestelmän yksinkertaistamisen tavoitetta.
Suomi ei tarvitse yhtään uutta hallinnon tasoa. Hallinnon nykyinen läpipääsemätön viidakko on koottava yksinkertaisiksi kokonaisuuksiksi, joissa päättäjät ovat suorassa poliittisessa vastuussa kansalaisille.
Kuntien ja valtion välissä on jo olemassa 19 suuraluetta, joita kutsutaan maakunniksi. Kun maakunta-sana näyttää leimautuneen keskustalaiseksi, vaihdetaan se vaikkapa suurkunnaksi.
Jos maakunnat muutetaan suurkunniksi, saavutetaan sekä demarien tavoittelema kuntien määrän väheneminen – vielä paljon radikaalimmin kuin puolue on tohtinut esittääkään – että keskustan tavoittelema maakuntien aseman vahvistaminen.
Maakunta-suurkunnille pitäisi siirtää kaikki ne tehtävät, joiden hoitamiseen nykyiset kunnat on todettu liian pieniksi yksiköiksi. Ei käydä tässä niitä tehtäviä luettelemaan, ne varmasti löytyvät jotakuinkin helposti. Aidosti paikalliset palvelutehtävät jäisivät nykyisille kunnille. Kunnat voisivat lisäksi halutessaan tehdä yhteistyötä niissä asioissa, joissa parhaaksi näkevät.
Tämä tarkoittaisi myös sitä, että uusien maakunta-suurkuntien päättäjät pitäisi valita suorilla vaaleilla. Samalla tulisi valita pienkuntien päättäjät.
Samat ihmiset voisivat olla ehdolla niin pien- kuin suurkuntien valtuustoihin. Verotusoikeutta pitäisi siirtää maakunta-suurkunnille siirtyviä tehtäviä vastaavan osuuden verran.
Suur- ja pienkuntiin perustuva malli toteuttaisi näin myös demokratian vahvistamisen tavoitteen. Järjestelmä yksinkertaistuisi, ja palvelut voitaisiin järjestää riittävän suurilla alueilla. Mallia toteutettaessa pitäisi toki tarkastella nykyistä maakuntajakoa kriittisellä silmällä. Ainakin pääkaupunkiseudulle pitäisi perustaa oma Helsingin maakunta, Suur-Helsinki.
Ehdotuksen toteuttaminen ratkaisisi kaikki kunta- ja palvelurakenteen ongelmat kertaheitolla. Tarvittaisiin yhdet uudet vaalit, mutta jos ne järjestettäisiin kunnallisvaalien yhteydessä, vaiva ei varmaankaan olisi kummoinen. Kansalaiset tietäisivät tarkalleen, minkä nimiset ihmiset ovat vastuussa mistäkin päätöksestä. Poliittinen vastuu piirtyisi näkyviin. Nythän sitä vältetään kuin ruttoa.
Ehdotus ei ratkaisisi kuntien ja valtion suhteen ongelmia, mutta voi hyvinkin olla, että ne näyttäisivät uudessa, selkeämmässä järjestelmässä toisenlaisilta.
Maakuntamalli ei ole mitenkään uusi. Sitä esitti pari vuotta sitten silloinen Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Pekka Sauri pamfletissaan ”Suomen demokratisoiminen.” Vihreä liitto on kaupunkipuolue, joten pääpiirteissään hänen ehdotuksensa kaltaisen mallin voi ajatella saavan vastakaikua kaupungeissakin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Maakuntapohjainen kuntajako olisi pelkästään hallinnollisiin, siis nykyisiin maakuntarajoihin perustuva ratkaisumalli.
Sensijaan seutukuntia on noin 100. Ja seutukunnat ovat päinvastoin kuin maakunnat toiminnallisia yksiköitä. Seutukunnat eivät ole syntyneet hallinnollisella käskyllä vaan muotoutuneet luonnostaan yhdeksi asiointi- ja työssäkäyntialueeksi ja myös asuntomarkkina-alueeksi. Seutukunnilla on siten vahva ja luonnollinen toiminnallinen perusta.
Maakuntapohjainen kuntajako on turmiollinen myös elinkeinojen kehittämiselle, ja tätä työtä tehdään nimenomaan seutukuntatasolla. Onhan seutukunta myös työssäkäyntialue.
Maakuntatason byrokratiaan hukkuisi siten tärkeä seutukunnallinen elinkeinojen kehittäminen.
Ja vielä yksi tärkeä pointti maakuntaratkaisua vastaan. Suurten kaupunkien rooli ja kaupunkipoltiikka hukkuisi maakuntatason byrokratiaan. Suuret kaupungit eivät saisi riittävästi ääntään kuuluviin maakunnan kokoisessa luonnottoman suuressa kunnassa.
Suomi tarvitsee kaupunkipolitiikkaa. Vaikka kepu ei sitä haluakaan - paitsi vaalien alla kepulaisten viides kolonna tekee pikavisiittejä ostoskeskuksiin.
