Jos ajatellaan suomalaista viitekehystä, niin perusluterilaiset eivät kutsu itseään uskovaisiksi, vaan tyypillempää on sanoa: "vaikka minä en mikään uskovainen olekaan, niin ..."
Uskovaisiksi itseään kutsuvia sitten löytyy moneen junaan, mutta jospa yrittäisi hahmotella, mitä ulkoisesti yhteistä on lakihenkisillä kristillisillä ja muslimiuskovilla.
1. Jako muihin ja meihin valittuihin ja eristäytyminen muista.
2. Kieltäytyminen jostakin tavallisesta, esim. viinistä
3. Siveellisyyden korostaminen
4. Kilvoittelu siitä, kuka on kunniallisin ja siten Jumallalle kelvollisin
5. Melkoinen varmuus toisten ihmisten loppusijoituspaikasta ja sen ääneen sanominen
6. Käskyjen kirjaimellinen noudattaminen tai pyrkimys siihen
7. Paheksutaan tavallista suomalaista miestä (jos siis on Suomessa tämä uskovainen, muslimi tai kristty)
Sohvasykologina näkisin, että monella ulkoisesti näkyvä uskovaisuus on paremminkin merkki uskon heikkoudesta kuin vahvuudesta. Heikon uskon suojeleminen on sinänsä sallittua ja tarpeellistakin.
Jos Jeesus otetaan esimerkiksi uskovaisesta (pitäis käydä muslimeillekin, kun häntä pidetään synnittömänä), niin häntä ei voine syyttää eristäytymisestä muista ihmisistä. Häntä syytettiin syöämäriksi ja viinin juojaksi jne.
Siis vahvauskoinen uskovainen voinee elää vapaammin. Käskyjäjään ei Jeesukselta jäänyt kuin kaksi.
Onko muilla havaintoja lakihenkisen uskovaisuuden yhteisistä piirteistä tai onko minun havaintoni täysin vääriä?
(Toivon, että keskustellaan tästä aiheesta, ei esim terrorismista)
Uskovaisiksi itseään kutsuvia sitten löytyy moneen junaan, mutta jospa yrittäisi hahmotella, mitä ulkoisesti yhteistä on lakihenkisillä kristillisillä ja muslimiuskovilla.
1. Jako muihin ja meihin valittuihin ja eristäytyminen muista.
2. Kieltäytyminen jostakin tavallisesta, esim. viinistä
3. Siveellisyyden korostaminen
4. Kilvoittelu siitä, kuka on kunniallisin ja siten Jumallalle kelvollisin
5. Melkoinen varmuus toisten ihmisten loppusijoituspaikasta ja sen ääneen sanominen
6. Käskyjen kirjaimellinen noudattaminen tai pyrkimys siihen
7. Paheksutaan tavallista suomalaista miestä (jos siis on Suomessa tämä uskovainen, muslimi tai kristty)
Sohvasykologina näkisin, että monella ulkoisesti näkyvä uskovaisuus on paremminkin merkki uskon heikkoudesta kuin vahvuudesta. Heikon uskon suojeleminen on sinänsä sallittua ja tarpeellistakin.
Jos Jeesus otetaan esimerkiksi uskovaisesta (pitäis käydä muslimeillekin, kun häntä pidetään synnittömänä), niin häntä ei voine syyttää eristäytymisestä muista ihmisistä. Häntä syytettiin syöämäriksi ja viinin juojaksi jne.
Siis vahvauskoinen uskovainen voinee elää vapaammin. Käskyjäjään ei Jeesukselta jäänyt kuin kaksi.
Onko muilla havaintoja lakihenkisen uskovaisuuden yhteisistä piirteistä tai onko minun havaintoni täysin vääriä?
(Toivon, että keskustellaan tästä aiheesta, ei esim terrorismista)
Vastaukset 10
Vanhimmat
Näkyvä uskovaisuuden korostaminen on nimenomaan uskon heikkoutta. Kaikkinainen pelleily, rituaalit ja mesoaminen osoittaa, että uskoa yritetään vahvistaa väkisin, kun se ei muuten toimi.
Valehtelu ja sensurointi osoittaa sitten jo koko uskonnon perusteet kestämättömiksi.