Kepu ajaa maakuntapohjaa ainoastaan puoluetaktisista eduistaan huolissaan.
Mikä maakuntatason byrokratia?
Ehdotetussa mallissa nykyinen sekava byrokratiaviidakko nimenomaan selkiytyisi läpinäkyväksi, vaaleilla valitut päättäjät olisivat vastuussa päätöksistään.
Pelätäänkö SDP:ssä nimenomaan poliittista vastuuta päätöksenteossa?
Maakunnat ovat muotoutuneet satojen vuosien kehityksen tuloksena. Niitä ei voida hajottaa väkisin. Jouni Backman yritti tehdä sen neuvostoliittolaisella lääniuudistuksellaan - huuhaaksi meni.
Nimenomaan seutukunnathan ovat pelkästään valtion taholta noin 15 vuotta sitten perustettuja yksiköitä, jotka eivät perustu luonnollisiin yhteyksiin. Ne perustettiin EU:n rahanjaon organisaatioiksi, kun EU:hun liittymistä ryhdyttiin valmistelemaan.
Samaan seutukuntaan kuuluvilla kunnilla ei ole merkittäviä työpaikka- tai edes kaupallisia yhteyksiä. Yleensä samaan seutukuntaan kuuluvia kuntia yhdistää vain samankaltainen elinkeinorakenne. Taloudellinen veturi puuttuu. Tuo seikka liittyy juuri noihin EU-tukien jakamiskriteereihin. Haluttiin perustaa alueita, joilla olisi mahdollisimman yhtenäiset taloudelliset intressit tukiin nähden. Teollisuus- ja maaviljelyskunnat eivät tähän kaavaan yhdessä sopineet.
Suorastaan huvittavaa on, että seutukuntakeskuksiin ei ole seutukunnan sisältä aina edes julkista liikennettä. Sen sijaan kahden naapuriseutukunnan osien välillä julkinen liikenne saattaa toimia loistavasti siksi, että asiointi niin päin on luonnollista ja perustuu jopa vuosisataisiin yhteyksiin, esimerkiksi vanhaan kirkkopitäjään, samaan jokilaaksoon jne.
Maakunnat ovat luonnollisia yksiköitä. Maakuntakeskukset ovat aina vahvoja asiointi- ja työpaikkakeskittymiä ja niillä on ollut lähes poikkeuksetta tuo asema jo satojen vuosien ajan.
Makuntakeskuksien vahvuuden ansiosta koko maahan saadaan suhteellisen omillaan toimeen tulevia hallintoalueita. Seutukuntien väliset talouserot sen sijaan ovat valtavia. Mikäli hallintorakenneuudistus perustettaisiin seutukuntien pohjalle, rikkaat seutukunnat joutuisivat rahoittamaan köyhiä verontasauksen avulla. Eli sama eriarvoisuus, sen tasoittaminen ja nurina asiasta jatkuisi.
H:tin hienosti kirjoitettu!
Joka maakuntia hajottaa, hajottaa kansaa.
Minäkin olen kirjoittanut täällä tuon maakuntamallin puolesta. Se ei vain tunnu saavan kannatusta. Ruotsissakin on semmoinen systeemi, jossa maakunnat hoitavat niitä asioita, joihin kunnat ovat liian pieniä. Kyllähän nykyinenkin systeemi, jossa kunnat tekevät yhteistyötä tietyissä asioissa pelaa, mutta voisi olla parempi, että selkeytettäisiin hallintoa perustamalla voimakkaat maakunnat verotusoikeukineen ja vaaleilla valittuinen valtuustoineen. Nyt on mitä monenkirjavin sekava hallinto: seutukunnat, maakunnat, kasvukeskukset, monenkirjavat kuntainliitot tietyn asian hoitamiseksi kuten keskussairaalat, erikoissairaanhoito, lukio, ammattikoulutus, liikenne jne. Asiaa sotkee vielä valtion piirihallinto, joka on eri tarkoituksia varten erilainen ja erilaisilla rajoilla.
Nyt voitaisiin kaikki kuntien yhteistyöhankkeet ja valtion piirihallinto keskitää maakuntiin, joita olisi parikymmentä. Nykyiset kunnat jäisivät hoitamaan paikallisia palveluja.
Kepulaisten taktisia tavoitteita kuntareformissa.
1. Säilyttää vaikka väkisin mandollisimman monta nykyistä kuntaa. Ja kepulaiset haluavat säilyttää vaikka näennäiskuntina, ilman verostusoikeutta ja päätösvaltaa - siis pelkästään kunnan vaakunaa vartioimaan, kunhan vaan kepulainen koneisto saataisiin säilynään verovaroilla rahoitettuna.
2. Maakuntapohjaista uudistusta eivät tue kokoomus eikä sdp. Ja syy on selvä: Malli ei ole dynaaminen, koska se on lähtöisin hallinnollisista rajoista.
3. Tarvitaan kuntauudistus, joka on lähtöisin toiminnallisista perusteista. Ja silloin vastaus on seutukunta.
4. Poliittinen realiteetti on, että kepu on jäänyt yksin museoimaan nykyisiä valta-asemiaan kuntakentässä.
5. Kuntauudistuksen juna kulkee. Kepu käy seuraaviin vaaleihin pelottelemalla äänstäjiä pakkoliitoksilla. Kepun taktiikka on riskialtis, koska liitoksilla pelottelu puree kepun vahvoilla alueilla. Mutta siellä ei vaaleja voiteta. Etelä-Suomessa kepun pelottelu ja kuntanostalgia ei pure.
6. Kepun olisi syytä ottaa järki käteen ja osoittaa realismia = mukautua seutukuntapohjaiseen (peruskuntamalliin).
kuntaremontti tehdään nimenomaan pakkoliitoksilla. Mistä löytyy se moderni Stalin, joka nuo SDP:n mallin vaatimat pakkoliitokset pystyy toteuttamaan? Onko Heinäluomasta sellaiseksi?
1. Niin moni kunta voi jäädä kun itse haluaa. Ei kepu veie kunnilta verotuspokeutta, mutta minä antaisin sen myös maakunnille. Pienissä kunnissa on pieni koneisto ja kaikkein pienimmissä luottamusmiehet toimivat ilman palkkiota. Kuntien pakkoliitokset muuten johtaisivat siihen, että moni nykyinen kokdemien johtama kunta joutuisi osana isonn kepu-johtoiseen kuntaan.
2. Maakunnat ovat luonnollisen kehityksen tuloksena syntyneitä yhtenäisiä alueita.
3. Seutukuntakin on luonnollinen alue, mutta se on liian suuri kaikkien lähipalvelujen tuottamiseen, siksi tarvitaan nykyiset kunnat (jotka toki jatkavat nykyiseen tapaan vapaehtoista liittymistä toisiinsa) ja laajemman pohjan tarvitsemien palveluiden tuottamiseen maakunnat. Unohdin yllä mainita, että nykyisten läänienkin tehtävät voidaan sijoittaa maakuntiin.
4. Kepu ei ole yksin, kaikkien puolueiden maakuntien väessä on paljon samaa mielipidettä. Kepun valta-asemalla kuntakentässä ei ole suurta merkitystä. Sehän sitä paitsi säilyisi.
5. Pakkoliitosuhka pelottaa tosiaan maakuntia, mutta etelän suurissa kunnissa asia ei kiinnosta ihmisiä niin kauan, kun kokdem ei ala tosissaan vaatia Helsingin, Vantaan, Espoon ja Kauniaisen liittämistä yhdeksi kunnaksi.
6. Kepu ei koskaan tule hytväksymään sossujen kuntamallia. Jos sossut pitävät siitä kiinni niin tämä hallitus kaatuu. Parempi olisikin jättää kunta- ja palvelurakenneuudistus tekemättä ennen vaateja ja antaa kansan vaaleissa sanoa sanansa siitä.
Mikäpä estää kuntia muodostamasta itse maakuntapohjaisen hallintomallin, jolloin ne saisivat luonnollisen toimintaympäristön?
Näin käy sitä varmemmin, mikäli sinipuna liittäisi nykyiset kunnat pakolla yhteen joiksikin ihmeen seutukunniksi ja sitten vielä leikkaisi tulonsiirtoja rikkailta seutukunnilta köyhille seutukunnille.
Maakuntakeskustenkaan demareiden ja kokkareiden intresseissä tuskin on tilanne, että ne häviäisivät joka tapauksessä jäljelle jäävissä maakunnallisissa organisaatioissa äänestykset yhtenäisinä toimivia maalaisseutukuntia vastaan. Maakuntapohjainen kunnallishallinto, jossa asioista kyetään sopimaan järkevästi eikä protestoinnin ja koston hengessä, alkaa pikku hiljaa kiinnostaa.
Sitä paitsi sellaiseen tilanteeseen ei kuitenkaan mennä, etteivätkö rikkaat maakuntakeskusseutukunnat joutuisi joka tapauksessa avustamaan ympärillään olevia köyhiä seutukuntia. Maakuntapohjaisella hallinnolla demarit ja kokoomuslaiset saisivat sen vastapainoksi päätösvaltaa maaseudunkin asioihin.
jäämässä yksin sooloileen,ellei saa ennen eduskuntavaaleja ratkaitua kunta ja palvelurakenne uudistusta nopeasti eduskunnalle hyväksyttäväksi.
EU Suomessa ei onnistu museoida nykyistä kuntien määrää,eikä hallintokoneiston kustannustasoa.
Keskustankin edustajat vois,vähän olla demokraattisempia huomioidessaan nykyajan muutostarpeita ja haasteita.Kunnallisvero % katto kannattais selvittää,niink.tanskan mallissa valtio
tekee?