Oikeaa ja vahvaa uskoa ei tarvitse tuoda esiin. Silloin voi myös olla täysin avoin ja rehellinen.
...kaikki vuosisatoja vanhat rituaalit kuten hartaustilaisuudet, jumalanpalvelukset, ehtoollisella käymiset, kirkolliset vihkimiset ja lasten (tai aikuisten) kastamiset ja virsien laulamiset osoittavat, että uskoa yritetään vahvistaa väkisin, kun se ei muuten toimi?
>>Kaikkinainen pelleily, rituaalit ja mesoaminen osoittaa, että uskoa yritetään vahvistaa väkisin, kun se ei muuten toimi.>>
....
Näinhän se on. Seremoniat ynnä muu hihhulointi ylläpitää uskovaisten pääkopassa uskonkulissia.
Ilman kulissia jopa heikkopäisetkin tajuaisivat keiden tarkoitusperiä uskonnot palvelevat ja kuinka vahingollisia ne ovat koko ihmiskunnalle.
>>Ilman kulissia jopa heikkopäisetkin tajuaisivat keiden tarkoitusperiä uskonnot palvelevat ja kuinka vahingollisia ne ovat koko ihmiskunnalle.
Jos sinulla olisi kaikki maailman parhaat ideat, niin sitten sinua uskottaisiin, mutta eipä taida olla. Montako hyvää kirjaa olet kirjoittanut?
"Jos sinulla olisi kaikki maailman parhaat ideat, niin sitten sinua uskottaisiin, mutta eipä taida olla."
Komppasin edellistä kirjoittajaa ja esitin vain oman mielipiteeni uskonnoista. Onko oma maailmankatsomuksesi niin hataralla pohjalla, ettei se kestä objektiivista tarkastelua, vai mistä moinen älähdys?
"Montako hyvää kirjaa olet kirjoittanut?"
En ainuttakaan, en edes huonoa. Sen sijaan olen lukenut monia hyviä kirjoja.
Olen lukenut myös novellikokoelman aavikkokansan ja nasarettilaisen puusepän edesottamuksista. Eepos oli ihan mukavaa ajanvietettä, mutta en sentään lähtisi rakentamaan moraaliani moisen sadun varaan.
Mutta jos haluat keskustella uskonnoista ja niiden kyseenalaisesta merkityksestä ajatteleville ihmisille, niin ole hyvä ja astu hiekkalaatikoon. Pastorin Nelli voi leikkiä kanssasi.
>>Mutta jos haluat keskustella uskonnoista ja niiden kyseenalaisesta merkityksestä ajatteleville ihmisille, niin ole hyvä ja astu hiekkalaatikoon. Pastorin Nelli voi leikkiä kanssasi.
Uskontojen merkitys on aika laaja juttu, ja sen käsittelyyn kuluisi aikaa. Lisäksi elämänkatsomukselliset asiat tulee merkittäviksi vasta aikuisella iällä, eli kokemusten ja kypsymisen mukana. Se voi vaatia myös vuosikausien opiskelua uskonnon ja filosofian asioissa. Kristityillä on kyllä halua usein taistella ateistienkin kanssa, mutta minä teen jotain muuta.
"elämänkatsomukselliset asiat tulee merkittäviksi vasta aikuisella iällä, eli kokemusten ja kypsymisen mukana."
Näinhän se on. Yleensä lapsena opitut uskomukset saavat väistyä todellisuuden tieltä.
"Kristityillä on kyllä halua usein taistella ateistienkin kanssa, mutta minä teen jotain muuta." Sinunlaisia kristittyjä ei ole liikaa. Arvostan asennettasi.
En tiedä tätä kirjoittaessani, jatkuuko ketju, aloittamisajankohdasta kun on jo vierähtänyt tovi.
Mutta seuraavia ajatuksia on tullut mieleen:
1. "Jako muihin ja meihin valittuihin ja eristäytyminen muista."
Tämähän on kirkkokuntien ongelma. Ei niinkään yksittäisen uskovan. Mielestäni et voi vertailla ei-uskovaa ja uskossaan horjuvaa keskenään, nimittäin uskossaan horjuvakin kristitty tietää, että siellä missä kaksi tai kolme on koolla minun (Jeesuksen) nimessä, siellä minä olen läsnä. En näe, että uskossaan "heikko" on pakotettu valitsemaan jokin suuntaus, tai että uskossaan vahva selviäisi ilman uskon- ja seurakuntayhteyttä. Voi olla myös niin, että uskossaan vahva sortuu ennen pitkää "omatekoiseen" uskoon ja etääntyy muista uskovista. Tämä kaikki koskee siis yleisesti uskoa ja uskomista.
2. "Kieltäytyminen jostakin tavallisesta, esim. viinistä"
Tässä lienee oleellisinta alkoholin määrä! Eikö ollut jo antiikin kreikan filosofeilla jotakin ohjeita siitä, että 3 lasia on maksimi. Ja jos sen ylittää voi sattua kaikenlaista, mikä kaduttaa...
Lisäksi tulee mieleen, että esim. alkoholistien mielenlujuuden heikkous ei ole välttämättä yhteydessä uskontoon, ehkä jotakin perimästä tai neurologian ongelmakenttään kuuluvaa. Saamme kenties tietää kun tiede etenee?
3. "Siveellisyyden korostaminen"
Uskossaan heikko siis välttää esim. paljastavaa pukeutumista, mutta vahva ei. Et kai kuitenkaan tarkoita, että uskossaan vahvan tulisi tieten tahtoen leikkiä paholaisen kanssa. Sehän on opilliselta kannalta jo epäuskoa. Ihmiselle on annettu omatunto, ja se jo kertoo paljon, mikä on hyväksi ja pahaksi. Monet ovat sitä mieltä, että kaikki se on vain kasvatuksen tulosta, mutta minä ajattelen, että ihminen on luotu "Jumalan kuvaksi" eli on heijastusta Jumalasta. Uskossaan tänään vahva ihminen voi erehtyä huomenna, ja uskossaan heikko sokea näkeekin valon.
4. "Kilvoittelu siitä, kuka on kunniallisin ja siten Jumallalle kelvollisin"
Teologiselta kannalta tässä saattaa olla eroa islamin ja kristinuskon välillä. Uskossaan vahvan ei tulisi kerskua hyvillä ja/tai kunniallisilla teoillaan. Kilvoittelu on kristitylle ainakin heijastusta jumalsuhteesta: Jumala lähettää pyhän hengen tuottamaan laupeudentöitä, ihmisen oma osuus on vain rekisteröidä tuo kutsu (omatunto). Raamatussa sanotaan, että "hedelmistään puu tunnetaan".
5. "Melkoinen varmuus toisten ihmisten loppusijoituspaikasta ja sen ääneen sanominen"
Anteeksi antaminen on vaikeaa arkielämässä monille, ei ainoastaan itseään uskovaisiksi tituleeraaville.
6. "Käskyjen kirjaimellinen noudattaminen tai pyrkimys siihen"
Ihminen on laumaeläin ja hakeutuu auktoriteettien pariin. Tämä koskee yhtälailla esim yksilön käyttäytymistä valtiollisissa vaaleissa kuin uskossa.
7. "Paheksutaan tavallista suomalaista miestä (jos siis on Suomessa tämä uskovainen, muslimi tai kristty)"
Tätä viimeistä en suoraan sanoen ymmärrä, en ehkä ole tarpeeksi tavis.
Minä en paheksu tavallista suomalaista miestä. Elämä opettaa, että "ylpeys käy lankeemuksen edellä".
Summa summarum: mielestäni yksikään yo kohdista ei yksiselitteisesti jaa yksilöä heikosti/vahvasti uskoviin. Usko on lisäksi tunnekokemusta, prosessia joka aaltoilee elämän eri vaiheissa välillä ohuempana välillä vahvempana, uskonvahvistus tai -varmistus on ehkä jotakin samaa kuin kuntosalilla käyminen: jos jättää liian monta kertaa väliin, ei oikein tunne oloansa=itseään. (Vähän banaali vertaus). Eli ei siinä rituaalien noudattamisessa mielestäni sinänsä ole mitään pahaa, se ei tee jostakin tosiuskovaista tai vääräuskovaista.
Huomaat varmaan, mihin kirkkokuntaan kirjoittaja kuuluu. Joka tapauksessa mielenkiintoinen, ehkä lievästi provokatiivinen avaus.
Hyvää jatkoa